Lue keskustelun säännöt.
Tulin raskaaksi kun olin suhteessa elämäni rakkauteen - en koskaan kertonut, ja synnytin lapsen
22.06.2011 |
Pakko kertoa, kun olen pitänyt salaisuutena niin kauan. Eli tulin raskaaksi 18-vuotiaana miehelle, jonka kanssa olimme seurustelleet vajaa 5 vuotta. Suhde oli täydellinen, rakastimme (ehkä vieläkin) toisiamme ihan tajuttomasti. Raskaus oli vahinko, ja tiesin, että miehelle "maailmanloppu" pilaisi kaikki hänen suunnitelmansa. Itse halusin lapsen pitää, mutta totesin, että minun päätökseni ei tarvitse pilata miehen elämää. Niimpä jätin miehen kun raskautta oli kulunut kolmisen kuukautta, enkä kertonut koskaan raskaudesta. Silloin koin tekeväni sen rakkaudesta - rakastin niin paljon, että halusin hänen olevan onnellinen, ja toteuttavan kaiken mitä elämältään haluaa.
Olemme pysyneet tämän miehen kanssa jonkinlaisissa väleissä, muutin toiseen kaupunkiin, ja välillä olemme chattailleet/soitelleet jne. Selvä kipinä on edelleen vuosien jälkeen, kumpikaan ei ole löytänyt uutta. Mies ei siis tiedä, että minulla on lapsi. Tyttö on nyt vajaa 5 vuotias, ja mies on saavuttanut elämässään sen mitä halusikin. Nyt mietin, pitäisikö miehelle kertoa lapsesta vai ei. Rakkaus ei ole koskaan kuollut, ja aina on ollut toive, että ehkä jonain päivänä saan elämäni rakkauden takaisin. Ymmärrän, että on epätodennäköistä, ja vielä epätodennäköisempää jos kerron, että olen "valehdellut" vuosia. Toisaalta tyttö alkaa olemaan siinä iässä, että kaipaa jo selvästi isää, enkä haluisi sitä tarkoituksellisesti riistääkään. Mitä mieltä siis olette? Ja jos päätän kertoa, miten sen teen? Tuntuu jotenkin tylyltä vain soittaa ja sanoa että "niin, susta tuli isä 5 vuotta sitten"
Kommentit (48)
Siinähän Jenny tuli raskaaksi Forrestille, eikä jostain syystä kertonut mitään ennen kuin lapsi oli 5.v... Se oli koskettava tarina! Forrest kyllä olikin reppana, mutta oli iloissaan kun tajus että sillä oli lapsi elämänsä rakkauden kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika huono silti. Olit siis 18-vuotiaana pyhimys, joka ajatteli vain rakkaansa parasta hänen uraansa. Ja nyt 5 vuotta myöhemmin, kuin taikaiskusta aloit ajatella lapsen oikeuksia...
Sorry ap, tämä juttu ei ole millään lailla uskottava - Tampere-Rovaniemi selityksistä huolimatta.
Ja ei kummallakaan ketään 5:een vuoteen. Not.
Hauska törmätä omaan ketjuun. Kerrompa nyt oikein pitkän kaavan kautta tapahtumat.
Asia on tosiaan edennyt. Tehtiin lapsen kanssa matka Tampereelle siskon luo, tarkoitus oli alunperin kertoa miehelle naamatusten, ja samalla tehdä kiva kesälomareissu Särkkään jne. lapsen kanssa.
Heti ekana päivänä näin miehen, lapsi ole siskon luona ja käytiin kahdestaan syömässä ja puistossa istumassa. Juteltiin niitä näitä ja mietin miten asiasta kerron, vaikka olin eri vaihtoehtoja pyöritellyn päässäni jo monta päivää. Lopulta mies kysyi miksi vaikutan niin hermostuneelta ja sain asian kerrottua. Mies kuunteli koko monimutkaisen ja pitkän selvitykseni hiljaa eikä osannut sanoa oikein mitään. Sovittiin että puhutaan myöhemmin kun on saanut sulatella asiaa.
Seuraavana päivänä mies soitti ja sanoi että haluaa tavata lapsensa, ja sovittiin että mennään yhdessä sinne Särkkään seuraavana päivänä. Särkkäpäivä oli ihan kiva, lapselle en kertonut tässä vaiheessa "isästä", mutta kovasti tuntui hänestä tykkäävän. Mies ei oikein alkuunsa osannut suhtautua eikä toimia kun ei ole lapsen kanssa touhunnut, mutta kyllä se päivän mittaan alkoi vähän sujuvammaksi muuttua.
Olimme viikon Tampereella ja tuon Särkkäreissun jälkeen nähtiin miestä joka päivä jonkun aikaa ja yritin saada heidät puuhaamaan kahdestaankin. Heillä oli hauskaa yhdessä ja mieskin alkoi rentoutua vähän enemmän lapsen seurassa.
Kun tultiin takaisin reissulta sovittiin että mies tulee täällä päässä käymään kunhan ehtii, ja kaksi viikonlopun pituista reissua mies on tänne tehnyt ja asunut luonamme. Nyt alkaa jo näkyä sellaista luontevan tuntuista isä-lapsi-suhdetta.
Mies ei ole kommentoinut oikein mitään siihen, että asian salasin näin pitkään, ja että hänet aikoinani jätin raskauden takia. Muutenkaan emme ole juuri puhuneet suhteestamme mitään. Mitään säpinää meillä ei siis ole, musta tuntuu että mies on niin hämillään ja hullaantunut lapsesta, ettei nyt päähän oikein muuta mahdu. Mulle on ollut aika raastavaa viettää viikonloppuja yhdessä ja nukkua samassa sängyssä jne. kun en oikein tiedä missä mennään, mutta ajattelin, että annan miehelle ihan rauhassa aikaa tottua ensin lapsiajatukseen.
Joka tapauksessa olen nyt onnellinen että kerroin ja lapsi ja isä saivat toisensa, vaikkakin liian myöhään. Katsotaan saanko mahdollisesti vielä sen elämäni rakkaudenkin takaisin jossain vaiheessa :) Mutta vaikka en saisikaan, niin lapsella on nyt hyvä isä, ja se on tärkeintä.
ap
Sillä on lapselle myöhemmin merkitystä.
Sillä on lapselle myöhemmin merkitystä.
että tämäkin asia tulee kuntoon. En tiedä yhtään miten se näin paljon jälkikäteen hoituu, mutta jos soittaa lastenvalvojalle/sosiaalitoimeen niin varmasti selviää?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
miten ainutlaatuisia hetkiä isä on menettänyt ollessaan noiden viiden vuoden ajan tietämätön lapsestaan. Kun ajattelen omalla kohdallani näitä 11 kuukautta, jotka olen ollut äiti ja mieheni on ollut isä, on se ollut meille molemmille elämän rikkainta, rakkainta ja onnellisinta aikaa.
En voi ymmärtää päätöstäsi kasvattaa lastasi yksin pikkulapsi-aikana tai sitä että olet toisen ihmisen puolesta päättänyt tuollaisen asian, mutta onneksi kerroit edes nyt ja isä pääsi mukaan lapsensa elämään.
oletko siis nyt kertonut lapsellesi oikeasta isästään? kirjoittelehan tänne jatkossakin kuulumisia, olisi kiva tietää kehittyykö teidän välille vielä jotain :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikuttaa sen verran fiksulta mieheltä ja hän varmaankin rakasti sinua.
Mutta nyt voi olla liian myöhäistä saada perhe yhteen.
Onneksi järkiinnyit sentään ja lasta ja isää ei erotettu toisistaan lopullisesti.
ja olet miehelle anteeksipyynnön velkaa - minun mielestäsi myös lapsellesi sen takia että estit heiltä tiedon toistensa olemassaolosta.
Miehelle teit vielä kurjemmin, teit hänestä syntipukin ainakin vanhempiesi, kenties monen muunkin silmissä väittämällä että HÄN toimi kuin edesvastuuton paskiainen - jätti sinut kuultuaan raskaudesta.
Ykkösasia ei ole että miten kerrot miehelle, vaan miten pyydät anteeksi ja selität tilanteen. Olet anteeksipyynnön velkaa myös vanhemmillesi joille valehtelit.
Hyvä että sinua kaduttaa.
Koita korjata virheesi. Ei kannata ruveta puolustelemaan itseään että "teit sen suuresta rakkaudesta" koska ei ollut kyse suuresta rakkaudesta vaan suuresta typeryydestä.
Kerro miehelle vaikka kirjeessä että olet tehnyt jotain kamalaa ja pyydät sitä anteeksi. Valokuva lapsesta oli hyvä idea ja odottaa rauhassa mitä mies sanoo mietittyään asiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
oletko siis nyt kertonut lapsellesi oikeasta isästään? kirjoittelehan tänne jatkossakin kuulumisia, olisi kiva tietää kehittyykö teidän välille vielä jotain :)
Mies rupesi itse puhumaan itsestään isänä, mitään järisyttävää keskustelua ei lapsen kanssa siis käyty, vaan lapsi alkoi tuon myötä sanoa miestä isäkseen. Itse olin ajatellut että en vielä kerro lapselle kun en tiedä miehen aikeista, mutta ilmeisesti mies on nyt päättänyt isäksi jäädä - hyvä niin.
Edelliselle kirjoittajalle: lue ketju, asiasta on siis kerrottu jo. Ja tiedostan varsin hyvin kuinka väärin olen tehnyt, ja miehen sijassa olisin varmasti loppu elämäni katkera. Mies on nyt kuitenkin ollut ihan yhtä lämmin minua kohtaan kun aina ennenkin, mutta keskittynyt enimmäkseen lapseen. Mutta yhdessä ollaan vietetty "perhearkea" sillon kun mies on täällä käynyt, juteltu, touhuttu, nukuttu yhdessä jne. Minun ja miehen suhteesta ei ole ollut mitään puhetta, ja annan hänelle tosiaan aikaa sulatella lapsiasiaa ensin, en mene nyt sotkemaan lisää jollain rakkaushöpinällä tähän hätään.
Ymmärrän täysin mitä mies on menettänyt minun takiani. Sitä en ikinä anna itselleni anteeksi. Vielä vähemmän sitä, että lapsi on elänyt ilman isää. En voi ymmärtää, mitä ajattelin silloin, miten pystyin ajattelemaan tekeväni oikein ja hyvin, jonkin "suuren rakkaudenteon" miehelleni. Ihan käsittämätöntä.
Varsinkin ensimmäiset vuodet ajattelin melkein taukoamatta mitä mies menettää, synnytyksen, ensimmäisen hymyn, askeleet, sanat. Silti jotenkin osasin kääntää asian päässäni niin, että mies saa nyt tehdä unelmansa toteen ja olla onnellinen, ja kun ei tiedä lapsesta, osaa nauttia elämästään eikä osaa kaivata.
Nyt mies on puhunut kuinka harmittaa että on missannut kaiken, ja haluaisi itsekin kokea sen kaiken, samalla kysellyt haluaisinko minä vielä kokea saman, ja "olishan se xxx:llekin kiva jos olisi pikkusisarus". Nämä on juuri niitä mistä menen ihan hämilleni, kun en tiedä miten suhtautua. Haluaako mies kanssani jotain, ja tehdä toisen yhteisen lapsen, vai puhuuko ihan vain yleisesti haluavansa lapsen jonkun toisen kanssa jne. ja minä vain toiveajattelen... Ahdistaa koko epävarmuus nyt, mutta päätin että mun on vaan kestettävä. Kyllä se ajan myötä selviää.
ap
Toki teit väärin ja pyydät anteeksi, mutta tilanne on nyt mahtava! "He saivat toisensa" ja ehtvät vielä tutustua ja elää yhdessä loppuikänsä. Kaikki on sinänsä hyvin.
Itse sain tietää isäni nelikymppisenä eikä katkeruus varmasti koskaan katoa :/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hei ap, mikä tilanne? :) kerroitko miehelle?
ohhoh, viimeisintä viestiäsi ei näkynyt äsken. mutta kuitenkin, mikä tilnne on nyt?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tosi mielenkiintoinen juttu. Aloit 13-vuotiaana seurustella itseäsi vanhemman miehen kanssa. 18 vuotiaana sait hänelle salaa lapsen, ja kun lapsi oli 5 vuotias kerroit miehelle. Kuinka vanha tämä elämänsä päämäärät saavuttanut mies on?
Tosi mielenkiintoinen juttu. Aloit 13-vuotiaana seurustella itseäsi vanhemman miehen kanssa. 18 vuotiaana sait hänelle salaa lapsen, ja kun lapsi oli 5 vuotias kerroit miehelle. Kuinka vanha tämä elämänsä päämäärät saavuttanut mies on?
[quote author="Vierailija" time="22.06.2011 klo 23:07"]
haasta mies oikeuteen ja vaadi isyyden vahvistamista ja elatusta.
lapsesi saa sitten miehen jopa periä
ja hän sinun sanojesi mukaan on täyttänyt unelmansa ja saanut kivan ammatin
hyvä hyvä
sil on rahaa!!!!
[/quote]
Ei sitä enää voi haastaa. Se olisi pitänyt tehdä heti.
En usko että tuo on totta. Mikäli on totta niin kerro ihmeessä miehelle. Mitä oot vastannut kun lapsi kysyy isästä?????
kuka isä on, jos kerta olette hyvissä väleissä. Luulisin että on osannut laskea 1+1.
Kutsut miehen kylään, kahville tai lenkille, ja pläjäytät uutisen!
Jos mies ei halua isäksi, sun tilanteesi ei miksikään muutu. Jos taas haluaa, niin sittenhän kaikki on täydellistä :) Sun tilanteessas ei ole mitään menetettävää, joten kerro vaan, koskapa ootte vielä hyvissä väleissä.
Mun mielestä miehen kuuluu saada tietää montako lasta sillä on, ja mahdollisuus osallistua lapsen elämään, vaikka se luultavasti tulikin liian myöhään.