opet ja muut, lahjakas lapsi koulussa, apua

ja varmaan moni muukin tunnistaa. En tiedä että olisinko itse loppujen lopuksi ollut lahjakas, tuliko kotioloista vain sellainen esimerkki vai olisiko ero tasoittunut, jos olisin ollut esim. pari vuotta aiemmin koulun aloittanut. Joka tapauksessa koulussa ei ikinä tarvinnut panostaa ja olin silti kaikessa hyvä.



Sitten kun korkeakouluopinnot, pääsykokeet ja mitkä tahansa asiat elämässä tulevat eteen, niin on ollut hirveä paikka todeta, etten osaakaan kaikkea automaattisesti tai että jossain vaiheessa tietomääristä tulee niin laajoja, että tentteihin pitääkin lukea.



Vaikka nykyään olenkin jo noita asioita opetellut, ja esimerkiksi aloitan tarkoituksella vaikeita harrastuksia, joissa edistyminen on hidasta, niin en voi olla miettimättä, että olisiko minusta toisella opetuksella tullut oikeasti jotain? Lahjakkuus oli tavallaan ainoa asia, joka olisi elämässä kantanut kun mitään muita verkostoja ei koskaan ole ollut, muttei sen osoittamiseenkaan montaa mahdollisuutta tullut eteen. Enkä valita tällä, mutta totean vain, sillä vaikka omat lähtökohtani olivat aika äärimmäiset, niin monen muun normaaleista olosuhteista tulevan lahjakkuus taitaa valua hukkaan.

apua koko luokalle! Kuitenkin hän osasi tehdä asiat niin, ettei siitä tullut numeroa ja kavereistakin oli kivempaa saada apua välillä häneltä kuin minulta.

Näin minäkin tein ala-asteella, enkä silti kokenut olevani mikään nero!

Opettajat oli tietysti iloisia tästä, muistan, kun yksi sanoi, että hänen pitäisi antaa puolet palkastaan Maijalle, kun se kerran tekee puolet hommistakin :)

Samoin omat lapseni ovat olleet, juurikin matikan tunnilla, "apuopeina". Yksi lopetti just 9 luokan ja vielä sielläkin antoi tukiopetusta luokkakavereilleen, kun ope oli huono!

Siinä voi helposti käydä niin, että lapselle tulee kova kriisi kun asiat vaikeutuvat eikä hän tajuakaan samalla tavalla asioita. Minä laittaisin lapselle aina paksun kirjan mukaan kouluun, jota hän voisi lukea, kun on saanut tehtyä kaikki opetussuunnitelman mukaiset tehtävät. Itse en koskaan turhautunut, kun olin tehnyt nopeasti tehtävät, kun oli kirja odottamassa pulpetissa. Luin myös englannin ja ruotsin kielillä. Opettakaa lapsenne myös huomioimaan toisia ja olemaan auttavaisia.

voi ei, voi ei, miksi nämä asiat vinksahtaa joillain AINA totaalisestu

Ei tässä ketjussa ole kyse neroista vaan lapsista jotka ovat akateemisissa aineissa edellä ikätovereitaan - ja siitä miltä koulunkäynti silloin heistä tuntuu. Ala-asteen oppimäärähän ei ole kummoinenkaan, tärkeintä on oppia koulunkäynti ja saada tuntea osaavansa ja oppivansa!



Kyllä, kirjoitin "lapsineroista" joista tulee tavallisia fiksuja aikusia, mutten tarkoita että esimerkiksi omani olisi ollut millään lailla nero, vain keskimääräistä jonkinverran älykkäämpi (tiedättehän, että puolet ihmisistä ovat keskimääräistä älykkäämpiä ja osa aika paljonkin, kuten itse olen, enkä silti ole mikään nero).

ikätovereidensa tasolla ennen pitkää ja eihän ap:n lapsi ole edes huippuhyvä urhielussa, vaan vaan keskitasoa, mikä on hyvä. voi jeesus, menkää amerikkaan yksityiskouluun neropattipiltteinenne

Meidänkin "nero ekaluokkalainen" on nyt ihan tavis ylioppilas ja pääsi oikikseen ensimmäisellä yrittämällä. Eli kyllä niistä lahjakkaista lapsista valitettavasti tulee enemmän kuin muista, vaikka koulu ei tukisi. Ja vielä enemmän heistä tulisi, jos yhteiskunta hyväksyisi sen, että osa meistä on enemmän kuin toiset.

on pelottavia joiden mielestä kouluälykkyydellä mitataan sitä että "toiset on enemmän kuin toiset"...huu...oikiksenkäymistitteli se takaa onnellisen elämän ja kyvyn rakastaa ja ottaa toisia huomioon....

pitäkää vaan huolta lahjakkaista lapsistanne mutta kannattaa samalla myös sivistää itseään, älykkyyden lajeja on paljon enemmän kuin vain kirjoihin perustuva ja että ihminen on inhimillinen ei mikään kone eikä elämä aina välttämättä mene miten suunnittelee...ja jos käykin niin ettei mene niin tuon ajattelumallin viljeleminen, enemmän kuin toiset, ei välttämättä kanna parhaimmalla mahdollisella tavalla elämässä, niin hyvillään kuin omasta lapsesta onkin...

Ei tässä ketjussa ole kyse neroista vaan lapsista jotka ovat akateemisissa aineissa edellä ikätovereitaan - ja siitä miltä koulunkäynti silloin heistä tuntuu. Ala-asteen oppimäärähän ei ole kummoinenkaan, tärkeintä on oppia koulunkäynti ja saada tuntea osaavansa ja oppivansa!

Kyllä, kirjoitin "lapsineroista" joista tulee tavallisia fiksuja aikusia, mutten tarkoita että esimerkiksi omani olisi ollut millään lailla nero, vain keskimääräistä jonkinverran älykkäämpi (tiedättehän, että puolet ihmisistä ovat keskimääräistä älykkäämpiä ja osa aika paljonkin, kuten itse olen, enkä silti ole mikään nero).

-mensan testejä en oo koskaan tehnyt kun ei ole avaruudellista hahmotuskykyä pätkääkään

-kohta kolme ylempää korkeakoulututkintoa reilussa viidessä vuodessa

-lahjoja luovilla aloilla (siis tutkintojen lisäksi) eli hyvä myös näissä

en siis ole nero (älykkyysosamäärä ei riitä), en ole tehnyt kovasti töitä (aina sieltä mistä aita on matalin ellei väkisin vaadita muuta), luovuudessa en kuitenkaan ole superlahjakkuus (jotta olisin voinut saada siitä ammatin esim. maailman parhaana kuminivelenä)

joten mikä olen?

ps. koulu oli ihan helppoa, keskityin leikkimiseen ja olen aina kaivannut haasteita mutta en ole niitä löytänyt?

kuin parilla muullakin kirjoittaneella.

Eli koskaan ei ala- ja yläasteella tarvinnu nähä käytännössä mitään vaivaa koulun eteen. Lukiossakin minimaalisen vähän. Kokeeseen läräsin kirjan läpi ed. iltana. Tunneillä nuokkuminen riitti ymmärtämiseen.



Eli en koskaan koulussa oppinut opiskelemisen taitoa.



Oliko pikkuisen karu paikka kun yliopistolla tajus, ettei tenttiin luetakaan illassa. Nyt siis opinnot etenevät kavereita hitaammin, kun hampaita kiristellen joudun opettelemaan opiskelemista. Yritysten ja erehdysten kautta. Ja se asioiden (arvosanojen) eteen työskenteleminen on kyllä ihan kakkaa. Kun on kasvanu siihen, ettei vaivaa tarvi juur nähdä. Ja edelleen useamman vuoden jälkeen tahtoo toi opittu peruslaiskuus puskea pintaan, että jätän lukemisen viime tippaan. Mulla on hyvä lyhytkestonen muisti (ainoo mitä lukiossaki käytin...) ja pänttään nopee paljon päähän, tentin jälkeen muista enää mitään. Hyvä sille pohjalle on rakentaa jotain alan laajaa osaamista.



Eli peruskoulussa olin lahjakas, nyt täysin normaalitasoinen, en millään tavalla nero. Epäilenpä että monilla tulee käymään vastaavasti, että ne erot tasottuu sitten jossain vaiheessa. Mikä on hyvä asia, ei se mua haittaa. Olen enemmän kuin mielelläni "normaali". Eli haluan uskoa, että jos olisin jo aiemmin oppinut opiskelemaan, ei opinnot nytkään venyisi tän takia. Kyllä mä ne asiat ymmärrän ilman ongelmia ja nopeasti kun päätän niin, ainoo ongelma on ettei jaksaisi nähdä vaivaa (=lukea, päntätä, kerrata...)



Ja muuten sama mulla kuin jolalin edellisellä, liittyy ihan kaikkeen: raivostun jossen heti osaa!!!! Tunnen olevani epäonnistuja ja p*ska ihminen. Tästäkin pitää järjen kanssa pikkuhiljaa kerta kerralta opetella pois. Kiukunkyyneleet ovat kuitenkin edelleen usein pinnassa. Oli sitten niinkin pieni asia kuin tietokonepeli, kakun leipominen, jalkapallo, uusi kännykkä...



Mutta joo, ymmärrän kyllä, että koulussa resurssit on rajalliset. Kyllähän joka oppilaalta voisi löytää omat erityistarpeensa. Ei niitä kaikkia mitenkään voi huomioida koko aikaa. Pitää mennä sen keskiverron mukaan. Varmasti hitaasti oppivillakin on ahdistavaa koulussa.



Eli hatunnosto vanhemmille, jotka jaksavat tarjota koulun ulkopuolella aktiviteetteja ja korostan niitä pettymyksen tunteita!!! Lapsi tarvii niitä, tuntui vanhemmasta miten pahalta tahansa. Totta kai yseistä ja kympeistä kuuluu antaa kehuja, mutta olisi tosiaan hyvä, että lapsi tekisi sitten vapaa-ajallaan myös semmoista, missä ei kaikki onnistuisi täydellisesti eka yrittämällä. Itse keskityin tekemään vain asioita, joissa olin hyvä luonnostaan ja korjasin kehuja. Ylpistyin ehkäpä siinä jonkin verran.

Etkö itse voisi nähdä vähän vaivaa lapsesi eteen

voisitko itse ostaa/lainasta vaikkapa lukion oppikirjoja joita lapsesi voisi tunneilla tehdä. Tai lukea kirjoja vaikkapa Dostojevskiä ja muita klassikoita alkuperäiskielellä jos oikein haastetta kaipaatte.

Tai jos vähempi riittää niin kielikursseja mitä kuulokkeilla kuuntelee. Siitä vaan kiinaa opiskelemaan.

Lapsi opetteli itse toisen A-kielen yhden kesän aikana ja ollaan kannettu selkä vääränä kotiin ko. kielistä kirjallisuutta. Tietokirjoja on hyllyt pullollaan, kirjastokortti vinkuu. Harrastukseen viedään monta kertaa viikossa, ostetaan välineet ja kannustetaan oppimaan oppimista. Yksi opettajista oli sitä mieltä, että esim. matematiikassa ei saa opetella itse eteenpäin, koska saattaa oppia väärin. Pitäisikö silti lapselle opettaa lukion matematiikkaa (jota myöskin jo valitettavasti ymmärtää)? Miten se auttaisi selviämään niistä matikantunneista, joilla ainoa harjoitus on numeroiden piirtäminen?

Aika helvetin monta itkua ollaan saatu rauhoitella, kun lapsen on ollut todella vaikea oppia sitä, ettei tosiaankaan osaa kaikkea heti ekalla kerralla. Skeittilautaa monkui yhden vuoden, sitten ostettiin se keväällä. Kas, ei osannutkaan heti skeitata, koki olevansa huono ja muutenkin paska, eikä lauta liikahtanutkaan mihinkään vuoden aikana. Vasta sitten oli valmis kokeilemaan uudestaan ja haki kirjastosta skeittikirjan, kävi katsomassa skeittaajia ja opetteli, siis ihan NORMAALISTI opetteli. Jos joka päivä monen tunnin ajan elää sellaisessa ympäristössä, jossa selviää pikkurilliä heilauttamatta, niin kyllä se aika nopeasti alkaa heijastua myös muuhunkin elämään.

Eikä tartte vittuilla, tämä on ihan oikea ongelma.

Jos lapsi ei ole sosiaalisesti taitava, niin koulun oppimistavoitteeksi voi asettaa: hiljaa paikalla odottamisen taidon, muiden auttamisen taidon, välitunnilla yhteisleikkimisen taidon jne.



Sitten kotona satsaatte siihen tiedolliseen puoleen. Hankitte lisämateriaalia ja erityismateriaalia aloilta, jotka lasta kiinnostavat.



Edelleen, en ymmärrä mikä ongelma siinä on, että lapsi kirjoittaa tarinoita samaan aikaan kun muut tekevät oman tasoisia tehtäviä omien pulpettien äärellä? Itsenäistä työskentelyähän suurin osa oppitunneista on. Siihen auttaa neuvottelu opettajan kanssa, että lapselle hankitaan riittävästi lisämateriaalia tunneilla tehtäväksi. Lukutunnille voi viedä oman kirjan, jos koulun kirjat on liian helppoja jne.

ikätovereidensa tasolla ennen pitkää ja eihän ap:n lapsi ole edes huippuhyvä urhielussa, vaan vaan keskitasoa, mikä on hyvä. voi jeesus, menkää amerikkaan yksityiskouluun neropattipiltteinenne

Kylla ihan jokaisesta tavallisesta koulustakin loytyy 'gifted program'.

t.kokemusta on.

Jos lapsi ei ole sosiaalisesti taitava, niin koulun oppimistavoitteeksi voi asettaa: hiljaa paikalla odottamisen taidon, muiden auttamisen taidon, välitunnilla yhteisleikkimisen taidon jne.

Edelleen, en ymmärrä mikä ongelma siinä on, että lapsi kirjoittaa tarinoita samaan aikaan kun muut tekevät oman tasoisia tehtäviä omien pulpettien äärellä? Itsenäistä työskentelyähän suurin osa oppitunneista on. Siihen auttaa neuvottelu opettajan kanssa, että lapselle hankitaan riittävästi lisämateriaalia tunneilla tehtäväksi.

Miksi oletetaan, että lukuaineissa pärjäävä lapsi on automaattisesti sosiaalinen myykiö, joka ei osaa jonottaa, ottaa kaveria huomioon tai puhua kenellekään. Minun lapseni on sosiaalisesti erittäin taitava, kaveripiiri on laaja, saa jatkuvasti positiivista palautetta käyttäytymisestään ja sai mm. Hyvä kaveri -kunniakirjan. Ei OLE mitään sosiaalista heikkoutta, jota koulussa voisi erityisesti opetella.

Ja kyllä, lapsi on täysin pätevä etsimään lisää tietoa, käymään siellä kirjastossa ja lukemaan kotona niistä asioista jotka kiinnostavat. Voisitko mitenkään kertoa, miten tuo kotona lukeminen auttaa sietämään 9-15 koulupäivää, jossa ainoa haaste on ruuan kantaminen tarjottimella tupaten ruuhkaisessa ruokasalissa. Ymmärrätkö, miten tappavan pitkiä nuo päivät ovat, jos päivästä toiseen toistetaan jotain mitä jo osaa? Käsitätkö, miten pahasti sellainen tappaa motivaation koulua kohtaan? Tiedätkö miten kamalaa on illalla jutella lapselle, joka ei haluaisi enää mennä kouluun, koska siellä ei ole mitään tekemistä.

Niin omat tehtävät? Kah, eskariin mennessä eskariopet kertoivat samassa tilassa toimiville opettajille, että tämä lapsi tarvitsee erityishuomiota tehtävien kanssa. Ekaluokan syksynä erityisope omatoimisesti otti lapsen käynneille ja totesi, että hänen kuuluisi ehdottomasti auttaa tätä lasta, mutta ei vain ehdi kun ne kelkasta putoavat ovat totta kai etusijalla. Pyysi opettajaa huolehtimaan lisätehtävistä. Opettaja ei ehtinyt, jaksanut, viitsinyt, jäi äitiyslomalle, tuli sijainen, tuli toinen.

Tokaluokalla tuli uusi ope, jonka mielestä kaikki tekevät tasan samoja tehtäviä. Vein hänelle erityisopen lausunnon, mutta sillä ei ollut merkitystä. Seuraavalla luokalla oli taas uusi ope, jolla oli kädet täynnä uusien, vaikeiden oppilaiden kanssa. Vaikka juteltiin ihan erikseen pyydettynä aikana, puhuttiin rehtorin kanssa ja lapsen kanssa, niin ei tullut vieläkään omia tehtäviä. Ja sama jatkui vuodesta toiseen. Erittäin satunnaisesti tuli joku ekstra-laskumoniste tai kielenopelta oma tehtävä, jossa piti kirjoittaa pidempi ja monipuolisempi tarina. Mitään jatkuvaa, suunnitelmallista "tukea" tämä lapsi ei ole ainoanakaan kouluvuonna saanut. Ei luokassa voi tehdä mitä haluaa, ei auta että tarjotaan materiaaleja, jos opettaja ei niitä halua luokassaan käyttää. En minä voi käskeä lasta tekemään luokassa mitä haluaa, sillä opettaja siellä viime kädessä on vastuussa ja käskemässä, kuten kuuluukin.

Tällaiset oppilaat ovat väliinputoajia. En halua enää yhtenäkään iltana lohduttaa koulun vuoksi itkevää lasta. En halua kantaa yksin vastuuta oppimaan opettamisesta, kun lapsi viettää niin ison osan ajastaan koulussa, vaikka tietysti kaikkeni teen. Se ei vain tässä tapauksessa riitä.

annan superhyville laajoja lisätehtäviä tai ylemmän tason tehtäväkirjoja tai käytän heitä apuopeina.



t. luokanope

Jos lapsi ei ole sosiaalisesti taitava, niin koulun oppimistavoitteeksi voi asettaa: hiljaa paikalla odottamisen taidon, muiden auttamisen taidon, välitunnilla yhteisleikkimisen taidon jne.

Edelleen, en ymmärrä mikä ongelma siinä on, että lapsi kirjoittaa tarinoita samaan aikaan kun muut tekevät oman tasoisia tehtäviä omien pulpettien äärellä? Itsenäistä työskentelyähän suurin osa oppitunneista on. Siihen auttaa neuvottelu opettajan kanssa, että lapselle hankitaan riittävästi lisämateriaalia tunneilla tehtäväksi.

Miksi oletetaan, että lukuaineissa pärjäävä lapsi on automaattisesti sosiaalinen myykiö, joka ei osaa jonottaa, ottaa kaveria huomioon tai puhua kenellekään. Minun lapseni on sosiaalisesti erittäin taitava, kaveripiiri on laaja, saa jatkuvasti positiivista palautetta käyttäytymisestään ja sai mm. Hyvä kaveri -kunniakirjan. Ei OLE mitään sosiaalista heikkoutta, jota koulussa voisi erityisesti opetella.

Ja kyllä, lapsi on täysin pätevä etsimään lisää tietoa, käymään siellä kirjastossa ja lukemaan kotona niistä asioista jotka kiinnostavat. Voisitko mitenkään kertoa, miten tuo kotona lukeminen auttaa sietämään 9-15 koulupäivää, jossa ainoa haaste on ruuan kantaminen tarjottimella tupaten ruuhkaisessa ruokasalissa. Ymmärrätkö, miten tappavan pitkiä nuo päivät ovat, jos päivästä toiseen toistetaan jotain mitä jo osaa? Käsitätkö, miten pahasti sellainen tappaa motivaation koulua kohtaan? Tiedätkö miten kamalaa on illalla jutella lapselle, joka ei haluaisi enää mennä kouluun, koska siellä ei ole mitään tekemistä.

Niin omat tehtävät? Kah, eskariin mennessä eskariopet kertoivat samassa tilassa toimiville opettajille, että tämä lapsi tarvitsee erityishuomiota tehtävien kanssa. Ekaluokan syksynä erityisope omatoimisesti otti lapsen käynneille ja totesi, että hänen kuuluisi ehdottomasti auttaa tätä lasta, mutta ei vain ehdi kun ne kelkasta putoavat ovat totta kai etusijalla. Pyysi opettajaa huolehtimaan lisätehtävistä. Opettaja ei ehtinyt, jaksanut, viitsinyt, jäi äitiyslomalle, tuli sijainen, tuli toinen.

Tokaluokalla tuli uusi ope, jonka mielestä kaikki tekevät tasan samoja tehtäviä. Vein hänelle erityisopen lausunnon, mutta sillä ei ollut merkitystä. Seuraavalla luokalla oli taas uusi ope, jolla oli kädet täynnä uusien, vaikeiden oppilaiden kanssa. Vaikka juteltiin ihan erikseen pyydettynä aikana, puhuttiin rehtorin kanssa ja lapsen kanssa, niin ei tullut vieläkään omia tehtäviä. Ja sama jatkui vuodesta toiseen. Erittäin satunnaisesti tuli joku ekstra-laskumoniste tai kielenopelta oma tehtävä, jossa piti kirjoittaa pidempi ja monipuolisempi tarina. Mitään jatkuvaa, suunnitelmallista "tukea" tämä lapsi ei ole ainoanakaan kouluvuonna saanut. Ei luokassa voi tehdä mitä haluaa, ei auta että tarjotaan materiaaleja, jos opettaja ei niitä halua luokassaan käyttää. En minä voi käskeä lasta tekemään luokassa mitä haluaa, sillä opettaja siellä viime kädessä on vastuussa ja käskemässä, kuten kuuluukin.

Tällaiset oppilaat ovat väliinputoajia. En halua enää yhtenäkään iltana lohduttaa koulun vuoksi itkevää lasta. En halua kantaa yksin vastuuta oppimaan opettamisesta, kun lapsi viettää niin ison osan ajastaan koulussa, vaikka tietysti kaikkeni teen. Se ei vain tässä tapauksessa riitä.

Ap itse sanoi että hänen lapsi ei ole sosiaalisesti kovin taitava.

Ja suurin osa lapsistahaan nykyään osaa jo kaiken alakoulun eka luokilla. Silti he jaksavat sen muutaman tunnin siellä olla. Ainakin omien lasteni mielestä koulussa on tylsää ja kurjaa, mutta "woman's got to do what woman's got to do".

Tottakai melkein kaikki osaavat nykyään kirjoittaa, lukea ja laskea ja tehdä kaiken.

Jos lapsi ei ole sosiaalisesti taitava, niin koulun oppimistavoitteeksi voi asettaa: hiljaa paikalla odottamisen taidon, muiden auttamisen taidon, välitunnilla yhteisleikkimisen taidon jne.

Edelleen, en ymmärrä mikä ongelma siinä on, että lapsi kirjoittaa tarinoita samaan aikaan kun muut tekevät oman tasoisia tehtäviä omien pulpettien äärellä? Itsenäistä työskentelyähän suurin osa oppitunneista on. Siihen auttaa neuvottelu opettajan kanssa, että lapselle hankitaan riittävästi lisämateriaalia tunneilla tehtäväksi.

Miksi oletetaan, että lukuaineissa pärjäävä lapsi on automaattisesti sosiaalinen myykiö, joka ei osaa jonottaa, ottaa kaveria huomioon tai puhua kenellekään. Minun lapseni on sosiaalisesti erittäin taitava, kaveripiiri on laaja, saa jatkuvasti positiivista palautetta käyttäytymisestään ja sai mm. Hyvä kaveri -kunniakirjan. Ei OLE mitään sosiaalista heikkoutta, jota koulussa voisi erityisesti opetella.

Ja kyllä, lapsi on täysin pätevä etsimään lisää tietoa, käymään siellä kirjastossa ja lukemaan kotona niistä asioista jotka kiinnostavat. Voisitko mitenkään kertoa, miten tuo kotona lukeminen auttaa sietämään 9-15 koulupäivää, jossa ainoa haaste on ruuan kantaminen tarjottimella tupaten ruuhkaisessa ruokasalissa. Ymmärrätkö, miten tappavan pitkiä nuo päivät ovat, jos päivästä toiseen toistetaan jotain mitä jo osaa? Käsitätkö, miten pahasti sellainen tappaa motivaation koulua kohtaan? Tiedätkö miten kamalaa on illalla jutella lapselle, joka ei haluaisi enää mennä kouluun, koska siellä ei ole mitään tekemistä.

Niin omat tehtävät? Kah, eskariin mennessä eskariopet kertoivat samassa tilassa toimiville opettajille, että tämä lapsi tarvitsee erityishuomiota tehtävien kanssa. Ekaluokan syksynä erityisope omatoimisesti otti lapsen käynneille ja totesi, että hänen kuuluisi ehdottomasti auttaa tätä lasta, mutta ei vain ehdi kun ne kelkasta putoavat ovat totta kai etusijalla. Pyysi opettajaa huolehtimaan lisätehtävistä. Opettaja ei ehtinyt, jaksanut, viitsinyt, jäi äitiyslomalle, tuli sijainen, tuli toinen.

Tokaluokalla tuli uusi ope, jonka mielestä kaikki tekevät tasan samoja tehtäviä. Vein hänelle erityisopen lausunnon, mutta sillä ei ollut merkitystä. Seuraavalla luokalla oli taas uusi ope, jolla oli kädet täynnä uusien, vaikeiden oppilaiden kanssa. Vaikka juteltiin ihan erikseen pyydettynä aikana, puhuttiin rehtorin kanssa ja lapsen kanssa, niin ei tullut vieläkään omia tehtäviä. Ja sama jatkui vuodesta toiseen. Erittäin satunnaisesti tuli joku ekstra-laskumoniste tai kielenopelta oma tehtävä, jossa piti kirjoittaa pidempi ja monipuolisempi tarina. Mitään jatkuvaa, suunnitelmallista "tukea" tämä lapsi ei ole ainoanakaan kouluvuonna saanut. Ei luokassa voi tehdä mitä haluaa, ei auta että tarjotaan materiaaleja, jos opettaja ei niitä halua luokassaan käyttää. En minä voi käskeä lasta tekemään luokassa mitä haluaa, sillä opettaja siellä viime kädessä on vastuussa ja käskemässä, kuten kuuluukin.

Tällaiset oppilaat ovat väliinputoajia. En halua enää yhtenäkään iltana lohduttaa koulun vuoksi itkevää lasta. En halua kantaa yksin vastuuta oppimaan opettamisesta, kun lapsi viettää niin ison osan ajastaan koulussa, vaikka tietysti kaikkeni teen. Se ei vain tässä tapauksessa riitä.

ole sosiaalisesti tavallista taitavampi.

Meidän lapsilla on tavallisella luokalla ainakin omat pulpettikirjat (siis kaunokirjallisuutta), pulpetti askartelut (virkkaustyöt, neulahuovutustyöt tmv.), piirrustusvihkot ja tarinavihkot. Miten voi tylsistyä, vaikka teksisikin vaaditut tehtävät viidessä minuutissa? Ja näiden lisäksihän voi itse ostaa sinne pulpettiin ne matikan/ympän/äikän/ussan lisätehtäväkirjat ja jatkaa siitä eteenpäin.

Ja suurin osa lapsistahaan nykyään osaa jo kaiken alakoulun eka luokilla. Silti he jaksavat sen muutaman tunnin siellä olla. Ainakin omien lasteni mielestä koulussa on tylsää ja kurjaa, mutta "woman's got to do what woman's got to do".

Vaikka ap:n lapsi voisi kaivata sosiaalisten taitojen huomioimista, ei sitä kannata tarjota patenttiratkaisuna kaikille. Se, että ekaluokkalainen osaa lukea ja se, että ekaluokkalainen osaa lukea 500-sivuisia romaaneja, ovat aika lailla eri asioita. Samoin eskari-iässä kertolaskut, miinusmerkkiset luvut ja plus- ja miinuslukujen yhteenlaskun hallitseva lapsi on aika heikoilla koulu-uraa aloittaessaan. Jos sama edellä oleminen jatkuu vuositasolta toiselle, on lapsen elämä koulussa melkoisen ankeata.

Ihan oikeasti, kyse ei ole siitä, että "ekaluokkalainen tunnistaa aakkoset", vaan siitä, kun lapsi on aineessa kuin aineessa luokkatovereitaan vuositolkulla edellä.

En jaksa enää tätä ketjua lukea, enkä kommentoida. Vähättely suoraan sanoen *ituttaa ja surettaa.

Ei mitään patenttiratkaisuja jokaiselle menestyjälle...

Ja suurin osa lapsistahaan nykyään osaa jo kaiken alakoulun eka luokilla. Silti he jaksavat sen muutaman tunnin siellä olla. Ainakin omien lasteni mielestä koulussa on tylsää ja kurjaa, mutta "woman's got to do what woman's got to do".

Vaikka ap:n lapsi voisi kaivata sosiaalisten taitojen huomioimista, ei sitä kannata tarjota patenttiratkaisuna kaikille. Se, että ekaluokkalainen osaa lukea ja se, että ekaluokkalainen osaa lukea 500-sivuisia romaaneja, ovat aika lailla eri asioita. Samoin eskari-iässä kertolaskut, miinusmerkkiset luvut ja plus- ja miinuslukujen yhteenlaskun hallitseva lapsi on aika heikoilla koulu-uraa aloittaessaan. Jos sama edellä oleminen jatkuu vuositasolta toiselle, on lapsen elämä koulussa melkoisen ankeata. Ihan oikeasti, kyse ei ole siitä, että "ekaluokkalainen tunnistaa aakkoset", vaan siitä, kun lapsi on aineessa kuin aineessa luokkatovereitaan vuositolkulla edellä. En jaksa enää tätä ketjua lukea, enkä kommentoida. Vähättely suoraan sanoen *ituttaa ja surettaa.

I feel your pain.

Olin kuin poikasi. Minulla ei oikein ollut tekemistä ensimmäisinä vuosina ja kun nesosiaaliset taidot eivät olleet huiput ja kohdalle osui vanhan koulukunnan opettaja, niin opin tosi hyvin parin ensimmäisen vuoden aikana olevani hankala lapsi. En oikein tiedä onko itsetunto korjaantunut koskaan aikuisenakaan. Tietysti tilanne helpottui 3.luokasta alkaen kun tuli aivan uusia asioita kuten vieras kieli, ja opettajakin vaihtui nuorempaan.

Itseäni auttoi myös haastavan harrastuksen löytyminen, johon sain laittaa kaiken tarmoni, ammattiin asti. Samoin aion toimia omien lasteni kanssa, eli en edes oleta koulun tarjoavan haasteita vaan harrastusten (esim.matikkakerhot,shakki,soittaminen,liikunta) yms. Erikoisluokat tukevat myös 3.luokasta alkaen.

Jos lapsi on oikeasti älykäs, hän keksii tekemistä kyllä. Nykyään on pulpettikirjat ja vihot, joihin saa kirjoitella tai piirtää aina kun on tehnyt tehtävät.



Jostain syystä näiden äitiensä mielestä "nerojen" äly ei riitä siihen, vaan he pistävät ranttalliksi, jos joku aikuinen ei ole vieressä kääntämässä siitä tietokirjasta sivuja.



Lähes kaikki lapset ovat edellä opetussuunnitelmia. Nykyään on niin paljon välineitä pienten lasten treenaamista varten, ja niitä monet ostelevat.



toivottavasti lapset jaksavat opiskella vielä yliopistossa, kun monet aloittavat lastensa treenaamise ja suorittamisenkovin aikaisin.