lomamatka ja täysi-ikäisen kiukuttelu kun ei pääse mukaan
Tilanne. Otettiin äkkilähtö etelään siis koko perhe paitsi 19v. Tyttö on töissä joten ei pääse mukaan ja hänestä tämä ei ole reilua.
Yritin sanoa tytölle että on aikuinen ja me ei voida lomasuunnitelmia tehdä hänen mieliksi vaan me eletään omaa elämää ja hän omaa. Tyttö asuu kotona mutta silti.
Itsellä vähän paha mieli kun hänen pitää jäädä yksin kotiin, mutta asia on nyt näin.
Kommentit (106)
ensin hommataan intopiukeena, jopa miestä huijaamalla liuta kakaroita, sitten heti kun mahdollista viedään isommat päivähoitoon, seuraavaksi valitetaan kun ope vaatii koulussa ostamaan saappat/sukset, teinit jos kiukuttelee, niin huostaan vaan ja kun 18-vuotispäivä lähestyy niin kamat pihalle ja lukot vaihtoon.
Mutku ne vauvat on niin ihanii ja raskaana ja pienen vauvan kaa saa äiti niin kivasti huomioo!
ap ei hermostu ollenkaan vaan heittää lisää vettä myllyyn ja esittää muille jatkokysymyksiä. Justjust.
tyttärellesi. Kohteliaisiin tapoihin kuuluu kysyä/puhua ja neuvotella matka-asioista kaikkien kotona perheenä asuvien kesken, vaikka kuinka olisi täysi-ikäsiä. Olisi ollut kohteliasta kysyä, haluaako mukaan ja jos niin järkkäillä sitten niin, että se mahdollisuus olisi ollut. Eli mun mielestä lomasuunnitelmat tehdään koko perheen kesken (eriasia on ehkä joku Tallinan/Tukholman risteily). Jos et halua, että täysi-ikäinen tyttäresi on osa perhettä ja otettava huomioon elämässä, niin potki pellolle omasta kodistasi. Ja varmaankaan monet 19v ei automaattisesti osaa hakea omaa asuntoa, joten helpommalla pääsee asumalla kotona, varsinkin jos on vain kesätyö eikä varmuutta tulevasta.
että saa hyvää palkkaa ja olisi saanut lähteä mukaan mutta tilanne on mikä on.
Ei sijaiset noin vaan saa palkatonta kesäaikaan kun ei saa vakituisetkaan.
Ja tyttö ei todellakaan ole muuttamassa pois kotoa.
Mikä ilmapiirissä vikana. Tuskin hän kotona asuisi jos täällä olisi paha olla.
Pitäisikö teidän mielestä antaa rahaa 19v. lapselle joka on töissä ja asuu kotona ilmaiseksi???
Ei jos tosiaan mukaan päässytkin maksoi itse matkansa. Kyse ei minusta rahasta vaan tasavertaisuudesta.
Minä en ole potkimassa tyttöä pihalle.
Ja ettekö ymmärrä että EI ole mahdollista saada palkatonta.
Sitten kun hänellä on lomaa, niin matkustakoon silloin.
Te olisitte varmaan ottaneet hänet mukaan reissuun, jos hänellä olisi ollut teidän kanssa yhtäaikaa lomaa?
Minusta olisi reilua, että tytär maksaisi kotiin jotakin kuukausittaista rahaa. Näin minäkin aikoinaan jouduin tekemään. Ruoka, vesi, lämpö, tv-lupa, lehdet wc-paperi, pesuaineet ym. maksaa ja olisi hyvä, että hänkin alkaisi miettimään tällaisia asioita.
Olisiko tytär pystynyt järjestämään oman lomansa olemaan yhtäaikaa teidän loman kanssa?
jos tyttö on pettynyt siitä kun ei pääse matkalle, mutta turhahan siinä on kiukutella jos ei kerran töistä vapaata saa.
kun ette ymmärrä että miehellä ja mulla alkaa loma ja tyttö EI voi saada siihen lomaa.
Teidän mielestä meidän olisi pitänyt jättää reissu tekemättä koska yksi lapsista ei pääse mukaan. Niin ja kahdella nuoremmalla alkaa kohta koulu, niin nyt oli hyvä hetki lähteä.
Kyllä te av mammat olette outoa porukkaa.
mies ilmoittasi lätevänsä lomalle perheen kanssa kun olet itse töissä? Kyllähän aikuinen sen kestää. Ymärrän tyttöäsi, teillä ei ilmeisesti ole ollut aikomusta tänä kesänä lähteä matkalle ja nyt sitten lähdettekin. Jatkossa kannattaa varottaa mahdollisista matkoista jo ennen matkan varaamista.
Olisi päässyt mukaan jos asia olisi järjestynyt. Olen jo monesti sanonut ettei ole mahdollisuutta palkattomaan kun vakituisilla lomat ja sijaista pula.
Tyttö saa asua ilmaiseksi kotona koska laittaa rahaa säästöön jatko-opiskelua varten.
meinasiko ottaa 'omaa lomaa'.. aika lapselliselta 19v:si vaikuttaa..
kun ette ymmärrä että miehellä ja mulla alkaa loma ja tyttö EI voi saada siihen lomaa.
Teidän mielestä meidän olisi pitänyt jättää reissu tekemättä koska yksi lapsista ei pääse mukaan. Niin ja kahdella nuoremmalla alkaa kohta koulu, niin nyt oli hyvä hetki lähteä.
Kyllä te av mammat olette outoa porukkaa.
Ette tietenkään jätä reissua tekemättä, se nyt vasta typerää olisikin! Ja kuten jo aiemmassa viestissäni sanoin, ymmärrän myös tytön pettymyksen, mutta jos hän ei saa töistä vapaata niin sitten ei saa. Tuossa iässä olisi jo korkea aika opetella sietämään pettymyksiä. Kaikkea ei voi aina saada.
tuossa iässä pitäisi jo ymmärtää, että on asioita, joita ei voi valita ja jos voi niin niillä valinnoilla on seuraukset.
Minä en ole kuten ap;n nuori, mutta tuon ikäisenä säästin omat rahat reissuihin jotka tein kavereiden kanssa.
Äitini reissasi meidän lastenkin kanssa kun olimmme nuoria. Jos minulla oli koulua ja töitä, joista en voinut olla poissa, jäin kotiin. Minusta se nyt vain on reaalitettiä, joka pitää hyväksyä.
JOku viisastelija yllä kirjoitti, että mitä jos ap;n mies lähtisi matkoille, ilman ap:ta.
Minun perheessäni näinkin voidaan tehdä. Mies on parasta aikaa moottoripyörämatkalla ulkomailla. Mukana on 1 teini. Itse olin keväällä rantalomalla kahden lapsen kanssa. Syksyllä mennään etelään koko perhe.
Täähän on ihan selvä juttu mun mielestä, tyttö on aikuinen, tekee töitä. Töitä tehdään silloin kun niitä on. Ja vaikka aikuinen asuukin kotona, ei se tarkoita, että häntä kohdellaan enää lapsena. Eli jos matkalle mielii, niin sitten omalla kustannuksella omien ystävien kanssa tai vaikka teidän kanssanne ensi kerralla.
Ymmärrän kyllä, että harmittaa, mutta se pitää vain niellä.
Itse en olisi ikinä lähtenyt vanhempien kanssa tuossa iässä, joten teillä täytyy olla hyvät perhesuhteet.
tuossa iässä pitäisi jo ymmärtää, että on asioita, joita ei voi valita ja jos voi niin niillä valinnoilla on seuraukset. Minä en ole kuten ap;n nuori, mutta tuon ikäisenä säästin omat rahat reissuihin jotka tein kavereiden kanssa. Äitini reissasi meidän lastenkin kanssa kun olimmme nuoria. Jos minulla oli koulua ja töitä, joista en voinut olla poissa, jäin kotiin. Minusta se nyt vain on reaalitettiä, joka pitää hyväksyä. JOku viisastelija yllä kirjoitti, että mitä jos ap;n mies lähtisi matkoille, ilman ap:ta. Minun perheessäni näinkin voidaan tehdä. Mies on parasta aikaa moottoripyörämatkalla ulkomailla. Mukana on 1 teini. Itse olin keväällä rantalomalla kahden lapsen kanssa. Syksyllä mennään etelään koko perhe.
eikä vasta sitten kun matka on varattu? En pidä outona että perhe matkustaa erillään ja omia aikojaan, vaan sitä että varataan matka ja sitten kerrotaan että ollaan menossa, sorry vaan sä et nyt pääse mukaan. Ap olisi voinut varoittaa tytärtään että mahdollisesti ottavat kesällä äkkilähdön.
mutta julmalta vaikuttaa. Minusta "aikuisuus" astuu kehään kun lapsi muuttaa pois kotoa. Tätä ennen hän ei tajua olevansa itsenäinen aikuinen. Muistatko itse omakohtaisesti tuota aikaa?
Surullinen olo tyttösi puolesta, mahtaa olla hyljeksitty olo.
vaan ihan normaali nuori ja kuten sanoin en asiaa ihan noilla sanoilla sanonut.