Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Käsite keskiverto on kadonnut lastensuojelusta

Vierailija
16.07.2011 |

Suomalainen lastensuojelu on menettänyt täysin kohtuullisuuden tajun jo puheissaan, ei enää vain toimissaan. Sijaishoitajat nimittelevät sijaislapsia mitä törkeimmillä nimillä nettikirjoittelussa ja nyt myös valtakunnan päälehdessä. Vanhempia nimittely on nyt tietysti koskenut aina, se ei ole mikään uusi asia. Koska julkisuudelta salataan todelliset huostaanoton syyt, on itsestään selvää, että vanhemmat katsotaan toisen luokan kansalaisiksi sen jälkeen, jos perhe joutuu tekemisiin lastensuojelun kanssa.



Kohtuuajattelu on siis vierasta, ei ole enää lapsiyksilöitä, on vain kaksi ryhmää: 1) hyvin kasvatetut ja 2) huonosti kasvatetut lapset. Jälkimmäisiä on sitten sijaishoitajilla oikeus nimitellä vaikka perkeleiksi, kuten toissapäivän Hesarissa tehtiin.



Tosi merkillistä, kun ajatellaan, että parikymmentä vuotta sitten (ennen nykyistä huostahysteriaa) ymmärrettiin yleisesti, että myös hyvin kasvatetut laset käyttäytyvät joskus huonosti, jotkut useammin ja jotkut harvemmin. Joidenkin lasten perusluonteeseen kuuluu uhmata enemmän auktoriteetteja, nykyään sellainen ominaisuus katsotaan diagnoosin arvoiseksi ja huostaanottoperusteeksi - ja syy on vanhempien huonoudessa, totta kai!



Silloin oli myös hyvin pieni ryhmä hyviä ja huonoja vanhempia, mutta ylivoimaisesti suurin ryhmä oli keskiverto tavallisia vanhempia, jotka tekevät enemmän ja vähemmän virheitä, mutta ei kenelläkään olisi ollut otsaa leimata heitä täysin epäkelvoiksi kasvattajiksi, kuten nyt tapahtuu.



Nyt lapsen kuuluu olla nöyrä ja vain nöyrä, jopa teini-iässä, liika uhmakkuus on olevinaan vain vapaan kasvatuksen tulosta, siis äärimmäisen suuri virhe vanhemmilta ja niin ollen myös huostaanoton peruste. Käsittämätöntä!



Lapset ovat joko enkeleitä tai perkeleitä, jota sanaa viimeksi eräs sijaisvanhempi käytti Helsingin Sanomien haastattelussa huonosti käyttäytyvistä huostaanotetuista. Jos ei ole huostaanotettu, vaikka käyttäytyykin huonosti, ei silloin ilmeisesti nimetä perkeleeksi, nimitys koskee vain alimman luokan eli huostaanotettuja lapsia.



Lastensuojelu on pelote, musta uhkaava pilvi kaikille perheille. Eniten pelko koskee tavallisia keskiryhmän vanhempia, jotka olisivat olleet ihan kohtuu hyviä vanhempia vielä aikanaan, mutta nyt lastensuojelu leimaa heidät kyvyttömiksi, epäonnistuneiksi ja vastuuttomiksi kasvattajiksi.



Kohtuuttomat vaatimukset koskevat myös lastensuojelua itseään. Puhutaan korkeasta ammattitaidosta, vaikka on kyse ominaisuuksista, jota ei ikinä voi millään tutkinnolla opiskella. Kyse työhön sopivuudesta on enemmänkin puhetta ihmisten erilaisista luonteenpiirteistä. Alalle sopivat luonteenpiirteet ovat varmaan rehellisyys, suhteellisuuden taju, puolueeton arviointikyky ja inhimillisyys, mutta isolla osalla viranomaisia puuttuvat kaikki em. ominaisuudet.



Silti sosiaalityöntekijöitä pidetään korkeasti koulutettuina alan ammattilaisina, vaikka heillä ei olisi korkeakoulututkintoa, eikä edellä kuvattua alalle sopivuutta. Samoin sijaishoitajat ovat täysin virheettömiä ja täydelisiä, vaikka esim. sijaisvanhempien vaatimuksena on olla vain tavallisia vanhempia. Se onkin muuten ainut kohta, jossa sana tavalinen mainitaan ls:ssa ihmisten yhteydessä, mutta silti sijaisvanhempia ei pidetä tavallisina kasvattajina, kuten ei asiakasvanhempiakaan, koska he ovat kaikki edustavinaan vain toista äärimmäisyyttä. Täysin järjetöntä ja vailla minkäänlaista kohtuutta!



Pelkästään äärimmäisen hyviä ja äärimmäisen huonoja, enkeleitä ja perkeleitä, siihen lastensuojelun valheellinen kultakupla on ihmiset latistanut, niin lapset kuin aikuisetkin. Ketä tämä valhe maailma sitten pystyy auttamaan? Kokonaisuutta ajatellen vain hyvin harvoja lapsia, ikäviä kyllä. Jos selitystä tarjoamassa on joku lastensuojelun "asiantuntija", on syynä vain liian myöhään tehdyt huostaanotot. Valheita valheiden päälle ja syy on aina vanhemmissa. Ihanko totta?



Koska koulut, päiväkodit ja neuvolat on valjastettu luokittelemaan ja huolikartoittamaan lapsia, tavallisen perheen on miltei mahdotonta olla joutumatta jossain vaiheesa tekemisiin lastensuojelun kanssa.



Liian usein riittää se ettei henkilökemiat kohtaa.

Kommentit (174)

Vierailija
161/174 |
16.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

pahoinpitelevät lastaan?

Vierailija
162/174 |
16.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Luin jutun ja yritin löytää jutun siitä, mutta en löytänyt. Kuuluu ilmeisesti kategoriaan " ei julkisuuteen".



Otsakke 12.7.2011 Hs Kotimaa. (Paperiversosssa).



Lapset sijoitetaan yhä huonokuntoisimpina sijaisperheisiin. Perhehoidosta on huutava pula.

Joka kymmenes perhesijoitus puretaan.

Erja Sarenius-Salmenkivi työskenteli hoitajana ennen kuin otti kotiinsa ensimmäisen huostaanotetun lapsen vuonna 1997. Nyt omakotilalon pihalla Tuusulassa vilistää hoitolapsia ja ja sukulaistyttöjä.



Artikkeliin liittyi tilasto Kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ja nuoret vuosina 1991-2009. Laitoshoito. Perhehoito. Ammatillinen perhehoito. Perhehoitoliitto.



Perhehoito tarkoittaa kasvamista tavallisessa perheessä. Mukaan lasketaan sukulais- ja muut läheisperheet. Ammatillinen perhe- kotihoito lasketaan laitoshoidoksi.

(Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos).



Mielenkiintoista oli se, että tämän uutisen alapuolella oli uutinen.

Satojen eläinrääkkääjien tiedot on koottu rekisteriin. Kärsivät eläimet joudutaan usein lopettamaan.

-Nainen lomaili lapissa, koirat söivät toisiaan.

-Yli sata lammasta hätäteuraaksi.

-Mies veti kituvaa lehmää traktorilla soratiellä.



Suomen eläisuojeluyhdistyksten liiton toiminnajohtaja Helinä Ylisirmiö pitää uutta rekisteriä erinomaisena asiana.



Olisiko meillä Suomessa mennyt sekaisin käsittet. Eläinsuojelu. Ihmisen suojelu. Lastensuojelu. Perheiden suojelu?



Kauppalehdessä oli 29.4.2008 mielenkiintoinen artikkeli.



Miksi Kristilliset hyväksyvät lapsen ryöstön biologisilta vanhemmilta?



On lukuisia esimerkkejä siitä, että sosiaalityöntekijät toimivat moraalittomasti ja valheelliseti, painostaakseen vanhempia antamaan lapset huostaan ja sijoitukseen.



Lisäys. Tänä päivänä keskustelussa on uusi muoti-ilmiö.

Lapset halutaan antaa huostaanottoon ja adoptioon pois uuden onnen tieltä.



Olisikohan joillakin tahoilla Mopo karannut käsistä?



Onko uppoamattomaksi luutu Titanic ajanut karille ja on uppoamassa?



Kauppalehden artikkeli löytyy tässä.



http://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/thread.jspa?threadID=87…



Voisiko lasten lopettaminen tulla edullisemmaksi, kuin perhe-, laitos ja sijaishoito?



Kauppalehdessä oli myös mielenkiintoinen uutinen

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
163/174 |
16.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Hallitus vastuuseen järjestelmällisistä ihmisoikeuksien rikkomisista". (Se edellinen hallitus).



Ne korvamerkittömät rahat on juosseet yritysten pystyttämisiin eivät siihen lapsiperheiden apuun. Nythän onkin hyvä sauma vähentää valtion avitusta, kun yritykset on saatu itämään. Ne halajaa lihaa; ei tarvii enää kotihoidon perään huudella kun ei anneta kunnille rahaa. Tämä se on silkkaa pahuutta. "Tieteen" nimissä etsitään "huutavaan pulaan" kaupattavaa.

Vierailija
164/174 |
16.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

te "huippukasvattajat, ja "ammattikasvattajat" oikein olette, kun näitä inhottavia "pilalla olevia lapsia" jaksatte silmissänne sietää?

Rakkaudestahan ne niitä "pilalla olevia perkeleitä" hoitaa:)

Kun en ole ammattikasvattaja, tuskin huippukasvattajakaan, eikä mulla ole yhtään sijoitettua lasta? Kun kerran mua siteeraatte, niin hyvä että tiedätte tämän.

Tosin mä olen kyllä nähnyt näitä pieniä sijoitettuja PERKELEITÄ, ja sellaisia monet alkuun ikävä kyllä ovatkin, kun biovanhemmilla ei ole ollut homma oikein hanskassa.

Mun mielestäni on oikeasti huvittavaa, että täällä taas mt-ongelmaiset ls-asiakkaat vauhkoaa tuosta lehtijutussa käytetystä lausahduksesta, joka oli varsin kuvaava. Jokainen normaalilla järjellä varustettu tajuaa mitä sillä tarkoitettiin, ja jälleen näkee millaiset ihmiset näitä sijaisperhevastaisia juttuja tehtailee.

Mielenterveysongelmat taitaa olla päivän sana.

Vierailija
165/174 |
16.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

[iMitä sanaa käyttäisit biovanhemmista jotka]pahoinpitelevät lastaan?

[/quote]




mukaan sellainen on ihan tavallinen ja hyvä vanhempi, jota vaan vituttaa, kun biologisen oman lapsen hoidosta ei saa tarpeeksi massia.

Vierailija
166/174 |
16.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

te "huippukasvattajat, ja "ammattikasvattajat" oikein olette, kun näitä inhottavia "pilalla olevia lapsia" jaksatte silmissänne sietää?

Rakkaudestahan ne niitä "pilalla olevia perkeleitä" hoitaa:)

Kun en ole ammattikasvattaja, tuskin huippukasvattajakaan, eikä mulla ole yhtään sijoitettua lasta? Kun kerran mua siteeraatte, niin hyvä että tiedätte tämän.

Tosin mä olen kyllä nähnyt näitä pieniä sijoitettuja PERKELEITÄ, ja sellaisia monet alkuun ikävä kyllä ovatkin, kun biovanhemmilla ei ole ollut homma oikein hanskassa.

Mun mielestäni on oikeasti huvittavaa, että täällä taas mt-ongelmaiset ls-asiakkaat vauhkoaa tuosta lehtijutussa käytetystä lausahduksesta, joka oli varsin kuvaava. Jokainen normaalilla järjellä varustettu tajuaa mitä sillä tarkoitettiin, ja jälleen näkee millaiset ihmiset näitä sijaisperhevastaisia juttuja tehtailee.

Mielenterveysongelmat taitaa olla päivän sana.

Ne lapset on aluksi sekaisin kun yht äkkiä haetaan ja sysätään ihan tuntemattomaan ympäristöön. Se on niille shokki, sen nyt sanoo järkikin. Lapset, varsinkin vilkkaat reagoi niin, etkö tiennyt.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
167/174 |
16.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

YK haluaa saattaa lasten oikeuksia rikkovat valtiot häpeään.



Milloinka Suomessa?



Aiheesta lisää Hesarissa. 13.7.2011.

Lue myös muita aihepiiriin kuuluvia uutisia.



http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/YK%20haluaa%20saattaa%20lasten%20oi…

------

Vierailija
168/174 |
17.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

teipataan, pakkosyötetään, suljetaan komeroihin, kääritää mattoihin, eli annetaan ns. mattoterapiaa.



Sama juttu päiväkodeissa. Jos biovanhempi tekisi noin niin LS tulisi ja nappaisi lapset samantien.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
169/174 |
18.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

niin kyllä minä uskon, että tä'ydellisyyttä ei odoteta. Eikö se ole oikeastaan ihan itsestään selvyys kun ihmisiä ollaan kaikki.



Ja sen huostaanottojen venytyksen huomaa helposti jos on ollut asioiden kanssa tekemisissä. Kun lapset tuodaan poikkeuksetta meille vähän liian myöhään. Ja kun papereita olen lueskellut, niin kerroptaanhan niissä mitä kaikkea lapsi on tähänmennessä joutunut kokemaan. Ja juu, AINA on kokenut jo aivan liikaa.



Kyllä se on taivahan tosi. Olisiko´sinulla muuta kysyttävää?

Vierailija
170/174 |
18.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja molemmilla lapsilla on reikäisiä paitoja tarhassa/koulussa. Silti olen saanut vain pelkkiä kehuja tarhasta sekä koluusta eikä ole vaatteisiin puututtu millään tavalla.

Ketään ei huostaanoteta rikkinäisen paidan takia.

No lastensuojeluilmoitus siita ainakin tulee todella herkästi, siitä se perheen alamäki sitten alkaakin..

Pelkän reikäisen paidan takia ei ilmoituksia tehdä, mutta se on se asia, jonka tällainen ongelmainen vanhempi näkee, kun ei itsessään pysty vikoja huomaamaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
171/174 |
18.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kovasti näyttävät näkevän vaivaa jo toimivan järjestelmän alasajossa.



Tämä hyvinvoinnin alasajo alkoi jo aikoja sitten, 80-luvun lopulla ja on jatkunut jo 20 vuotta, hitaasti mutta varmasti.



Oikeisto näyttää käyttävän lamoja, veronkorotuksia ja huostaanottoja tekosyynä hyvinvointivaltion alasajossa ja perusturvan murtamisessa, omaan pussiin pelaamisessa ja suosionsa nostamiseen, kaksinaamaisesti.



Yksityiset firmat rakentavat verovaroin huostalaitosten linnaketta että saataisiin bisnes pyörimään, nämä laitokset tarvitsevat ravinnokseen polttoainetta, lapsiamme.



Sijareiden korvauksia nostettiin, yksityiset firmat tulevat kuvioihin ja maksavat sijareille enemmän, täten bisnes siirtyy yksityiselle sektorille.



Kaikille näille hitaasti toteutetuille siirroille on yhteistä huostaanottokynnyksen alentaminen ja pahoinvoinnin lisääntyminen perheissä.



Media vaan pilkkaa, kiusaa ja härnää perheitä jatkuvalla propagandalla perheiden ahdingosta ongelmista, ylistää sijaishuoltoa ja sosiaalikoneistoa naulaten viimeisetkin naulat perheiden arkkuun.

Vierailija
172/174 |
18.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

ja molemmilla lapsilla on reikäisiä paitoja tarhassa/koulussa. Silti olen saanut vain pelkkiä kehuja tarhasta sekä koluusta eikä ole vaatteisiin puututtu millään tavalla.

Ketään ei huostaanoteta rikkinäisen paidan takia.

No lastensuojeluilmoitus siita ainakin tulee todella herkästi, siitä se perheen alamäki sitten alkaakin..

Pelkän reikäisen paidan takia ei ilmoituksia tehdä, mutta se on se asia, jonka tällainen ongelmainen vanhempi näkee, kun ei itsessään pysty vikoja huomaamaan.

Sattui niin että lapsi otti vahingossa alushousut, missä oli pieni reikä. Niitä alushousuja oli sitten kauhisteltu oikein porukassa siellä tarhassa ja aika kuulustelun pitivät kun kävin lapseni hakemassa. Hyvin outoa käytöstä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
173/174 |
17.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

te "huippukasvattajat, ja "ammattikasvattajat" oikein olette, kun näitä inhottavia "pilalla olevia lapsia" jaksatte silmissänne sietää?

Rakkaudestahan ne niitä "pilalla olevia perkeleitä" hoitaa:)

Kun en ole ammattikasvattaja, tuskin huippukasvattajakaan, eikä mulla ole yhtään sijoitettua lasta? Kun kerran mua siteeraatte, niin hyvä että tiedätte tämän.

Tosin mä olen kyllä nähnyt näitä pieniä sijoitettuja PERKELEITÄ, ja sellaisia monet alkuun ikävä kyllä ovatkin, kun biovanhemmilla ei ole ollut homma oikein hanskassa.

Mun mielestäni on oikeasti huvittavaa, että täällä taas mt-ongelmaiset ls-asiakkaat vauhkoaa tuosta lehtijutussa käytetystä lausahduksesta, joka oli varsin kuvaava. Jokainen normaalilla järjellä varustettu tajuaa mitä sillä tarkoitettiin, ja jälleen näkee millaiset ihmiset näitä sijaisperhevastaisia juttuja tehtailee.

Mielenterveysongelmat taitaa olla päivän sana.

Ne lapset on aluksi sekaisin kun yht äkkiä haetaan ja sysätään ihan tuntemattomaan ympäristöön. Se on niille shokki, sen nyt sanoo järkikin. Lapset, varsinkin vilkkaat reagoi niin, etkö tiennyt.

Koska jokainen huostaanotettu lapsi on viattomilta vanhemmilta riistetty auvoisa piltti, eikös niin?

Muistui mieleen sanonta, jos riitelet idiootin kanssa, pidä huoli ettei hän tee samoin. Minä pidän nyt huolen omalta osaltani ja toivotan hyvät yöt.

Vierailija
174/174 |
17.07.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Koska tämä huostahulluus on nyt valloillaan niin ei kai minun lapseni joudu kärsimään samasta ilmiöstä? Onko huostahulluus vielä 10 vuoden päästä trendi/muodissa? Tuskimpa. Taitaa olla niin että minun lapseni saavat rauhassa kasvattaa lapsensa ilman julkisen vallan tuomaa ahdistusta ja pelkoa. Hyvä niin, sillä aion olla hyvä isovanhempi heille.



T: huostahulluudesta säikähtynyt lapsieni puolesta pelkäävä

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän viisi neljä