Koulussa ruuan maistamispakko - mitä sillä on tarkoitus saavuttaa?

Meidät pakotettiin ala-asteella syömään koko ruoka-annos. Vähän eriasia kun se että teijän pilalle lellityt kakarat joutuu maistamaan ruokaa. Siinä maistamisessa on kyse totuttamisessa. Antakaa tekin lapsillenne muuta kuin jauhelihaa ja makkaraa niin ei tartte itkeä täällä

Nykyään on niin lellittyjä Nico-Pettereitä, ettei ne suostu syömään koulussa, ellei ole maxituplahampurilaisa kolminkertaisilla ranskiksilla ja litran cociksilla.

Niin, haistan hajuja poikkeuksellisen herkästi. Löydän asioita hajun perusteella. Äiti on puolitosissaan esittänyt, että voisin hyötyä hajuaististani "ihmishomekoirana". Käsittääkseni kaltaisiani ihmisiä on töissä mm. kahvinpaahtimoissa aromeja valvomassa ja kehittelemässä, viininmaistajana.. Ilmeisesti yksi kovapalkkainen homeenhaistajakin on, hän on nainen.

Eikös koulussa olla vähintään 7-vuotiaita ja sun lapsella on syömiskiukkua??? Pidäpä vähän aikaa vesi/näkkäri linjalla hemmoteltu lapsesi niin eiköhän kouluruokakin maistu.

Tavoitteena on se, että ne kotona kouluikään asti pallutetut ja Saarioisten äidin laatikoilla ja nakeilla kasvaneet lapset tottuisivat syömään muutakin. Saamaan esim rakennusaineita ja vitamiineja kasvuunsa.

ja mun luokalla kaikkia ruokia maistetaan. Mielestäni se opettaa siihen, että kaikkia ruokia nimenomaan maistetaan, eikä ennakkoluulojen takia jätetä syömättä. Jos maistamisen jälkeen ei tykkää, saa ruuan viedä pois. Määristä ei mulla ole mitään huomautettavaa. Kunhan lautasella on pala kurkkua tai teelusikallinen kalaa, se riittää. Ruokaa tarvii vain maistaa. Itkun kanssa ei kuitenkaan kukaan luokallani joudu syömään.

ketjussa aiemmin kuvailtiin. En kestä kiristäviä vaatteita, saumoja, villaa, nyppyjä. Olen niin tuskissani hiuksesta puseron alla, että mies joutuu kaivamaan sellaisen selästäni vaikka keskellä toria. Haistan tarkasti, huomaan vieraan ihmisen käyneen talossa tai homeen hajun rakennuksesta, jonka ohi ajan. Havahdun poikkeaviin tuoksuihin valpastuen kuin vainukoira. Herään hajuihin myös syvästä unesta.

Aistiherkkyys on varmaan suurin syy siihenkin miksi ruokavalioni on niin rajallinen. Inhoan vääränlaisia tuntemuksia suussa ja kaikki liha menee siihen joukkoon. En syö myöskään soijasta valmistettuja ruokia, jotka jäljittelevät lihan rakennetta. Halloumi menee niillä rajoilla.

Ymmärrän hyvin miten toisella tavall maailmaa voi kokea eikä minulla ole mitään autistista piirretta. Normaalin vaihtelun rajoissa on varmasti enemmän ja vähemmän herkkiä aistijoita.

Olen kärsinyt pakottamisesta pal-jon, enkä siksi ole vaatinut lapsilta niin paljon sietämistä esim. ruuan suhteen. Pääasia, että eivät ole nälässä ja saavat jotakin kautta tarpeelliset ravintoaineet.

taitava jos pystyy haistamaan homeen hajun talosta jonka ohi ajaa???????

No minä en epäilisi. Ehkä hän ei haista kaikkia mahdollisia hometaloja, mutta pidän mahdollisena, että hän haistaa sellaisen usein.

Joillakin ihmisillä on jokin aisti poikkeuksellisen herkkä. Toisinaan yliherkkyydet liittyvät erilaisiin oireyhtymiin. Esimerkiksi aspergerin syndroomaan saattaa kuulua huomattavat aistiyliherkkyydet.

Uskoakseni sama pätee myös makuihin. Minusta olisi kohtuullista muistaa, että lapsi voi totisesti havaita makuja, jotka vanhemmilta jäävät täysin huomaamatta. Ellen väärin muista, tyttöjen makuaisti muistuttaa aikuisten makuaistia enemmän kuin poikien. Sitä en sitten tiedä, onko pojilla enemmän näitä syömisongelmia ennen murrosikää kuin tytöillä.

Lisäksi syömään pakottaminen voi aiheuttaa inhottavia muistoja. Minusta kesäkeitto maistui lapsena syömäkelvottomalta. Pavut ja etenkin kukkakaalinpalat eivät menneet kurkustani alas. Ekalla luokalla opettaja vaati, että syön lautaseni tyhjäksi. Koko ruokavälitunti siihen meni, ja sen viimeisen kukkakaalipalan jouduin nielemään useammin kuin kerran. Ja sama tappelu seuraavalla kerralla, kun oli kesäkeittoa - sillä erolla että tiesin maistamattakin kesäkeiton etovan minua. Nykyäänkään en syö kesäkeittoa. Maun voisin ehkä sietää, mutta muistikuvat kukkakaalin ja vatsahappojen maun sekoituksesta suussa riittävät pitämään minut etäällä siitä ruokalajista, samoin kuin keitetystä kukkakaalista ylipäätään. Toistaiseksi meillä aikuisilla ihmisillä on olemassa ruokamme suhteen valinnanvaraa. Niinpä en näe mitään velvoitetta kiusata itseäni kesäkeiton aiheuttamilla muistoilla ja keitetyn kukkakaalin maulla, joka kuvottaa minua.

On ihan hyvä, että lapsen tulee maistaa ruokia, mutta lasta on myös kunnioitettava edes sen verran, ettei hän joudu yökkäilemään ruoan takia. Ja jos ei kerran mene alas, niin sitten ei mene. Ääritapauksissa kertamaistamisen pitää riittää.

Ja mihin ihmeeseen unohtuu lasten syömisestä puhuttaessa se seikka, että uusiin makuihin totutellaan vähä vähältä? Jos aikuinen oppii hyväksymään uusia makuja vain vähitellen ja kenties niin, että vierasta ruoka-ainetta on annoksessa aluksi vain vähän, niin miksi lapsen pitäisi kyetä syömään oitis koko annos?

Ps. Persiljaahan ei tietenkään voi syödä... :D

MIhin sillä maistamisella siis pyritään? Helpompaan ruuanlaittoon, lapsen ravinnonsaantiin, sosiaaliseen hyväksymiseen?

Meidän muksut (kaksoset) ovat syöneet "mitä vaan" siihen asti kunnes menivät kouluun. Homejuustoa, oliivejä, haudutettua kukkakaalia, hapankaalia, kalaa kaikissa muodoissaan, katkarapuja, chilisiä ruokia jne jne. Koulussa vastaan tuli sitten muutama nirso Nico-Petteri-Janina-Jemina jolle useampi ruokalaji oli "yöks". Alussa tähän ei puututtu vaan jättivät syömättä ja yökkäilivät toisille. Yllätys yllätys muutkin lapset rupesivat nirsoilemaan. Kun koulu otti käyttöön "kaikkea maistetaan" taktiikan niin "mitä vaan" syövät lapset söivät taas ilolla mitä vaan ja nirsot Nico-Petteri-Janina-Jeminatkin rauhoittuivat syömään sitä omaa ruokaansa. Joskus loppuun asti ja joskus ei.

ei voi olla niin kauheaa, jos maistaminen riittää, kyllä nyt on äiti ja lapsi aika hakoteillä. olen itse opettaja (juu, en jaksa kirjoittaa isoja alkukirjaimia:) ja ehdottomasti haluan "pakottaa" lapset maistamaan kaikkea.

oksennus suuhun, jonka sitten nielee takaisin? Eikö se ole mielestäsi simputtamista? Kyllä minä ihan tosissani mietin, että kuka tässä on hakoteillä - äiti vai opettaja.

ap

vaiva - esim. aistiyliherkkyys, jolta tuo vahan kuulostaa - joka tekee maistamisesta hanen kohdallaan mahdottomuuden, niin eiko helpoin tapa lahestya asiaa olisi hankkia lapselle diagnoosi ja laakarin paperi asiasta? Ymmarran kylla kouluakin, koska suurimmalle osalle lapsista maistaminen ei liene ylivoimaista, joten saantoa ei heidan osaltaa ole tarvis muuttaa.

On diagnoosi, on käynyt terapeutti koululla oikein henkilökohtaisesti kertomassa opettajille mitä se tarkoittaa. Silti lapsi laitetaan nielemään oksennusta.

Minä ymmärrän kyllä hyvin senkin, että suurella osalla lapsia tuo maistamispakko toimii. Onhan meillä kotona kaksi muuta lasta, jotka pystyvät aivan normaalisti maistamaan uusiakin juttuja.

Toivottavasti nyt sitten uusi opettaja tajuaa rautalangasta vääntämistä vähän paremmin kuin edellinen.

ap

vain aistiherkkyyden takia, eikö tarvita ongelmia millään muulla alueella?? Olen kysynyt aistiherkkyyksistäni lääkäriltä ja parilta muulta asiantuntijalat, heidän mielestään se on normaalia. Ominaisuuteni.



T: nyppyjä inhoava homekoira

Minä olen ollut tällainen nirso Jaminna-Jennica. Eli en saanut perunamuusia alas jos siinä oli möykkyjä. En syönyt sipulia, en sieniä ja monia muitakaan. Yökin vain ja oksensin lautaselle.

Onneksi äitini oli sen ajan äidiksi todella vapaamielinen. 60-luvulla kun yleensä vielä ajateltiin, että syö pakolla tai jos et syö niin piiskaa ja itket ja syöt. Äitini ei suostunut tuohon, vaikka mummi painosti, että minusta tulee lellitty nirso, joka ei pärjää maailmassa yms.

Niin vain minusta on tullut oikein herkkusuu, joka syö kaikkea mahdollista. Vuosien varrella opin tykkäämään lanttulaatikoista ja kukkakaalesta ja sipulista ja sienistä ja kaikesta mahdollisesta. Ja ihan työteliäs ihminenkin minusta tuli, vaikka minua lellittiinkin niin, että ei ollut pakko syödä sitä, minkä oksensin ja yökin.

Mitään kammoa ei jäänyt mistään ruoasta ja kaikki maistuu nykyään hyvin (no ehkä munuainen, mutta myönnän, kyse on ennakkoluuloista).

Kiitos äitini minulla ei ole mitään angsteja ruokaa kohtaan ja ruokailua sosiaalisena tapahtumana. Olen hoikka ja se lelliminekään ei aiheuttanut traumoja vaan minusta tuli ihan hyvä ihminen, joka hoisi sitä mummoaankin ennen kuolemaa, vaikka mummo oli sitä mieltä, että ei minusta ihmistä tule kun olen niin pilalle lellitty kun ei tarvinnut syödä sitä yökittyä ruokaa takaisin.

Halutti muuten mummolle joskus sanoa kun hän oli huonossa kunnossa ja syötin velliä, että nielepäs nyt reippaasti, äläkä yöki siinä. Jos et syö nopeaa niin jodut olemaan ilman ruokaa illan. Kuka sitä nyt alkaa lellittyä vanhusta syöttämään tuntitolkulla kun kurlaa kurkussa ja meinaa vetää henkeen ja yökkii.

taitava jos pystyy haistamaan homeen hajun talosta jonka ohi ajaa???????

No minä en epäilisi. Ehkä hän ei haista kaikkia mahdollisia hometaloja, mutta pidän mahdollisena, että hän haistaa sellaisen usein.

Joillakin ihmisillä on jokin aisti poikkeuksellisen herkkä. Toisinaan yliherkkyydet liittyvät erilaisiin oireyhtymiin. Esimerkiksi aspergerin syndroomaan saattaa kuulua huomattavat aistiyliherkkyydet.

Uskoakseni sama pätee myös makuihin. Minusta olisi kohtuullista muistaa, että lapsi voi totisesti havaita makuja, jotka vanhemmilta jäävät täysin huomaamatta. Ellen väärin muista, tyttöjen makuaisti muistuttaa aikuisten makuaistia enemmän kuin poikien. Sitä en sitten tiedä, onko pojilla enemmän näitä syömisongelmia ennen murrosikää kuin tytöillä.

Lisäksi syömään pakottaminen voi aiheuttaa inhottavia muistoja. Minusta kesäkeitto maistui lapsena syömäkelvottomalta. Pavut ja etenkin kukkakaalinpalat eivät menneet kurkustani alas. Ekalla luokalla opettaja vaati, että syön lautaseni tyhjäksi. Koko ruokavälitunti siihen meni, ja sen viimeisen kukkakaalipalan jouduin nielemään useammin kuin kerran. Ja sama tappelu seuraavalla kerralla, kun oli kesäkeittoa - sillä erolla että tiesin maistamattakin kesäkeiton etovan minua. Nykyäänkään en syö kesäkeittoa. Maun voisin ehkä sietää, mutta muistikuvat kukkakaalin ja vatsahappojen maun sekoituksesta suussa riittävät pitämään minut etäällä siitä ruokalajista, samoin kuin keitetystä kukkakaalista ylipäätään. Toistaiseksi meillä aikuisilla ihmisillä on olemassa ruokamme suhteen valinnanvaraa. Niinpä en näe mitään velvoitetta kiusata itseäni kesäkeiton aiheuttamilla muistoilla ja keitetyn kukkakaalin maulla, joka kuvottaa minua.

On ihan hyvä, että lapsen tulee maistaa ruokia, mutta lasta on myös kunnioitettava edes sen verran, ettei hän joudu yökkäilemään ruoan takia. Ja jos ei kerran mene alas, niin sitten ei mene. Ääritapauksissa kertamaistamisen pitää riittää.

Ja mihin ihmeeseen unohtuu lasten syömisestä puhuttaessa se seikka, että uusiin makuihin totutellaan vähä vähältä? Jos aikuinen oppii hyväksymään uusia makuja vain vähitellen ja kenties niin, että vierasta ruoka-ainetta on annoksessa aluksi vain vähän, niin miksi lapsen pitäisi kyetä syömään oitis koko annos?

Ps. Persiljaahan ei tietenkään voi syödä... :D

että onko ainoa ratkaisu maistamispakko, jos jotkut huutelevat pahasta ruuasta. Miksi lapsille ei voisi yksinkertaisesti laittaa rajoja sen verran, että opetettaisi pöydässä käyttäytymistä. Asialliseen pöytäkäyttäytymiseen ei yökköjen huuteleminen tietenkään kuulu. Miksi siis sitä ei voisi yksinkertaisesti kieltää. Miksi siihen pitää vetää mukaan ruuan maistaminen.

syömään?

Nimittäin koivuallergiassa on se ikävä puoli, että keväällä kun pölyttää voi porkkana, omena, tomaatti, monet mausteet ja muut aiheuttaa turvotusta suussa ja kirvelyä ja pistelyä. Niitä ei voi diagnostisoida, koska eivät ole suoria allergioita. Samoin talvella lapsi pystyy näitä syömään. mutta koivin pölyttäessä ristiallergian takia moni ruoka-aine tuntuu suussa epämiellyttävältä.

Kuinka moni lapsi leimataan nirsoksi siksi, että hänellä ei ole virallista ruoka-aineallergiaa, mutta yökkii jonkun ruoan keväisin. Pakolla vain maistamaan, muuten hän ei opi, että täällä ei lellityt kakarat kukkoile tämän opettajan luokassa.

Sitten me ihmettelemme, miksi esim. paniikkihäiriöitä on niin paljon.

ja mun luokalla kaikkia ruokia maistetaan. Mielestäni se opettaa siihen, että kaikkia ruokia nimenomaan maistetaan, eikä ennakkoluulojen takia jätetä syömättä. Jos maistamisen jälkeen ei tykkää, saa ruuan viedä pois. Määristä ei mulla ole mitään huomautettavaa. Kunhan lautasella on pala kurkkua tai teelusikallinen kalaa, se riittää. Ruokaa tarvii vain maistaa. Itkun kanssa ei kuitenkaan kukaan luokallani joudu syömään.

vaiva - esim. aistiyliherkkyys, jolta tuo vahan kuulostaa - joka tekee maistamisesta hanen kohdallaan mahdottomuuden, niin eiko helpoin tapa lahestya asiaa olisi hankkia lapselle diagnoosi ja laakarin paperi asiasta? Ymmarran kylla kouluakin, koska suurimmalle osalle lapsista maistaminen ei liene ylivoimaista, joten saantoa ei heidan osaltaa ole tarvis muuttaa.

On diagnoosi, on käynyt terapeutti koululla oikein henkilökohtaisesti kertomassa opettajille mitä se tarkoittaa. Silti lapsi laitetaan nielemään oksennusta. Minä ymmärrän kyllä hyvin senkin, että suurella osalla lapsia tuo maistamispakko toimii. Onhan meillä kotona kaksi muuta lasta, jotka pystyvät aivan normaalisti maistamaan uusiakin juttuja. Toivottavasti nyt sitten uusi opettaja tajuaa rautalangasta vääntämistä vähän paremmin kuin edellinen. ap

joko koulua tai sitten taman kirjoituksen todenperaisyytta. Jos lapsella on diagnoosi ja laakarin paperi ettei hanta saa maistattaa, niin sellaisen lapsen maistattamisestahan voi tehda vaikka poliisiasian tai vahintaan hallintokantelun. Eihan diabeetikkoakaan voi pakottaa syomaan hanelle sopimatonta ruokaa tms.

ymmärrän, että osa ei oikeasti käsitä mikä siinä maistamisessa voi olla niin vaikeaa. Osa pitää sitä nirsoiluna osa lellimisenä, osa huonona kasvatuksena ja osa kuvittelee, että meillä syödään vain saarioisen laatikoita.



Sitten jos opettajaksi osuu näin ajatteleva, niin eihän sille millään saa perille sitä, ettei me vanhemmat voida asialle mitään ja ettei maistamispakko tee muuta kuin hallaa. Kyllähän se opettaja saattaa vähän ihmetellä, ettei se muka-nirso lapsi suostu syömään sen paremmin useimpia herkkuja ja karkkejakaan. Mutta tuollaisen seikan voi kätevästi sivuuttaa, koska kouluruokailussa niitä herkkuja ei eteen tule.



Ei taida auttaa kuin toivoa parasta ja suunnitella huolella miten asiasta voisi opettajan kanssa puhua ilman, että opettaja tuntee heti tarvetta puolustella itseään.



ap huokaa

että nimenomaan ei saa pakkomaistattaa. Me kun hoidettiin tuo asia terapeutin ehdotuksesta niin, että hän kävi koululla puhumassa opettajille.



Minä ajattelin, että asia tulisi sillä selväksi. Itse ehdotin, että maistaminen tehtäisi niin, että lapsi vaikka nuolaisee sitä kurkun palaa, että saa siitä makua. Tämä nuolaiseminen ei ollut lapselle liian ylivoimaista, vaikka haasteellista jo sekin.



Kun opettaja sitten keväällä ihmetteli, että miksi lapselle on niin vaikea maistaa, että niellessä siltä tulee ihan oksennus suuhun, niin kyllä multa itku pääsi. Turhautumiseni oli niin valtava siitä, että kaikin keinoin oli yritetty opettajalle tehdä tiedoksi mitä lapsen vaikeudet tarkoittavat. Ja valmiiksi mietitty toimintamallit, jotka sulautuisivat hyvin koulun toimintakulttuuriin. Ja aivan kuin olisi kuuroille korville puhuttu, kun sitten keväällä koko vuoden päätteeksi selviää, että lasta on kuitenkin laitettu syömään tavalla, johon hän ei kykene.



ap

ymmärrän, että osa ei oikeasti käsitä mikä siinä maistamisessa voi olla niin vaikeaa. Osa pitää sitä nirsoiluna osa lellimisenä, osa huonona kasvatuksena ja osa kuvittelee, että meillä syödään vain saarioisen laatikoita.

Et voi väittää, etteikö noitakin em. tyyppejä olisi. Olisit heti sanonut että teillä on joku helevetin diagnoosi. Kyllä sillä erivapaudet irtoaa, jos et itse pysty auttamaan ja kannustamaan lastasi tässä asiassa. Joskus vain vanhemmatkin paisuttelevat ja voivottelevat naama väärällään asioita niin, että niistä tulee ylitsepääsemättömiä lapsellekin.

sanomatta heti alkumetreillä. En minä mitenkään tarkoituksella tietoa pihdannut, vaan kuvittelin sanoneeni siitä, mutta taisi sitten oikeesti jäädä sanomatta. Ja ethän sinä voi ajatustenlukija olla.

minkä tuosta varmaan arvasi ilman kummempaa ajatustenlukua.