Avioero ja huoltajuusvaihtoehdot

Ja siis olen työelämässä ollut jo pari vuotta, en siis enää kotiäiti...Jos tällä nyt minkään valtakunnan merkitystä on.



Pelkään vaan, että mieheni heittäytyy pirulliseksi, ja ties mitä keksii, että saisi lapset itselleen. Esim. olen masennuksen takia ollut sairaslomalla (työuupumus), ei kai tuollaista voida vetää esiin avioerossa??? Pystyin kyllä silloinkin täysin lapsista huolehtimaan, eli en voimattomana maannut sängyssä tai muuta vastaavaa.



Mieheni on vaan niin kovin epäempaattinen ihminen, ja minulla on sellainen tunne, että keksii ties mitä vielä :(...



AP

Ole varovainen. Mutta pitää kyllä sanoa, että todennäköisesti saat lapset itselle, vaikka asia rosikseen menisi. Kunhan vaadit lapsien huoltajuutta ekana, ettei miehesi ehdi ensin.

huoltajuudesta; edes oikeus ei määrää yksinhuoltajuutta ilman todella pätevää syytä.



Se on ihan se ja sama, haluatko sinä "luopua" lapsista, kyseessä lapsen oikeus kumpankiin vanhempaan.



Äiti ei ole Jumala ja lapsilla yhtäläinen oikeus isään kuin äitiin. Olisiko lapsien etu erottaa heidät isästään?????

mikä on lapsen etu!



Meillä isälle nyt sattuu tuo työ vaan menemään perheen edelle.



On jossain vaiheessa tehnyt tietyt arvovalinnat.



Mielestäni tällaisissa tilanteissa on suuri vääryys, jos lapset erotetaan äidistään.



Niin se vaan on. Sinä et asu meidän taloudessamme, turha ruveta jauhamaan jostain isän oikeudesta lapsiinsa.



Tuntuu hyvin riittävän tapaamiset joka toinen viikonloppu ja milloin viikolla nyt lapset sitten haluavatkaan (asuttais tosi lähellä toisiamme, joten tapaamisia nyt voi muutenkin järjestää niin usein kuin lapset haluavat), kun ei nytkään niin kauheasti innostusta lasten ja perheen kanssa olemiseen ole osoittanut.



AP

Käytännössä äiti sanelee lastenvalvojille miten homma tulisi hoitaa ja sen mukaan mennään ellei äiti sitten satu olemaan todistetusti vaaraksi lapsille. Isä saa selitellä ja vaatia mitä tahtoo, ei sitä kuunnella vaikka puhuisikin asiaa.



Terve lähtökohta huoltajuusasioissa on se, että lapsia ei pidetä pelinappuloina vaan ajatellaan lapsien etua ja peilataan omaa asemaa toiseen vanhempaan - olisitko sinä valmis olemaan ehdotuksesi toinen osapuoli? Olisitko valmis tapaamnaa lapsiasi vain joka toinen viikonloppu? Älä vaadi yhtään enempää puolisoltasi kuin mitä itse olet valmis luopumaan.



Marttyyrisuus ei ole oikea tapa lähestyä asiaa - sinä olet SAANUT olla neljä vuotta lapsiesi kanssa, eiköstä vain? Vai onko puolisosi pakottanut sinut kotihoitajaksi samalla kun itse tekstisi perusteella elättää perhettä?

yhteishuoltajuus, sinä lähivanhempi ja lapset tapaavat isäänsä joka toinen viikonloppu ja mies maksaa "normaali" määrän elatusapua (jos hän tienaa sinua enemmän). Voitte myös sopia mitä muuta tahansa. Mies voi tietenkin haluta jotain muuta, tuskin lähivanhemmaksi jos on työlle omistautunut, mutta viikko-viikko-systeemin tai jonkun muun. Yksinhuoltajuuteen ei liene teidän tapauksessa kummallakaan perusteita.

ja näin se on kyllä kirjattu lakiinkin; ei ole äidin oikeutta lapsiin tai sän oikeutta lapsiin on VAIN LAPSEN OIKEUS KUMPAANKIN VANHEMPAAN.



Yhteishuoltajuus on nykykäytäntö ellei toinen vanhemmista suosiolla luovuta huoltajuutta. edes oikeudessa ei yksinhuoltajuutta anneta ilman pätevää syytä. Tämä nyt vain on faktaa ja sinun tulee se hyväksyä.



Tutkimusten mukaan lasten suhde isään paranee ja lähenee erojen myötä, koska tapaamisilla isä on todella lasten kanssa. Avioliiton aikana kun ei ole pakko olla, koska äidit kyllä hoitavat asiat.



Laki muuten velvoittaa lähivanhmepaa tukemaan aktiivisesti lasten suhdetta etään.



Ja ehkä kyseessä on tilanne, jossa míehesi ei halua olla sinun seurassa ja koska lasten kanssa olo tarkoittaa sinun seuraasi, häntä ei kiinnosta.



Se, että lapset asuvat 50/50 tarkoittaa sitä, että sinut erotetaan lapsista samalla tasolla kuin isäkin OIKEAMMIN lapset saavat olla kummankin vanhemman kanssa yhtä paljon.



sinulla menee kyllä oma ja lasten etu nyt pikkasen pahasti hakoteille.



t.4

En ikinä käyttäisi lapsia minkään sortin pelinappuloina. En ole katkera mistään miehelleni, ihan oikeasti haluan hänelle kaikkea hyvää, mutta yhteisasumisestamme ja perhe-elämästämme ei vain tule mitään. Lasten etu menee kuitenkin mieheni edun edelle, ja lasten etu olisi viettää suurin osa ajasta äitinsä kanssa, tässä tapauksessa. Ja voi tätä asiaa moni todistaakin, joka meidän perhe-elämäämme on läheltä seurannut, jos niin vaaditaan.



Ja itse asiassa mieheni ei ole ikinä tarvinnut elättää minua. Minulla oli säästöjä sen verran, että molemmat maksoimme tasapuolisesti kuluja. Mieheni olisi myös SAANUT olla hyvin lasten kanssa kotona, mutta, kuten aikaisemminkin jo mainitsin, työ on hänelle hyvin tärkeää ja työpäivät pitkiä. Onhan minullakin työni, mutta lasten takia todellakin en tee mitään hullunpitkiä päiviä jatkuvasti.

huoltajuus- ja tapaamisriitaa käsitellään oikeudessa vuosittain ja kanteen nostajista 70 % isiä kun äidit ovat heittäytytneet hankaliksi lapsen edun vuoksi. Huoh!

Tuossa tilanteessa eron tulisi olla jo aika lailla päivän selvää jo puhtaasti lasten etujen vuoksi. Lapset kyllä aistii helposti mikäli vanhemmilla ei mene hyvin ja jos tuota kissaa on pidetty pöydällä jo neljä vuotta niin eiköhän se ole aika saada päätökseen.



Mikäli isä haluaa vuoroviikottelun niin kaiken järjen mukaan sillä mennään, mikäli isä haluaa tavata lapsiaan vähemmän ja sinulle sopii ottaa "vetovastuu" niin sitten sen mukaan. Erota voi monella tapaa, isoimmat kysymykset lienee siinä mitkä seikat tekisivät erostanne riitaisan sen sijaan, että hyvissä väleissä sopisitte asioista?

On ihan oikeasti tilanteita, jolloin on lapsen etu viettää enemmän aikaa äitinsä kuin isänsä kanssa. Ja varmasti toisinpäinkin. Meillä nyt ei vain ole niin.



Omassa lapsuudenkodissani olisi varmasti ollut vastaavassa tilanteessa parempi, jos olisin asunut pääasiassa isän kanssa. Tässä meidän tilanteessamme näin ei ole.



Enkä minä mitään yksinhuoltajuutta ole hakemassa. Yhteishuoltajuus käy, mutta mihinkään sellaiseen vuoroviikkosysteemiin en voi suostua. Se nyt ainakaan ei ole lapsen etu, on tullut lähipiirissä todettua, miten sekaisin lapsi sellaisesta menee.



Kyllä isä muuten saa vaikuttaa lasta koskeviin asioihin aivan yhtä paljon kuin minä, äitikin. Sitä vastaan minulla ei ole yhtään mitään. Ainoastaan sitä mietin, jos mies keksii päähänsä vaatia jotain vuoroviikkosysteemiä. Tiedän, että meidän pieni 4-vuotias tyttö, joka on sattumalta niin äidin tyttö, hajoaisi tuollaisessa tilanteessa. Niin se nyt vain on, enkä minä sille mitään voi :(. Sitä en kestä, että pienen elämä hajoaa aivan täysin :(. On tämä niin ikävä tilanne :(.

Sinä et kestä ilman lapsia, sinä et kestä olla erossa lapsista jne. Kyse on ihan selvästi sinun hajoamisesta, ei lasten.

minun täytyy vaan siihen suostua?



Luulen, että hän haluaisi sen juurikin vain ollakseen minulle ilkeä.



Pelkään ainoastaan tuota hoidon järjestämistä tässä :(.



Pelkään tosiaan, että varsinkin nuorempi lapseni murtuu täysin, jos joutuu olemaan minusta erossa joka toinen viikko :(.



Enkä sano tätä mitenkään omahyväisenä. Olen vain viettänyt lasten kanssa enemmän aikaa ja antanut heille sitä, kai se sitten luonnollinen seuraus on, että olen lapsille läheisempi jollain lailla.

Siinä on vissi ero siihen, että en kestä olla ilman lapsia.



Vaikka kyllähän siinä kestettävää tietysti olisikin. Jos jollakin ei olisi, voi kysyä, millainen vanhempi hän on?

Olen nimittäin itsekin tilanteessa, jossa perhe-elämä on sairauteni vuoksi erittäin haastavaa.



Onko pitkät työpäivät syy rikkoa perhe? Ei millään pahalla, ap, mutta esim. Japanissa on standardi että valkokaulustyöläinen tekee jopa 16-tuntisia päiviä ja taas äidit huolehtivat kodista + lapsista. En yritä olla ilkeä tai mitään, mutta toivon että miettisit onko ero ratkaisu mihinkään. Rakastatko miestäsi? Entäs hän sinua?



Voisiko sellainen perhe-elämä toimia nyt toistaiseksi, että hoitaisit "oman alueesi" ja antaisit miehen vaan olla hetken? Hän saattaa stressata tilannettanne ja paeta siksi töihin, joka ei tietenkään ole hyväksyttävää mutta miehet harvoin osaavat ilmaista itseään kovinkaan hyvin näissä asioissa.

Ja saan vain haukkuja osakseni! Lisäksi haukkuu, että en ole tarpeeksi tarkka esim. kotitöiden suhteen, ja tänäänkin olisi koko päivä pitänyt kiillottaa jotain lavuaaria, eikä ulos olisi saanut mennä ollenkaan :(.



Eräs psykiatrituttuni sanoi, että se on tämä mies, joka on ajanut minut burnoutin partaalle, eikä taida olla edes väärässä :(.



Se, että jos joudun tekemään kotityöt 99% yksin on ikävä juttu sinänsä, mutta jos silti moititaan koko ajan, mitä se tekee ihmisen psyykelle?

Ei sinun tarvitse huolehtia kaikista kotitöistä, jätä osa tekemättä ja nakita homma miehellesi. Ei kenenkään tarvitse alistua toisen palvelijaksi, tylysti vaan jätä osan hommasta tekemättä ja annat miehesi tehdä loput. Mikäli asia ei mene perille sanot, että vanhempien tehtävä on hoitaa kotia, mikäli ei kiinnosta niin lähdetään eri teille jolloin miehesi kontolle jäisi 100% asuntonsa kotitöistä.



Kiltti saa olla, ei paimenettu lammas joka ei osaa puuttua suhteen epäkohtiin.