Astmaatikko lasten vanhempia paikalla?
Hei! Olen huolissani 5v pojastani. Allergia oireet alkoivat keväällä ja vein pojan yksityiselle lastenlääkärille, joka määräsi allergialääkkeitä. Epäili ilman testehä koivua ja leppää. Sanoi, ettei testejä tarvitse nyt ottaa kun oireet selvät (nuha, punaiset ja kutisevat silmät).
Nyt kuitenkin pojalla on ollut koko ajan yskää. Mietin tätä jo pitkään, että ei kai astmaa..Nyt henki on alkanut myös vinkua. Olen todella huolissani ja menossa maanantaina lääkäriin.
Miten teillä astman oireet ovat alkaneet? Oletteko saaneet heti lapselle oikean diagnoosin? Mitä lääkärin pitäisi tutkia?
T. huolestunut äiti :(
Kommentit (10)
Omalla 6-vuotiaallani ollut kuukausia yskää. Ei pahaa, mutta jatuvasti kuitenkin. Allergiataustaa löytyy ja alttius astmaan olemassa. Kävimme lääkärissä (yksityisellä) ja lapsi sai avaavan lääkkeen ("astmalääkkeen") kokeiluun. Helpottaa selvästi yskimistä, tai ei siis yski lääkkeen kanssa. Menemme myös pian tarkempiin tutkimuksiin, joiden perusteella astma voidaan todeta. Ihan vauvoille ja taaperoille ei noita tutkimuksia käsittääkseni tehdä, mutta jo 5v on ymmärtääkseni tarpeeksi iso, että tutkimus onnistuu. Eli tutkimuksissa mitataan hengitystilavuutta ilman lääkettä ja lääkkeen kanssa. Terveellä ei pitäisi olla eroa, astmassa lääke tietysti parantaa mittaustuloksia. Eli astma voidaan tuon ikäiseltä kyllä jo tutkia.
Käykää lääkärissä, siellä asia selviää. Astmassa tapahtuva "vinkuna" ei välttämättä ole (maallikon) korvin kuultavaa ja yskässä kaikki vinkuna ei ole astmaa, joten turha tuota itse arvella, lääkäri kuulee kyllä heti tilanteen.
turha sitä astmaa on pelätä. Astmaa on monen asteista ja ihan pahimpia versioita lukuunottamatta eivät juuri rajoita elämää, liikuntakin vain helpottaa oireita. Lääkkeet ovat hyviä ja tehokkaita, lisäksi astma yleensä helpottaa muutaman vuoden jälkeen.
Mulla oli rasitus astma muksuna eikä se menoa haitannut kun muisti vaan pitää piipun taskussa. Armeijassa se sitten käytännössä katosi. Nykyään tarvin piippua vähemmän kuin kaksi kertaa kuukaudessa.
Mun pojalla oli allergiaa munalle, pähkinälle ja soijalle 1-3 vuotiaana. Sitten iho-oireet hävisivät. Sitten erään flunssan yhteydessä sai avaavaa nestemäistä lääkettä eskarissa. No sitten ekallaluokalla jo flunssan yhteydessä pikkuveljelle määrättyä babyastman oireisiin soveltuva "babyhaleria". Tilanne meni niin pahaksi että lapsi ei jaksanut urheilla liikuntatunneilla kun rupesi ottamaan henkeen. Hän myös heräsi yöllä n. 5 krt hengenahdistukseen. Tilasimme lääkärin keskussairaalaan ja saimme puolenvuoden kokeiluun lääkkeen, ja parin viikon päästä siitä oireet loppuivat kuin seinään. Nyt on aika mennä kohta uudestaan lääkäriin ja katsotaan onko pojallamme todella astma vai mikä..Voimia sulle!
eli henki ei kulkenut ja polille mentiin ja ensiapua saatiin, sen jälkeen aika lääkärille jossa astma todettiin.
Onnistuuko ihan peruslääkärissä vai tarviiko lähetteen eteenpäin? Voi itku jos on astmaa :( mutta parempi se kuin hoitomattomana!
kun poika sai ekan astmakohtauksen 8kk:n ikäisenä ja nyt 4-vuotiaana lääkitystä on jo voitu vähentää.
Eka kohtaus tuli ihan puun takaa, pojalla oli raskas hengitys ja vein lääkäriin. Sieltä lähettivät Jorviin päivystykseen ja ottivat sisään sairaalaan pariksi päiväksi. Seuraava kohtaus tuli n. puoli vuotta myöhemmin, ja diagnoosi saatiin muistaakseni kolmen kohtauksen jälkeen.
Tavallisesti oireita ei juurikaan ollut, vaan lähes kaikki infektiot johtivat kohtaukseen ja sitä myöten sairaalaan kun kotilääkkeet eivät auttaneet. Myös allergiat (siitepöly ja eläimet) aiheuttivat kohtauksia. Välillä oltiin sairaalassa useita kertoja kuukaudessa säännöllisestä lääkityksestä huolimatta.
Meillä poika oli sen verran nuori saadessaan diagnoosin ettei sen kummempia tutkimuksia tehty, vaan diagnosoitiin oireiden perusteella. Teidän pojallehan voidaan jo tehdä rasitustutkimukset.
ja siellä tehtiin rasituskoe ja kuunneltiin keuhkoja välillä ja kun ne vinku niin diagnoosi oli astma.
astmaa on monentyyppistä, mun lapsen astma diagnoosista on aikaa vajaa 4v ja nyt pärjää ilman lääkkeitä. tuppaa siis helppaan ajan kanssa kuitenkin, eihän se kiva sairaus ole mutta on niitä pahempiakin. ainakin siis jos astma on lievä.
Todettiin usean keuhkoputkentulehduksen yhteydessä...Ensin järjetön kuume veltto ja eloton,hengen ahdistuksia ja joka kerta sairaalaan yön yli.
Terkkarista antavat tietääkseni lähetteen lasten polille missä sitten todetaan ja hoidetaan...
Meillä muistaakseni käydään kaksikertaa vuodessa kontrollissa.
Mutta ei se astma nyt kuolemaksi ole,sen kanssa vaan pitää oppia elämään...Pahemmat oireet teillä taitaa kuitenkin olla noista allergioista joita meillä taas ei ole ollenkaan
Meillä siis oireet tulleet pikkuhiljaa jatkuvana yskänä, nuhana siitepölyallergian myötä ja nyt henkikin vinkuu. Ehkä vien pojan jo huomenna uudelleen lääkäriin.
Kiitos vastauksista!
mahdollisimman pian.
Pitkittynyt astmakohtaus rasittaa keuhkoja, ja pahentaa tautia. Lisäksi tietysti hapenpuute on huono juttu.
Meillä on lapsi saanut satunnaisesti astmaoireita flunssan tai siitepölyallergian yhteydessä, mutta jatkuvaa lääkitystä ja virallista diagnoosia ei ole ryhdytty tekemään, koska avaava lääke riittää, eikä oireita ole usein. Tämä on siis terveyskeskuslääkärin mielipide.