Miksi teillä jotka ootte naimisissa on sama sukunimi?

niitä jotka ottaa yhdysnimen. Aivan ehdoin tahdoin haetaan ongelmia siinä, miten nimi kirjoitetaan, tuleeko väliviivaa vai ei. Ja lähes aina ne ovat joko pitkiä ja rumia (esim. salo-virtanen) tai lyhempiä ja silti rumia (frisk-salo). Yäks.

tämä siis minun mielipiteeni, mutta jokaisella saa olla oma mielipide. Mitä nämä yhdistelmänimiset lapset sitten tekevät mennessään naimisiin? Yhdistävät lisää toisen yhdistelijän kanssa, jolloin saadaan kaunis nimi frisk-salo-niemelä-virtanen?

Miehen nimen ottaminen oli ihan luonnollinen asia, siihen ei tarvinnut alistaa milläänlailla...! :D Olen ylpeä omista juuristani, muttei ne sieltä mihinkään katoa vaikka miehen sukunimen otinkin. Nyt meillä on yhteinen , kaunis ja lyhyt suomalainen sukunimi, omani oli pidempi, joten yhdistelmänimi ei olisi ollut kovin kätevä. Ja kiva että koko perheellä on sama sukunimi.

tämä siis minun mielipiteeni, mutta jokaisella saa olla oma mielipide. Mitä nämä yhdistelmänimiset lapset sitten tekevät mennessään naimisiin? Yhdistävät lisää toisen yhdistelijän kanssa, jolloin saadaan kaunis nimi frisk-salo-niemelä-virtanen?

Yhdistelmänimet eivät periydy Suomessa lapsille. Jos jompikumpi pariskunnasta haluaa ottaa naimisiin mennessään puolisonsa sukunimen omansa perään, tästä nimestä tulee pariskunnan avionimi, joka periytyy myös lapsille.

Yhdistelmänimeä ei voi edes halutessaan periyttää lapsille. Se onnistuu ainoastaan siinä tapauksessa, että molemmat vanhemmat vaihtavat sukunimensä tuoksi yhdistelmänimeksi (ja se käy päinsä tietenkin vain siinä tapauksessa, ettei kellään toisella ole jo kys. sukunimeä).

Koska minulla on edelleen exäni nimi. Lapselle piti antaa nimi ennenkuin isä oli tunnustanut hänet, joten mitäs luulet, että mikä sukunimi ipanalle tuli??? Ja sama tulee jälleen toistumaan... Ei kuulemma häiritse avokkiani. Olen kyllä vihjannut, että toki lapset voisivat olla hänen nimellään heti kun minäkin, mutta se vaihtoehto ei taida toteutua tässä elämässä :(

että kenellekään miehelle olisi ok, että lapsi saisi äitinsä exän sukunimen. Sekin on tietysti ihan käsittämätöntä, että nainen pitää miehen nimen vielä eron jälkeenkin, miksi ihmeessä? Se on tiedossa, että ennen isyyden tunnustamista lapsella on se nimi, joka äidillä on (vaikka se sitten olisi vieraan miehen nimi), mutta isyyden tunnustamisen jälkeen lapselle voi kyllä antaa oman vanhemman sukunimen - tässä kuvitteellisessa tapauksessasi siis isän nimen, koska äidillähän ei omaa sukunimeä enää olekaan.

Tosiaan lapset voivat heti vaihtaa sukunimeään kun minäkin ;-)

Ehkä kyseessä on puoleltani hieman painostustakin mennä papin aamenelle.

Niin kauan pidän exäni nimen ja lapseni myös.

Jos avokkini oikeasti haluaisi lapsensa omalle nimelleen, niin tekisi asialle jotain...

Mulla on yhdistelmänimi. Halusin säilyttää oman sukunimeni, koska tykkään siitä, mutta toisaalta halusin, että meillä on perheen yhteinen sukunimi. Miehellä on omaa nimeään kantava firma, joten hänelle olisi ollut hankalaa vaihtaa sukunimeään. Lisäksi mulle olis tullut siitä assosiaatio erääseen toiseen henkilöön, sukulaiseen.



(Mun mielestä on muuten aika naiivia tehdä johtopäätöksiä suhteen tasa-arvoisuudesta jonkun sukunimen perusteella. Jos joku väittää, että menettää itsemääräämisoikeuden siinä, kun ottaa puolison sukunimen, niin ei se identiteetti kovin vahvoilla voi olla.)

Vieläpä rumaa sellaista, oikein tusinatavaraa. Halusin miehen nimen, kun naimisiin mentiin, sata kertaa kauniimpi ja harvinainen. Ja se on nyt meidän nimi, meidän koko perheen.

Vaatiko mies alistumaan omaan nimeensä vai kelpasiko yhteiseksi nimeksi vaimon sukunimi?

Meillä on yhteinen sukunimi, mutta ei kummastakaan em. syystä.

Vieläpä rumaa sellaista, oikein tusinatavaraa. Halusin miehen nimen, kun naimisiin mentiin, sata kertaa kauniimpi ja harvinainen. Ja se on nyt meidän nimi, meidän koko perheen.

Mutta vähän sama tilanne mullakin. Isän suku ei ole mitenkään läheistä ja nimen vaihtaminen ei ollut ongelma. Toisaalta halusin perheelle saman sukunimen ja kun mies ei halunnut omaansa (harvinaista, alle sata kantajaa) vaihtaa, homma oli ihan selvä.

Se linkittyy liian vahvasti alkoholistiäitiini, sekä sukuun, joka ei juuri millään muulla pääse retostelemaan kuin sillä, moniko on ryypännyt itsensä hengiltä.



Miehelläni oli kaunis nimi, ei ehkä harvinainen, mutta nimellä on pitkälle kantavat juuret. En halunnut mitään keinotekoista kaksoisnimeä enkä edes sitä, että mieheni ottaisi minun nimeni, minä nimenomaan ihan itse halusin ottaa mieheni nimen. Sen aion pitää, vaikka ero tulisikin joskus.

mutta heikkona hetkenäni lupasin miehelle, että otan hänen sukunimensä. Sitä paitsi se oli paljon hienompi kuin omani.



(Menimme naimisiin vanhan lain aikaan, jolloin vaihtoehdot olivat miehen sukunimi tai yhdistelmänimi).

Teinistä asti olen aina miettinyt seurustellessani, että minkä niminen minusta tulisi jos menisin seurustelukumppanin kanssa naimisiin. Miehelläni on kaunis sukunimi ja mielelläni otin sen myös itselleni.

sitten vaihettiin miehen nimi.

Vaikkei mun tyttönimessäkään mitään vikaa ole.

On yhteinen sukunimi miehen puolelta, ja syystä että minä vaadin sitä. Eli eipä mennyt noi sun vaihtoehdot ihan putkeen nyt ;). Miehelle nää nimiasiat ei oo erityisen tärkeitä, mutta itse halusin ehdottomasti koko perheelle saman sukunimen, ja varsinkin tuleville lapsilleni saman sukunimen kuin itselläni on. Halusin miehen nimen vain siksi, koska se on kauniimpi, ja uniikki, toisin kuin oma tyttönimeni. Mutta ymmärrän kyllä jos jollekin muulle (AP:lle) oma vanha sukunimi on identiteetin perusta tai jotain.



Mites AP, vaatiko sinun miehesi lapsillesi hänen oman sukunimensä?

Teinistä asti olen aina miettinyt seurustellessani, että minkä niminen minusta tulisi jos menisin seurustelukumppanin kanssa naimisiin. Miehelläni on kaunis sukunimi ja mielelläni otin sen myös itselleni.

Sitä paitsi en koskaan tykännyt tyttönimestäni, se on mielestäni ruma.

on vanha perinne ennen vaimo otti miehen sukunimen

Sehän on mieheltä, siis isältä, saatu minun ikäisilläni. En ole kovin kiintynyt isääni enkä tyttönimeeni.

tavaamaan omaa, harvinaista nimeäni. Ehkä suurin syy kuitenkin oli se, että meitä uhkasi Jenkkeihin muutto, sen takia ylipäätään menimme naimisiin. Paperisota pienenee kummasti kun pelaa perinteiden mukaan. :)

Eipä tuo iso asia kuitenkaan minulle ollut.

Menimme naimisiin kun odotimme esikoistamme (jäi ainokaiseksi). Hän halusi laittaa lapselle oman nimensä, mikä se olisikaan. Oli helpoin ratkaisu kaikille, minusta isyyteni olisi mitätöity jos ei lapsi olisi edes samaa nimeä saanut. Ja kaikkihan niin tekevät.



Entiseni identifioi itsensä enemmän äitinsä kuin isänsä sukuun, joten vaihdos oli helppo. Edelleen hän on samanniminen kuin minä ja lapsemme, vaikka nimi on yleisempien joukossa.

ei liittynyt mitään erityistä tunnelatausta; se ei ollut mitenkään tärkeä osa identiteettiäni joten sen vaihtaminen kävi tunnetasolla helposti. Pidin ja pidän miehen sukunimestä, se sopii hyvin omaan etunimeeni.