Työttömien opettajien vertaistukiketju
Onko kukaan muu opettaja vailla työpaikkaa? Olen luokanopettaja, ja valmistumiseni jälkeen olin kaksi vuotta sijaisena samalla koululla, sitten jäin äitiyslomalle ja hoitovapaalle neljäksi vuodeksi kahden lapseni kanssa. Viime lukuvuodeksi sain helposti koko lukuvuoden sijaisuuden, mutta nyt en kertakaikkiaan mitään, vaikka 80 km säteeltä olen töitä etsinyt todella aktiivisesti tammikuusta lähtien. Hakemuksia, haastatteluja (yleensä 6-8 haastateltavaa, joilla työkokemusta enemmän kuin minulla), sähköposteja suoraan rehtoreille ja koulutusvirastoon jne. jne. Tuntuu, että missään ei tarvita ammattitaitoani eikä innostustani. Nautin opettamisesta, ja keväällä sain pelkästään positiivista palautetta niin oppilailta, vanhemmilta kuin työtovereiltakin. Ahdistaa, nyt pitää odottaa flunssakauden alkua, että saisi edes muutaman päivän pätkätöitä... Keväällä ilmoitin lasten päiväkotiinpaluupäiväksi koulujenalkupäivän, joten maksan elokuun päivähoitomaksun, vaikka minulla ei olisi yhtään työpäivää elokuussa. Tunnen itseni täysin turhaksi ja surkeaksi. Onko kohtalontovereita?
Kommentit (1500)
Miksi koulutettuja opettajia ei palkata riittävästi?
Koulunkäyntiavustajatko paikkaavat opettajien poissaoloja?
Ihmetellä täytyy joidenkin rehtorien toimintaa, kun koulunkäyntiavustajille työhaastattelussa tehdään selväksi muka humoristisesti että "me otetaan susta sitte kaikki irti".
Tutun tuttuja palkataan surutta, kauempaa hakeneilla ei mitään mahkuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten te muut sijaisuuksissa ja määräaikaisissa työsuhteissa roikkuvat kollegat jaksatte tämän joka talvi toistuvan monikuukautisen epävarmuuden siitä, missä seuraavana syksynä on töitä vai onko missään?
Mua ahdistaa aivan järjettömästi se, että jos virkahauissa ei tänäkään vuonna tärppää, seuraava mahdollisuus vakipaikkaan on vasta tasan vuoden kuluttua. Elämä menee vuoden eteenpäin, ikää on taas vuosi lisää, ennen kuin seuraavan kerran on teoriassa mahdollisuus saada jotain pysyvyyttä elämään.
Emme jaksakaan ja etujärjestömme ei aja etujamme. Täysin lopussa. Ahdistunut. Vihainen. Katkera. Meidän pätevien määräaikaisten tuntiopettajien pitäisi yhdistää voimamme ja alkaa protestiin. Yhteisrintamassa emme saisi hyväksyä 1.6 loppuvia koko vuoden kestäviä virkasuhteita, emmekä äitiysloman sijaisuutta, jossa koko vuoden työt tehnyt pätevä sijainen jätetään ilman kesän palkkaa. Minä olen tähän valmis. Oletteko te muut?
Valitettava tosiasia taitaa kuitenkin olla se, että kun monta kesää työttömänä ollut äitiyslomasijainen vihdoin saa itse viran, hän tulee sitten itse raskaaksi, jää äitiyslomalle ja palaa taas kesäksi töihin saamaan palkkaa, koska kokee olevansa siihen oikeutettu monivuotisen kesätyöttömyyden jälkeen. Ja kierre jatkuu.
Vierailija kirjoitti:
Asun kunnassa, jossa on suorastaan ylpeilty koulupuolen säästöillä. Opettajien sijaisiksi otetaan mahdollisuuksien mukaan niitä,
joille ei tarvitse maksaa täyttä palkkaa.
Siksi tällainen pätevä aineenopettaja on ollut valmistumisesta asti ilman työtä, kun ennen sitä oli tarjolla sijaisuuksia.
Ihan kummalliseksi mennyt tämä työelämä. Hallitus lanseerasi ilmaistyöt niin lahjakkaasti, että joka alalla otetaan se joka halvalla/ilman saadaan.
Pitäisi mennä töihin ilman palkkaa.
Vierailija kirjoitti:
Mites kävi, tipahteliko virkoja tänä keväänä?
Ei ole tipahdellut, tosin paikkoja on vielä auki ja hakukierros käynnissä.
Ajattelin jo, että jätän hakematta. Tällaisen lannistuneen olon tämä jatkuva rumba on teettänyt-
Pk-seudulla oli virkoja auki, joihin hakijoita oli n. 90. En päässyt edes haastatteluun. Olisi mielenkiintoista tietää, onko heillä etukäteen mielessä, millaista opettajaa etsivät: nuori vastavalmistunut digiosaaja parin vuoden kokemuksella vai konkari 15 vuoden kokemuksella, joka huvikseen vääntää oppikirjoja, pitää oppilaskerhoja ja tekee vapaaehtoistyötä syrjääntyvien nuorten parissa? Onko työpaikalla jo valmiiksi mielessä, millaista työntekijää he etsivät?

Sinne on niin paljon kelpoisia hakijoita, että yhteiskuntaopin opettajalle ei tullut edes muuta vastausta kuin automaattinen "olemme vastaanottaneet hakemuksenne". Enää ei kukaan väitä, että Helsinkiin ja muualle pääkaupunkiseudulle ei saada riittävästi päteviä opettajia. Tämäkin ketju todistaisi sen valheeksi.
Juuri nyt on työtä, mutta minulla on tunne, ettei määräaikainen työsuhde jatku syksyllä. Intuitio kertoo. Mitään ei ole siis suoraan sanottu, mutta aavistelen tällaista.
Ensi syksynä siis todennäköisesti saman tsempin tarpeessa kuin muutkin tässä ketjussa. Joku toinen taitaa saada tämänhetkisen määräaikaisuuteni syksyllä!
Vierailija kirjoitti:
Meillä on nyt kaksi tuoretta viransaanutta ja nuorta opettajaa. Kummallakin kävi "vain" tuuri. Kumpikin tuli tekemään päiväsijaisuuksia opintojen loppuvaiheessa. Toisen kohdalla vakituinen opettaja kuoli täysin yllättäin kohtaukseen ja tämä päiväsijainen sitten liukui lennosta siihen hommaan ja vuoden päästä sai viran. Ikävä tapa toki saada töitä, mutta kuitenkin. Toinen taas päiväsijaisuudesta sai pidemmän ja vakiope lähtikin pois eli irtisanoutui. Näin ollen kummankin tuuri oli vain siinä, että olivat oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
Mutta kun virkaa täytetään, paikat laitetaan auki. Pitää käydä vielä toinenkin tuuri että saa sen ”oman työnsä”. Esim virkaintoinen, valinnanvapaudestaan (jes, meille tuli 100 hakemusta!) innostunut rehtori saattaakin valita jonkun toisen hakijan paikkaan jota sijaisopena aloittanut teki vaikka useamman vuoden ennen kuin virka lopullisesti laitettiin täytettäväksi.
Olen päässyt haastatteluihin, ja palautetta olen aina pyytänyt. Kehuvat kovasti mutta kun kuulemma työkokemusta ei ole tarpeeksi. 30 hakemuksesta päässyt 4 haastatteluun ja aina sama virsi. Pätkäsijaisuuksia on minulla olllut reilun vuoden, mutta nyt koko ajan mulla vähemmän kun ottavat sijaiseksi uusia vastavalmistuneita.
Alkaa iskeä epätoivo. Miten saan työkokemusta, jos en saa töitä? Ja hakijoita on aina se 30-80...
Viimeksi tänään tullut kaksi viestiä: Kiitos hakemuksestanne...valinta ei tällä kertaa osunut sinuun....Nyt kun tätä viestiketjua lukee, olisi varmaan pitänyt olla kiitollinen että olisin saanut edes määräaikaisen työn taas vuodeksi, jos olisin hakenut jatkoa tälle nykyiselle, mutta en hakenut...Alkaa jo niin suoraan sanottuna v”***&*#aan tämä jokakeväinen ruljanssi, ettei vaan enää jaksa. Kuusi vuotta sitten olisin saanut yhden viran omalta paikkakunnalta (pieni kaupunki), mutta otin mieluummin kaksivuotisen määräaikaisuuden koska viihdyin siinä työssä/työpaikassa niin hyvin. Ja kyllä: jälkeenpäin ajateltuna olin tyhmä. Ja nyt on siis kysymys erityisopettajan työstä! Älkää vaan hyvät ihmiset kuvitelko, että erityisopettaja voi vain kävellä työpaikkaansa ja valita. Viimeisimmäksi Jkl:ään yhtä erityisopettajan virkaa haki 71...ei tiedä itkeäkö vai nauraa...Ihan järkyttävää tämä koulutuspolitiikka Suomessa. Ei mitään järkeä tässä yli/liikakouluttamisessa. Olen itse aikonut nyt hakea opinto-ohjaajakoulutukseen, suoritan myös opetushallinnon tutkinnon ja lisäksi mahdollisesti muita lisäopintoja. Olen myös ajatellut, että muutan sukupuoleni mieheksi, sillä tiedän, että sitten olisi varma virka jossain lähistöllä tiedossa. 😜
En jää tuleen makaamaan kirjoitti:
Olen myös ajatellut, että muutan sukupuoleni mieheksi, sillä tiedän, että sitten olisi varma virka jossain lähistöllä tiedossa. 😜
Kerrotko vielä missä se virka on tai edes pidempi sijaisuus? En tajua miksi pitää oman ammattikunnan muroihin kusta
- tuleva kiintiömies, nyk. työtön
kirjoitti:
Olen päässyt haastatteluihin, ja palautetta olen aina pyytänyt. Kehuvat kovasti mutta kun kuulemma työkokemusta ei ole tarpeeksi. 30 hakemuksesta päässyt 4 haastatteluun ja aina sama virsi. Pätkäsijaisuuksia on minulla olllut reilun vuoden, mutta nyt koko ajan mulla vähemmän kun ottavat sijaiseksi uusia vastavalmistuneita.
Alkaa iskeä epätoivo. Miten saan työkokemusta, jos en saa töitä? Ja hakijoita on aina se 30-80...
Työkokemusta muusta ohjaustyöstä - harrasteryhmät jne? Oletko kysynyt opistoista?
Itselläni on liiaksikin töitä, kun vedän harrasteryhmiä iltaisin opisto-opettajan tuntikorvauksella. Meillä on jatkuvasti pulaa sijaisista opistotunneilla, kun yleensä pedagogisen pätevyyden omaavat opettajat suostuvat vain 8-16 työhön.
Vierailija kirjoitti:
Harhaiset rehtorit kuvittelevat että pätkätyöläiset ratkaisevat heidän johtamiensa koulujen pedagogiset ongelmat. Kun näin ei tapahdu ,luonnollisesti , niin pätkätyöläinen saa lähteä ja seuraava otetaan sisään.
Rehtorien tulisi työstää sitä vakivirkaporukkaa kun koulun toimintaa halutaan uudistaa. Toisaalta kokeneet opettajat kyllä tietävät että uudistushölynpöly syö vain sekä oppilaiden että opiskelijoiden resursseja.
Itselleni on sattunut kohdalle sekä hyvä rehtori, jolta sain loistavat suositukset eteenpäin. Hänen suositustensa avulla sainkin seuraavan paikan, mutta siellä olikin aivan toisenlainen rehtori. Hän ei yksinkertaisesti pitänyt minusta. Minkäänlaista palautetta hän ei antanut, ei hyvää eikä huonoa, mutta osoitti minulle epäsuorasti, että turha hakea tänne enää uudelleen. Ehkä paskin mahdollinen johtaja on tosiaan tuollainen, joka ei edes kerro, mikä on vialla. Niin sitä alkaa epäillä itseään ja osaamistaan, vaikka oikeasti voi olla kyse vain henkilökohtaisesta antipatiasta.
Tiedän puutteeni opettajana ja myös sen, että olen kehittynyt. Uutena ja kokemattomana en ollut tarpeeksi jämäkkä ja selkeä. Toisaalta eipä minullekaan oltu selkeitä. Tästä uuden opettajan kouluyhteisöön tulemisesta pitäisi avata ihan oma ketju. Kuinka moni esimerkiksi on saanut minkäänlaista perehdytystä talon tavoille, tai kenelle on tarjottu mentorointia tai edes epämuodollista juttutuokiota kokeneemman kollegan kanssa? Itse en saanut edes uuden opettajan opasta, vaikka sellainen olisi ollut, kuten myöhemmin kävi ilmi. Luonnollisesti rehtori kertaakaan myöskään kysynyt, miten olen viihtynyt tai miten sujuu, tai tarvitsenko jossain neuvoja tai tukea. Ilmeisesti ei kuulu rehtorin toimenkuvaan? Yksityisellä puolella olen tottunut siihen, että esimies vähän kannustaa alkajia.
Jotkin koulut elävät ihan omassa todellisuudessaan. Niissä ajatellaan, että tokihan kaikissa muissakin kouluissa on saman käytännöt kuin juuri meillä, kun olemme maailmankaikkeuden keskus. Sitten hämmästytään kauheasti, kun ulkopuolinen kertoo, että ei, aiemmissa kouluissani tehtiin näin tai noin. Siis jos välitetään edes kuunnella, miten asiat on muualla. Yleensä ei kiinnosta, kun tosiaan ollaan maailmankaikkeuden keskipiste.
Voisivatko ne opettajat, jotka ovat ketjua lukeneet, alkaa päivittää tänne hakutietoja eri paikkakuntien oppilaitoksista? Se toki muuttaa tämän ketjun työttömien opettajien vertaisepätoivoketjuksi, mutta olisi mielenkiintoista nähdä eri oppiaineiden opettajien tilannetta eri puolilla Suomea. Esimerkki:
Avoinna olleeseen vakituiseen äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan virkaan Hämeenkyrön F. E. Sillanpään lukioon haki 38 hakijaa, joista 38 kelpoisia. Tästä tieto saatu tällä viikolla.
Hakijamäärät ja kelpoisten hakijoiden määrät antavat arvokasta tietoa meille työttömille. Tosin kaikki koulut eivät suostu kelpoisten määrää antamaan, vaikka hakemukset kyllä ovat julkista tietoa. Alavuden lukiosta kysyin kolme kertaa, ensin koulusihteeriltä kahdesti ja sitten rehtorilta kerran, mutta kumpikaan ei koskaan vastannut sähköposteihini, vaikka kohteliaasti asiaa tiedustelin. Päätöksessä ilmoitettiin vain hakijamäärä.
Olen tehnyt monta vuotta määräaikaisia sijaisuuksia ja usein olen miettinyt, että virkojen antaminen kouluissa voitaisiin lopettaa kokonaan. Olisi hyvä, jos olisi korkeintaan 5 vuoden määräaikaisia sopimuksia. Kyllä minua on ärsyttänyt, kun on itse vääntänyt niska limassa töitä erityisen tuen oppilaiden, luokkaretkien, kansainvälisyysprojektien yms. parissa, ja sitten on kesät ollut työttömänä. Samaan aikaan kouluissa on kollegoina sellaisia, jotka ovat esim. opettaneet samoilla kämäisillä materiaaleillaan 20 vuotta, eivät suostu huomioimaan mitenkään erityisoppilaita ja kieltäytyvät kaikesta kouluttautumisesta tai projekteista. Veso-päivissä korjaavat kokeita tai lukevat päivän lehtiä. Ihan rehellisyyden nimissä on sanottava, että monet viranhaltijat eivät oikeasti ansaitsisi virkaansa.

Tiedän tuon! Entä onko sinulle ikinä käynyt niin, että sinun osaamisesi ja tapasi opettaa kyseenalaistetaan, koska teet työtäsi niin eri tavalla kuin nuo vuosikymmeniä virkaansa hoitaneet? Minulle kävi niin. Olinkin kapinallinen ja osaamiseni kyseenalaista, kun opetin niin kuin uudessa opsissa ja muutama vuosi sitten suoritetussa opetusharjoittelussa ohjattiin opettamaan. Eivät oppilaat kuulemma niin opi, vaan pitää tehdä vain kirjan tehtäviä, kirjoittaa vihkoon ja antaa paljon läksyjä. Mitään videoita ei katsella eikä mennä ulos tai koulun ulkopuolelle tutkimaan mitään, se on höpöhöpöjuttua vaan.
Minulla nyt ties kuinka mones kesä työttömänä eikä syksyn paikasta tietoa. En jaksa enää yrittää, vaan laitan hanskat tiskiin.
Vierailija kirjoitti:
Voisivatko ne opettajat, jotka ovat ketjua lukeneet, alkaa päivittää tänne hakutietoja eri paikkakuntien oppilaitoksista? Se toki muuttaa tämän ketjun työttömien opettajien vertaisepätoivoketjuksi, mutta olisi mielenkiintoista nähdä eri oppiaineiden opettajien tilannetta eri puolilla Suomea. Esimerkki:
Avoinna olleeseen vakituiseen äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan virkaan Hämeenkyrön F. E. Sillanpään lukioon haki 38 hakijaa, joista 38 kelpoisia. Tästä tieto saatu tällä viikolla.
Hakijamäärät ja kelpoisten hakijoiden määrät antavat arvokasta tietoa meille työttömille. Tosin kaikki koulut eivät suostu kelpoisten määrää antamaan, vaikka hakemukset kyllä ovat julkista tietoa. Alavuden lukiosta kysyin kolme kertaa, ensin koulusihteeriltä kahdesti ja sitten rehtorilta kerran, mutta kumpikaan ei koskaan vastannut sähköposteihini, vaikka kohteliaasti asiaa tiedustelin. Päätöksessä ilmoitettiin vain hakijamäärä.
Kaarinan lukio Turun naapurissa: Englannin lehtorin virka, 66 hakijaa, joista 53 kelpoisia, kuusi haastateltiin: Kuten tavallista, valittuun henkilöön päädyttiin hakemuksen, haastattelun, opintotaustan ja työkokemuksen perusteella. Minua on aina ihmetyttänyt se, miksi on sallittua perustella vakinaisen viran valinta noin ympäripyöreästi. Edes haastattelussa olleet eivät saa tuosta perustelusta minkäänlaista tietoa siitä, miksi heitä ei valittu, aiemmin karsiutuneista puhumattakaan. Olen yhden ainoan kerran nähnyt valintapäätöksen, jossa olikerrottu lyhyesti valitun hakijan opintotaustasta ja aiemmasta työkokemuksesta sellaisia asioita, joiden vuoksi valinnassa päädyttiin juuri häneen. Siitä pystyi helposti vertaamaan, olisiko oma osaaminen ollut kilpailukykyistä.
Kymmenen vuoden aikana minulla on ollut koko lukuvuoden työsuhteita tasan yksi, sekin tietysti ilman kesän palkkaa, muuten tuota lyhyempiä pätkiä yksittäisistä päivistä alkaen. Vihdoinkin uskallan pystypäin sanoa, että kiitti, mulle riitti! On uskallettava tajuta sekin, milloin on kävellyt umpikujaan ja kääntyä takaisin, koska vielä ei ole liian myöhäistä valita toista suuntaa.
Kysymys teille arvon pätkätyökolleegat: minkä ikäisenä opettajan mahdollisuudet saada virka loppuu?
Milloin pitäisi älytä lopettaa hakeminen? Ottaako kukaan 45+ -ikäistä konkaria enää muuhun kuin pätkään?
Olen huomannut, että virkoja saa nyt selkeästi itseäni nuoremmat ja kokemattomammat hakijat. Olenko rehtoreille liian pelottava? Ajattelevatko, että minussa on jotain vikaa, kun en ole vieläkään saanut vakituista paikkaa?