Te, jotka laihtuneet 10-20 kg, onko aina housukoko myös pienentynyt samalla?
Entä jos laihtuminen on tapahtunut muualta pääasiassa kuin mahasta, onko esim. paitakoko pienentynyt ja housukoko pysynyt samassa?
Kommentit (5)
ja housut pienenty ja paita ei. Ja siis edelleen kokoa 44-46
Ja meni koko vaatevarasto uusiksi. Tai no sukat edelleen sopivat, mutta kaikki muu alusvaatteita myöten uusiksi.
Housukoko pienentynyt 42->38, 33"->30".
Paidan koko on lähes sama, eli aiemmin käytin kokoa 44, nyt ehkä 42 tai 44.
Läski on lähtenyt mulla mahasta ja lantiosta, ei niinkään tisseistä (no, ne olivat kuihtuneet jo aiemmin) tai reisistä (niissä ei läskiä ollutkaan).
ennen housukoko 40-42, nyt osa 36-kokoisista on reiluja. Tällä hetkellä jalassa 158-kokoiset farkut :-O
Paidoista ei mene 36, jää hartioista kiinni. Mutta 38-kokoisten kanssa on ongelmia löytää vyötäröstä sopivia vaatteita. Ennen laihtumista paitakokokin oli tuo 40-42.
sopineet housut eivät vieläkään mahdu, koska ovat kokoa pienemmät. Sen sijaan lähiaikoina ostamani reilut housut ovat alkantuntua liian isoilta. Koko ei merkittävästi muuttunut, mutta maha näyttää kiinteämmältä.