Miten innostaa 7-vuotiasta, pullukkaa ja huonokuntoista lasta liikkumaan?

Tietsikalle ei ole asiaa, esim. ennen kuin on tehty pyörälenkki äidin kanssa tms.

Ja olen hänelle selittänyt liikunnan hyödyt ja että liikunnasta voi tosiaan tulla hiki ja lihaksissa tuntuu. Kyllä hän sen ymmärtää.

itseni jos mun ei olis annettu lapsena lukea ennenkö oisin pyöräilly tms. niinku ihan oikeasti! tuosta on liikunnan "ilo" kaukana!!

Minulle tulee kyllä myös mieleen, että pojalla on rasitusastma tms... ei tuollaiset paljastu koululääkärin tarkastuksessa. Kannattaisi ottaa yhteyttä kunnon lääkäriin, mieluiten sellaiseen joka on perehtynyt asiaan.

on vain yksi syy: vanhemmat! te olette ruokitte lapsen, ostatte ruuat, valitsette ruuat, mahdollistatte lihottavan ruuan syömisen, annatte mahdollisesti lapselle rahaa, jotta voi itse ostaa herkkuja.



rangaiskaa itseänne, eikä sitä lasta, joka on vain syönyt sitä mitä kotona on saanut!! ei tuon ikäinen itse laita ruokaa tai päätä mitä kaupasta ostetaan!



Anna lapsesi olla lukutoukka ja hölkkää itse pitkin kyliä.

Kyllä sulla tuntuu olevan ihan ok asenne. Itse olen ollut nimenomaan tuon hyötyliikunnan kannattaja. Ohjatut liikunnat pitää lähteä pojasta itsestään, muuten se tappaa ilon entisestään.



Ulkona ja metsässä liikkuminen on varmasti parasta/helpointa. Usein pelkästään ulos luontoon lähteminen saa aikaan pieniä juoksupyrähdyksiä. Tykkäisiköhän poikasi suunnistamisesta?

Vähän kurjaksi on meidän pojan tilanne siis päässyt. Poika on luonnostaan laiska, on ollut aina, siis kerta kaikkiaan mukavuudenhaluinen. Myös hyvin perso makealle ym. herkuille.

Havahduin tuossa talvella, että poika on pulskistunut. Vielä eskarissa oli ihan hoikka ja sutjakka lapsi, mutta nyt ekaluokan aikana on silminnähden lihonut :(. Kunto on myös lapsella huono, kun ei mikään liikunta kiinnosta ja kaikki on niin vaikeaa ja rankkaa jne...

Itse olen aktiivinen kuntoilija, joten ainakin malli pitäisi olla kohdallaan.

Mutta miten ihmeessä saan tuon lapsen liikkeelle???? Kun ei MIKÄÄN kiinnosta ja sattuu ja on rankkaa ja hengästyttää... no tietysti, kun kunto on huono.

Ruokavalioremontti on aloitettu jo, herkut pois ja kasviksia lautaselle entistä enemmän ym. Syömme ihan normaalia kotiruokaa. Joten tämä puoli on nyt hoidossa.

En lukenut ketjua, mutta vastaan suoraan ongelmaasi. Sinun kannattaa ruveta metsästämään lapsellesi mieluista liikkumisen muotoa (jos joku sellainen lukee tätä ketjua jolla on samankaltainen ongelma, niin vielä parempi, jos liikuntamuotoa alkaa metsästää jo hieman nuoremmankin lapsen kanssa! Koskaan ei kuitenkaan ole liian myöhäistä... :) )

Aluksi siis aloitat havainnoimaan lasta: minkälaisisssa asioissa hän on hyvä? Mikä saa hänet innostumaan? Nauttiiko lapsi musiikista? Rakentelusta? Visuaalisista kokemuksista? Tykkääkö hän joukkuepeleistä? Vai onko yksin tai parin kanssa tekeminen hänestä mieluisampaa?

Tämä saattaa kuulostaa joidenkin korviin pahalta, mutta ei kannata painostaa lasta tekemään sitä mitä hän ei halua, vaan kannustaa ja tukea lasta löytämään sellaisia asioita joista hän nauttii, että hän oppii saamaan liikunnasta iloa. Pakkopullamainen lenkkeily tms. ei välttämättä tuota tulosta ja vanhempikin kyllästyy "ruoskimaan lasta liikkeelle". Itselläni meni oman lapseni liikuntamieltymysten löytämiseen koko pikkulapsiaika ja vasta kouluiässä hänellä alkoi olla selkeät harrastukset joista hän nautti. Välissä oli myös paljon jaksoja jolloin lapsi olisi halunnut keskeyttää ja lopettaa, kun laji ei enää ollutkaan kiva (aina silloin, kun eteen tuli haasteita eikä lapsi ollutkaan enää tosi hyvä, vaan koki itsensä melkolailla huonoksi). Kannustin lasta kuitenkin jatkamaan harrastuksiaan ja toistin mantrana, että kyllä sinä vielä opit. Harjoittelet vain kovasti... Ja niinhän siinä aina kävi. Nykyään lapsi jo itse tietää, että haasteissa ei ole mitään pahaa ja ne on voitettavissa, vaikka aluksi saattaa olla vaikeaa. Tärkeää on, että laji on lapselle mieluinen. Silloin haasteidenkin yli on helpompi päästä.

Pulskalle lapselle hyviä lajeja ovat esim. uiminen, teatteri, sulkapallo. Kannattaa katsoa lajeja avarasti ja sellainenkin laji joka on ehkä enemmän on taidetta kuin liikuntaa saattaa olla lapselle juuri se oikea. Tärkeintä on saada lapsi tekemään ja liikkumaan. Kaikki eivät ole aktiivisia huippu-urheilijoita. Laiskuus häviää tekemällä ja tekeminen voi olla muutakin kuin pakkassäällä hiihtämistä. Tärkeintä on saada lapsi innostumaan. Esim. jos lapsi rakastaa piirtämistä ja maalaamista, niin hän voi aloittaa kuvataidekoulun, mutta sovitte, että lapsi kulkee harrastukseensa kävellen. Liikunta siis tulee tavallaan kierosti mukaan touhuun. :)

yleensä vanhemmista. Mutta me emme ole sentään pojalle antaneet omaa rahaa, jotta voisi ostaa herkkuja :). Eikä voisi muutenkaan, kun ei ole kauppoja lähellä. Meillä ei myöskään syödä juuri koskaan esim. sipsejä tai jäätelöä, niitä ei edes ole kotona. Pikaruokaa, hampurilaisia tms, syömme aniharvoin.



En oikein tajua itsekään, miten poika on syömällä lihonut, kun kyllä meillä syödään ihan normaalia kotiruokaa. Poika ON kylläkin aina ollut perso kaikelle hyvälle, ja ehkä sitten on vaan ottanut isoja annoksia / en ole aina muistanut tai jaksanut vahtia niin tarkkaan. Viime talvena tapahtui yhtä jos toista, joka verotti minunkin voimiani.



Mutta uskokaa pois, että ruokavalio on nyt kunnossa :). Ja taistelu lapsen enemmän lihomisen estämiseksi on alkanut.



Pojalla on 10-vuotias isosisko, joka syö kyllä ihan samaa ruokaa ym., ja on hyvin hoikka.



Yritän nyt edelleen parhaani mukaan välttää tekemästä liikkumisesta pojalle pakkopullaa, jottei siihen syntyisi kammoa. Enkä pakota kulkemaan mitään tiettyä tahtia tms, vaan olen yrittänyt pyrkiä siihen, että se olisi pojan mielestä aina hauskaa. (mikä ei tosin välttämättä ole aina onnistunut)



Rasitusastma? Ei ole tullut tuo kyllä mieleenkään. Voihan sekin toki olla, että taustalla onkin jotain tuollaista. Mun täytyy nyt tarkkailla tilannetta ja tarvittaessa sitten suunnata pojan kanssa sinne lääkäriin.

Pitääkin googlata rasitusastman oireita...



Ja jos pihaan mahtuva tramppa löytyisi, ei sinne kaiketi tarvitsisi koko kylän lapsia päästää, eli ei se trampan pieni koko mitään haittaisi. Googlaamaan siis tätäkin :).

Unohtuu jatkuvasti :).



37 kirjoitti hyviä vinkkejä.



Pojan vahvuuksia ovat musikaalisuus ja ylipäänsä taiteellisuus, mielettömän vilkas ja eläväinen mielikuvitus ja empatian kyky. Eläinrakkaus - valitettavasti koiraa emme voi allergian takia ottaa, siinähän tulisi muuten liikuntakin siivellä.



Hän on ruumiinrakenteeltaan vahva, leveähartiainen, joten hänestä ei ikinä tulekaan ketterää kuin orava, enkä sitä missään tapauksessa vaadikaan :).



ja tämä siis oli taas ap :)

Haluaisin vaan tietää että "miten pullukka" hän on?

Tyttö ei ole itsemurhan partaalla lenkin jälkeen, vaikka sinä olisit lapsena ollut. Kyse oli siis 7 v lapsista, joiden on nyt vaan pakko liikkua (taipuvainen lihavuuteen). Jos se ei onnistu itsestään, niin jotain täytyy tehdä.



Ei tyttö koe lenkkiä rangaistukseksi, mutta jos hän saa valita, niin valinta olisi ensisijaisesti tietsikan tuijotus. Minä, vastuullisena äitinä, valitsen hänen puolestaan: 1 liikunta 2 tietsikka.



Ei kaiken tarvitse aina olla niin kivaa, joskus vaan täytyy tehdä jotain. Toiset liikkuu vapaaehtoisesti, toisia pitää tuupata, jos aloittaminen on vastenmielistä. Hyvä kai sekin on oppia?



Mun tyttö kyllä ymmärtää, että se pyörälenkki on hyväksi ja hän myös nauttii siitä sitten, kun vaan hösseliksi laitetaan.



Enpä vaan heti niin tarkkaan jaksanut sepustaa, mutta pakko kai se on, ettei ihan väärin ymmärrettäisi ja diktaattoriäitinä pidetä.

Midän lapset liikkuvat tupalsti kavereiden kanssa verrattuna siihen että mennään äidin kanssa. Eivätkä ehdi valittaakaan kun on niin kivaa!



Eli otatte jonkun pojan kaverin mukaan, ja menette yhteiselle retkelle, jossa liikunta tulee siinä sivussa?

oli muistaakseni 128 cm / 32 kg. Hitsi, ei ole nyt sitä kouluth:n lappua tässä saatavilla, mutta noin muistelisin.



ap

"juurikin kaikkeen hauskaan, tyyliin "mennäänpä retkelle katsomaan, miten kevät etenee metsässä", tai ollaan pyöräilty johonkin kivaan paikkaan, tai jotain muuta."



Jos mulle olisi joku lapsena sanonut että mennään katsomaan, miten kevät etenee metsässä, en nyt olisi pitänyt sitä mitenkään erityisenä hauskana ajatuksena.



Nämä ehdotukset hiihdosta ja suunnistuksesta myös särähtävät omaan korvaani. Ne ovat juuri niitä lajeja, joita lapsena inhosin mutta vanhempien pakottamana jonkin verran harrastin. Edelleen tunnen niitä kohtaan suurta vastenmielisyyttä.



Sen sijaan löysin oman liikuntamuotoni (ratsastus) ja sitä kautta minusta kehittyi hyvin urheilullinen monella tapaa. Tallilla kun tulee väkisinkin liikuttua muutenkin kuin hevosen selässä. Nyt aikuisena harrastan liikuntaa 2-3 x viikossa.



Kokeilkaa ihan kaikenlaisia lajeja, mieluiten todella helppoja tietenkin. Sieltä löytyvät sitten ne lapsen omat suosikit, ja kun johonkin innostuu, sitä kautta se urheilullisuus löytyy kun kunto paranee, pääsee harrastusporukoihin jne. Kun kaverit liikkuvat, harva jää yksin kotiin möllöttämään.



Ja älkää vanhemmat pakottako. Minua pakotettiin soittamaan huilua joka päivä tunti. Vihasin koko kapistusta enkä edelleenkään halua koskea siihen, vaikka ihan hyväksi kehityinkin, sen jälkeen kun vihdoin sain teini-ikäisenä luvan lopettaa.



Kokeilkaa mahdollisimman monia lajeja, joissa ei tarvitse olla valmiiksi hyvä kunto.



- Karting

- Melominen

- Ratsastus :)

- keilailu

- petankki

- laskettelu

- saappaanheitto (muitakin leikkimielisiä lajeja voi hyvin kokeilla)



Varmasti muut av:laiset keksivät lisää ja parempia.

täytynee ryhtyä käyttämään kekseliäisyyttä, mitä kaikkea hauskaa voisi keksiä ja saada siihen siis liikunnan mukaan.



Kevään eteneminen metsässä muuten sattuu olemaan meidän pojan mielestä hauskaa seurattavaa ;). Muutenkin tykkää kaikenlaisista ötököistä ja öttiäisistä, kesäisin rakastaa kukkien poimimista (hän on hyvin visuaalinen ja pitää kaikesta kauniista), ja metsän pikkueläinten bongaamisesta on ihan innoissaan.



ap

Sopisiko pojalle näytelmäkerho tai tanssiharrastus? Entä jos et ajattelisi niin pakonomaisesti liikuntaa, voisiko vaikkapa kuvataidekerho tehdä pojalle hyvää? Hän voisi sitä kautta oppia nauttimaan ryhmässä tekemisestä, ja ehkä löytää sen myötä itselleen sopivia liikunnallisempia harrastuksia.

ajatella tätä asiaa jotenkin laajemmin kuin vain "millä saan pojan liikkumaan". Hmmmh. Ja jospa sitä kautta, kun niitä onnistumisen elämyksiä tulisi, alkaisi sitten se liikuntakin innostaa? Tämä on oikeasti ollut hyödyllinen keskusteluketju!



Omalla paikkakunnalla taitaa olla kuvataidekerho, joskin se alkaa vasta sitten syksyllä. Mutta kesällä nyt on muutakin tekemistä tietysti.



ap

Kevään eteneminen metsässä muuten sattuu olemaan meidän pojan mielestä hauskaa seurattavaa ;). Muutenkin tykkää kaikenlaisista ötököistä ja öttiäisistä, kesäisin rakastaa kukkien poimimista (hän on hyvin visuaalinen ja pitää kaikesta kauniista), ja metsän pikkueläinten bongaamisesta on ihan innoissaan. ap

perhosten keruusta tai vastaavasta? Siinähän tulisi sivussa liikuntaa ja ulkoiluakin vähän huomaamatta.

http://www.perhostutkijainseura.fi/index.html

jos ei liikunta kiinnosta. En minäkään jaksa kävellä, se on puhtaasti ja ainoastaan tylsää.



Pieni lapsi kaipaa innostusta ja mukavaa tekemistä. Joukkuelaji voisi sopia tai joku jännittävä itsenäinen laji. Ja pojatkin voivat innostua "tyttöjen lajeista", kuten ratsastus. Miten olisi sulkapallo, kiipeily, salibandy tai vaikka uinti. Ulkona voi heittää frisbeetä. Jos kävellä haluatte, niin vie ainakin jonnekin retkelle, missä on jotain nähtävää tai kokeilkaa geokätköilyä.

mutta meidän lasta auttoi kun hommattiin lastenlääkärin suosituksesta hänelle askelmittari. Lääkäri puhui nimenomaan arkiliikunnan lisäämisestä, ei niinkään liikunnan harrastamisesta. Poika innostuikin "kilpailemaan" itseään vatsaan, kun koitii kerätä enemmän askelia kuin ed. päivänä. Harmillisesti en nyt muista tavoitemääriä, löytyisikö googlettamalla...

Hän on saanut paljon palkintoja, vitriini tursuaa mitaleja jne.



Mutta ikinä kuuna kullanvalkeana en saisi häntä mukaani pyörälenkille, kävelylenkkille tai hiihtämään! Isänsä on aivan samanlainen... Hän siis tarvitsee liikkumiselleen tavoitteita ja se on suunnilleen ainoa mikä saa hänet liikkeelle. Hän voi pyöräillä esim. treeneihin. Mutta narisee ja nurisee ihan niinkuin sinunkin lapsesi jokaisessa ylämäessä ja vastatuulessa, jos menemme "vaan" lenkille. :D



Ei tuo siis ole laiskuutta. Pojilla taitaa vielä olla yleistäkin tuollainen "turhan" liikunnan karttaminen. Ehkä vasta aikuisiällä alkaa se innostus liikuntaan ihan vaan terveysmielessä ja liikkumisen ilosta.



Tuosta en siis olisi huolissani. Olet vain kokeillut vääriä lajeja. Toinen juttu vielä: ulkoista se pojan liikkuminen! Ota yhteys urheiluseuroihin jne. Kavereiden ja valmentajan kanssa liikkuminen luonnistuu ihan eri tavalla kuin se äiskän kanssa pallon potkiminen...

Trampoliini on kyllä yksi väline josta yleensä kaikki lapset tykkää, ja siinä tulee helposti hypittyä pitkiäkin aikoja, on niin mukavaa puuhaa! Ja on oikeasti hyvää liikuntaa.



Niitä on monen kokoisia, jos ei mikään jättiversio pihaan mahdu!