Kenellään muulla ei kyllä voi olla samaa ongelmaa: Herkistyy nähdessään LIIKENTEENOHJAAJAN!

Joo!!! Mä liikutun kanssa lentskareiden nousuissa. Se tunne on riemukkaan huima. Samoin liikutun kun mieskollegani palaavat lounaalta ja tuovat lounarin lopulla hankitun lakun tai suklaapalan mulle kun tykkään makeasta (oon ainoa nainen firmassa). Samaten liikuttaa myös tuo kollekoiden yritykset boostata ammatillista itseluottamustani. Mikään ei ole hellyttävämpää kun iso mies kömpelösti kertomassa mulle hienotunteisesti miten aliarvioin kykyjäni ja että kyllä mä pärjään uuden haasteen parissa. Jokainen autotielle ja muussattavaksi jäänyt elukka liikuttaa, ovat niin yksinäisiä. Lisäksi liikutun isästäni jolla on vaikeuksia osoittaa tunteitani. Siellä se silittää konepeltiäni ja vaihtaa autooni öljyjä. Hänen ainoa keinonsa ilmaista rakkautta.

Itken täälä jo melkein ääneen..

Missähän lie tuo karhujuttu tapahtunut. Hmm? Monet jutut on olleet ihan uskottavia...

[quote author="Vierailija" time="10.05.2014 klo 18:09"]

Missähän lie tuo karhujuttu tapahtunut. Hmm? Monet jutut on olleet ihan uskottavia...

[/quote]

Venäjällä muistaakseni, siitä oli juttu lehdessä. En ole tuo kirjoittaja mutta muistan lukeneeni tuon. Tytön isäkin joutui karhun syömäksi muistaakseni.

[quote author="Vierailija" time="10.05.2014 klo 18:16"][quote author="Vierailija" time="10.05.2014 klo 18:09"]

Missähän lie tuo karhujuttu tapahtunut. Hmm? Monet jutut on olleet ihan uskottavia...

[/quote]

Venäjällä muistaakseni, siitä oli juttu lehdessä. En ole tuo kirjoittaja mutta muistan lukeneeni tuon. Tytön isäkin joutui karhun syömäksi muistaakseni.

[/quote]

Joo sama juttu oli, minkä mäkin luin. Hirvee juttu!!!

-210

Voi miten ihania liikuttujia täällä on, oon ihan liikuttunut! Mua liikutti muuten myös se Euroviisujen semifinaalin videotervehdys poikien koululta, samoin vanhat miehet ja laulavat lapset ja moni moni muu.

Muutama esimerkki:

On jotenkin liikuttavaa ja söpöä kun junassa on vielä pitkä matka seuraavalle asemalle, ja vieressä oleva vanhempi täti alkaa pukeutua, ottaa tavaransa ja menee ovelle odottamaan... Mä ajattelen, että se varmaan matkustaa junalla aika harvoin, nyt se on siellä niin terävänä odottamassa, että varmasti ehtii ajoissa. Oih <3

Yhtenä kesäyönä näin siilin ylittävän tietä. Siilithän on muutenkin hirmu söpöjä ja liikuttavia, mutta tämä hurmaava citysiili osasi käyttää suojatietä! Siinä se lyllersi eteenpäin tyytyväisenä. Toivottavasti tuo yksilö sai elää pitkän ja hyvän siilin elämän.

Syövät eläimet, esim. pienet linnut lintulaudalla on myös liikuttavia.

Monesti keikoilla ja konserteissa kokee liikuttavia hetkiä, kun tulee kappaleita, jotka koskettavat itseä ja huomaa, kuinka monet ympärillä myös herkistelevät. Yksi mieleenpainuva muisto oli Neumannin keikalla. En itse ehtinyt olla mikään fanaattinen Dingo-fani enkä normaalisti liikutu Nipan laulusta, mutta oli niin liikuttavaa seurata erästä vähän vanhempaa miestä mun vieressä, hän lauloi mukana Levotonta Tuhkimoa silmät ummessa muistoihinsa painuneen näköisenä, mä mietin että nyt se palaa mielessään nuoruusvuosiinsa, ehkä ajattelee jotain tiettyä tilannetta tai ihmistä, josta se joskus piti kiinni... Se oli hieno keikka.

Näin kerran, kun vanha mies otti parkkipaikalla vaimoansa kädestä kiinni ja yhdessä se kävelivät hiljaa autolleen.. Kosketti jotenkin se näky.. Mäkin haluan löytää samanlaisen rakkauden, että vanhana ja ryppyisenä on joku, joka jaksaa aina vain ottaa kädestä kiinni. En osaa pukea sitä tunnetta sanoihin, mutta se oli niin kaunista. Nytkin nousi pala kurkkuun. Samoin vanhukset, jotka kulkevat vaivaisesti tai muuten kärsivät herkistävät, haluaisin niin auttaa heitä. Elämäntavoitteenani on opiskelut opiskeltuani hankkia terapiakoira tai liittyä niihin vanhusten ystäväryhmiin. Olen 18-vuotias. :D

Näin kerran, kun vanha mies otti parkkipaikalla vaimoansa kädestä kiinni ja yhdessä se kävelivät hiljaa autolleen.. Kosketti jotenkin se näky.. Mäkin haluan löytää samanlaisen rakkauden, että vanhana ja ryppyisenä on joku, joka jaksaa aina vain ottaa kädestä kiinni. En osaa pukea sitä tunnetta sanoihin, mutta se oli niin kaunista. Nytkin nousi pala kurkkuun. Samoin vanhukset, jotka kulkevat vaivaisesti tai muuten kärsivät herkistävät, haluaisin niin auttaa heitä. Elämäntavoitteenani on opiskelut opiskeltuani hankkia terapiakoira tai liittyä niihin vanhusten ystäväryhmiin. Olen 18-vuotias. :D

Kun lapseni syntyi, mietin monta kertaa millaista on sitten kun/jos hän on elänyt pitkän elämän, on vanha mies, ja koittaa viimeinen hetki. Meitä vanhempiahan ei silloin enää ole. Onko hän yksin vai onko rakkaita ihmisiä ympärillä? Sitä en saa koskaan tietää.

Minä liikutun kaikesta, siis ihan kaikesta. Olen luonteeltani aika rempseä ja nauravainen joten kyynelehtemisherkkyys on ristiriidassa ja tulee uusille tuttavuuksille täytenä yllätyksenä. 

En ole nähnyt lasteni esiintymisiä, koska tuijotan tiukasti lavan yläkulmaan ja lasken päässäni esim 15´+15+15+15. Mikä tahansa lapsen esitys saa minut itkemään alkaen siitä kun lapsi nousee lavalle. 

Kirjaa lukiessa saatan vetistellä paitsi surullisille juonenkäänteille, esimerkiksi nostalgiselle hahmolle. Eilen itkin Hercule Poirotia. 

Tänään vetistelin valitessani kaverille synttärikorttia kaupassa. (Yritin antaa heinänuhaisen vaikutelman)

Esityksissä olen oppinut valojen sytyttyä naurahtamaan vieruskavereille että taas meni maskara hukkaan, minä vaan olen tämmöinen. 

Hassuinta on, etten edes välttämättä ole tunteellisesti kovin liikuttunut, padot vaan aukenevat ja sitten pitää tarrata kaksin käsin piilareihin kiinni. 

:D

Jatkan vielä: purskahdin itkuun tuon piikille vietävän koiran tarinan kohdalla tässä ketjussa. Kauheaa miten elämä on rajallista :'( muita itkun aiheita on muistovideot edesmenneistä ihmisistä, lemmikeistä tai vaikkapa kauniisti tehty pätkä jääkiekon MM-voitosta ja siitä onnesta. Monet laulut itkettävät, kuten Chris Medinan what are words, jonka hän teki vaikeasti vammautuneelle vaimolleen. Kuunnelkaa se ja ottakaa selvää tarinasta sen takana, kaunista. Varpunen jouluaamuna on varma itku. Arttu Wiskarin tuntematon potilas koskettaa. Sotilaiden kotiinpaluuvideot ja raskausilmoitusvideot ovat koskettavia. Surulliset elokuvat. Elokuvat, joissa joku ihana kuolee, kuten Marley & me, jossa rakastettu koira lopuksi lopetetaan, voi miten nenäliinoja kului :'( Voi näitähän on paljon, tässä ihan oppii tuntemaan itseään. :D 

T. 223

[quote author="Vierailija" time="08.05.2014 klo 20:47"]

[quote author="Vierailija" time="08.05.2014 klo 19:17"]

Aloin maanantaina epäilemään, etten oikeesti voi elää itseni kanssa. Käytiin pikaruokalassa syömässä ja siellä oli syömässä ulkomaalaistaustaisen näköinen mies, joka pyöri siellä kauan ennen kuin meni tilaamaan, ja istuutui sitten yksin pöytään syömään. Mua alkoi itkettää kun tuli mieleen kaikkea onkohan sillä perhettä yms, teki mieli mennä juttelemaan. Säälitti kun se yksin istui siinä, vaikka yritin ajatella, että voihan se olla vaikka lounastauolla, mitäs itkemistä siinä on.

Herkistyn myös mm. aina kun joku ylittää itsensä ja on ylpeä suorituksestaan (tyyliin Idolsin koelaulut) ja esimerkiksi sorsa ja perässä taapertavat poikaset on jotain tosi liikuttavaa.

Ala-asteikäisenä meidän pikkukylän keskustassa oli katusoittaja, selvästi ulkomaalaistaustainen hänkin. Oli viileää, joko syksy tai kevät, ja minua säälitti hirveästi. Kävin antamassa miehelle lapaseni. Mies hymyili ja jatkoi kitaran soittamista lapaset kädessä. En tosiaankaan ole mikään rohkea, etenkään lapsena, enkä edes uskaltanut sanoa miehelle mitään.

Kerroin asiasta äidilleni jopa hieman häpeillen (pelkäsin, että suuttuu, kun luovuin hanskoistani), mutta en ole ehkä ikinä nähnyt äitiäni niin ylpeänä minusta. Illalla kysyin itkien ja huolissaan äidiltä, mihinköhän se mies meni yöksi.

Että semmoinen herkkis täällä :D

[/quote]

Mä liikutuin nyt tuosta, kun kuvittelin kuinka ylpeä sun äiti on susta ollut... :')

[/quote] Minua taas liikutti ajatus soittajasta, joka soittaa kitaraa lapaset kädessä (!) jotta ei loukkaisi huolehtivaa pikkutyttöä..

Mua liikutti tuo uusi Lohtu-kappale ja video, oih.

Hienoja stooreja ♥

Superliikutus tulee lukiessa Koskelan Akselin kirjeitä kuolemansellistä Elinalle. "Minä jätän kirjoittamatta sen minkäs muutenkin tiedät." Voi että :')

Jostain syystä herkistyn myös ko. kirjan Hämeen murteelle, en tiedä mikä siinä on niin liikuttavaa.

Kerran likutuin siitä kun olin hoitajan töissä sairaalan päivystyksessä ja siellä oli hirveä ruuhka ja monen tunnin jonot lääkärille. Ja sitten eräs nuori lääkäri joka työskentelee samassa sairaalassa tuli paikalle ja sanoi että hänellä on hetki aikaa joten voisi katsoa pari potilasta pois jonosta. Silloin silmät kostuivat vain siitä ajatuksesta kuinka iso helpotus se on sille päivystävälle lääkärille kun kolleega tulee vapaaehtoisestii auttamaan. 

Kun jokin seuraamani sarja päättyy tv:ssä niin silloin tulee yleensä itku. Eniten olen itkenyt kun sinkkuelämää loppui, tuli haikea tunne ja ikävä niitä hahmoja.

[quote author="Vierailija" time="10.05.2014 klo 21:19"]Kun jokin seuraamani sarja päättyy tv:ssä niin silloin tulee yleensä itku. Eniten olen itkenyt kun sinkkuelämää loppui, tuli haikea tunne ja ikävä niitä hahmoja.

[/quote]

Voi se Frendien viimeinen jakso, kun ne avaimet laitetaan siihen pöydälle ja kaikki lähtee omille teilleen, eri suuntiin... Yhden aikakauden loppu.

Niin, mulla on nuo eläimet ja luonto yleensäkin mikä joskus nostaa palan kurkkuun. Vaikkapa kun lähtee kävelemään metsään ja sattuu tapaamaan muurahaispesän. Sitä kun ne raahaa niitä havunneulasia valtavalla porukalla siihen yhteiseen kyläänsä.

-ukkisetä-

Huippu keskustelu! :-)

Vanhempieni kesämökin lähellä on rapistunut hirsitalo, jossa on asuttu viimeksi joskus 90-luvulla. Tavarat ovat jääneet paikoilleen kuin isäntä olisi vain lähtenyt hetkeksi käymään jossakin. Pihakaivon reunalla on vieläkin siihen unohtunut juomalasi. Talon ohi kulkeminen herättää aina surumielistä kaihoa ja toivoa siitä, ettei se rapistuisi enempää.

Erään ohjaajaan joogatunnilla herkistyn usein loppurentoutuksen aikana. Hän kertoo rauhallisella äänellä siitä, kuinka meidät on tarkoituksella luotu juuri tällaisiksi ja kuinka meidän kaikkien sisällä on iloa, valoa ja rakkautta. Jotenkin siinä hetkessä on monesti niin hyvä ja hyväksytty olo, ettei liikutusta voi estää.

Kauppoihin tai muihin julkisiin tiloihin unohtuneet lelut liikuttaa. Muistan kuinka lapsena näin ruokakaupan ilmoitustaululla joltakin unohtuneen, vähän kulahtaneen lehmäpehmolelun ja otin sen salaa mukaani, kun yksinäisen lelun kohtalo tuntui niin surulliselta. Autossa kuitenkin tunnustin teon äidilleni ja käännyimme sitten takaisin kauppaan palauttamaan jonkun toisen lapsen rakkaan lehmän.

Eräällä tutulla hautausmaalla on lukuisten sankarivainajien joukossa hautakivi, jossa lukee tuntematon sotilas. Liikutun monesti pelkästään kiven näkemisestä, mutta eritysesti siitä, jos näen sen eteen tuodun kynttilöitä.

Urheilutapahtumissa ja -kilpailussa liikuttumiskynnykseni on todella matala, oli sitten kyseessä olympialaiset tai paikalliset pikkukisat. Harrastan ja kilpailen itse rakastamassani lajissa ja voin samaistua muiden urheilijoiden onnistumisen ja liikutuksen kokemuksiin niin helposti, että oksat pois.

Ääh, joskus Cittarissa kyyneleet valui poskille saakka, kun näin Finlaysonin lakanapaketissa tekstin "Maailman ja ihmisen väliin tarvitaan jotain pehmeää".

Niin tarvitaankin.