Akateeminen! Missä asiassa olet nolottavan huono?

suuntavaistoni on olematon, samoin en tiedä putarhanhoidosta yhtään mitään.

että oppii valtavan pienestä tiedon alueesta valtavan paljon.

ainakaan mun yliopisto-opinnot eivät olleet tätä, vaan aika laaja-alaiset.

Mutta asiaan: mä olen ihan järkyttävän huono rutiineissa. En saa tehtyä matkalaskuja, hukkaan kuitit. Priorisoin kaikki rutiinit niin ö-mappiin, että en tee niitä kuin pakon edessä. Jos tekisi heti alta pois, niin olisi tehtynä.

ja unohdan paljon, paitsi lukemani. Olen hajamielinen ja näytän uneliaalta varmaan 90% ajasta :D.

Laulaminen ei suju. Ei ole koskaan sujunut. En hallitse ääntäni ja sen korkeutta.



Käsillä, jaloilla tai molemmilla eri tahdissa tehtävät asiat. Minusta ei olisi rumpaliksi. Myöskään vähänkään haastavampi aerobic tms. ei suju.



Oikea ja vasen ovat käsittämättömiä. Joudun aina ihan miettimään kumpi olikaan kumpi. Tämä on ehkä nolointa.

akateemiset ovat kuitenkin niin fiksuja, että myöntävät epätäydellisyytensä toisin kuin tavalliset av-mammat.



Itse tein elämässäni väärin, en ole akateeminen, vaikka minun kuuluisi olla. Olen käynyt lukion aika hyvinkin arvosanoin ja olisin päässyt helposti yliopistoon tms., mutta hairahduinkin ottamaan miehekseni komean äsholen ja siitä ei sitten seurannut mitään hyvää ikinä.



Nyt olen jo 40+ ja harmittaa, miten koen olevani fiksu, mutta en juurikaan näe fiksuja ihmisiä ympärilläni, kun piirit on niin väärät:(



Ja fiksuus on mielestäni juuri sitä, ettei kehu itseään millään tavoin, mutta tekee hyvin sen minkä osaa esim. (mulla ei vaan ole mahdollisuutta siihen:()



Turhaa purkautumista, mutta oli pakko.

taas olen etsinyt hukassa olevia papereita sekä töissä että kotona. Koti ei ole koskaan täysin siisti, vaikka olisin juuri siivonnut. Historian henkilöt ja vuosiluvut eivät jää mieleen enkä tiedä mitään urheilusta. Suuntavaisto on ihan surkea, motoriikka myös. Käsialasta en saa aina edes itse selvää eikä puhettakaan piirtämisestä. En aja autoa vaikka kortti olisi.

Eli onneksi olen kouluttautunut työhön jossa käytetään teoriatietoa ja kielellistä lahjakkuutta, käytännön työstä ei tulisi varmaan mitään.

Olen käytännöllinen ihminen, jolla arki sujuisi muuten, mutta toivottoman kömpelö. Kädentaitoja ei ole, aerobiciin ei tulisi edes mieli mennä. Olen jatkuvasti mustelmilla ja onnettomuusherkkä. Tavarat putoilevat käsistä ja törmäilen sinne tänne.

akateemiset ovat kuitenkin niin fiksuja, että myöntävät epätäydellisyytensä toisin kuin tavalliset av-mammat.

Itse tein elämässäni väärin, en ole akateeminen, vaikka minun kuuluisi olla. Olen käynyt lukion aika hyvinkin arvosanoin ja olisin päässyt helposti yliopistoon tms., mutta hairahduinkin ottamaan miehekseni komean äsholen ja siitä ei sitten seurannut mitään hyvää ikinä.

Nyt olen jo 40+ ja harmittaa, miten koen olevani fiksu, mutta en juurikaan näe fiksuja ihmisiä ympärilläni, kun piirit on niin väärät:(

Ja fiksuus on mielestäni juuri sitä, ettei kehu itseään millään tavoin, mutta tekee hyvin sen minkä osaa esim. (mulla ei vaan ole mahdollisuutta siihen:()

Turhaa purkautumista, mutta oli pakko.