Köyhät eläkeläiset,
taas tänään lehdessä oli miten eläkeläiset ovat köyhiä keski-eläke on 1700€ puolet siitä mitä työtä tekevät saavat kuussa. Yhdessä sivulauseessa kerrottiin että köyhimpiä ovat yksin asuvat naiseläkeläiset. Voi miten surullista.
Itse saan pari sataa enemmän kuin keskiverto eläkeläinen ja teen työtä 8h päivässä.
En edes uskalla ajatella miten pieni tulee eläkkeeni olemaan 15-20 vuoden päästä kun jään eläkkeelle. Iloisen näköinen naisihminen kertoi lehdessä että onneksi on maksettu asunto, säästöjä ja leskeneläke. Minä en tule koskaan saamaan leskeneläkettä ja säätöt menevät opiskelevien nuoren auttamiseen.
Nuoremmat naiset olkaa itsekäämpiä.
Kommentit (65)
päivystyksen terveskekukseen!!! Ambulanssilla. Omavastuukulut joka kerta siis 40€. Tätä saattaa tapahtua useamman kerran kuukaudessa. Että hei hei. Ja todellakin sairaalamaksuissa katto on vissiin 700€ joten ei sekään ilmaista ole.
"nykyään terveyskeskusmaksut maksavat jo maltaita"
Vuoden aikana saa laskuttaa vain kolmesta lääkärikäynnistä, vaikka ihminen kävisi siellä joka viikko. Sairaanhoitajalla käyminen on ilmaista. Laboratorio on ilmainen. Eli vuoden lääkärikäynnit maksavat maksimissaan 3x13,70=41,10 euroa. Onko se liikaa? Minusta aika edullista, vaikka köyhä olenkin.
Se on sitten toinen juttu, jos pitää mennä harva se ilta päivystykseen valittamaan milloin "lonkan kolotusta" (=yksinäisyys) tai "huonoa oloa" (=en ole juonut kuumana kesäpäivänä muuta kuin kahvia pari kuppia). Tällainen toki tulee todella kalliiksi taloudellisesti.

vanhalla ihmisellä esim virtsatietulehdus voi viedä sairaalaan? terveyskeskussairaala osastolla 1 päivä maksaa alkaen 65 euroa. yilopistollisessa sairaalassa tehdyt tutkimukset ja ambulanssi kuljetukset maksavat, rollo maksaa, taksi maksaa, lääkkeet maksavat. tiesitkö että monet syövät kymmeniä lääkkeitä??
jos pääsisi tk-lääkärille suht inhimillisessä ajassa niin eikai se 13 euroa olisi paljon mutta me kaikki tiedämme ettei se niin toimi.
"tiesitkö että monet syövät kymmeniä lääkkeitä??"
Tiedän, ikävä kyllä. Tiedän myös sen, että monet vanhukset ovat tulleet parempaan kuntoon, kun lääkitystä on vähennetty. Lähipiirin vanhus oikein suuttui, kun hänelle ehdotti lääkityksen vähentämistä. Lopulta oli aika kunnossa, sai lähetteen sairaalaan, ja kappas, lääkitystä vähennettiin. Palasi kotiin ja on ollut paremmassa kunnossa sen jälkeen. Mutta jos vanhus haluaa välttämättä laittaa rahansa elimistönsä myrkyttämiseen järkyttävällä lääkemäärällä, niin minkäs sille voi. Osa lääkityksestä on varmasti tarpeellista ja hyödyllistä, mutta tuollaisia tyyliin kymmenen lääkkeen yhdistelmiä ei pitäisi olla kenelläkään. Edes lääkärit tai proviisorit eivät osaa kertoa, miten noin monen lääkkeen seos elimistössä vaikuttaa. Lääkkeet kun reagoivat toisiinsa.
Moni vanhus vain tuntuu kuvittelevan, että mitä useampia lääkkeitä, sitä parempi vointi. Ikävä kyllä, asia on yleensä päinvastoin.

Itsellä on myös lähipiirissä eläkeläinen, jonka mielestä hän on "pienituloinen". Eläke on noin 1500 euroa kuussa ja asunto myös velaton.
Luulen, että aika monella tuon ikäluokan ihmisellä on todellinen kokemus köyhyydestä omasta lapsuudestaan ja nyt, kun ovat eläkkeellä haluavat nauttia elämästä. Sitten elämä tulkitaan köyhäksi, jos ei pääse ulkomaanreissulle kuin kahdesti vuodessa.
Omissa silmissäni köyhiä ovat ne, joilla ei ole varaa asumiseen, terveydenhuoltoon, kunnolliseen ruokaan ja minkäänlaisiin harrastuksiin + satunnaiseen hemmotteluun. Näitäkin ikävä kyllä on paljon. Suuret lääkekulut esimerkiksi voivat kaataa paletin.
ja ambulanssin omavastuuosuudet?
Meillä pk-seudulla ambulanssin omavastuu n. 9,50€ ja yliopistollisen sairaalan (Hyksin yksiköt) sen 27€/vrk.
mutta tosiaan kolme tuollaista keikkaa (kotiinkin päin pitää matkustaa huonokuntoisen taksilla joten menee se sama omavastuu toiseen kertaan matkasta 9,25€) ja pari yöpymistä siraalassa tai tk:ssa kaataa kyllä budjetin kokonaan. Ja sitten kenties lisäksi saa uusia lääkkeitäkin siinä samalla...
ja ambulanssin omavastuuosuudet?
Meillä pk-seudulla ambulanssin omavastuu n. 9,50€ ja yliopistollisen sairaalan (Hyksin yksiköt) sen 27€/vrk.
joita esim. kotisairaanhoito lähettää tiuhaan ambulanssilla tarkkailuun -ja toki tällainen tulee kalliiksi. Mutta he ovat kuitenkin pieni vähemmistö. Ei ihmisten kohtuullista eläkettä voi miettiä sen perusteella, paljonko kuluja on jollakin tietyllä eläkeläisellä, joka käy poikkeuksellisen usein ambulanssilla terveyskeskuksessa ja syö poikkeuksellisen paljon lääkkeitä. Omaisten ja toki myös eläkeläisen itsensä kannattaisi ottaa puheeksi terveyskeskuksessa, miksi lääkkeitä on niin paljon, ja onko toistuville ambulanssikäynneille vaihtoehtoa (palvelutalo? ennaltaehkäisevät sairaanhoitajan käynnit? sairauksien tutkiminen? lääkityksen vaihto?).
Valtaosa eläkeläisistä tulee varsin hyvin toimeen eläkkeillään velattomissa omistusasunnoissaan, mutta silti valittaa köyhyyttään.
Monelta luusi ainakin löytyvän maksettua kämppää jne. Tulevat eläkeläiset tuskin tulevat olemaan. Perintöjä ja muuta mukavaa voi olla tietysti kasaantunut, mutta eläkkeitä tullaan leikkaamaan saletisti, eli tulevaisuuden eläkeläinen on riippuvainen niistä rahoista, jotka nyt investoi omaan tulevaisuutensa. Valtion armeliaisuuden varaan en laskisi.
täytyy jäädä käteen omaan käyttöön kun joutuu palvelutaloon? Tarkoitan vain, että eihän nekään kait ilmaisia ole joten eikös vanhuksen eläke sitten mene aika suoraan kunnalle. Mutta mikä osuus tulee jäädä käteen? Ja kuuluuko siitä vielä maksaa jotain lääkäri/sairaala/lääkemaksuja vai saako vanhus oikeasti sillä ostaa itselleen parturikäynnin ja vaatteita esim?
t. eräs köyhän vanhemman (joka odottaa palvelutalopaikkaa) lapsi
täytyy jäädä käteen omaan käyttöön kun joutuu palvelutaloon? Tarkoitan vain, että eihän nekään kait ilmaisia ole joten eikös vanhuksen eläke sitten mene aika suoraan kunnalle. Mutta mikä osuus tulee jäädä käteen? Ja kuuluuko siitä vielä maksaa jotain lääkäri/sairaala/lääkemaksuja vai saako vanhus oikeasti sillä ostaa itselleen parturikäynnin ja vaatteita esim? t. eräs köyhän vanhemman (joka odottaa palvelutalopaikkaa) lapsi
Eli isäni on sairauden vuoksi laitoshoidossa vanhainkodissa. Vanhainkoti on nykyään nimellä tuettu palveluasuminen. Eli omasta huoneesta menee vuokra, sitten maksetaan hoitomaksu (kattaa siivouksen ja ns hoidon), ruoka ja lääkkeiden pussitusmaksu. Kaikki nämä menot suhteutetaan tuloihin. Isälleni jää ns "omaan käyttöön" 91 eur/kk, tästä kulusta on maksettava lääkkeet, sairaalareissut, parturi, jalkahoito (=kynsien leikkuu)....eli mitään ei oikeasti jää omaan käyttöön, eikä tuo eläke edes riitä lääkkeisiin.
"Paljonko muuten köyhältä vanhukselta täytyy jäädä käteen omaan käyttöön kun joutuu palvelutaloon?"
Minulla on sellainen käsitys (korjatkaa jos olen väärässä), että ei ole määritelty mitään rajaa paljonko vanhukselle pitää jäädä käyttörahaa palveluasumisessa. Kunta saattaa olla itse määritellyt jonkin summan. Mutta mitään lakisääteistä summaa ei ole.
Laitoshoidon kohdalla on määritelty käteenjäävä minimiraha, mutta se ei koske palveluasumista.
natisevat, että kaikki on kallista jne. Oikeasti köyhät vaan kituuttavat.
Siks meillä on oktalo ja oma mökki, kun ne on melko varmoja sijotuksia tulevaisuutta varten. Jos vuokralla asuis, niin mitään ei jäis jemmaan.
Jos menee joskus elämä todella tiukille, niin voi myydä omaisuutta. Ja elää sitten vaikka loppu ajat jossain palvelutalossa.
eli se on 90 eur/kk (mutta siitä siis pitää maksaa lääkkeet ja vaatteet yms)
se, jonka isä laitoshoidossa
Jos eläkeläisellä on varaa:
-asua itse tai puolison kanssa
-ruokaan, vaatteisiin, jne
-kotisairaanhoidon palveluihin
-lääkkeisiin ja lääkärikäynteihin (näihin liittyviin matkoihin taksilla/ambulanssilla)
-muihin vastaaviin välttämättömyyksiin
onko hän köyhä? Terveyspalvelut, lääkärikäynnit, ambulanssi- ja taksikyydit, lääkkeet jne ovat todella kalliita. Moni eläkeikäinen vain voi uneksia noista edellä mainituista asuessaan lapsiensa luona, kun omaan asuntoon ei ole varaa.
Itse olen onnellinen siitä, että meillä on varaa esim. kunnalliseen päivähoitopaikkaan molemmille lapsille, terveydenhuoltoon sekä vuokra-asuntoon, vaikka pienituloisia olemmekin (saamme asumistukea, emmekä maksa päivähoidosta). Kun tuntuu, että rahaa on vähän, mietin sitä, miten onnekkaita olemme, kun emme joudu asumaan vanhempieni nurkissa ja saamme lapsemme kunnalliseen päivähoitoon, jolloin meillä on mahdollisuus opiskella, jotta tulevaisuus olisi taloudellisestikin parempi.
eivät kykene / jaksa tälläisiä asioita selostamaan, niin moni asuu tuetussa asumisessa, ja heillä edunvalvoja.
Loput kituuttavat sukulaisten säälieuroilla.
Kyse nyt nuoremmasta mt-väestöstä, vanhemmista ja fyysisesti sairaista ei tietoa.
Luuleeko joku että on hauskaa elää pienellä työeläkkeellä? Työ on takana noin 45vuotta. Ensin vaatealalla ja sitten koulutusalalla. Palkka1.100 kk-verot-vuokra700€/kl. Mutta sos.toimistoon me iäkkäät emme mene.
Mun äitini saa eläkettä n. 980€ käteen ja asuu omassa rintamamiestalossa ja kyllä tiukkaa tekee, ellemme me lapset auttaisi. Nytkin oli sähkölasku yli 500€ (vanha talo) vaikka lämmittää puilla joka päivä. Ja nekin maksoivat syksyllä 600€.
Ja joka vuosi tulee lääkekatto täyteen (600€) mutta sen lisäksi on lääkärin määräämiä lääkkeitä, missä ei ole Kela korvausta.
Sen lisäksi vesimaksut ja kunnallistekniikka, jätehuolto, aurauskulut jne.
Paljon ei jää tillille ruokaan ja muihin menohin, kun maksaa pakolliset laskut.
Näisten eläkkeet ovat paljon pienemmät, koska lasten hoitoajalta ei kertynyt palkkaa ja palkattomat oli myös sairaan lapsenhoito.
Vierailija kirjoitti:
täytyy jäädä käteen omaan käyttöön kun joutuu palvelutaloon? Tarkoitan vain, että eihän nekään kait ilmaisia ole joten eikös vanhuksen eläke sitten mene aika suoraan kunnalle. Mutta mikä osuus tulee jäädä käteen? Ja kuuluuko siitä vielä maksaa jotain lääkäri/sairaala/lääkemaksuja vai saako vanhus oikeasti sillä ostaa itselleen parturikäynnin ja vaatteita esim?
t. eräs köyhän vanhemman (joka odottaa palvelutalopaikkaa) lapsi
Jos vanhus saa vuodeosaston paikan ja tarvitsee hoitajan 24/7 hoitomaksu on 85% tuloista.
Mutta jos palvelutalossa, hoitomaksu määrääntyy ostettujen palveluiden mukaan ja jos ei ole rahaa, vanhus jää palveluiden ulkopuolelle. Näin yksinkertaista. Ja jokaisesta ripauksesta laskutetaan erikseen. Esim. meillä eläke ei riittänyt mihinkään, vaan joudumme myymään omaisuutta, jotta vanhus saisi ihmisarvoisen ja inhimillisen elämän viimeiseksi elinvuosiksi.
lehdessä että useimmat eivät osaa tai jaksa hakea tukia tai edes tiedä niistä. sossu -johtaja totesi että usein ovat alikäytettyjä monet edut enemmänkin kuin ylikäytettyjä. jos vanhuksella ei ole läheisiä ei hän näitä etuja saa. aina tarvitaan joku ajamaan asioita.