Avioliitto, jossa seksihalut eivät kohtaa..

sanoa sitä että kun lopulta uskallettiin hakea apua ja asiat alkoivat järjestyä tajusin että olisin ehkä voinut itsekin toimia toisin vaikka en sitä siinä tilanteessa tajunnutkaan

sitä vain että jos teillä sama tilanne niin voi helpottaa se että asioita katsoo ihan eri vinkkelistä...en nyt osaa selittää paremmin

:) ok, tää selvensi kyllä.

että yksi kerta viikossa ei riitä... Kuinka usein sitä seksiä sitten pitäisi olla?



Suurin osa tälläkin palstalla on työssäkäyviä lapsiperheellisiä mahdollisine vuorotöineen ja uraputkineen, säännöllisine liikuntaharrastuksineen jne. Ainakin viime päiväisten ketjujen perusteella.



Kuinka paljon useammin sitä seksiä sitten pitäisi useiden pienten lasten vaativassa työssäkäyvän, tunnin työmatkan suuntaansa omaavan, liikuntaa vähintään 5 kertaa viikossa harrastavan aikuisen harrastaa??? Kysyn vaan...

ei auttanut mikään. eikä mies ollut halukas ratkaisemaan omia ongelmiaan. Mä en halunnut katkeroitua- kyllä sitä aikansa jaksaa selitellä kaikenlaista itselleen, mutta ei terveen ihmisen pää kestä vuodesta toiseen. Kyllä sen tietää koska ongelmana on ulkoiset olosuhteet, jotka voi korjata ja koska taas sellaiset asiat mitkä eivät korjaannu. Ja vaikka joku elää tyytyväisenä ilman seksiä, toiselle se merkitsee niin henkistä kuin fyysistä pahoinvointia. MInusta ratkaisevaa on se haluaako molemmat ihan oikeasti tehdä asioille jotakin. Empä usko että kukaan eroaa jos seksiä on viikossa liian vähän. Mutta jos seksuaalisuus puuttuu koko suhteesta, on se aika hyvä syy erota. MIkäli ei saa kiksejään talosta, autosta tms.

hienoa että nostit tämän asian esille.



Toisekseen, oma kertomukseni. Myös mulla on erittäin aktiivinen libido joka on oikeastaan vain "pahentunut" vuosien myötä. Parikymppisenä solmimassani suhteessa seksiä oli alkuvuosina kerran viikossa, en sitä osannut silloin ihmetellä, sitten tahti lopahti kerran puoleen vuoteen ja siinä kohtaa jo kärsin; vilkuilin sivuillekin. 15 vuoden jälkeen lähdin suhteesta. Oli pakko, olin niin turhautunut. Lapsiakaan ei ollut... voi vain kysyä mistä syystä...



Nyt olen suhteessa jossa halut kohtaa täydellisesti ja voin sanoa että kyllä me ollaan sitten naitukin viimeiset viisi vuotta kuin viimeistä päivää. Eikä loppua näy, ellei sitten jompi kumpi jotenkin sairastu. Tätä miestä en päästä elämästäni ikinä. Ja olen myös omaksikin yllätyksekseni joutunut huomaamaan, että hyvin toimivan seksielämän puolesta on valmis tekemään monenlaisia kompromisseja. Entinen mies oli fiksu ja monin tavoin älykäs kumppani, nykyinen jossain määrin huithapeli ja toivoton raha-asioissa, kodin pitämisessä siistinä tms mutta ne silmät, ne silmät... yksi katse riittää ja olen jo antanut anteeksi, että taas kerran oli märät pyykit koneessa yli vuorokauden haisemassa...

Niin, tottakai myös rakkaus merkitsee. Entistä miestäni rakastan, edelleen. Mutta hän on ystävä, ja loppupeleissä se ei riittänyt mulle koko elämän mittaiseen liittoon. Nykyistä miestäni rakastan täydestä sydämestäni kuten Miestä, Rakastettua, Kumppania. Tämän kumppanuuden koin puuttuvan pelkästä ystävyydeksi kuihtuneesta suhteesta.



Monissa maissa seksuaalisen kanssakäymisen puuttuminen on kelvollinen syy avioeroon. Siis sellaisissa maissa joissa eron syy tarvitsee edelleen ilmoittaa (vaikkakin muodollisesti). Eli kyllä jopa lainsäädännöllä määritellään, että se kuuluu olennaisesti avioliittoon! Se on aika huimaa huomata!