Onko tämä reilua: KULUJEN jakaminen?

Avioliitossa on lakiin pohjautuva velvollisuus elättää puolisoa!

Saisin todellakin tuon 600 euroa käyttää mihin haluaisin ja mies antaisi vielä lisääkin omasta palkastaan.



Kun itse olin kotihoidontuella ja mies töissä niin ei olisi tullut mieheni mieleenkään, että makselisin joitakin laskuja sillä summalla.

Sen allekirjoittamalla todistaa, että menee naimisiin rakkaudesta, eikä tavoittele toisen rahoja.

- Ensinnäkin: yhteisen elämän kulut kuuluu maksaa tulojen suhteessa, jos mies tienaa 3000 ja sinä 300, oikea suhde on 10 + 1. Siis jos kerran molemmat toimivat asiallisesti: käydään töissä, koti hoidetaan ja tekevät osansa yhteisen elämän eteen tavalla tai toisella.

- MIkäs tuo laina on, onko yhteinen. Jos on, se pitää laskea mukaan huushollin kuluihin.

- sinulla on oikeus myös vaatteisiin, virkistykseen ym. muuhun tarpeelliseen, ja myös rauhalliseen oloon, lepoon ja hemmotteluun jo ihan siksikin että olet raskaana ja äidin hyvä olo niin ruumiillisesti kuin henkisestikin vaikuttaa syntyvään vauvaan suotuisasti. Stressi ja paha mieli on todellakin pahasta. MIehesi pitäisi tämä ymmärtää tai opetella ymmärtämään.



- En ymmärrä myöskään sitä, miksi pitää tehdä avioehto. Jos kerran vilpittömin mielin on avioon astumassa ja eron päivä on kuolinpäivä, niin siinä ei mitään ehtoja tarvita. Itse en missään tapauksessa allekirjoittaisi avioehtoa. Sitä joko rakastaa tai ei rakasta, sitoutuu tai ei sitoudu, siinä eivät ehdot auta eikä toisen puolison telkeäminen huonommalle.

- Miehesi vaikuttaa itsekkäältä, lapselliselta, ahneelta ja vastenmieliseltä. Sinulla on kauhea työ hänen kouluttamisessaan. Kannattaneeko mennä naimisiin hänen kanssaan. parin vuoden päästä sinulla on korkeakoulututkinto ja mahdollisuudet hyvään työpaikkaan. Tuskin olet yksinoloon tuomittu vaikka tämän luomakunnan kruunun jätätkin lehdellä soittelemaan.

- Itselläni oli tällaisia ongelmia vuosikymmenen ajan avioliitossa. Ajan mittaan tilanne on korjaantunut, mutta yhtä helvettiä on asioista vääntäminen ollut.

ainakin tuttavaperheen liitossa moisen sopimuksen laadinnassa oli kysymys kaikesta muusta kuin rakkaudesta. Ihan päin vastoin, ahneudesta, oman edun tavoittelusta, puolison nöyryyttämisestä ja loppuun ajamisesta.



Rakkaudesta voi myös jättää avioehdon vaatimatta ja tekemättä. Kun rakastan niin paljon, olen valmis jakamaan omastani. Rakastan ehdoitta, myös avioehdoitta.

...tai loiseksi mut luokitellaan tämän keskustelun perusteella.



Menin nuorena naimisiin ja muutin heti häiden jälkeen ulkomaille mieheni työn vuoksi. Hänellä on kansainvälinen ura ja hyvät tulot, minä jäin kotirouvaksi, sillä en aluksi osannut maan kieltä ja työhön oikeuttavien virallisten paperien saanti kesti yli vuoden. Mieheni halusi yhteisen tilin ja selosti seikkaperäisesti kaikki tulonsa ja menonsa excel-taulukon kanssa. Mulla oli omia säästöjä naimisiin mennessä, mutta mieheni ei halunnut koskea rahoihin. Niinpä kaikki menot ovat miehen rahoittamia, hän pitää asiaa itsestäänselvyytenä. Hän kysyy jatkuvasti tarvitsenko käteistä, haluanko kosmetiikkaa/vaatteita, uuden harrastuksen jne.



Nyt olen raskaana ja jään lapsen myötä enemmän tai pysyvästi kotiin. Mieheni toivoi sitä jo seurusteluaikana (hänen äitinsä oli uranainen ja aina poissa kotoa, traumat jäi pienelle pojalle) ja koska itsekin arvostan kotiäitiyttä, luon urani ilomielin lasten parissa.



En kuitenkaan koe itseäni loiseksi. Suomessa opiskelin ja loin uraa, elin aktiivista ja itsenäistä elämää. Naimisiin mennessä luovuin koko entisestä elämästäni ja hyväksyin sen, että mieheni vaimona osani on olla kotirouva. Aika ennen raskautta oli henkisesti rankka, kaipasin töitä ja täyttääkseni päiväni toiminnalla, opiskelin yliopistossa. Vaihtoehtoja ei ollut kielimuurin ja virallisten papereiden vuoksi.



Ilmeisesti homma toimii, sillä ajattelemme raha-asioista samalla tavalla. Kumpikaan meistä ei ole innostunut tuhlaamisesta ja jos tarvitsemme jotakin, keskustelemme asiasta yhdessä. Eikä tämä ole kyttäämistä tai tilivelvollisuutta, meille se on luonteva tapa toimia. Mieheni myös antaa mulle tietyn määrän käteistä kuukausittain ja vaatii, että ostan sillä jotakin kivaa itselleni. Yritän pihistellä omissa hankinnoissa, mutta mieheni tyrmää järjestään ehdotukseni ja haluaa sen parhaimman ja sitä myöten myös kalliimman vaihtoehdon. Selittää, että vain parasta mulle. Jos mieheni haluaa jotakin, joudun suostuttelemaan ja jopa vaatimaan häntä ostamaan ko. jutun. Hän kun kokee syyllisyyttä, jos käyttää rahaa itseensä.



Näin siis meillä. Kerroin tästä keskustelusta miehelleni ja päätelmästä, että taidanpa olla loinen ja hyväksikäyttäjä. Hän väänsi suupielet leikkimielisesti alaspäin ja valitti, kuinka rankkaa on olla hyväksikäytön uhri. Neuvoin häntä pitämään rahat omanaan ja silloin tällöin antamaan mulle vippejä ja lainoja, jotka vaatii mua maksamaan takaisin.

ja minä olen siis nainen, tienaan suurin piirtein samaa kuin mieheni, mutta myös hoitovapaalle säästin rahaa ja osallistuin täysin kuluihin

"Meillä ei lasketa kenen rahoja käytetään" ja kun lukee muutaman lauseen eteenpäin selviää että "minun tulot on 300 euroa ja miehen 3000". Juuh, ei tietenkään tuossa vaiheessa nainen halua että laskettaisiin kenen rahoja käytetään!



Melko kuvaavaa myös tuon yhden kotiäidit asenne, että jos hän saisi vain 600 euroa kuussa niin ne menisivät kaikki hänen omaan käyttöönsä ja mies maksaisi elämisen. Vaikka en ole mikään köyhimys itsekään niin tuntuu uskomattomalta että joillekin 600 euroa on jotain karkkirahaa jolla ei ole mitään merkitystä perheen kassassa.



Onko huonotuloisuus peruste vapautua taloudellisesta vastuusta? Että kun minä nyt tienaan niin huonosti niin saan pitää kaikki vähät rahani itselläni? Eiö tuossa tapauksessa kaikkien kannattaisi lakata pyrkimästä parempaan palkkaan niin saisi enemmän rahaa itselleen ja joku toinen elättäisi perheen?

Tilan takia mies tuskin voi ottaa talo tai asunto lainaa ja tämä säätää myös jollain tapaa missä pariskunta asuu. Nainen nyt vaan yleensä siis yleensä tienaa vähemmän kuin mies ja yleensä hoitaa lapsia kauemmin kotona ja yleensä jää hoitamaan kipeitä lapsia. Jos olisin ap en jäisi kotiin hoitamaan vauvaa koska 600eur ei hänellä ole siihen varaa. Kyllä jokaisella itsenäisellä ihmisellä tätyisi olla hieman ylimääräistä extra kuluja varten eikä kaiß kukaan voi elää niin ettei ikinä voi ostaa yhtään mitään. Tuollaisen miehen kanssa ei minusta kannata harkita perhettä saati lapsia. Tuo herra 100 esimerkki ei myöskään ole mikään normaali tilanne. Meillä minä olen kotona ja mies tienaa mutta silti meillä ei koskaan riidellä rahasta ja olen aina voinut ostaa ja tehdä mitä haluan. Raha ja tavara ei määrittele meidän elämää tai arvoja. Tosin rahaa on riittävästi eikä pennejä tarvitse laskea. En voisi kuvitellakaan että oltuani miehen toiveesta vuosia kotona hän yhtäkkiä alkaisi elämään kuten sinkkumies ja minä ja lapset oltaisiin ilman kun minulla ei ole tuloja laisinkaan

Siis sitä rahaa. Silloin kun rahaa on niin on hellpo sanoa että "raha ja tavara ei määrittele meidän elämää tai arvoja". Mutta esimerkiksi tuo "herra 100" kuulosti siltä että ylimääräistä rahaa ei ole, kaikki menee mikä tulee ja vaimo toimii ja ostaa ihan oman mielensä mukaan. Riippumatta siitä onko rahaa tai ei tai mistä mies mahdollisesti joutuu tinkimään ostojen seurauksena. Sellaisessa tilanteessa tulee todennäköisesti väistämättä kiistaa rahasta. Kun sitä ei ole.

Kiitos paljon kommenteista. Luen myöhemmin ajan kanssa viimeiseksi tulleita vastauksia.



Mulla ei ainakaan ole tarkoitus jäädä miehen "elätiksi", vaan tosiaan opiskelen parhaillaan, jotta saisin tulevaisuudessa hyvän työpaikan. Aion tosissani mennä töihin ja tienata itsekin rahaa jossain vaiheessa ;). Nyt pari vuotta tilanne tulee olemaan tämä, joten toivoisin miehen osalta ihan muunlaista järjestelyä kuin mitä tämä on ollut.



Miehellä on tosiaan tila, jolla on etenkin tunnearvoa. Mies maksaa lainaa tilasta vielä n. 8 vuotta, joten sitä ennen emme voi ottaa ainakaan uutta yhteistä lainaa. Totta kai laina vaikuttaa miehen tulotasoon, mutta mies haluaa lainan äkkiä pois alta ja siksi lyhentää sitä noin reilusti. Koko suhteemme alkuajan mies säästi käsirahaan tilasta, mutta nyt lyhentää korkoja & lainaa. Mies myös välillä saa vanhemmiltaan lainaksi isojakin summia, esim. 7000e (moottoripyörään). Kun aloin suhteeseen, ymmärsin kyllä, miten tärkeä tila on miehelle. Ja ymmärrän avioehdonkin koskien sitä. Mutta sen sijaan muu miehen asenne ei ole mielestäni kovin reilu.



Joku ihmetteli 600 euron tulojen riittämistä, kun kaikki laitetaan puoliksi. En tee vapaa-ajalla mitään, mikä veisi rahaa. En harrasta, en käy leffassa, en osta musiikkia, kirjoja tms., ostan vaatteita n. kerran vuodessa H&M:ltä, en sisusta lainkaan enkä hemmottele itseäni esim. kampaajalla. Ruuaksi teen perusruokaa, johon on varaa. Puhelinlasku on pieni, nettiyhteys on halvin mahdollinen, sähköä ja vettä yritetään säästää. En käy matkoilla ja pyöräilen, en käytä julkisia. eli kyllä pienikin raha riittää, jos sen on pakko riittää. Eli henki pihisee hyvinkin, vaikkei mies "elätä" millään tavalla, mutta tilanne alkaa olla toinen, kun lapsi on tulossa.

Noinhan se menee, jos sitä halutaan ajatella. Jaattekos muuten kotitaloustyöt puoliksi? Jos ette, tuolla laskutavalla ehdottomasti nekin puoliksi niin, että miehesi tekee tasan oman osansa pyykistä, siivouksesta, myöhemmin lastenhoidosta...

. Meillä minä olen kotona ja mies tienaa mutta silti meillä ei koskaan riidellä rahasta ja olen aina voinut ostaa ja tehdä mitä haluan. Raha ja tavara ei määrittele meidän elämää tai arvoja. Tosin rahaa on riittävästi eikä pennejä tarvitse laskea. En voisi kuvitellakaan että oltuani miehen toiveesta vuosia kotona hän yhtäkkiä alkaisi elämään kuten sinkkumies ja minä ja lapset oltaisiin ilman kun minulla ei ole tuloja laisinkaan

Rahahan nimenomaan määrittelee sinun elämääsi ja arvojasi: olet sitä mieltä että perhettä ei kannata perustaa miehen kanssa jolla on jokin taloudellinen "kiviriippa" kuten tila, etkä myöskään suostuisi tilanteeseen jossa joutuisit ottamaan taloudellista vastuuta (vaikkapa maksamaan puolet elämisestä).

Korjaa siis lauseesi: rahat ei määrittele elämääni ja arvojani niin kauan kun saaan ostaa miehen palkalla mitä haluan eikä minun tarvitse laskea pennejä tai nähdä vaivaa rahan tienaamiseen.

Minä pidän itsestäänselvänä että kun minä olen kotona hoitovapaalla niin tottakai mieheni elättää minut. Miksi tästä sitten pitäisi vetää johtopäätös että pidän tätä itsestäänselvyytenä vain kun kuvio on näinpäin?

Tottakai se on itsestäänselvyys myös toisinpäin. Kun mieheni opiskeli ja minä olin töissä niin tottakai minä elätin mieheni. Hän sai pitää koko opintorahansa kokonaan itsellään, itselleni taas ei omiin menoihin mitään jäänytkään kaikkien maksujen jälkeen.

Avioliitossahan on elatusvelvollisuus!

"Meillä ei lasketa kenen rahoja käytetään" ja kun lukee muutaman lauseen eteenpäin selviää että "minun tulot on 300 euroa ja miehen 3000". Juuh, ei tietenkään tuossa vaiheessa nainen halua että laskettaisiin kenen rahoja käytetään!

mä olen sitä mieltä, että naiselle rento suhtautuminen rahoihin ja perheen yhteisen kukkaron politiikka liittyy AINA siihen, että naisella pienemmät tulot. Auta armias, jos nainen tienaa enemmän, silloin kyllä ollaan tosi tarkkoja että mies maksaa osuutensa.

Just olen kertonut että meillä sama kuvio on toiminut toisinpäin. Eikä ole tullut mieleenkään että kolmasosan vienaavan mieheni olisi pitänyt ns. maksaa omaa osuutensa. Onneksi meillä ei ole tarvinut koskaan laskea kuka maksaa mitäkin.

mä olen sitä mieltä, että naiselle rento suhtautuminen rahoihin ja perheen yhteisen kukkaron politiikka liittyy AINA siihen, että naisella pienemmät tulot. Auta armias, jos nainen tienaa enemmän, silloin kyllä ollaan tosi tarkkoja että mies maksaa osuutensa.

Tiedän omat vanhempani. Isäni on aina käyttänyt oman palkkansa ja työttömyyskorvauksensa/eläkkeensä omiin huvituksiinsa. Äiti osti talon ja maksoi kaiken. Meillä tienaan minä ja mies on kotona joko hoitamassa lapsia tai työttömänä. Pari kertaa vuodessa ostan puseron tai housut muuten rahat menee miehen harrastuksiin ja lapsiin/ kotiin ja laskuihin.

Miettikää, kuinka monta perhettä tiedätte jossa nainen toisi pyyteettömästi rahat taloon ja mies saisi käyttää oman palkkansa (tai työttömyyskorvauksensa tai minkä lie) omiin menoihinsa?

Toki se koski vain tilannetta että miehen tulot oli reilusti pienemmän kuin omani.

Miettikää, kuinka monta perhettä tiedätte jossa nainen toisi pyyteettömästi rahat taloon ja mies saisi käyttää oman palkkansa (tai työttömyyskorvauksensa tai minkä lie) omiin menoihinsa?

Ja sain ennen lapsia parempaa palkkaa kuin mies. Rahat olivat yhteisiä eikä niitä laskettu. Mies halusi ison perheen, ja meillä on nyt neljä lasta. Tottakai mies on nyt tienannut enemmän. Mutta ihan naurettavaa väittää että biologiani tekisi minusta loisen. Miksi miehellä olisi oikeus saada lapset ja lastenhoito ilmaiseksi?

Avioliitossa on lakiin pohjautuva velvollisuus elättää puolisoa!

Vaikka pihit ihmiset tekevät omia sääntöjään ja rikkovat lakia.