Lue keskustelun säännöt.
Miksi opet antaa parempia numeroita oppilaille,
Kommentit (51)
pitävän kiinni.
Enpäs tee luonneanalyysejä kenestäkään. Omaa työyhteisöäni tarkkailtuani olen vain huomannut, että nuoret opettajat (tarkoitan alle viisikymppisiä) painavat usein kovaa vauhtia kirjaa läpi ja opsia ympäri, hanketta kehiin ja projektia päälle. Sitten on vielä kiire kotiin omien lasten luokse. Me vanhukset hissuttelemme hiljaksiin, ja usein oppilaat juttelevat kanssamme. Meillä ei ole kiire, eivätkä vanhat jalat enää jaksakaan... Joten taaperramme hiljaksiin käytävillä ja olemme siksi helposti tavoitettavia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
pitävän kiinni.
Eipä paljon lohduta, vaikka opettaja "pitäisi opsista kiinni". Olennaista on näin ikäopettajan näkökulmasta se, minkä verran oppilaat saavat opsin asioista kiinni. Mitä enemmän, sen parempi.
Ei niiden kirjojen läpikahlaaminen tee ketään autuaaksi. Projektit ovat usein hyviäkin, myönnän kyllä, vaikka en itse jaksa. Mutta edelleen olen samaa mieltä kuin Koskela: hätäilemällä ei tule mitään hyvää.
että nuoret ja innokkaat jaksavat laadukkaan opetuksen lisäksi olla kiinnostuneita oppilaidensa asioista. Kun itsellä on pieniä lapsia, on helpompi muistaa että ne oppilaatkin ovat jonkun pieniä tyttöjä ja poikia.
Vanhat opettajat ovat usein aika tavalla loppuunpalaneita, eivätkä enää jaksa pysyä mukana opseissa, kououmaailman isoissa muutoksissa ja kehityspaineissa ja silloin oppilas jää vähälle huomiolle. Vanhoille opettajielle oppilashuollolliset ja lastensuojeluasiat ovat myös vähän vieraita, koska aikanaan on totuttu puurtamaan yksin.
Nykyään sen sijaan nuoret opettajat tietävät huomattavasti paremmin lastensuojelulain muutosten aihauttamat vaikutukset omaan työhön ja koulussa jossa on toimiva oppilashuolto, osallistuvat moniammatilliseen yhteistyöhön. Tämä on minun kokemukseni kahden koulun kokemuksella.
pitävän kiinni.
Enpäs tee luonneanalyysejä kenestäkään. Omaa työyhteisöäni tarkkailtuani olen vain huomannut, että nuoret opettajat (tarkoitan alle viisikymppisiä) painavat usein kovaa vauhtia kirjaa läpi ja opsia ympäri, hanketta kehiin ja projektia päälle. Sitten on vielä kiire kotiin omien lasten luokse. Me vanhukset hissuttelemme hiljaksiin, ja usein oppilaat juttelevat kanssamme. Meillä ei ole kiire, eivätkä vanhat jalat enää jaksakaan... Joten taaperramme hiljaksiin käytävillä ja olemme siksi helposti tavoitettavia.
...nuoret ja innokkaat jaksavat laadukkaan opetuksen lisäksi olla kiinnostuneita oppilaidensa asioista. Kun itsellä on pieniä lapsia, on helpompi muistaa että ne oppilaatkin ovat jonkun pieniä tyttöjä ja poikia.
Vanhat opettajat ovat usein aika tavalla loppuunpalaneita, eivätkä enää jaksa pysyä mukana opseissa, kououmaailman isoissa muutoksissa ja kehityspaineissa ja silloin oppilas jää vähälle huomiolle. Vanhoille opettajielle oppilashuollolliset ja lastensuojeluasiat ovat myös vähän vieraita, koska aikanaan on totuttu puurtamaan yksin.
Nykyään sen sijaan nuoret opettajat tietävät huomattavasti paremmin lastensuojelulain muutosten aihauttamat vaikutukset omaan työhön ja koulussa jossa on toimiva oppilashuolto, osallistuvat moniammatilliseen yhteistyöhön. Tämä on minun kokemukseni kahden koulun kokemuksella.
Tästä pääsemme siihen tosiasiaan, että koulun ovat erilaisia ja opettajat erilaisia - iästä ja kokemuksesta riippumatta. Ehkäpä opettajat, kuten muutkin ihmiset, ikääntyvät kukin tavallaan.
Tietysti voimme aloittaa keskustelun siitä, ovatko miesopettajat aktiivisempia vai laiskempia kuin naisopettajat...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ikäopettajalle tiedoksi, että ops ei ole yhtä kuin oppikirjat.Se kritisoimasi opettaja
Tiedän tuon, mutta minun koulussani nuoret miehet eivät tunnu tietävän. Ja kyllähän sitä WSOY:n opetussuunnitelmalla on menty vuosikymmeniä monessa koulussa ja aineessa ja mennään aina vaan.
Päänuppini on hyvässä kunnossa, vaikka jalat prakaavat. Opsia on luettu.
ja joka toisessa toista. Kun dementia iskee, on aika antaa tietä nuoremmille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja lasten kouluosaamisella on yhteys. Akateeminen vanhempi osaa perustella lapselle koulunkäynnin tärkeyden. Jos lapsi saa kokeista kymppejä, ei siinä opettaja voi seiskaa todistukseen antaa, vaikka miten mieli tekisi.
Meillä minä vain peruskoulunkäynyt kotiäiti. Isäntä autonasentaja... Lapset tuo 8-10 koulusta.. Ja vanhin haki yliopistolle opiskelemaan... Ihan kun akateemisus tekisi ihmisitä jotenkin yli-ihmisiä. Ja duunarit olis jotenkin tyhmiä jotka ei osaa kannustaa lapsiaan opiskelemaan.
..yhteys näillä asioilla on -
tv yliopistokoulutetut vanhemmat ja paperivannassa suoraan yliopistoon näin abi-keväänä päässyt lapsi
Ja tämä siitäkin huolimatta, että
- meillä täytetään vuosittain lomakkeet, joissa kysytään ammattia
- opetan mm. yhteiskuntaoppia, jossa käsitellään esim. koulutusta ja ammatteja ja jossa keskustellaan oppilaiden kanssa monista yhteiskunnallisista asioista
- monet oppilaat kertovat henkilökohtaisiakin asioita elämästään
- pidän vanhempainvartit ja vanhempainiltoja omalle valvontaluokalleni ja osallistun myös koko koulun vanhempainiltoihin
Ensinnäkin opetan 500 oppilasta, joten kaikkien vanhempien (ja parhaimmillaan isä- ja äitipuolien) taustoja ei voi muistaa tai ylipäätään edes selvittää. Perustietolomakkeet kerään omalta valvontaluokaltani mutta en todellakaan ehdi niihin tutustua, koska ne pitää palauttaa välittömästi kansliaan. En ylipäätään pidä minkään arvoisena yrittää muistaa oppilaiden vanhempien ammatteja.
Oppitunteja pitäessäni tärkeintä on se, että oppilas osallistuu keskusteluihin eikä se, että hän kertoo isänsä/äitinsä ammatin. En edes kiinnitä siihen asiaan huomiota muuta kuin kerran, kun eräs oppilas jatkuvasti ja toistuvasti kerskaili pankinjohtajaisällään (käsittelimme tuolloin pankkeja) ja pyrki löytämään virheitä selityksistäni. Se oli kieltämättä rankkaa ja oppilaasta paistoi läpi epäluottamus minun asiantuntijuuttani kohtaan (ja isän epäluottamus myös). Sen sain sitten kitkettyä, kun ihan joka asian jälkeen kysyin, haluaako hän lisätä jotain asiaan, koska tokihan hänen isällään on aivan ensikäden tietoa aiheesta. Ei halunnut oppilas (eikä kai isäkään) sen jälkeen mitään lisätä. Numeroa antaessani en todellakaan miettinyt tätä pankinjohtajaisää vaan sitä, että oppilas oli saanut kahdesta kokeesta 9 ja osallistui ahkerasti tuntiopetukseen (mitä nyt parilla tunnilla vähän yritti korostaa isänsä tärkeyttä).
Valvontaluokkani oppilaiden vanhemmat toki tapaan, mutta en kysele heidän ammattejaan eivätkä ne ole tulleet ilmi kuin parissa tapauksessa 10 vuoden aikana, ja nämäkin siksi, että ammattinsa puolesta nämä vanhemmat tarjosivat luokalle töitä leirikoulurahojen keräämistä varten. Toki kotitausta voi muuten tulla ilmi esim. alkoholismi, avioerot jne. mutta ammatteja en tuolloinkaan kysele eivätkä oppilaat niitä edes kertoile kuin harvoin. Esim. edelliseltä valvontaluokaltani tiesin vain kolmen oppilaan vanhemman ammatin, ja nämäkin tosiaan leirikoulun järjestelyihin liittyvissä asioissa.
Vanhempainvarteissa ja vanhempainilloissa me puhumme oppilaasta ja koulusta, emme vanhempien ammateista. Joskus puhumme kotiasioista (esim. avioero tai kuolema perheessä). En muista yhtään vanhempainvarttia tai vanhempainiltaa, jossa olisin saanut kuulla näistä ammateista mitään. En myöskään pysty vanhempien pukeutumisesta päättelemään mitään enkä ole oikeasti niin kiinnostunut, että miettisin, minkä koulutustaustan vanhemmat omaavat vaatetuksen tai puheen perusteella.
Koulumaailmassa tapahtuu paljon muutakin kuin opettajien juoruilua. Jostain syystä tuntuu olevan suosittua ajatella, että oppilaista ja näiden vanhemmista urkitaan kaikki tieto ja se juoruillaan eteenpäin. Ei ainakaan meidän koulussa. Vaikka olen töissä isossa yläkoulussa, asun myös samalla paikkakunnalla kuin oppilaani. Joidenkin vanhempia näen jopa kaupassa. Silti en tiedä heidän ammateistaan tai koulutuksestaan mitään. En asu kuitenkaan koulun välittömässä läheisyydessä, joten ei minulla ole edes keinoa saada selville taustoja näistä vanhemmista. Miksi ihmeessä se on niin vaikea uskoa?
Numerot annetaan arviointikriteerien perusteella, ja ne kerron oppilaille aina lukukauden ensimmäisellä tunnilla. Seiskaluokalla kirjoitutan ne jopa vihkoon, joten sieltä voi tarkistaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja tämä siitäkin huolimatta, että
- meillä täytetään vuosittain lomakkeet, joissa kysytään ammattia
- opetan mm. yhteiskuntaoppia, jossa käsitellään esim. koulutusta ja ammatteja ja jossa keskustellaan oppilaiden kanssa monista yhteiskunnallisista asioista
- monet oppilaat kertovat henkilökohtaisiakin asioita elämästään
- pidän vanhempainvartit ja vanhempainiltoja omalle valvontaluokalleni ja osallistun myös koko koulun vanhempainiltoihinEnsinnäkin opetan 500 oppilasta, joten kaikkien vanhempien (ja parhaimmillaan isä- ja äitipuolien) taustoja ei voi muistaa tai ylipäätään edes selvittää. Perustietolomakkeet kerään omalta valvontaluokaltani mutta en todellakaan ehdi niihin tutustua, koska ne pitää palauttaa välittömästi kansliaan. En ylipäätään pidä minkään arvoisena yrittää muistaa oppilaiden vanhempien ammatteja.
Oppitunteja pitäessäni tärkeintä on se, että oppilas osallistuu keskusteluihin eikä se, että hän kertoo isänsä/äitinsä ammatin. En edes kiinnitä siihen asiaan huomiota muuta kuin kerran, kun eräs oppilas jatkuvasti ja toistuvasti kerskaili pankinjohtajaisällään (käsittelimme tuolloin pankkeja) ja pyrki löytämään virheitä selityksistäni. Se oli kieltämättä rankkaa ja oppilaasta paistoi läpi epäluottamus minun asiantuntijuuttani kohtaan (ja isän epäluottamus myös). Sen sain sitten kitkettyä, kun ihan joka asian jälkeen kysyin, haluaako hän lisätä jotain asiaan, koska tokihan hänen isällään on aivan ensikäden tietoa aiheesta. Ei halunnut oppilas (eikä kai isäkään) sen jälkeen mitään lisätä. Numeroa antaessani en todellakaan miettinyt tätä pankinjohtajaisää vaan sitä, että oppilas oli saanut kahdesta kokeesta 9 ja osallistui ahkerasti tuntiopetukseen (mitä nyt parilla tunnilla vähän yritti korostaa isänsä tärkeyttä).
Valvontaluokkani oppilaiden vanhemmat toki tapaan, mutta en kysele heidän ammattejaan eivätkä ne ole tulleet ilmi kuin parissa tapauksessa 10 vuoden aikana, ja nämäkin siksi, että ammattinsa puolesta nämä vanhemmat tarjosivat luokalle töitä leirikoulurahojen keräämistä varten. Toki kotitausta voi muuten tulla ilmi esim. alkoholismi, avioerot jne. mutta ammatteja en tuolloinkaan kysele eivätkä oppilaat niitä edes kertoile kuin harvoin. Esim. edelliseltä valvontaluokaltani tiesin vain kolmen oppilaan vanhemman ammatin, ja nämäkin tosiaan leirikoulun järjestelyihin liittyvissä asioissa.
Vanhempainvarteissa ja vanhempainilloissa me puhumme oppilaasta ja koulusta, emme vanhempien ammateista. Joskus puhumme kotiasioista (esim. avioero tai kuolema perheessä). En muista yhtään vanhempainvarttia tai vanhempainiltaa, jossa olisin saanut kuulla näistä ammateista mitään. En myöskään pysty vanhempien pukeutumisesta päättelemään mitään enkä ole oikeasti niin kiinnostunut, että miettisin, minkä koulutustaustan vanhemmat omaavat vaatetuksen tai puheen perusteella.
Koulumaailmassa tapahtuu paljon muutakin kuin opettajien juoruilua. Jostain syystä tuntuu olevan suosittua ajatella, että oppilaista ja näiden vanhemmista urkitaan kaikki tieto ja se juoruillaan eteenpäin. Ei ainakaan meidän koulussa. Vaikka olen töissä isossa yläkoulussa, asun myös samalla paikkakunnalla kuin oppilaani. Joidenkin vanhempia näen jopa kaupassa. Silti en tiedä heidän ammateistaan tai koulutuksestaan mitään. En asu kuitenkaan koulun välittömässä läheisyydessä, joten ei minulla ole edes keinoa saada selville taustoja näistä vanhemmista. Miksi ihmeessä se on niin vaikea uskoa?
Numerot annetaan arviointikriteerien perusteella, ja ne kerron oppilaille aina lukukauden ensimmäisellä tunnilla. Seiskaluokalla kirjoitutan ne jopa vihkoon, joten sieltä voi tarkistaa.
- miten teillä saa yhä kysyä niitä ammatteja siinä lomakkeessa, kun meillä se on ollut kiellettyä jo vuosikausia?
- miten se, että sinä et tiedä vanhemmista eikä sinun koulussasi tiedetä, kertoo sen, miten Suomen kouluissa yleensä on asiat?
- isoilla paikkakunnilla yleensä vanhempien ammatit yms. vähemmän kiinnostaa
- keinot kyllä löytyvät, jos on halua
- pääasia olisi kai se, ettei tieto vaikuttaisi, vaikka sitä olisi
Enpäs tee luonneanalyysejä kenestäkään. Omaa työyhteisöäni tarkkailtuani olen vain huomannut, että nuoret opettajat (tarkoitan alle viisikymppisiä) painavat usein kovaa vauhtia kirjaa läpi ja opsia ympäri, hanketta kehiin ja projektia päälle. Sitten on vielä kiire kotiin omien lasten luokse. Me vanhukset hissuttelemme hiljaksiin, ja usein oppilaat juttelevat kanssamme. Meillä ei ole kiire, eivätkä vanhat jalat enää jaksakaan... Joten taaperramme hiljaksiin käytävillä ja olemme siksi helposti tavoitettavia.