outo syy lihomiselle :(
Vuosikaudet olen taistellut painon nousua vastaan tiukalla ruokavaliolla. Silti vyötäröläskit on vaan lisääntynyt.
Muutamia viikkoja sitten sain lopulta allergia- ja astmalääkitykseni kuntoon ihan viimeisen päälle. Sen seurauksena valtava jatkuva väsymys on kadonnut ja vienyt vyötäröläskit mennessään ö.ö
Painon tippuminen on tietysti hyvä asia ja siitä olen iloinen, mutta silti suututtaa.
Sitä lääkitystä oli niin vaikea saada kohdilleen, tk-lääkäri kun sitä halunnut lähteä muuttamaan. Vasta kun menin yksityiselle lääkärille, asia hoidettiin kuntoon.
Aivan turhaan olen joutunut itseäni kiduttamaan tällä h***in dieetillä ja kuuntelemaan neuvoja "pitää syödä vähemmän ja liikkua enemmän". Nyt on ihan huijattu olo. Minä olen aina kuvitellut että syön jotenkin väärin, vaikka syy on ollut ihan muualla.
Asian olisi saanut kuntoon jo vuosia sitten korjaamalla lääkityksen >:(
Kommentit (5)
mittaan hurjat määrät. Olisiko sitten jotain yhteyttä asioilla.
T: kilpirauhasongelmainen jolla epätasapainossa oleva astma
Nyt on toki kiva kun pystyy syömään samalla tavalla kuin muutkin ihmiset, ja silti pysyy normaalipainoisena.
painoon vaikuta.
Hapenpuutteen aiheuttaman jatkuva väsymys sen sijaan näyttää lihottavan.