Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Mitä ihmettä teen miehen kanssa, joka ei puhu?
29.04.2011 |
Asiat aivan solmussa mieheni kanssa... Olemme olleet yhdessä kuusi vuotta ja nyt alkaa tuntua, että olikohan tää tässä... Muutaman kuukauden ajan ollaan riidelty paljon useammin kuin ennen pääasiassa samoista asioista. Jo monen vuoden ajan mieheni ei ole tullut kovinkaan usein oma-aloitteisesti pussaamaan, halaamaan tai ehdottamaan seksiä. Jos minä pussaan, halaan tai ehdotan seksiä, niin hän vetäytyy pois, pyyhkii suukot pois eikä yleensä halua seksiä. Meillä on seksiä noin kerran kuussa, nykyään jopa harvemmin. Tämä kaikki loukkaa mua aika paljon, eikä mieheni sano, mistä kieltäytyminen läheisyydestä johtuu ja kieltää mua jankuttamasta... Mies ei myöskään koskaan sano rakastavansa mua, toisin kuin suhteen alussa.
Olen muutaman kuukauden ajan alkanut miettiä, että haluaako hän edes olla kanssani. Olen kysynyt tätä asiaa riidan yhteydessä ja silloin kun ei ole riitaa, mutta hän vastaa vaan "aha". Ei siis anna minkäänlaista vastausta.
Mä haluaisin selvittää meidän kaikki ongelmat, haluaisin, että hän sanoisi, mikä minussa on vialla (muuta kuin nalkutan...), haluaisin läheisyyttä ja miehen sanomaan, haluaako hän olla kanssani. Noi nyt pähkinänkuoressa.
Suurin ongelma on kuitenkin se, että mies ei suostu puhumaan näistä asioista, hänen mielestään ei ole mitään puhuttavaa, mutta hän ei kuitenkaan jaksa enää riidellä, kuten en minäkään. Sanoo, että ratkaisu on se, että ammun hänet, niin hänen ei enää tarvitse kestää näitä riitoja?!
Mitä ihmettä voin enää tehdä kun mies ei puhu?! Onko kenelläkään neuvoja, onko kukaan ollut samassa tilanteessa? Tästä tuli nyt tosi sekavaa varmaan, mutta pää on aivan sekaisin ja kyyneleet vaan valuu... Rakastan miestäni ja haluan edelleen olla hänen kanssaan, mutta jos näitä ongelmia ei saada selvitettyä, niin en enää tiedä, olisiko sittenkin parempi olla yksin...
Auttakaa, kiltit.
Kommentit (42)
pitäisit vaihteeksi suusi kiinni ja käyttäisit itsehillintää:)
Antaisit ajan vähän kulua ja olisit muittenkin ihmisten kanssa. Näin sitä saa hieman välimatkaa ja asiat voi vaikka kirkastua. Sitähän ei tiedä mitä on asian talana!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuules nyt -ei aina tarvitse olla vikaa itsessä jos pieleen menee. Vika voi kertakaiikaan olla ukossa itessään ja vaimon on turha käydä äidiksi.
Onko ukkosi muuten homo?
Jos ero tulee niin rupea kehittämään itseäsi henkisesti. Hanki vähän parempia harrastuksia ja ota lapsesi mukaan niihin.
Karseeta ja säälittävää on nähdä eronneita naisia, joista tulee tyyliin mies vaikka mistä.
Tsemppiä sulle:)
Muistan kanssa riidelleeni vaikka mistä siinä kakskyt ja risat iässä mieheni kanssa. Nyt yli kolmekymppisenä ei jaksa enää riidellä ja onnellisia ollaan.
Välillä voi olla alakuloa itse kullakin tässä elämässä, ei sen tarvi aina parisuhteesta johtua. Kyllä mäkin aina stressaan et onko vika muka mussa, jos miehellä on matalat fiilikset, mut näin vanhempana jaksaa stressata aina yhä vähemmän. Ja sama juttu seksin kanssa, aina ei vaan kiinnosta, yleensä toista kiinnostais enemmän kun toista.
Suosittelen et vietätte mukavia hetkiä yhdessä, mitä se sit teille tarkottaakaan. Käytte leffassa, syömässä, nauratte yhdes tms.!
Eli suosittelen rennosti ottamista! Vuoden kuluttua fiilikset on varmaan taas ihan toisella tolalla ja vuosiahan tässä elämässä riittää :)
koko viestiketjua, kun on niin paljon tekstiä, mutta
jo kauan sitten on tiedetty, että 7. aviovuosi on vaikein. Se on kulminaatiopiste.
Silloin avioliittoa tulee hoitaa, huoltaa ja parantaa.
Jokaisen on vain löydettävä oikea tie.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä sanoisin, että anna miehellesi ilmaa ja hommaa itsellesi joku uusi harrastus yms. Kun miehesi huomaa, että sinullakin on elämä jota sinä arvostat, hänkin alkaa arvostamaan sitä. Älä kuitenkaan ala etäiseksi vaan ole edelleen oma itsesi. Tosin suukottelun yms. voisit ehkä lopettaa, kyllä routa porsaan kotiin ajaa-mentaliteetilla ;)
Monissa suhteissa unohdetaan se tärkein asia elämässä, se että elämästä täytyy nauttia täysin siemauksin. Sitä aletaan elämään arkea ja jokainen päivä muistuttaa toistaan.. Rupea hieman irroittelemaan, kyllä se mies siitä #herää". Ja tsemppiä teille!
oli suht seksitöntä pari vuotta. Silti mies sanoi rakastavansa. Hellyyttä ei kuitenkaan ollut makuuhuoneessa, muualla kyllä pusuja annettiin.
Lopulta mies jätti minut.
Nuo pari vuotta yritin kyllä kysellä, mikä mättää, mutta vastausta en saanut. Kai rakkaus vain ei riittänyt hänen puoleltaan, mutta ei halunnut heti erotakaan. Tähän kaikkeen vaikutti takuulla monikin asia, mutta itse olisin halunnut vähän enemmän sitä puhetta.:/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on kyllä sellainen tunne että miehen hellyyden ja muun viileneminen merkkaa sitä että hän ei enää rakasta. Vaikka sanoisi muuta. Säästyisi aikaa ja pahaa mieltä jos mies voisi puhua ja kertoa mikä mättää ja kertoa jos haluaa erota. Miksi roikkua laimeassa suhteessa jopa vuosia.
oli suht seksitöntä pari vuotta. Silti mies sanoi rakastavansa. Hellyyttä ei kuitenkaan ollut makuuhuoneessa, muualla kyllä pusuja annettiin.
Lopulta mies jätti minut.
Nuo pari vuotta yritin kyllä kysellä, mikä mättää, mutta vastausta en saanut. Kai rakkaus vain ei riittänyt hänen puoleltaan, mutta ei halunnut heti erotakaan. Tähän kaikkeen vaikutti takuulla monikin asia, mutta itse olisin halunnut vähän enemmän sitä puhetta.:/
Minä itse toimin avomieheni kanssa samoin. En halunnut seksiä, enkä läheisyyttä, pyyhin suudelmat pois, enkä koskaan ollut oma-aloitteinen hellyydessä. Olin jo pitkään kertonut avomiehelleni, että asiat eivät meidän välillä ollee hyvin. En enää luottanut mieheeni. Luottamus oli mennyt pikku hiljaa, asia kerrallaan. Enkä enää jaksanut yrittää palauttaa luottamusta. Erostakin olin puhunut, mutta sitä ei otettu kuuleviin korviin. Olin yhdessä mieheni kanssa enää lapsen takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämäsi kuulostaa surulliselta. Ajattelin sen olevan jonkun keski-iän ylittäneen naisen kirjoittamaa, mutta sinähän olet 23-vuotias! Sinun elämäsi kuuluu olla aivan erilaista. Et ole sidoksissa mieheen lasten, omaisuuden tai pitkän yhdessä eletyn elämän vuoksi.
Sinulla on elämä edessäsi! Ansaitset rakkautta, hellyyttä ja arvostusta.
Otsikon perusteella ajattelin, että siinä on taas ryhtynyt ekstrovertti suhteeseen introvertin kanssa, ja sitten vetää herneet nenuun kun toinen ei muutukaan ekstrovertiksi.
Tämä kuitenkin kuulostaa ikävämmältä tilanteelta.
Tuo mieshän on tyly ja ilmeisesti ainakin jossakin määrin empatiakyvytön.
Sanoisin kyllä tuolle miehelle että on niitä muitakin vaihtoehtoja kuin ampuminen.
Teidän tapauksessanne varaisin ajan parisuhdeterapiaan. Voisitte siellä puolueettoman henkilön avustuksella puhua asioita. Voihan tuossa olla sekin taustalla, että mies kokee jäävänsä keskusteluissa aina alakynteen, eikä siksi halua edes yrittää. Tietää että ne päättyvät hänen häviöönsä eikä hän saa mahdollisuutta selvittää omaa kantaansa.
Sitten jos aisiat eivät lähde aukeamaan niin voisi miettiä kannattaako yhteistä elämää jatkaa. Kuulostaa siltä, että kärsitte kumpikin tuossa suhteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi että. Noin nuori ihminen ja tuommoista joutuu sietämään.
Ihan omien kokemusten pohjalta sanon, että kannattaa siirtyä elämässä eteenpäin eikä jäädä tarpomaan tuohon suohon.
Yleensä tuommoiset piirteet tulevat ihmisessä vanhetessa voimakkaammin esille. Eli jos et nyt saa asioita kohtuudella semmoiseen jamaan, että suhteessa olisi hyvä olla niin kannattaa lähteä siitä.
Itse tarvoin tuommoisessa suhteessa nuorena aivan liian pitkään. 4 vuotta asuin kimpassa tuommoisen miehen kanssa ennen kuin ymmärsin lähteä. Minun silmäni avasi se kun lähdin opiskelemaan miesvaltaista alaa, ja huomasin että eivät miehet mitenkään yleisesti ole tuommoisia umpimielisä, vaan ihan iloisia, ystävällisiä ja empaattisia. Kyse ei suinkaan ollut minun puoleltani mistään pettämisestä eikä edes ihastumisesta. Huomasin vaan että mukavampiakin miehiä on olemassa, ja että ihan turhaan asun yhdessä semmoisen miehen kanssa, joka tekee elämästäni raskaan.
Erosin siitä suhteesta puolen vuoden ankaran mietinnän päätteeksi. Eniten surin sitä, että 'miten tuo mies pärjää ilman minua'. Lopulta kuitenkin sisuunnuin ja tuumasin, että on aikuisen ihmisen pärjättävä. Ei minun tarvitse pilata elämääni huonossa suhteessa.
Ainoa asia mitä tuossa olen katunut, on se että en ymmärtänyt lähteä aikaisemmin.
Sen jälkeen olin sinkkuna useamman vuoden, ja pohdin mitä haluan elämältäni, haluanko mitään suhdetta ja jos haluan, niin millaisen suhteen.
Nyt olen jo vanha täti :) ja onnellisesti naimisissa tavallisen, mukavan miehen kanssa.
Kyllähän tässäkin suhteessa on helpompia ja vaikeampia aikoja, mutta läheisyys, empatia ja toisen kunnioittaminen toimii molempiin suuntiin myös huonompina aikoina. Suhteemme on kestänyt 15 vuotta, eikä vielä ole tullut eteen samanlaisia ongelmia kuin siinä nuoruuden onnettomassa suhteessa.
Saanko kysyä miten ap toimit ja mikä on tilanne nyt? Olen huomannut ajautuneeni samanlaiseen tilanteeseen ja nyt alkaa tuntua siltä että keinot sekä hermot alkavat loppua.. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloittajan ongelma on hänen päänsisäinen. Äijältä aivan normaalia käytöstä. Vieppä sille kalja seuraavalla kerralla ja kysy mitä mieltä on vaikkapa V8 auton moottorin äänistä tai voisit haastaa äijän pierukilpailuun. Miksi ämmät ei tajua että äijät ei kaipaa syvääluotaavia keskustelutuokioita parisuhteen pikku kiemuroista.
[quote author="Vierailija" time="21.07.2014 klo 00:23"]
Aloittajan ongelma on hänen päänsisäinen. Äijältä aivan normaalia käytöstä. Vieppä sille kalja seuraavalla kerralla ja kysy mitä mieltä on vaikkapa V8 auton moottorin äänistä tai voisit haastaa äijän pierukilpailuun. Miksi ämmät ei tajua että äijät ei kaipaa syvääluotaavia keskustelutuokioita parisuhteen pikku kiemuroista.
[/quote]
No hohhoijaa mikä vastaus.
On niitä kuule sellaisiakin miehiä, joita ei voisi vähempää tuollainen primitiivisyys kiinnostaa...
Mahtaakohan olla mun ex kyseessä? Siinä oli sellainen mies, joka meni aina lukkoon, kun piti puhua jostain vakavasta. Suukkoja ja julkisia hellyydenosoituksia en koskaan saanut, ei koko kolmen vuoden seurustelusuhteen aikana sanonut rakastavansa minua ja seksissäkin jouduin tekemään aina aloitteeen, loppuaikana sain aina pakit. Lopulta sanoin tahtovani erota ja mies ei oikein sanonut siihen mitään. Erosimme ja hän jatkoi elämää, niin kuin ei mitään eli ero ei loppuen lopuksi tuntunut missään. Välillä mietin, miksi oikein olimme yhdessä ja oliko hänellä edes mitään tunteita minua kohtaan, vai oliko hän kanssani vain sen takia, ettei joutuisi olemaan yksin. Mies tapasi eromme jälkeisellä viikolla uuden naisen, jonka kanssa on seurustellut siitä asti. Yhteisien tuttavien kautta olen kuullut, että mies on aivan samanlainen, kuin ennenkin eli ei mitään ihmeellisempiä tunteita näytä julkisesti ym.
Voimia ja pitkä hali sulle, ap.
Mulla sama ongelma kotona. Ollaan oltu 8 v. yhdessä. Lähestulkoon täysin sama kuvio, mutta sukupuolet toisinpäin. Vaimo ei puhu, ei kosketa eikä anna koskettaa, torjuu aina, ei kehu, eikä nykyään anna eikä ota vastaan mitään seksuaalista edes katseiden tai puheen tasolla, riidellään nyk. enemmän jne... Jos yritän käydä hänen kanssaan keskustelua näistä, päätyy se aina siihen, että puhun seinille. Hän ei kestä, että hänen toimintaansa arvostellaan edes puolella sanalla. Jos ehdotan jotain parisuhteen kehittämiseksi, niin se ei käy, tai sitten on liian vaivalloista, eikä hänellä ole halua sitoutua sellaiseen. Joskus saan nyhdettyä häneltä lyhyen vastauksen kovan työn tuloksena yhteen tai kahteen kysymykseen. Hän ei syytä minua nalkuttamisesta, vaan jankuttamisesta, mikä lienee miehinen versio samasta asiasta. Kun yritän kysellä häneltä näkemyksiä ratkaisuksi tai parisuhteen kehittämisehdotuksia, niin vastaus on aina sama: "Ei mul oo mitään."
Enkä todellakaan väitä hänelle, että hänen tulisi yksin muuttua. Tiedän, ja olen asian aina siten esittänytkin, että meidän molempien tulisi tehdä parisuhteemme eteen töitä. Että ei se ole mikään semmoinen juttu, kuin satukirjoissa, missä "he saivat toisensa ja elivät onnellisina elämänsä loppuun asti". Vaivaa olisi asian eteen siis nähtävä. Olen häntä pyytänyt, että hoidetaan asia yhdessä. Olen nyt tulkinnut hänen sanattomasta viestinnästään (kun sanallista ei näihin asioihin liittyen ole), että hän luullee minun olevan yksin syypää kaikkeen pahaan ja vain minun tulee muuttua. Tätä ei tietenkään myönnä. Tähän otaksumaani harhaansa alan tosin pikku hiljaa itsekin vajota.
Vituttaa. Ahistaa. Pääni sekoaa, koska itsetuntonikin on romahtanut. Vihaan tätä, enkä saa enää iltaisin unta.
tarkennuksena viestiin 41: olemme siis kohta kolmekymppinen pariskunta, ei lapsia
ap varmasti jo tämän reilu kolmen vuoden aikana ratkaissut mitä elämällään tekee.
Alue: Aihe vapaa
Monet miehet ei halua puhua ja vatvoa asioita. Annat sen miehesi olla ja elät omaa elämääsi.
Katsot rauhassa miten miehesi reagoi siihen. Erota ehtii myöhemminkin.
Voit yllättyä miehesi reaktiosta, kun huomaa ettei akka ole kokoajan kimpussa.
Tein noin oman äitini käskystä ja nyt meillä menee paljon paremmin.