Äitisi sanat, kun sanot hänelle "On ollut tosi rankkaa lasten kanssa"?

Mutta jos näin sanoisin, niin äiti varmaan vastaisi johonkin tähän tapaan: "Voi, kyllä varmasti on rankkaa! Kuule, minä voin vaikka vahtia lapsia ja pestä ikkunat tässä samalla. Mutta missäs se uusi kauppakeskus olikaan, jos vaikka pistäydyn siellä ensin". Eli näennäisesti tarjoaisi apua mutta ennen kuin ehtisi oikeasti auttaa, niin keksisi jotain muuta tekemistä itselleen ja häipysi paikalta. =) Minua se ei haittaa; tarvittaessa saan apua ja kyllä äitikin monesti auttaa - ei ehkä lasten vahtimisessa mutta siivouksessa ym. askareissa. Kun ei ole suuret odotukset auttamisen suhteen niin pienikin apu tuntuu kivalta.

Äitini sanoisi, että kesällä helpottaa, kun hän ottaa kaksi vanhinta mökille viikoksi. Näin me olemme tehneet joka kesä ja kaikki tykkäävät. Jos käymme joulunakin Suomessa, pääsevät lapset myös silloin mummin kanssa mökille pariksi päiväksi.



Itse aion tietenkin auttaa lapsiani aikuisinakin. Mielestäni on käsittämätöntä ja tunnekylmää hylätä omat lapsensa vaikeuksien keskelle yksin. En voisi KOSKAAN toimia niin. Sairasta.

...ja sitten sen halaisi. Ja auttaisi, minkä pystyisi.

se ehkä, etten viitsi edes valittaa kertoo jo aika paljon. Meillä on aina kaikki hyvin ja kahden pienen lapsen kanssa kyllä jaksaa :)

" sun on pakko jaksaa" ja joskus... "tuopas se lapsi meille niin saat olla hetken aikaa rauhassa! " :D

"Itsepahan olet tiesi valinnut." En ole hanelle sen jalkeen enaa valittanut.

isosiskostani, jonka elämä on hänelle paljon tärkeämpi asia.



No joo, äitini on 77-vuotias ja asuu 450 kilometrin päässä, joten aika paha siltä olisi apua odottaakaan.

sitä paikallaan"



Äidit ovat oikeassa: perheen mieskin voi tehdä jotain.

tehdä sille asialle jotain vai tyytyä valittamaan?"

yritän hänen läsnäollessaan näyttääkin pirteältä enkä TODELLAKAAN valita, pahentaa vaan asiaa.

auttoi kyllä aina kun oli aikaa tai apua tarvitsin. Periaate oli kuitenkin että apua sai jos joutui olemaan ylitöissä tai molemmat vanhemmat iltavuorossa tai yön poissa työmatkalla.



Mutta jos oli omaa menoa vaikka tansseihin niin meni itse eikä antanut vapaa-aikaa lapsista meille vanhemmille. Mutta jos ei ollut menossa itse otti lapset.



En kyllä myönnä valittaneeni lapsista äidilleni, ehkä silloin kun molemmat oksensivat ja ripuloivat ja toinen oli tipassa sairaalassa ja toinen kotona sairastamassa ja en nukkunut vuorokausiin kuin hetkittäin tuolissa, silloin kyllä haki tervehtyneet lapset ja antoi nukkua univelat pois.

Sen sijaan voisin sanoa: "kämppä pitäs siivota ja miljoona asiaa tekemättä ja pyykeistä saa rakennettua alpit". Mies on ollut reissuhommissa alusta lähtien, joten olen tottunut tuleen lasten (3kpl) kanssa toimeen yksin. Ei ole ollut vaihtoehtoja.

No, mutta äitini siis sanoo sitten siihen, että pistä pyykkis pussiin mä pesen ne. Tuo lapset illalla tänne leikkiin niin saat siivottua.

Huom. pesen pyykkini normaalisti ihan itse, n. kaks koneellista päivässä :-D

"No varmasti, uskon sen. Kunpa me asuttais lähempänä niin ois helpompi käydä auttamassa."

"No, mitäs nyt on tapahtunut?!"



Meillä kolme lasta ja neljäs tulossa. Lapset haastavia mutta ihania ja enemmän tai vähemmän rankkaa voisi jonkun ulkopuolisen mielestä olla. En silti IKINÄ ole kokenut elämäämme mitenkään erityisen rankaksi. Tai että nimenomaan lasten kanssa olisi ollut erityisen rankkaa. Tällaista tämä elämä pienten lasten kanssa on, juuri tällaista niin kuin pitääkin.



Joten jos sanoisin joskus äidilleni noin, hän olisi varmasti todella huolissaan ja kysyisi mitä (erikoista) oikein on tapahtunut.



Jos kyse olisi "vain" omasta uupumuksestani, niin äiti tietenkin tarjoutuisi auttamaan kaikin tavoin. Jos taas olisi kyse vaikkapa lasten sairauksista, hän myötäeläisi ja auttaisi kaikessa missä voi.

vastaus on yleensä jotain siihen suuntaan, että "Mitä mä sanoin, että tiiät sitten kun sulla on omia lapsia..." Ja sit tarina kuinka rankkaa oli sillon kun me oltiin pieniä.



Ok. Ei se pahaa tarkoita, mutta en vaan jaksa kuunnella, eikä lohduta yhtään.

sanoa äidilleni tuommoista.

Muutenkin uuvuttaa minut liiallisella 'auttamisella'.

'Auttaa' minua esim. soittelemalla ihan jatkuvalla syötöllä (10 puhelua päivässä on melko normaalia).

Tulee mielellään myös meille 'auttamaan'.

Tarkoittaa kyllä hyvää, mutta on kovin peräänkatsottava.

On kovin ehtiväinen, ja toimii ajatustakin nopeammin.

Viime kerralla ehti pestä sekaisin valkopyykkiä, mustia ja punaisia vaatteita. Onneksi kaikkiin valkoisiin ei väri tarttunut.

Meni myös pyyhkimään märällä tiskirätillä keraamista liettä, sen ollessa vielä kuuma. Tiskirättihän tarttuii lieteen kiinni ja irroittamiseen ja puhdistamiseen kului aikaa pari tuntia :(

Kivahan se tietty on, että jaksaa auttaa. Perään katsominen vaan tuntuu raskaalta. Varsinkin kun hän 'tietää' aina parhaiten miten asiat kuuluu tehdä. Siitä liedestäkin olin hänelle sanonut, mutta ei voinut uskoa.

Mulla on sellainen anoppi, jolta on meillä pyykinpesu kielletty. En ymmärrä, miten ikänsä pyykkiä pessyt nainen ei katso pesumerkintöjä vaan kaikki pistetään samaan koneeseen materiaalista ja väristä riippumatta!

Mutta anoppi tarjoutuisi ottamaan lapset hoitoon/tulisi hoitamaan. Oma äiti sanoisi "mietipäs kun teitä oli niin ja niin monta ja isäs oli aina töissä..."

Tosin vasta yksi lapsi on siunaantunut ja vaikka yh olenkin, ei tämä ole millään muotoa kovin rankkaa.



Äitini kuitenkin pitää minusta ja lapsesta kovasti huolta ja on vähän väliä kysymässä voisiko vielä auttaa jotenkin.

Äiti myös odottaa innolla aikaa kun suostun luovuttamaan taaperon yökylään, taapero on hänen ensimmäinen lapsenlapsensa, vaikuttaako asiaan, en tiedä.

mieheni sairastui vakavasti syksyllä, paras ystäväni kuoli. pari kuukautta meni sumussa, en muista niistä päivistä mitään. äitini auttoi minua, otti tytöt yökylään, että sain nukuttua kunnolla. sain anopiltakin apua lopulta, kun hän ymmärsi tilanteen vakavuuden(silti arvosteli minua selän takana). nyt elämä hymyilee :) onneksi äitini ottaa lapsiani muutenkin eikä hädän hetkellä. korvaamaton apu.

olisit kiitollinen, ei kaikilla ole yhtä hyvin asiat ja niin paljon kuin sinun vuoksesi on tehty..."

Hän kehottaa mua pakkaamaan tavarat, lemmikit ja lapset kasseihin ja tulemaan luokseen. Eihän siinä toki muuten mitään, mutta kun se vaatisi ensin neljän tunnin junareissun ja sitten vuorokauden laivassa ja sen jälkeen vielä kolmen tunnin junareissun. näiden väleihin kuuluu vielä joitakin taksireissuja, parit passin tarkastukset jne. Puhumattakaan siitä etukäteen tarvittavasta lippujen yms. hankinnasta. Ja sitten siitä perillä odottavasta kännisestä naisesta, josta ei todellakaan minkäänlaista apua ole.



Äiti ei tajua, miksi en ole oikein syttynyt ajatuksesta enkä tarttunut tarjoukseen.