Kamalan äänekäs synnyttäjä.

on urbaanilegendaa, on vaan keksitty joku syy, jonka varjolla saadaan naiset hiljaisiksi. Kaikkiin voimalajeihin liittyy huuto ponnistettaessa, jonka tarkoitus on nimenomaan kanavoida ja suunnata energiaa. katsokaa painonnostajia, keihäänheittäjiä, voimamieskisaajia tms. heitä ohjataan huutamaan, naisia hyssytellään, koska kunnon nainen on äänetön, hajuton, ei vie tilaa eikä vaadi mitään.



Huutaminen tai muu ääntely on luonnollista -- kroppa kyllä ohjaa kun sitä kuuntelee.



T: 3 luomuna synnyttänyt, pari kertaa karjaissut mutta paljon ulissut/valitellut/synnytyslaulanut äiti

Siihen huutamiseenhan ne tehot menee?

"aiaiaiaiaiaiai" aina kun supisti, kätilö sanoi että se oli synnytyslaulu. Se oli kyllä aika kaukana laulusta. :D Jossain vaiheessa aloin itkemään kun tuntui siltä että se ei synny ikinä. Ponnistusvaiheessa en tainnut huutaa, paitsi silloin kun vauva syntyi, kun tuntui että halkean. Kyllä mun mielestä äänenkäyttö oli vertaansa vailla oleva kivunlievitys! Lääkkeellisiä kivunlievityksiä mulla ei ollutkaan. Ja pyytelin jälkikäteen anteeksi ulinaani, mutta olivat kuulemma kuulleet paljon pahempaakin. :D

AUAUAUAUAUUUUUU supistusten aikana. Ei sekään laululta kuulostanut!

Heittolajeissa ei huudeta ponnistettaessa, vaan ponnistusenergian purkautuessa. Ei se keihäänheittäjä huuda vetäessään kättä taakse vaan vasta saatellessaan keppiä matkaan - ja tässä on iso ero (eivätkä kaikki huuda, suuri osa ähkäisee). Sillä hetkellä, kun kropasta otetaan kaikki voima irti heittoa varten, heittäjä ei todellakaan huuda vaan pidättää hengitystään.

Jos synnyttäjä huutaa ponnistusvaiheessa taukoamatta, niin on aika vaikea saada painetta rintaonteloon. Ja se paine auttaa kummasti työntämään ponnistusta, oltiin sitten stadionilla tai salissa... Ponnistuksen päälle sopii kyllä karjaista, mutta ei alle ;)

Ulina, valittelu ja synnytyslaulu ovat eri "mölinälaji", jonka tarkoitus on rentouttaa kroppaa silloin, kun ei ole vielä ponnistelun aika.

Luonto ohjaa kyllä oikeaan äänenkäyttöön oikeassa kohdassa, jos tosiaan malttaa kuunnella. Olen itse ollut seuraamassa sekä sellaista synnytystä, jossa ääntä kyllä lähti mutta sillä oli tarkoitus ja sellaista, jossa keskityttiin kiljumiseen niin ettei mistään muusta meinannut tulla mitään. Sillä kerralla kätilö kyllä aika tiukasti komensi olemaan hiljaa - ensin mainitulle ei sanottu mitään. Ja kumpikaan ei ollut minä ;)

Kaikkiin voimalajeihin liittyy huuto ponnistettaessa, jonka tarkoitus on nimenomaan kanavoida ja suunnata energiaa. katsokaa painonnostajia, keihäänheittäjiä, voimamieskisaajia tms. heitä ohjataan huutamaan, naisia hyssytellään, koska kunnon nainen on äänetön, hajuton, ei vie tilaa eikä vaadi mitään. Huutaminen tai muu ääntely on luonnollista -- kroppa kyllä ohjaa kun sitä kuuntelee. T: 3 luomuna synnyttänyt, pari kertaa karjaissut mutta paljon ulissut/valitellut/synnytyslaulanut äiti

yli normaalin puheäänen. Sen sijaan haukuin kätilön lyttyyn ja kaikki muutkin jotka nokkansa tynönsivät synnytys saliin. Lääkärille totesin että kun ei kerta saa ääntään kohottaa aion kiroilla senkin edestä. (Harvoin kiroilen). Tälleen jälkikäteen vähän säälittää ne lääkäriopiskelijat joilta en päässyt pyytämään anteeksi. (Imukuppisynnytys joten siellä oli jotain "erikoistuvia" toljottamassa värkkiä)

saa aikaan kilpailun!!! Oikeesti! Tiedän joitakin jotka on synnyttäny hipihiljaa ja he ovat muutenkin kilttejä ja kuuliaisia ihmisiä joille on iskostettu että hieno nainen ei näy eikä kuulu ja synnytyksessäkin ottaa ennen kaikkea huomioon muut. -no vähän liioiteltuna. MInä huusin, koska kun oikein paljon sattui huutaminen lievitti kipua. Eikä se mun voimia mihinkään vienyt. Eiköhä'n suurin osa ole synnytyksessä ihan luonnonvoimien ja oman fysiikkansa armoilla, huutamisesta tai hiljaisuudestaei jaeta kertakaikkiaan mitään pisteitä tässä elämässä. Niinkuin ei siitäkään oliko se vauva iso tai pieni tai täysimetetty tai ei. Nyt kun mun lapset on vähän isompia voi hyvin huomata kuinka sekaisin naiset tämän synnytysasian kanssa on. Kyseessä on kuitenkin VAIN sen lapsen maailmaan pukkaaminen ja siitähän se vasta lähtee- millaista maailmankuvaa lapsellesi annat yms ihan oikeesti merkittävät ja ponnisteluja vaativat asiat.

viime synnytyksessä ihana kätilö, joka muistutti pitämään äänen matalana, jos meinasi mennä karjumiseksi leukaperät kireänä. Äänenkäyttö (synnytyslaula, joka minusta tosin terminä vähän hassu) kun auttaa kipuun ja taitaa jouduttaakin syynnytystä. Alaleuan pitäminen rentona kun vaikuttaa synnytyselimiin.

Silloin huusin kyllä "vitun perkelettä" ja "saatanan kyrpää", niin että sali raikui.

Mutta onneksi synnytin ulkomailla. Kerroin jälkeenpäin kätilölle kyseessä olleen perinteisen suomalaisen synnytyssiunauksen.

kun en ainakaan ole yhtään hiljaista synnyttäjää koskaan tavannut..

En jaksanut elämöidä kun oli kipujen kestämisessä täysi työ.

Silloin avauduin avautumisvaiheessa oikein kunnolla, kun kesti vain 30 min., kun aukesin kolmestä sentistä kymmeneen ja supistelu oli tauotonta sen ajan, epiduraalia ei todellakaan ehditty laittaa.



Minä en myöskään ponnistanut lainkaan, vaan poika tuli ikäänkuin itsekseen supistuksen voimalla ulos, oikein vauhdilla muljahtaen suoraan kätilön käsivarsille. Silloin huusin kyllä "vitun perkelettä" ja "saatanan kyrpää", niin että sali raikui.



Mutta onneksi synnytin ulkomailla. Kerroin jälkeenpäin kätilölle kyseessä olleen perinteisen suomalaisen synnytyssiunauksen.

ilmeisesti huutanut, kysyin mieheltä jälkeenpäin, että huusinko, kun itse en ollu tietoinen puolistakaan tapahtumista. Tajuttomana tietysti vähemmän huutaa.. repesin totaalisesti ja kivut oli pahat, varmaan mieleni huusi silloin kun revittiin vauvaa ulos, mutta ehkä ääntä ei vaan tullu.



Mutta kun jouduin odottamaan 12h siinä samaisessa salissa korjausleikkaukseen pääsyä syömättä, juomatta, tokkurassa ja YKSIN, jouduin kuuntelemaan viereisen huoneen synnyttäjän kauheaa ulvontaa monta tuntia. Se oli HIRVEÄÄ! Joutui elämään sen oman revinnän uudestaan ja uudestaan... Silloin ois kyllä todellakin toivonu että olis joku vähemmän äänekäs naapuri ollu. Se oli melkein yhtä paha kokemus kun koko synnytys itsessään. puistattaa vieläkin.

että huusin kun lapsi juuttuui kiinni hartioistaan, se on voi voi. Kävi niin helvetin kipeää kun tuntui, että kaikki repeää kerralla. Huusin kuin elukka. Ja jos siitä kätilölle mielipaha tuli kun en sitä tuskaa kestänyt hiljaisesti hengähtäen niin menee sitten psykiatrille traumojaan parantelemaan.



En ole ikinä kokenut mitään niin kipeää kuin sen hetken kun ponnistin ja vauva juuttui harteista kiinni. En paljon jaksanut miettiä kätilön tunteita siinä vaiheessa ja sitä, onko naisen soveliasta huutaa ja antaako hän huonon kuvan itsestään ja meneekö voima nyt ponnistuksessa johonkin muuhun kuin oikeaan paikkaan.

avautumiskivutkin kärsin ihan hiljaa.3 synnytystä.

saa aikaan kilpailun!!! Oikeesti! Tiedän joitakin jotka on synnyttäny hipihiljaa ja he ovat muutenkin kilttejä ja kuuliaisia ihmisiä joille on iskostettu että hieno nainen ei näy eikä kuulu ja synnytyksessäkin ottaa ennen kaikkea huomioon muut. -no vähän liioiteltuna. MInä huusin, koska kun oikein paljon sattui huutaminen lievitti kipua. Eikä se mun voimia mihinkään vienyt. Eiköhä'n suurin osa ole synnytyksessä ihan luonnonvoimien ja oman fysiikkansa armoilla, huutamisesta tai hiljaisuudestaei jaeta kertakaikkiaan mitään pisteitä tässä elämässä. Niinkuin ei siitäkään oliko se vauva iso tai pieni tai täysimetetty tai ei. Nyt kun mun lapset on vähän isompia voi hyvin huomata kuinka sekaisin naiset tämän synnytysasian kanssa on. Kyseessä on kuitenkin VAIN sen lapsen maailmaan pukkaaminen ja siitähän se vasta lähtee- millaista maailmankuvaa lapsellesi annat yms ihan oikeesti merkittävät ja ponnisteluja vaativat asiat.

ettei ollut tarvetta huutaa. Olisiko sitten pitänyt huutaa ihan huvikseen? Ja kyllä maailmaan ääntä mahtuu, ymmärrän täysin jos joku haluaa karjua ;)

nro jotain tuolta keskivälistä

Mä kans kiljuin ja huusin tosi kovaa ja se tuli ihan itsestään. onneks ei oltu ku 15minuutti sairaalassa kun tyttö syntyi.Luomuna meni :)toivottavasti ei tullut kellekkään traumoja, oltiin kyllä kolmelta yöllä.

sanoi että jos synnyttjä alkaa kiljumaan niin yleensä puuttuvat siihen ja että niin pitkään kun se ääni mikä tulee, on matalaa, no jotkut varmaan sanoisivat sitä "synnytyslauluksi" (edelleen tuo on jotenkin niin älyvapaa sana), niin asia on ok.

Ite en kyllä ponnistaessa ainakaan pitänyt mitään ääntä. Vasta ponnistuksen jälkeen sanoin mitä nyt mieleen tuli. Yhdessä vaiheessa sanoin että päät kiinni sen kannustamisen kanssa, ei tässä mitään aitajuoksijoita olla.

Kysyin muuten siltä tutultakin että miksi hemmetissä niitten kätilöiden pitää pitää sellaista älämölöä koko hemmetin ponnistusvaiheen ajan ja tuo tuttukaan ei siihen osannut vastata.

Ja ei, mulle siitä kätilöiden älämölöstä ei ollut mitään apua, häiritsi vain keskittymistä.

Sen voin tunnustaa että avaavien supistusten aikana pidin ääntä. Sillon en osannut olla hiljaa koska tuntui että joku repii selkärankaa emättimen kautta pois.. Ponnistusvaihe ei enää sattunut vaan tuntui vain _todella_ epämukavalta.

Miten voi yhtä aikaa ponnistaa ja huutaa?

Mulla oli jotenkin tosi outo kätilö ja se sanoi että joo siinä ponnistaessa voi sitten huutaakin vähän.

Olin hetken että häh. Ei se ole mun fysiikalle mahdollista, varsinkin jos on se ponnistusvaihe selällään, leuka rintaa vasten niin ei siinä oo tilaakaan huutamiselle. Ja ite ainakin ponnistaessa pidätin hengitystä, niin se huutaminen olis oikeasti ollut mahdotonta.

Tai yritääkää itse pidättää hengitystä ja huutaa siinä samaan aikaan! =DD(haluun kärpäseksi kattoon katsomaan kun yritätte)

Siinä olen myös samaa mieltä että ne urheilijat huutaa/ärjyy/puhkuu/kiroaa vasta kun se heitto/ponnistus on tehty.

yliaikaisena. Supistukset oli ihan kauheita, jälkeen päin näin käyrältä, että joka supistuksessa oli kolme huippua ja uusi alkoi heti edellisen loputtua. Ennen epiduraalia olin ihan sekaisin kivusta ja ilmeisesti olin pitänyt kovaa ääntä. Havahduin siihen, kun vieras kätilö ravisti minua kovasti olkapäästä ja käski olla hiljaa, kun naapurihuoneen ensisynnyttäjä pelkää. Olisipa ollut kiva kuulla, miten nätisti ja hiljaa se toinen ensisynnyttjä sitten loppujen lopuksi synnytyksensä oli.