Tulin juuri ultrasta. Sikiöllä kampurajalka

Lapsen kiva lukea tämä ketju aikanaan ja huomata ettei ole ollut toivottu äidilleen.

kampurajalkainen kaveri. Ei ollut ehkä kovin suosittu, mutta ei häntä kiusattukaan, ihan tavis oli. Joskus hän sanoi hyvin, että ei hän toivo olevansa normaali, koska itselleen hän on normaali. Ei hän tiedä, miltä tuntuisi kävellä normaalisti, joten ei hän sellaista kaipaa. Hän oli erittäin sinut "vammansa" kanssa.

tai oikeastaan molemmat oli. En oo vuosiin ajatellut koko juttua. Liikunnallisesti taitava koululainen on nykyisin.

Ponsetin menetelmällä hoidettiin.

Viikon vanhana sai ekat kipsit, jotka vaihdettiin kerran viikossa (jalkoja väännettiin pikku hiljaa suoriksi). 2kk vanhana leikattiin akillesjänteet, ja sen jälkeen oli kipsit kuukauden.

Sen jälkeen sai tankokengät joita pidettiin 7-8kk ikäiseksi (en muista tarkalleen) 23 tuntia vuorokaudessa. Sen jälkeen lasta (tankokengät) olivat unikäytössä 3-vuotiaaksi.

Meillä oli Kuomat ja kumppparit kiellettyjä kenkiä, kunnon nahkakengät tukevat jalkaa paremmin.

Poika nousi seisomaan lastan kanssa ja lähti kävelemään normi-iässä. Kampurat eivät haittaa nyt 7-vuotiaan elämää.



Meillä kampurat tulivat yllärinä synnytyssalissa, niitä ei ultrassa huomattu, ja alkuun tuntui, että hoito kestää iäisyyden. Nopeasti ja helposti se sitten loppupelissä meni, enää ei muistetakaan kaikkia kikkakolmosia mitä kipsit vaativat vauvanhoidossa.



Kipsien kanssa vauvaa ei voinut kylvettää kuin kipsienvaihtoaamuna (otettiin kotona pois ja vietiin sairaalaan uudelleenkipsattavaksi). Pyllyä ei voinut pestä, käytettiin kosteuspyyhkeitä, lastahoidon aikaan kaikissa housuissa oli haarassa nepparit, ettei lastaa tarvinnut ottaa joka vaipanvaihdolla pois. Toppapuku oli alaosasta pussimallinen. Nuo muistuu nyt mieleen mikä poikkesi kuopuksen vauva-ajoista :)



Tsemppiä! Kampurat ei olekuolemantuomio eivätkä vaikuta älykkyyteen millään tavalla.

eikä vaivasta ole merkkiäkään ollut enää kouluiässä saati aikuisena. Minun äidilleni oli lääkäri joskus sanonut sen johtuneen siitä, että kohdussa on ollut liian ahdasta kasvaa. Tiedä sitten onko totta vaiko ei.

Kirjoittaja Niina With.



Kirjoittaja siis kirjoittaa eräänlaista päiväkirjaa. On raskaana ja saa tiedon, että vauvalla on kampurajalka.



Oli tosi hyvä kirja ja musta siinä äiti ihanasti suhtautui lapsensa "valuvikoihin." =)



Kyllä te siitä selviätte. Tsemppiä!!

Sua surettaa, joten anna itsellesi aikaa surra. Jos itkettää, itke. Se on sinun oikeutesi.

Sitten kun olet itkenyt ja surrut muistele mitä alan ammattilaiset ovat kertoneet : paljon pahempia ongelmia on olemassa ja luultavasti kampurajalka tulee menemään ohi ennen kuin lapsesi sitä edes tajuaa.

Sinusta ja lapsesta pidetää hyvää huolta ja kaikki sujuu hyvin, lupaan sen !

Kurja juttu, halaus!



Kuitenkin tässä maailmassa on kaikki suhteellista, kampurajalka on pienehkö ongelma verrattuna siihen, ettei järki leikkaa. Kyllä te selviydytte.



Kehitysvammaisen lapsen äiti

Ennen leikattiin ja tulokset olivat paljon huonompia. Nykyisin yleensä riittää akillesjänetiden pidennus n 1-2 kk:n iässä kipsausten ohessa. Sitäkään ei aina tarvita ja vain harvoin tarvitaan muuta. Tankokenkää pidetään kipsausten jälkeen koko ajan ja uniaikaisessa käytössä jopa 4-vuotiaaksi. Se ei ole lapselle ongelma, jkoska hän ei muusta tiedä ja se on hänelle ns. normaali olotila.



Syytä ei tiedetä, mutta ehkä se on joku verenkiertohäiriö sikiönkehityksen aikana. Useimmat ovat poikia ja molemminpuolisia. Vertaistukiryhmä löytyy www.skyry.org. Tsemppiä!



T. Lastenkirurgi

Toivottavasti kampurajalka on vain lievä ja saadaan korjattua jo pienenä lapsena. Luokkakaverillani ala-asteella oli kampurajalat, joiden takia käveli poikkeavasti, ei pystynyt juoksemaan. Niitä leikattiin vielä yläasteella. Joutui koulukiusatuksi. Lapset ovat julmia.

ala-asteaikojesi lääketiede ja ortopedinen kirurgia on kehittynyt huimasti.

EIHÄN SE MIKÄÄN VAKAVA VIKA OLE.

älä huoli. Mun isä eli lähes 60 vuotta elämästään tietämättä, että hänellä on kampurajalka. Sitten vasta todettiin ja korjailtiin. Mun isä oli aina ihmetellyt, kun ei mitkään kengät meinaneet sopia. 40-luvulla oli vähän toisenlaiset seulat :D



Ja mulla on sisko ja velikin, eikä kellään meistä mitään jalkavaivoja.



Älä huoli!

Molemmat jalkani olivat syntyessäni kampurat, koska olin tunkenut ne äitini kylkiluiden väliin kun en kooltani niitä muualle saanut mahtumaan..



Äiti sai kuitenkin jumppaamalla ja jalkoja "vääntelemällä" ne oikiamaan ja kävelin n. paria kuukautta myöhemmin ikätovereitani..



Itse en asiaa varmaan edes huomaisi ja tietäisi jos ei olisi kerrottu. Nyt kun tiedän niin olen osannut kiinnittää huomiota aavistuksen epätasaiseen kenkien kulumiseen. Johtuneenko tuosta vai mistä? Kuitenkin ihan normaali elämä on ollut :)

meillä pojalla molemminpuoliset (hankalat) kampurajalat. en käynyt rakenneultrassa, joten vaiva huomattiin vasta synnytyksen jälkeen. meillä hoitona ekat 4 kk toistokipsaus, sitten eka leikkaus molempiin jalkoihin, lastahoitoa 1,5- vuotiaaksi jolloin toinen leikkaus (oikea jalka) ja 3- vuotiaana (toistaiseksi) viimeisin leikkaus vasempaan jalkaan. päällepäin ei jaloista huomaa mitään, on oppinut kävelemään ja liikkumaan ihan normaalisti. olympiavoittajaa 100 metrin juoksussa ei lääkäri pojasta luvannut, mutta ei siitä tarvi tullakaan :)

Meillä leikkaus tehtiin 2-ja puoliviikkoisena, sen jälkeen joitakin kuukausia kipsauksia. Jatkoleikkaus tehtiin esikouluikäisenä, jonka jälkeen normaali leikkauksen jälkeinen kipsaus yms. Mitään ongelmia ei ole ollut; pojalla on esim. liikunnannumerona nyt 8-luokkalaisena pyöreä 10. :)

Ainakin jossain välissä suosittiin ennemmin konservatiivista kipsihoitoa; nyttemmin en ole enää trendejä tämän asian tiimoilta seurannut.

Meillä poika alkoi kävellä reilusti alle vuoden ikäisenä eli kampurat eivät ainakaan hidastaneet liikkumaan oppimista. :)

Kampurat eivät ole mikään maailmanloppu tai edes mikään kovin iso juttu. Toki olen pojan kanssa viettänyt tovin jos toisenkin sairaalassa aikanaan ja leikkaus kaksi- ja puoliviikkoiselle oli melkoisen järistyttävä ajatus kun sen kuuli. Mutta asiat asettuivat aika hyvin mittasuhteeseen kun sairaalassa osastolla tapasi ja näki niitä OIKEASTI vakavasti sairaita lapsia ja vauvoja...

Ne ovat VAIN jalat ja niistä tulee nykyhoidolla ihan normaaalit. :)

Meille on varattu aika lasten kirurgiselle poliklinikalle parin viikon kuluttua, jolloin keskustellaan jatkosta.

Vaikka aluksi itketti, olen jo hyväksynyt asian ja tiedän ettei se tule vaikuttamaan mitenkään rakkauteeme lasta kohtaan. Eniten pelottaa sukulaisten ja muiden ihmisten mielipiteet. He varmasti ajattelevat, että vika on minussa tai isässä kun lapsesta tuli kampurajalka. Olen vielä niin herkkä muiden mielipiteille. Pitää vaan yrittää positiivisesti kertoa ettei se ole vakavaa ja sen aiheuttajaa ei tunneta. Itse olen kuitenkin niin onnellinen tulevasta vauvasta. Poika on esikoisemme, jota olemme yrittäneet saada monta vuotta. Kiitollisin mielin jäämme odottamaan rakasta vauvaamme syntyväksi

Meidän vauvalla oli pieni "epämuodostuma". Siis muuten normaali vauva, mutta sellainen kosmeettinen virhe kasvoissa, joka poistettiin myöhemmin (heti eivät mitään kosmeettista virhettä vastasyntyneeltä leikkaa, kun ei ole hengenhätää)

Kyllä minuakin mietitytti, että mitähän sukulaiset ja ystävät sanoo? Kuitenkin "vika" on selvästi nähtävissä. Lopulta päädyttiin miehen kanssa, että ei sanota mitään. Jos joku kysyy, niin kerrotaan faktat, mutta muuten ollaan kuin mitään ei olisikaan. Virhe kuitenkin leikataan pois eikä se vaikuta lapseen mitenkään.

Ja se toimi noin ihan hyvin! :) Olisi ollut kiusallista jokaisen uuden ihmisen tultua kylään alkaa pitää lääketieteellistä selostusta "viasta", kun päällimäisenä oli kuitenkin ilo vauvasta. Niinpä ihailtiin yhdessä vauvaa ja sen ihania hiuksia, nöpönenää, pieniä käsiä... Jotkut sitten suoraan kysyivät "mikä tuo on" ja saivat vastauksen ja toiset eivät kysyneet emmekä mitään sanoneet. Nyt lapsella ei mitään "vikaa" enää olekaan ja ihan tavallinen ja normaali lapsi on. Alussa sitä ehkä vähän pelkäsi, että vauvassa ilmenisi muutakin vikaa, kun tuo yksi näkyväkin oli... Mutta terve reipas lapsi tuosta kasvoi. :)

ja kampurajalkaan on sentään hoito :) tsemppiä ap ja kaikesta huolimatta iloista odotusaikaa! Ei muutakun tervettä itsetuntoa lapselle pienestä asti kasvattamaan,niin pärjää elämässä ihmisten kanssa,oli sitten kampurajalka tai ei :) terv. kuusivarpaisen pojan äiti

Jos teillä on vanhempia lapsia, niin ehdottaisin, että jättäisit asian kokonaan kertomatta (etenkin, jos vika on pieni ja helposti korjattavissa) tai käyttäisitte eri termiä kuin "kampurajalka", esim. vauvalla on kipeät jalat tms.

Tuolla saattaa isommat sisaruksetkin pahimmillaan revitellä. Muistan, kun koulussa yhden pojan pikkusisko jonkun riidan vuoksi kertoi, että pojalla on kolme nänniä ja ai että häntä kiusattiin yläasteelle saakka asiasta!.. :( Voin kuvitella kuinka pahalta tuo nuoresta pojasta tuntuu!

Niina Within Se on poika!-niminen romaani. Teos pohjautuu äidin päiväkirjamerkintöihin, alkaa raskausajasta ja kuvailee äidin tuntoja kun saavat tietää kampurajalasta, sekä kertoo myös ajasta vauvan syntymän jälkeen. Suosittelen lukemaan!

Olen lukenut paljon kampurajaloista, ja olemme mieheni kanssa iloisia siitä, ettei vaiva jää loppuiäksi.

Kyllä kaikki hyvin menee! :)

Voikun pikkuinen jo syntyisi

Todella koskettava ja siitä saa paljon tietoa ja vertaistukea!

meidän tytöllä oli syntyessään molemminpuoleiset kampurat ja ne leikattiin 7kk iässä ja tytär nyt 6v ja hyvin parantuneet...



http://www.skyry.org/page21.php?category=6 tuolta löydät tietoa ja muiden vanhempien kertomuksia