Miten innostaa 7-vuotiasta, pullukkaa ja huonokuntoista lasta liikkumaan?

ajatella tätä asiaa jotenkin laajemmin kuin vain "millä saan pojan liikkumaan". Hmmmh. Ja jospa sitä kautta, kun niitä onnistumisen elämyksiä tulisi, alkaisi sitten se liikuntakin innostaa? Tämä on oikeasti ollut hyödyllinen keskusteluketju!

Omalla paikkakunnalla taitaa olla kuvataidekerho, joskin se alkaa vasta sitten syksyllä. Mutta kesällä nyt on muutakin tekemistä tietysti.

ap

Tätä ei ole läheskään kaikkialla tarjolla, mutta miten olisi sirkuskoulu (tai temppukerho)? Siellä saa kokeilla kaikenlaista: pallolla kävelyä, trampoliinilla ja paksuilla ilmapatjoilla taiteilua ja pomppimista, ilma-akrobatiaa... Todella fyysistä ja raskasta ja kaikin puolin kehittävää, mutta samalla on "taiteellinen" puoli mukana. Hommassa on tavoitteellisuutta ehkä lapsen mielestä vähän eri tavalla kuin vaikka hiihdossa, kun oppii konkreettisia asioita, kuten erilaisia kuperkeikkoja ja muita siistejä juttuja. Kunto kasvaa puolivahingossa siinä sivussa.

Toinen ehdotukseni on jokin tanssilaji, josta pojatkin innostuvat helposti, kuten break dance tai street dance. Näissäkin lajeissa opetellaan hauskoja ja hienoja temppuja.

nyt härkää sarvista, ennenkuin on liian myöhäistä. Meillä 8v poika painoi 54kg (146) nyt kohta 12v ja painoa 79kg (162) :( Ruokaa ei varmastikaan ole saanut kotona liikaa vaan hoitanut homman muilla keinoin. Kaksi harrastusta joissa ei kuitenkaan jaksa täysipainoisesti osallistua. En jaksa kaikkea selittää mutta vaikka puutuimme asiaa tuolloin 4 v sitten on tilanne nyt tämä. Seurauksena koulukiusaamista huono itsetunto ym. Todella kurja tilanne, siksi tee kaikkesi jotta saat poikasi "raiteilleen"

mutta voikohan lapsellasi olla esim. astma tai sydämen vajaatoiminta? Vähän outoa on, jos tuon ikäistä ei yhtään kiinnosta edes nk. luonnollinen liikunta.

Todellakin aion ottaa härkää sarvista nyt. Mitä isommaksi poika kasvaa, sitä vaikeammaksi homma menee - sehän on ihan selvä.



Sairauden mahdollisuuttakaan ei pois voi tietenkään täysin sulkea. En nyt kuitenkaan aio ryhtyä panikoimaan. Seurailen tilannetta ja kuulostelen ihmisten mielipiteitä ym., ja jos siltä alkaa näyttää, niin menemme sitten lääkäriin. Astmaan ja sydämen vajaatoimintaankin on varmaankin nykypäivänä hoitoa olemassa.



Tosin, jos sydämessä jotakin olisi, eikö se olisi havaittu jo aiemmin?



Jotenkin en vaan näin äitinä usko, että kyse on kuitenkaan sairaudesta - tuo nuorimies kun on ollut kerta kaikkisen mukavuudenhaluinen koko ikänsä, eikä viitsisi ponnistella, ei niin minkään eteen, jos ei ole pakko. Eli eiköhän tämä ole temperamenttikysymys. Pidän kuitenkin silmät auki nyt kaiken mahdollisen suhteen.



Niin joo, googletuksen tuloksena olen saanut selville, että meidän pihalle mahtuva trampoliinikoko on olemassa. Ehkä hankimme sellaisen... :).



ap

poika tykkäisi sellaisesta. Niin mikset veisi häntä trampoliinivoimisteluun? Täällä Tampereeella on ainakin joissakin seuroissa. Lisäksi niissä on oheisena jonkin verran voimistelua, mitä laji tietystikin vaatii.

myös trampoliiniryhmään. Niin voisi liikunnallisuus ja lihakset kehittyä paljonkin kesän aikana. Onko lapsesi ikäistensä seurassa. Meillä ainakin saman ikäinen lapsi liikkuu kaikki illat kun kavereidensa kanssa pyöräilee ja käy leikkipuistoissa. Tuo on yleistä että koulussa alkaa lihoaminen. Tarhassa on sitä ulkoilua ja touhua enemmän, koulussa istutaan paikoillaan.

olla trampoliinivoimistelua, tai koskaan en ole ainakaan sellaisesta kuullut.



Ja kyllä, lapsi ulkoilee päivittäin toisten lasten seurassa. Mutta ei vaan edes siinä porukassa oikein innostu liikkumisesta; ennemmin tosiaan seurailee vähän sivulta tai on vaikka pisteitten laskijana, tms. Toki hän nyt sentään joskus osallistuu vaikka kirkkikseen tai keinupalloon, mutta ei mitenkään innokkaasti.



Tosiaan, meidän postimerkkipihalle mahtuisi sellainen parimetrinen trampoliini, kai siinäkin jo pomppia voi, vaikkei jättiversio olekaan :)? Ilokseni siis totesin, että tramppoja on muitakin kuin niitä tosi suuria. Kelpaisi varmaan isosiskollekin omalle pihalle tuollainen... ;). Harkitaan.

eli äskeinen oli ap :D

ei lapsena kiinnostaneet mitkään urheilulajit ja koululiikunnassa olin huono. Silti leikittiin aina ulkona ja näin jälkikäteen ajatellen sain kyllä mahtavasti liikuntaa ja raitista ulkoilmaa. Yläasteella aloitin jumpan ja siitä nautin monta vuotta. Nykyisin paarustan lasten kanssa päivät pitkät kerhoon, kauppaan jne. kun ei ajokorttia ole. Lapseni leikkivät paljon ulkona ja ovat hyväkuntoisia. Mutta eipä heitäkään kovasti urheilulajit kiinnosta.



Sanoisin, että koeta avoimesti kuulostella lastasi kiinnostavaa lajia, mutta jos ei löydy, niin ei löydy. Meillä on se etu, että lapset ovat keskenään pihalla (ja minä av:lla, heh), mutta jos lapsi ei yksinään tee mitään, niin sitten vaan perhoshaavin kanssa ötököitä etsimään tms. Kesällä on helppo puuhailla ulkona kaikenlaista ja jos ruokavalio pysyy ok, niin en tekisi lapsen kuullen lihomisesta nyt numeroa vaan seuraat, alkaako hoikistua. Mielestäni ei ole välttämätöntä, että liikunta on raskasta, vaan pitää ajatella niinkin, että vaikka lapsi vain seisoisi tai kävelisi laiskasti ulkona, sillä hetkellä hän ei silti istu syömässä!

Olin lapsena tosi epäliikunnallinen, astma varmasti pahensi tilannetta. Mielipuuhani oli lukeminen.



Ekaluokan paras ystävä aloitti tanssitunnit ja minäkin olisin halunnut tanssia, mutta ajattelin, että olen liian kömpelö tanssijaksi, enkä koskaan edes kertonut haaveestani vanhemmilleni.



Olin aina se joka valitaan viimeisenä joukkueeseen, olin huono juoksemaan, hyppäämään, potkimaan palloa ja jäykkä ja kömpelö. Harrastin aina välillä liikuntaa, mutta en riittävästi kunnon parantamiseksi.



Teini-iässä rohkaistuin tanssitunneille ystävien kanssa ja sitten jumppaamaan Friskis&Svettis-urheiluseuraan. Nyt olen ollut F&S jumppaohjaaja 10 vuotta ja vaikka en ole superkuntoinen vieläkään, olen todella löytänyt liikunnan ilon (ja jopa uskaltautunut suksille, never say never). Jaan tätä liikunnan iloa Helsingissä Meilahden ala-asteella sunnuntaisin klo 15.



Eli lohdutuksen sanoina, tätä lukutoukkaa puraisi jumppakärpänen, myös poikasi voi löytää liikunnan ilon. Muista kertoa pojallesi, että muutkaan lapset eivät osaa kaikkea heti ensimmäisellä kerralla, pitää jaksaa harjoitella.

Liikuntaa inhonneena entisenä lapsena vastaan ap:lle, että yritys on hyvä, ja on hienoa että äitinä jaksat yrittää kannustaa lasta liikkumaan. Kyllä varmasti niistä ns. pakkolenkeistäkin on hyötyä, ja on hyvä että yrität opastaa lasta erilaisten peruslajien tekemiseen, on ihan hyvä osata ajaa pyörällä, kävellä, kulkea metsässä ja hiihtää esimerkiksi. Ja lapselle voi sanoa myös, että nyt kävellään/pyöräillään paikkaan X, ja sitten vaan pyöräillään se matka mikä on aiottu. Mutta...



Lapsesta varmasti ne ylämäet ja vastatuulet on joka tapauksessa raskaampia kuin aikuisesta, ja jos mennään uhkailun ja kiristyksen linjalle joka ylämäessä, niin tuskin lapsi siitä pyöräilystä ikinä suurta iloa tulee saamaan. Toki jossain vaiheessa lapsi varmasti huomaa, että pääseekin sen jonkun tietyn mäen ylös, mitä ei ole ennen päässyt, mutta siihen voi mennä vuosia, ja sitä ennen se on joka lenkki sitä kiristämistä. Taaskin en sano, ettäkö se ulkoilu sinänsä olisi mitenkään huono asia, jos lenkin pituus ja vauhti on vaan lapselle sopivat, mutta kannattaa ehkä noista ns. pakollisista liikkumisista se liikunnan ilon hakeminen jättää nyt pois. Kyse on vain paikasta toiseen pääsemisestä jollakin äidin valitsemalla välineellä, ja sillä selvä.



Esimerkiksi että kouluun tai kirjastoon kävellään, koska sinne nyt vaan normaalit ihmiset kävelee, kyse ei ole mistään liikuntasuorituksesta. Tottuu siinä samalla sitten kulkemaan ne matkat kävellen, ja mahdollisesti jossain vaiheessa alkaa huomata, että siinä kävelemisessä on jotain hauskaakin (ehkä joskus sitten aikuisena). Mutta sitä ennen ei kannata sanoa, että eikö olekin kiva vähän kävellä, koska se ei ole kivaa lapsen mielestä :D! Sillä kävelemisen/pyöräilemisen/hiihtämisen tekomarkkinoinnilla aiheuttaa vaan hallaa, ja lapsi alkaa tosissaan miettiä miten tyhmää touhua se on. Autolla meneminen tai kotiin jääminen olisi tuhat kertaa kivempaa. Aikuinen voi sanoa sellaisessa tilanteessa, kun lapsi on suht hyvällä tuulella eikä vongu, että onpa ihana auringon paiste, onpa kiva kävellä sinun kanssa, tai että pyöräiletpä reippaasti, mutta ei väittää lapselle että lapsenkin mielestä pitäisi olla kivaa. Äidin kannattaa muistaa, että jokainen metri on hyvä juttu, jokainen hetki jonka lapsi viettää jonkinlaisessa liikkeessä, on hyvä asia, vaikka ei tulisi edes hiki.



Jos on tarkoituksena tehdä lenkki ns. ilman syytä, niin heittäisin sinne väliin evästauon, tai valitsisin pyöräilyretken kohteeksi jätskikioskin. Jos kasvava lapsi muuten syö terveellisesti, niin ei se yksi jätski tai kaakao retkellä lihota, vaan siitä herkusta voi nauttia yhdessä ihan hyvillä mielin, ja sillä voi saada jopa vauhtia lapseen. Tai kirjastossa voi antaa lapsen valita niin monta sarjista kuin jaksaa repussaan kantaa kotiin, saattaa olla että valitus jää vähemmälle.



Tosiaan metsäretki tarkoituksena "käydä katsomassa miten kevät etenee", niin... Noh, itsekin liikun metsässä ihan vapaaehtoisesti ja päivittäin, mutta en kovasti innostuisi tuollaisesta ehdotuksesta :D. Luulisin että lapsen kannalta kevät ei etene mihinkään, vaikka sitä kävisi joka päivä katsomassa. Sen sijaan (jos lapsi nyt oppii suunnistuksen perusteita), voitaisiin katsoa yhdessä kartasta joku paikka ja reitti, mihin päästään eväsretkelle tai telttailemaan, ja sitten suunnistetaan yhdessä sinne (eikä sen tarvitse olla minkään vaelluksen päässä, vaan idea on vain saada jotakin liikettä aikaan, paikka voi olla vaikka puolen kilometrin päässä). Tai voidaan tehdä oma geokätkökartta, lapsen voi antaa valita piilot, ja sitten kätköjä voidaan etsiä yhdessä. Äiti voi vaikka käydä laittamassa omat piilot, joita lapsi saa etsiä. Ja taaskin ei mitään älyttömiä kiipeilyjä ja matkoja, ei välttämättä tarvitse edes mennä metsään asti, koska sen tekemisen täytyy olla lapselle palkitsevaa! Hänen täytyy löytää suht helposti niitä asioita, kunnes intoa alkaa löytyä, jolloin jaksaa jo vähän ponnistella, huom. vähän. Geokätköjä voi etsiä myös muualta, ajetaan autolla suht lähelle, ja kävellään loppumatka.



Muuten liikuntaa voi yrittää ujuttaa tekemiseen mukaan juuri esim. Wiin kanssa, tai sitten voi etsiä muuta kevyttä tekemistä. Esimerkiksi jos alueella on sirkuskerho, sieltä voisi löytyä kivaa tekemistä tai vaikka vihjeitä kotiharjoitteluun. Esimerkiksi sen diabolon heittelemisen harjoittelu voisi olla kiva, jos se kiinnostaa lasta. Tai omalle pihalle voi tehdä vaikka temppuradan polkupyörälle/potkulaudalle, pujottelupätkä ja lankun päällä ajamista, joku ruutu jossa pitää pysyä pari sekuntia pystyssä paikallaan. Liikuntaa saa siinä sivussa, ja lapsi huomaa ehkä, että kehoa voi käyttää asioiden tekemiseen, "pelaamiseen" samalla tavalla kuin vaikka sitä tietokonetta.



Minusta joku tuolla sanoi hyvin, että se liikunnasta saatava hyvän olon tunne on pelkästään uskon asia sellaiselle, joka ei sitä itse ole kokenut. Se on juuri niin, jos kunto on huono, liikunta on yleensä ainoastaan ikävää, ja vaikka siinä joku endorfiinipurkaus tulisikin, niin se on hyvin pieni tekijä alkuun. Liikunnan ilo täytyy löytää jostakin nopeasti palkitsevasta, ja niitä onnistumisen elämyksiä täytyy saada jatkuvalla syötöllä. Kiristys ja uhkailu sellaisissa lajeissa, joissa on huono ja joissa "kaikki muut" on parempia, ei oikein sellaiselta palkitsevalta tunnu.



T: Maija

voisko kiinnostua jostain esim. pleikkarilla olevasta liikuntapelistä, Wiistä ym.?

keilaaminen, sulkapallo, frisbeen heittely, fillarointi, uiminen yms yms, mutta pitää välttää sanaa urheilu tms, jotta ei alkuasenne ole jo nega :)

Miten yhteiset polkupyöräretket? Metsäretket? Jostain keyestä varmaan kannattaa aloitella, jotta kunto hiukan kohenisi.

maailmassa on tuhansia hauskoja liikuntalajeja, suosittelen etsimään sen, joka on lapselle mieluinen.



Itse ohjaan voimisteluryhmiä ja niihin tulee usein "pullukoita, kömpelöitä tms" (vanhempien mukaan) lapsia, jotka sitten kuitenkin oppivat nopeasti ja innostuvat liikkumisesta. Kannattaa löytää liikuntaryhmä, jossa on (lapsen mielestä) mukava ohjaaja. Meillä on harjoituksissa pääosin hauskaa, liikumme mahdollisimman paljon (ei jonoja tms.) eikä ohjaajat vertaa lasten taitoja.

pyöräilemässä, kävelylenkeillä ym. Maaliskuussa kun oli vielä lunta, kävimme pari kertaa hiihtämässäkin. Vaan heti, jos on ylämäki / vastatuuli / ihan mitä vaan, alkaa järkyttävä valitus ja kiukuttelu, ja saan oikeasti käyttää kaikki vanhat konstit (uhkailu, lahjonta, kiristys) ja pussillisen uusiakin, jotta poika ei heitä hanskoja tiskiin siinä paikassa.



Seuraavalle lenkille lähteminen onkin sitten työn ja tuskan takana.



MIKÄÄN liikunta ei tosiaan ole hänestä kivaa.



Poika myös on itseään kohtaan hyvin vaativa, eli jos ei kertalaakista osaa jotakin, niin suuttuu itselleen eikä enää edes yritä.



Wii löytyy, mutta urheilupelit ei kiinnosta, vaan ajaisi vaan jotain mariokartia.



Tramppaa ei ole, kun ei rivarin pihaan sellainen oikein mahdu. Se voisikin muuten olla ehkä sellaista, mistä poika saattaisi tykätä.

eli tosiaan kannattaa alkaa paljon helpomilla jutuilla, ja ei välttämättä ns perinteisillä urheiluilla.

ja menisitte uimaan, pulkkamäkeen, metsäretkelle, pyöräretkelle...



Silloin liikuntaa voisi tulla ikään kuin huomaamatta ja kun olisi ikäistä seuraa, se olisi varmaan lapsesta kivaakin.



Pyöräretken kohteeksi voi ottaa jonkun lapsesta kivan kohteen. Tai metsäretkelle voi ottaa makkarat mukaan ja sopia, että kävellään joku matka johonkin grillipaikalle ja syödään siellä makkarat.



Uimassa lapset yleensä viihtyvät ja touhuavat ihan huomaamatta.



Pihalla leikkiminen ja juokseminen ovat hyvää liikuntaa.

mutta mentiin siis helpolla ladulla ja rauhallista tahtia, kevätauringosta nauttien :).



Vaan kun ei edes metsässä kävely innosta. Tai pallon potkiminen. Frisbeen heittelyssä suuttui, kun frisbee ei suostunut joka kerta lentämään täydellisesti.



Olen oikeasti ihan pulassa tuon lapsen kanssa :(. Nyt keväällä ei ala mitään jumppaa tai muutakaan. mihin hänet voisi viedä, kaikki alkaa sitten vasta syksyllä. Asumme siis pienellä paikkakunnalla, ja täällä ei ohjattua liikuntaa ole joka lähtöön.



ap

mutta sanon silti, että se, että sinä pidät liikunnasta, ei tarkoita, että lapsesi siitä automaattisesti pitäisi. Lapseen on vaikea vedota sillä, että liikunta tuntuu paremmalta sitten kun kunto paranee, koska kyse on aika lailla uskon asiasta, jos siitä ei ole omaa kokemusta. Lasta ei kannata syyllistää siitä, että hänellä on taipumus olla pitämättä liikkumisesta.



Itse suosittelisin, ettette aloittaisi millään raskaalla. Frisbeet voisivat olla hyvä idea, siinä jos perheen voimin heittelette, niin lapsi voisi nähdä, etteivät vanhemmatkaan ole heti hyviä. Kiinnostaako lastasi mikään, mihin voisi liittää liikkumista, esim. muuten vain luonnossa oleilu ym? Samoin erilaiset pelit voisivat olla keino.