Lopullinen todistus Jumalan olemassaolosta
Kommentit (92)
Ja eräs selkeimmistä, KAIKKIEN MEIDÄN TIETÄMISTÄ TOTEUTUNEISTA ENNUSTUKSISTA EHKÄ SUURIN, on Vanhan Testamentin tuhansia vuosia vanha ennustus siitä, että juutalaiset kerätään maanpaon ja hajaannuksen jälkeen takaisin Luvattuun Maahan. Israelin valtio syntyi 1948!! Todistakaa, ettei tuo ole toteutunut profetia, sillä näin VT ennustaa!
Tyypillinen itsensä toteuttava ennuste. Jos sitä ei olisi ollut vanhassa testamentissa, maailma olisi saattanut säästyä todella paskamaiselta ongelmalta, johon ei näy ratkaisua. Vrt. Israel ja palestinalaiset.
Justhan tuossa mainitsin, ettei Raamatun ole tarkoituskaan olla mikään bilsan täydellinen oppikirja. Ei siellä ole pakko siis olla kaikkea sitä lueteltu mitä todellisuudessa esiintyy.
elämän synnystä? Esim. kasvit tulevat muka ennen aurinkoa ja tähtiä.
Jos et ole ikinä lukenut Raamattua, niin miksi täällä sitten Raamatusta yrität keskustella?
Ota Raamattu. Avaa eka sivu. Lue eka luku ensimmäisestä Mooseksen kirjasta.
Siinä lukee: Alussa loi Jumala taivaan ja maan. Ja maa oli autio ja tyhjä ja pimeys oli syvyyden pääll, ja Jumalan Henki liikkui vetten päällä.
Ja Jumala sanoi: "Tulkoon valkeus". Ja valkeus tuli.
Päästiin siis ihan kolmanteen jakeeseen, kun jo tuli valkeus. Mikä on valkeus? Se on aurinko. Eikä sanaakaan vielä kasveista. Aurinko siis tuli Raamatunkin mukaan ennen kasveja, eikä päinvastoin kuten väität.
Neljäs jae: Ja Jumala näki että valkeus oli hyvä, ja Jumala erotti valkeuden pimeydestä.
Ja jatkuu: Ja Jumala kutsui valkeuden päiväksi ja pimeyden Hän kutsui yöksi...
Että sillä viisiin.
Jumalan Henki liikkui vetten päällä, eli siis Pyhä Henki.
Ja eräs selkeimmistä, KAIKKIEN MEIDÄN TIETÄMISTÄ TOTEUTUNEISTA ENNUSTUKSISTA EHKÄ SUURIN, on Vanhan Testamentin tuhansia vuosia vanha ennustus siitä, että juutalaiset kerätään maanpaon ja hajaannuksen jälkeen takaisin Luvattuun Maahan. Israelin valtio syntyi 1948!! Todistakaa, ettei tuo ole toteutunut profetia, sillä näin VT ennustaa!
Tyypillinen itsensä toteuttava ennuste. Jos sitä ei olisi ollut vanhassa testamentissa, maailma olisi saattanut säästyä todella paskamaiselta ongelmalta, johon ei näy ratkaisua. Vrt. Israel ja palestinalaiset.
Mahtaako näin ollen maailman loppukin olla ns. Itsensä toteuttava ennuste?
Miten muuten todistat, että Israelin valtion synty oli "itsensä toteuttava ennuste" eikä Jumalan suunnitelman mukainen toteutunut profetia?
Onko sinulla todisteita vai uskotko vain noin?
Aika säälittävä yritys....
11 Jumala sanoi: "Kasvakoon maa vihreyttä, siementä tekeviä kasveja ja hedelmäpuita, jotka maan päällä kantavat hedelmissään kukin lajinsa mukaista siementä." Ja niin tapahtui. 12 Maa versoi vihreyttä, siementä tekeviä kasveja ja hedelmäpuita, jotka kantoivat hedelmissään kukin oman lajinsa mukaista siementä. Jumala näki, että niin oli hyvä. 13 Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni kolmas päivä.
14 Jumala sanoi: "Tulkoon valoja taivaankanteen erottamaan päivän yöstä, ja olkoot ne merkkeinä osoittamassa määräaikoja, hetkiä ja vuosia. 15 Ne loistakoot taivaankannesta ja antakoot valoa maan päälle." Ja niin tapahtui. 16 Jumala teki kaksi suurta valoa, suuremman hallitsemaan päivää ja pienemmän hallitsemaan yötä, sekä tähdet. 17 Hän asetti ne taivaankanteen loistamaan maan päälle, 18 hallitsemaan päivää ja yötä ja erottamaan valon pimeydestä. Jumala näki, että niin oli hyvä. 19 Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni neljäs päiv
Raamattu on saanut ihmiset tekemään ennustukset todeksi mainitsemillesi tapahtumille,koska ihmiset pelkäävät Jumalaa (Hitler,pedofiilipapit,kuninkaat,valtionmiehet...lista on loputon)!! Jeesus (jos hän oli joskus olemassa) oli joko hyvä huijari tai sitten ihmiset vaan olivat äärettömän sinisilmäisiä.Kertoo jo paljon,että soditaan Jumalan nimeen ja käytetään väärin kaikkea,mitä "Jumala on päättänyt" siihen satukirjaan,joka on tehty vain pelotteeksi kansalle.Usko on todellakin vain pahasta!!!!!
Miten muuten todistat, että Israelin valtion synty oli "itsensä toteuttava ennuste" eikä Jumalan suunnitelman mukainen toteutunut profetia?
Holokaustin jälkeen juutalaiset on ihan että mitäs nyt ja sitten joku tulee ajatelleeksi että hetkinen, eikös siellä Raamatussa ennusteta että juutalaiset palaavat takaisin pyhälle maalle...

Mun käsityksen mukaan se juutalaisten palaaminen pyhälle maalle (Israeliin) tapahtuu vasta messiaan tulon myötä. Tämän takia jotkut juutalaisuuden haarat eivät tunnusta Israelin valtiota. Se ei ole heidän mielestään "oikea Israel", koska se on maallinen valtio.
voinut olla "vakiintunut". On siis VT:lle ihan vieras ajatus. Tarkoitin, että Uudessa testamentissa jo liikutaan siihen suuntaan.
Jumalan Henki liikkuu vetten päällä jo ekalla VY:n sivulla. Pyhä Henkihän se siinä liikkuu.

VT, EI VY!
Siitä jos jostakin voi päätellä, että lopun aika on tätä päivää!
Itse odotan innokkaana sitä loppua! Eihän maailma voi perustua pahaan eli rahaan!
Aika säälittävä yritys....
11 Jumala sanoi: "Kasvakoon maa vihreyttä, siementä tekeviä kasveja ja hedelmäpuita, jotka maan päällä kantavat hedelmissään kukin lajinsa mukaista siementä." Ja niin tapahtui. 12 Maa versoi vihreyttä, siementä tekeviä kasveja ja hedelmäpuita, jotka kantoivat hedelmissään kukin oman lajinsa mukaista siementä. Jumala näki, että niin oli hyvä. 13 Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni kolmas päivä.
14 Jumala sanoi: "Tulkoon valoja taivaankanteen erottamaan päivän yöstä, ja olkoot ne merkkeinä osoittamassa määräaikoja, hetkiä ja vuosia. 15 Ne loistakoot taivaankannesta ja antakoot valoa maan päälle." Ja niin tapahtui. 16 Jumala teki kaksi suurta valoa, suuremman hallitsemaan päivää ja pienemmän hallitsemaan yötä, sekä tähdet. 17 Hän asetti ne taivaankanteen loistamaan maan päälle, 18 hallitsemaan päivää ja yötä ja erottamaan valon pimeydestä. Jumala näki, että niin oli hyvä. 19 Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni neljäs päiv
Juurihan tuolla kerrottiin, että ihan ekaksi TULI VALKEUS ja päivä ja yö erotettiin! Kyllä se oli ENNEN kasveja!
Itse odotan innokkaana sitä loppua!
"Jumalaa ei ehkä ole, lopeta siis murehtiminen ja nauti elämästä!"

Se että jokin valkeus on jossain luotu ei poista sitä tosiasiaa. Ja se kertoo juurikin siitä, ettei Raamatun kirjoittajalla ole ollut hajuakaan esim. fysiikasta, kuinka olisi voinut ollakaan.
Voitko käsi sydämellä väittää, etteikö yllä olevassa raamatunkohdassa kuvattaisi kuinka jumala loi ensin kasvi ja sen jälkeen vasta auringon, kuun ja tähdet.
Miten muuten todistat, että Israelin valtion synty oli "itsensä toteuttava ennuste" eikä Jumalan suunnitelman mukainen toteutunut profetia?
Holokaustin jälkeen juutalaiset on ihan että mitäs nyt ja sitten joku tulee ajatelleeksi että hetkinen, eikös siellä Raamatussa ennusteta että juutalaiset palaavat takaisin pyhälle maalle...
Miksi juutalaiset vasta 1948 tulivat tuota ajatelleeksi? Olihan heitä vainottu putkeen jo parituhatta vuotta ennen tuota!?
Itse odotan innokkaana sitä loppua!
"Jumalaa ei ehkä ole, lopeta siis murehtiminen ja nauti elämästä!"
Kannattaa kuitenkin murehtia, jos kuitenkin sattuu olemaan. Iankaikkisuus helvetissä on vittumaista olemista.
Voitko käsi sydämmellä väittää, ettei ensin olisi tullut valkeus ja päivä erotettu yöstä?
Kun jonkun vinksahtaneen logiikan mukaan kolmantena päivänä luotiin kasvit ja neljäntenä aurinko, kuu ja tähdet. Se on todellisuuteen perustumaton idea, joka osoittaa että Raamattu on senaikaisiin käsityksiin perustuva ja ihmisen tekstiä. Tai sitten jumala puhuu palturia.
Siitä jos jostakin voi päätellä, että lopun aika on tätä päivää!
Itse odotan innokkaana sitä loppua! Eihän maailma voi perustua pahaan eli rahaan!
Mutta nämä neropatit täällä varmasti pitävät Johanneksen Ilmestystäkin "itseään toteuttavana ennustuksena" :D
Ja siltähän se näyttää, että suomalaisetkin oikein urakoivat itselleen Kataisen johdolla tietä EU-helvettiin, maksoi mitä maksoi. Ja ihan vain ilmeisesti sen vuoksi, että Ilmestyskirjassa on ennustettu nämä maailmanvaltiaat ja pedon merkit!
Miksi juutalaiset vasta 1948 tulivat tuota ajatelleeksi? Olihan heitä vainottu putkeen jo parituhatta vuotta ennen tuota!?
Sen jäljiltä oli isot määrät juutalaisia joille tuntui varmasti hirvittävän vaikealta palata takaisin entisille kotikonnuilleen, josta kaikki rakkaat ja sukulaiset oli hävitetty.
Minä olen juuri nyt juuri siellä, missä Raamatun ennustukset TOTEUTUVAT! Ei ne ennustukset kaikki siinä olleet, kun Jeesus saatiin synnytettyä! Niitä on vielä vaikka kuinka paljon jälljellä sellaisia, joiden kuuluu tapahtua Jeesuksen jälkeen.
Ilmestyskirjassa on ennustuksia, jotka toteutuvat pikkuhiljaa ennen aikojen loppua ja Jeesuksen toista tulemista.
Ja eräs selkeimmistä, KAIKKIEN MEIDÄN TIETÄMISTÄ TOTEUTUNEISTA ENNUSTUKSISTA EHKÄ SUURIN, on Vanhan Testamentin tuhansia vuosia vanha ennustus siitä, että juutalaiset kerätään maanpaon ja hajaannuksen jälkeen takaisin Luvattuun Maahan. Israelin valtio syntyi 1948!! Todistakaa, ettei tuo ole toteutunut profetia, sillä näin VT ennustaa!
Ilmestyskirjassa taas kerrotaan, että ennen Jeesuksen takaisintuloa Israel joutuu koko maailman vihaamaksi ja jää ihan yksin vainon keskelle! Onko kansainvälisessä politiikassa jo näkyvissä, että EU ja Jenkit hylkäävät Israelin? Obama on vähän siihen suuntaan jo puhunut! Venäjä ja muslimimaailma nyt on aina ollut Israelia vastaan!
Eli kyllä me kaikki olemme juuri SIELLÄ, MISSÄ PROFETIAT HILJALLEEN TOTEUTUVAT!