Voisiko joku vanhempansa / isovanhempansa vanhainkotiin hylännyt kertoa syistään?

Kerran vuodessa käyn katsomassa koska välimatkaa satoja kilometrejä, mulla täyspäivä duuni ja pienet lapset. Mamma niin dementoitunut ettei ole tunnistanut pitkään aikaan. Puhelinkeskustelut täyttä puppua koska juuri ja juuri ymmärtää puhuvansa puhelimeen.

Silloin kun oli vielä järki päässä kysyin haluaisiko muuttaa lähemmäs, mutta juopot kaverit vetivät pitemmän korren. On myös ilmaissut tahtonsa olla olematta kenenkään riippakivenä vanhana jo silloin kun olin lapsi. Olen ainoa lapsi joten hoitajien varassahan se elämä siellä on. Siinähän sitä =)

En kaikkia jaksanut lukea.

Mielenkiintoisia kohtaloita.



Mummoni, äidin äiti, joutui vanhainkotiin joskus vuonna 1981 ja oli siellä tälläinen "hylätty vanhus", jota kukaan ei käynyt katsomassa. Miksi?

Kerron:



Mummun kunto romahti siksi, että äitini kuoli. Olin itse noin 16 v.

Masennustahan se oli, ei oikeaa dementiaa. Mutta siihen aikaan laitettiin vanhainkotiin, ei ollut kotihoitoa.

Enot olivat ns. vanhoja poikia, toinen vähän viinaan menevä, toinen vielä enemmän.

Ymmärrän, etteivät he osanneet mennä vanhainkotiin mummua katsomaan.



Tätini oli yhtä järkyttynyt ja lamaantunut äitini, läheisen siskonsa äkillisestä, traagisesta kuolemasta, Ja sitten menee äitikin siihen kuntoon, että joutuu vanhainkotiin.

Ei tuohon aikaan ollut mitään kriisiterapioita tai muutakaan ymmärtävää keskusteluapua.



En tiedä miksi täti ei käynyt katsomassa äitiään.

En tiedä miksi minun sisareni eivät käyneet mummua katsomassa. Luultavasti siksi, että ympäristö oli vieras, mummu aivan vieras , väärissä vaatteissa, ja vanhainkodin hoitavat todella töykeitä ja tympeitä, puhuivat vihaisella ja syyttävällä äänellä jne.



Olin itse hurjan ujo teini, 16 v, ja kävin vaikka aina oli iso kynnys mennä siihen laitokseen.



Sitten muutin maalle, kävin koulussa ko. kaupungissa mutta kuljin bussilla, vuorot olivat harvoin.

Syntyi lapset. Kävin muutaman kerran mummun luona mutta lapset suunnilleen pelkäsivät vanhainkotia ja mummoa, joka siinä vaiheessa makasi sikiöasennossa silmät kiinni. Mummu oli kaatunut ja lonkka mennyt sijoiltaan, vetohoito vuoteessa ei onnistunut ja mummu sulkeutunut kuoreensa.



Minusta siinä vanhainkodissa annettiin huonoa hoitoa.



Sen kertoi jo se, miten he suhtautuivat esim. minuun, millaisia lauseita ja kommentteja ja millä äänensävyllä se sanottiin.



Muutin toiselle paikkakunnalle, noin 300 km, aloitin opiskelut ja olin kahden alle kouluikäisen lapsen yh.

Kävin kyllä siskoilla mutta harvakseltaan.



Muistan yhden kerran kun kävin mummua katsomassa. Kun hoitaja johdatti minua pitkiä käytäviä pitkin vanhainkodissa mummun huoneeseen ja vuoteen luo, hän kysyi hyökkäävästi, syyttävästi: "oletko sinä sxxx.n (tätini) tytär!? "

Sopersin, että en... miten selittäisin kenen tytär olen, kun tuo tytär oli kuollut noin 10 v sitten eikä siitä kait vanhainkodissa tiedetä mitään?

"niin, kun xxx:n (mummon nimi) luona ei käy kukaan!"

Olisiko minun pitänyt alkaa selittää, että asun 300 km:n päässä, opiskelen, minulla on kaksi pientä lasta, en pääse viikottain, en edes kuukausittain tänne kotipaikkakunnalle, jonne en aio palata, ja joka käyntikerralla en vain ennätä vanhainkotiin. 2 päivää on lyhyt aika, matkoineen kaikkineen.



Mummo oli meille, minulle varsinkin, hyvin rakas ja kävimme usein mummolassa kun olimme lapsia.

Tädillä oli kait ihan hyvä suhde äitiinsä, mummuun. Ei siis mitään "paska mutsi" juttua. Samoin tädin lapsilla.



Ilmeisesti ainoa joka kävi mummua katsomassa, olin minä, joka olin kuit3enkin aika kiinni ja sidottu eri paikkakunnalla pikkulapsiperhe-elämään ja sitten myös opiskeluun.

hoidettiin kotona niin kauan kuin mahdollista. Hän dementoiduttuaan tarvitse vähintään kaksi kertaa päivässä auttajan kotiinsa. Hänen siskonsa kävi joka päivä aamulla auttamassa pukemisessa ja aamutoimissa ja äitini kävi joka päivä töistä päästyään. Lisäksi kerran viikossa oli dementikkojen kerho ja kerran kävelyttäjä ja kaksi meistä lapsenlapsista kävimme molemmat kerran viikossa. Siis yleensä kolme käyntiä päivässä. Sitten, kun mummu alkoi hukkumaan ja eksyilemään ei ollut hänen terveydelleen muuta mahdollisuutta kuin hoitokoti. Valitettavasti hän tarvitsei 24h päivässä valvontaa ja lukitut ovet. Tuota ei kukaan meistä töissä käyvistä voinut taata ja ainoa eläkelläinen oli hänen 80-vuotias siskonsa. Mummu vieläkin elossa vaikka ei enää respondoi millään tavalla... ihan alkaa itkettään.

ollut vastaa että kyllä se usein on niin että nämä hylätyt ihmiset ovat jo pitemmän aikaa olleet huonoissa väleissä omaisten kanssa. Että ei se yhteydenpito siihen lopu että vanhus laitokseen joutuu. Ja toinen asia on nämä muistisairaudet jotka muuttavat ihmistä, toivon että jokainen niihin perehtyisi jolla on läheinen sairastunut. Ihmiset eivät ymmärrä että vanhus ei tahallaan muutu ilkeäksi ym. vaan se johtuu sairaudesta.

Kerroin jo oman tarinani, mummuni tarinan. Lyhyesti. Joten aukkoja varmaan on.

Minun mummuni oli ystävällisenen, herttainan, ihana kiva perusmummu, joka oli minulle hurjan tärkeä.

Kun hän asui mummolassa, kävimme siellä useasti viikossa, lähes päivittäin. Hän oli toimeilias, ystävällinen, kiltti mummu jolla oli kaksi aikuista poikaa vaatimattomassa talossa "passattavana".

Me autoimme jo ihan pentuna mummua, veden ja halkojen haku, likaämpärin vienti.

Vanhainkodissa mummu muuttui, ei vihaiseksi, ei aggressiviseksi, vaan passiiviseksi. Emme osanneet istua penkillä ja jutella. Kun aiemmin vain mentiin mummulaan, jossa mummu touhusi ja me lapset leikittin ja autettiin näissä em. hommissa. Syötiin herkkuja.

Mummu asui kaupungin laidalla, ei maalla mutta melkein.

Meidän "hylkäämisen" syynä on varmaankin ollut tuo meidän äidin kuoleman aiheuttama masennus ym.

vaan isän kanssa rillutteli ulkomailla itsekkäästi ja tuhlasi perintöjään niin maatkoot vittu vanhainkodissa yksin. Kun ei hoitanut lapsenlapsiaan niin nyt saa kärsiä siitä yksin. Niin makaa kuin petaa. Kun ei auttanut meitä ja hoitanut lapsiamme esimerkiksi silloin kun halusimme kahden viikon lomalle ulkomailla ja Nico-Petteri olis tarvinnut hoitopaikkaa kun en kai minä nyt 3kuista vauvaa ala lomalle matkaan ottaan, äiti kieltäytyi.

Maatkoot ja kuolkoot yksin. Olis säästänyt nekin rahat meille, mitkä tuhlasi kanariansaarten matkaan ja eläkeläisten kylpyläreissuun. Vituttaa kun kaverit saa vanhemmiltaan vielä 40 vuotiana kuukausirahaa tonnin ja ostetaan vaunut ja muut lapsille, mutta mun mutsi vain pisti rahansa itseensä. Kyllä se sen verran laitoskeittäjänä tienas, että olis voinut puolet eläkkeestään mulle antaa.

t. tyypillinen palstamamma

mutta voisin kuvitella, että ihan kaikki "hylätyt" vanhukset ei oo olleet omaisilleen ja läheisilleen aina kovin mukavia ja rakastavia. Eikä vanhuus kaikkia jalosta. Niin makaa kuin petaa. En mä ainakaan aio mennä mun enon vaimoa kattomaan, jos se sinne joutuu. Kamala akka, joka vain xtuillee kaikille, eikä koskaan ole välittänyt esim. musta paskaakaan.

En ole kirjoittanut ylläolevaa, mutta ymmärrän täysin, mistä tässä puhutaan. Oma isoäitini oli aikanaan ihan ok (ei ikinä mikään rakastava mummo), mutta muuttui vanhemmiten katkeraksi, epäystävälliseksi, jopa törkeäksi. Häntä ei kiinnostanut tehdä mitään oman kuntonsa hyväksi, vaikka olisi ollut tarjolla vaikka minkälaista kuntoutusta. Makasi sohvalla, söi suklaata ja komenteli muita. Hyppyytti ja herjasi kilttiä ukkia ja muita sukulaisia.

Minä jopa kilttinä ihmisenä kävin häntä loppuun asti katsomassa, mutta eipä siitä tuntunut olevan loppujen lopuksi kenellekään iloa. Enkä todellakaan syytä sukulaisia siitä, etteivät jaksaneet mennä kuuntelemaan herjausta.

kuuluu siihen, että aivot alkavat kalkkeutua. Samalla tavalla saamme sitten maata paskassamme yksin. Mutta silloin kotona, koska laitospaikkoja ei enää ole.

"edes kerran viikossa" ajaa 500 km suuntaansa katsomaan ihmistä joka suhtautuu minuun vihamielisesti.

Aluksi käytiin hyvin ahketasti ja myös ulkoilutettiin. Silloin oli kohtuullisen hyvässä kunnossa. Sitten tyrmättiin lääkkeillä lähes tajuttomaksi. Siinä vaiheessa tehtiin kantelu, ja lääkkeet vähenivät radikaalisti.



Käytettiin välillä muissakin erikoissairaanhoitolaitoksissa, joista omaisten asiaan puuttumisen ansiosta palasi vanhainkotiin entistä ehompana, henkilökunnan harmiksi.



Olisihan se paljon kätevämpää hoitaa sellaisia, joille vaipat vaihdetaan tietyllä kellonlyömällä kuin kesken "raportin" vessaan autettavia, esimerkiksi.



Aikanaan sitten henkilökunta totesi meidät työsuojeluriskiksi, kun kuulemma pelkäsivät meitä niin kovasti. Mutta mitä pelkäämistä siinä olisi ollut, jos he olisivat A) tehneet sillä tavalla kuin yhdessä laaditussa hoito- ja palvelupalaverissa oli sovittu ja paperiin kirjoitettu tai B) avoimesti kertoneet omaisille, mistä syystä ei toimittu sovitulla tavalla jos potilaan tilanne oli muuttunut.



Vastaus otsikon kysymykseen: Siksi kun minun hyvä omatuntoni ja paha sisuni eivät salli katsoa sivusta omaiseni huonoa kohtelua. Kun ne vaativat asiaan puuttumista, henkilökunta pitää sitä kiusallisena ja toivoo, että ei käydä.

ja lopulta ihan käytännössäkin käydä katsomassa täysin muistamatonta, omassa vuoteessaa kyhjöttävää, jäykistynyttä ja liikuntakyvytöntä isääni. Alkuun kävinkin useammin, vielä yhden lapsen kanssa tuli käytyä ehkä kerran kuussa. Mutta sitten kun lapsia oli kaksi, vilkas taapero ja vaativa vauva, en enää pystynyt käymään yksin lasten kanssa.



Isä oli niitä ihmisiä, joille vanhainkotiin joutuminen oli helvettiäkin pahempi vaihtoehto. Hän oli sinne joutuessaan onneksi niin pitkälle dementoitunut että tuskin muisti enää mitään ja tajusi sitä kuinka oli käynyt.



Ja kukaaan meistä lapsista tai työtä yhä tekevä puoliso ei voinut hoitaa isää sen jälkeen kun liikuntakykyä ei enää ollut. Kotonaan pystyi olemaan eritysijärjestelyjen turvin siihen asti.

Minulla on niin pahat muistot lapsuudesta ja nuoruudesta, että aikanaan saavat vanhemmat homehtua vanhainkotiin mikäli joku heidät sinne hommaa. Luultavimmin löydetään raato kuukausien jälkeen kotoa. Ja sitten voivotellaan, että kuinka tällaiset herttaiset vanhukset unohdetaan... Ja toisekseen, jos dementia on tehnyt ihmisestä väkivaltaisen ja ihan toisen ihmisen, joka ei välttämättä tajua maailman menosta mitään, niin miksi sinne pitäisi omaisten mennä? Mitä iloa siitä kukaan saa?

kimmokkeena oli lähinnä toisessa (Aavikon kukka)-ketjussa esiintynyt arvostelu suomalaisia kohtaan siinä, että "hylkäävät vanhukset laitoksiin". Siksi aloin kysellä syitä. Ajattelinkin, että suuri osa hylätyistä vanhuksista on täysin ansainnut kohtalonsa.

jos noin 90% vanhuksista on sellaiia, joita ei käydä katsomassa viikottain, reilusti yli puolet sellaiia, joita ei kädä katsomassa edes puolivuosittain, niin onko lähes kaikki vanhukset olleet vittumaisia ja ansainneet kohtalonsa? Minusta tuo kuulostaa siltä, että syyllisyyttä yritetään vaimentaa keksimällä "syitä".

Oikea syy on se, että vierailu on ahdistavaa, siellä haisee pahalta, kuolema on läsnä. Siellä ei ole kiva käydä, koska siellä on kaikkea muuta kuin kivaa. Ei ajatella asiaa sen omaisen kannalta vaan omalta kannalta.

Ja tuo ulkoilu: Ei tosiaan ole kaikki laitosvanhukset sellaisia, etteivät tahtoisi tai pääsisi ulos! Iso osa nostetaan pyörätuoleihin istumaan päiväksi anyway, miksei ne pyörätuolit voisi nököttää pihamaallaakin, että toiset saisivat aurinkoa ja happea? No siksi, kun ketään ei kiinnosta ja on helpompi pitää ne sisällä. Minusta siihen pystyviä vanhuksia pitäisi ulkoiluttaa niin kuin päiväkotilapsia. Mutta ei, moilla ei ole edes takkia mukanaan!

Surullista, että monet ei mene siksi kun Häntä itseään ei tunnisteta. Juuri niin että omalta kannalta vain ajatellaan asiaa.

Muistisairaudet ovat yleisiä ja yleistyvät vielä lisää. Siellä jossain sitten vanhenevat sukulaiset kököttävät yksinään kun eivät kerran tunnista sukulaisiaan.

Surullista, että monet ei mene siksi kun Häntä itseään ei tunnisteta. Juuri niin että omalta kannalta vain ajatellaan asiaa.

Muistisairaudet ovat yleisiä ja yleistyvät vielä lisää. Siellä jossain sitten vanhenevat sukulaiset kököttävät yksinään kun eivät kerran tunnista sukulaisiaan.

mitä iloa heille on ventovieraista. Tiedä vaikka stressaa vanhusta itseään, että mitä kummaa nuo vieraat ihmiset hänestä tahtovat, ja kun pitää vieraiden vuoksi skarpata.

miksi en käynyt katsomassa isoäitiäni oli mm se, että hän aina luuli minua äidikseni ja alkoi syylllistämään minua (tai siis äitiäni) isäni ja äitini avioerosta. sitten hän saattoi päästä sen verran kartalle, että ymmärsi kuka todella olen. Jos olin lasten kanssa, kuten yleensä olin(mihinkä ne olisin saanut hoitoon vierailun ajaksi) hän yllättyi siitä, että minulla on sellaisia. sitten hän kehui kuinka ne ovat Karin näköisiä ja kuinka Kari on lapsilleni varmasti hyvä ja huoletiva isä. Kehotti minua tekemään lisää lapsia Karin kanssa kun Kari on niin hyvä mies. Kari on isoveljeni.



aika pian olimme kaikki hyvin väsyneitä ja hämmentyneitä. Mummokin selvästi väsyi ja ahdistui, kun joutui skarppaamaan ja näyttelemään, että hän muistaa, ymmärtää, jne.



ei niistä vierailuista kenellekään iloa ollut.



Jos mummo olisi viety pihalle, siihen olisi tarvittu viisi ihmistä. Pihalla kaikki oli kamalaa ja pelottavaa.

Ja tuo ulkoilu: Ei tosiaan ole kaikki laitosvanhukset sellaisia, etteivät tahtoisi tai pääsisi ulos! Iso osa nostetaan pyörätuoleihin istumaan päiväksi anyway, miksei ne pyörätuolit voisi nököttää pihamaallaakin, että toiset saisivat aurinkoa ja happea? No siksi, kun ketään ei kiinnosta ja on helpompi pitää ne sisällä. Minusta siihen pystyviä vanhuksia pitäisi ulkoiluttaa niin kuin päiväkotilapsia. Mutta ei, moilla ei ole edes takkia mukanaan!





meillä palvelutalossa viedään vanhuksia jopa sängyssä ulos, jos säät vain sallivat. Ja tosiaan joitakin vanhuksia ei edes kannata viedä ulos (niin paha dementia, että heidän elämänsä menee täysin sekaisin ja toisia sinne ei saa edes houkuttelemalla ym.)



Kaikki asiat eivät ole niin mustavalkoisia. Minua suunnattomasti ärsyttää ihmiset, jotka mollaavat hoitoalan ihmisiä. Useimmiten ne hoidontasosta valittajat ovat juuri niitä, jotka käyvät sitä omaistaan katsomassa tyyliin kaks kertaa vuosi ja sitten, kun käydään muuta ei tehdä kun valitetaan.

Ehkä omatuntoa soimaa ja saada itselle hyvä mieli siitä valittamisesta!

Mutta äitini tulen ainakin hylkäämään, todennäköisesti isänikin. Siis pakkohan siellä on joskus käydä niinkuin nytkin heillä on pakko käydä asiallisuuden ja lasten takia.



Heidän naisvihaisessa ja ulkonäkökeskeisessä maailmassaan oli niin vaikeaa kasvaa itseään kunnioittavaksi naiseksi ettei minua kiinnosta olla helpottamassa heidän elämäänsä. "syömishäiriö ei tee sinusta mitenkään erityistä" vaan eipä tee dementia äidistänikään.



Veikkaan että isosiskonikin osalta tulee olemaan hiljaista, pikkusiskosta tekevät sitten sitäkin huolellisemmin vanhaa piikaa joka vielä kolmekymppisenä asuu vanhemmillaan ja tekee kaiken niin kuin he sanovat. Hän huolehtinee rakastavista vanhemmistamme.

Toinen on hyväkuntoinen ja asuu omassa asunnossaan. Hän asuu 200 km päässä, mutta hänen tyttärensä asuu aivan lähellä ja käy pari kertaa viikossa mummin kanssa ostoksilla ja ottaa mukaan esim. matkoille. Samoin toimii tyttärentytär. Minun vanhempani käyvät kaksi kertaa kuukaudessa (työsskäkäyviä, asummme kaikki täällä 200 km päässä), kesälomisin ja loma-aikaan useammin sekä juhlissa), minä ja sisarukseni ehkä noin 4 kertaa vuodessa.



Toinen mummini asuu samalla paikkakunnalla mutta on huonokuntoinen. Hän on muuttanut nyt asuntoon, joka on palvelutalon yhteydessä eli tässä kerrostalossa asuu vain vanhuksia ja alhaalla on esim. yhteisruokala. Hoitaja käy kerran päivässä katsomassa. Saman verran käymme katsomassa häntäkin. Lasten kanssa reissaaminen on rankkaa, vaikka joskus olemme onnistuneet yhdistämään esim. kylpyläreissun lähipaikkakunnalle. Tätä huonokuntoista mummia käy katsomassa myös lähipaikkakunnalla asuva tytär noin kerran viikossa. Mummilla on myös ystäviä, jotka käyvät vähintään kerran viikossa, eräs jopa lähes päivittäin. Häntä ei siis ole hylätty, mutta hankalaahan työssäkäyvien on viikottain siellä käydä, kun matkoihin menee jo niin paljon aikaa.



Minä esim. olen käynyt viimeksi helmikuussa. Toukokuussa piti käydä, mutta lapset sairastuivat ja siskoni kanssa peruimme reissun. Siskoni lähtee nyt veljeni kanssa ensi viikolla käymään. Meidän perhe menee varmaan sitten heinäkuun lopulla loma-aikaan.



Ilman muuta pitäisi käydä useammin. Mutta kun niitä velvollisuuksia on paljon muitakin. Miehelläni on sukulaisia, joita emme käy juuri koskaan katsomassa vaan he käyvät meillä, kun ovat eläkkeellä. Nyt heidänkin kuntonsa heikkeenee ja pakko on alkaa käydä sielläkin, 500 km:n päässä. Mistä saamme kaiken ajan? Meillä on myös mökki 500 km:n päässä mutta toisella puolella Suomea, ja siellä emme ehdi enää käydä, kun on näitä sukulaisvelvotteita tulossa enemmänkin.



Mummini ovat minulle tärkeitä ja haluaisin nähdä useamminkin, mutta kun sitä aikaa ei vain riitä. Onneksi omat vanhempamme asuvat kaikki 40 km säteellä, joten heidän hoitamisensa onnistuu sitten aikanaan ihan viikottain.

ja nähnyt useita tilanteita, kun dementoitunut vanhus käyttäytyy sairautensa vuoksi niin törkeästi, etteivät omaiset halua juurikaan käydä tätä katsomassa. Vaikka omaisille olen kertonut kyseisen käytöksen johtuvan sairaudesta, on silti kova paikka, kun oma äiti tai isä ei tunne, haukkuu varkaaksi ja huoraksi ja yrittää lyödä.

Osa vie omaisiaan pitkiksikin ajoiksi kotilomille, vaikka olisi jo vuodepotilas kyseessä, mitä jaksan ihailla.

Dementoituneen vieminen kotilomalle tai sukujuhliin aiheuttaa usein pahan mielen suvulle ja dementoitunut itse on pihalla monta päivää.



Omaisten tuska on vaikea ottaa vastaan, osa ymmärtää, osa ei. Omaiset ahdistuvat muuttuneesta luonteesta noitten dementoituneitten kohdalla. Helpompi on ymmärtää somaattiset sairaudet.

Mummo asui sellaisessa vanhusten rivarissa, jonne sai tilata palveluita. Kävin katsomassa joka kesä häntä, välimatkaa on. Muita hänen lapsia asui samalla paikkakunnalla. Hän pystyi liikkua itse ulkona ja tehdä ruokaakin vähäisessä määrin ihan loppuun saakka.



Omat vanhemmat ovat vielä alle 70v ja hyvä kunto.

sairauksia, ja niihin liittyvät käytösoireet aikuinen kyllä kykenee ymmärtämään ja sietämään, mutta pienelle lapselle se on todella pelottavaa. Me emme saa lapsillemme hoitajaa ja he todella pelkäävät pappaansa, joka saattaa käydä käsiksi ja väkisin vetää vastaanhangoittelevaa äitiinsä tarrautunutta lasta syliinsä. Kun lapsi itkee seuraavan yön papan näkemisen jälkeen ja pelkää nukahtaa loppuu vierailut. Omaa lasta pitää suojella. Jos sukulaiset tulisivat lastenhoitoavuksi, voisi vierailuilla käydäkin ilman lapsia, mutta kun sukulaisia kiinnostavat omat harrastukset ja televisio enemmän.