Paljonko ottaisitte korvausta (nuori täysihoidossa)
Kaupunkilaissukulaiset ehdottivat, että heidän 17v poikansa tulisi meille maalle pariksi viikoksi. Saisi kerätä kokemuksia elävästä elämästä, täysihoidossa tietenkin. Reipasta puuhastelua olisi 5-7 tuntia päivässä, muuten kävisi ongella tai viettäisi aikaansa rannalla. Tekemistä voisi vanhempien mielestä olla traktorinajo, aidanteko, lehmien vieminen/hakeminen laitumelta, kevyet taimikonhoitotyöt raivausahalla jne.
Paljonko voisimme pyytää korvausta pojan vanhemmilta, jos suostumme ottamaan hänet meille? Kyseessä on sukulainen, joten ihan mitään hurjia summia emme ole ajatelleet. Tekisi hyvää hänellekin nähdä, miten muualla kuin kerrostalossa eletään. Olisiko 50 e/vrk liikaa pyydetty? Siinä olisi sentään 3 ateriaa ja 2 välipalaa.
Kommentit (115)
sukulaisten pitäisi maksaa siitä, että ap saa apua tilallaan!
Sano pojan vanhemmille, että antavat pojalle taskurahaa ajalle jolloin poika on teillä ja asia on sillä selvä.
Kuinka paljon lisäkuluja kuvittelet pojan tuovan perheellesi, ap? Kuinka valtavan paljon joudutte ostamaan ja tekemään enemmän ruokaa, pesemään pyykkiä jne.
Kaupunkilaispojalle on iso asia - ja työtä! - veistellä aidantolppia, ajaa traktoria ja kantaa polttopuita. Ja ihan hyvin poika voi pestä navettaa ja olla mukana hakemassa lehmiä aamulypsylle - mikä estää?
auttelette kaupungissa kyläillessänne? Kysynpä vaan. Minullakin on exän perheestä kokemus että siellä kaupunkilaisten oletettiin aina osallistuvan kaikkeen puun pinoamisiin, metsän harventamiseen jne (ja moitittiin selän takana miten vähän tehtiin vaikka olisi oltu koko päivä metsähommissa) mutta kun kaupunkiin mentiin viikonloppukylään tai pitemmäksikin aikaan, odotettiin täyspalvelua. Ei mitään apua silloin annettu!!
Jos velotat täysihoitohinnan, maksan mysö 8-10e/tunti työpalkkaa eli vähintään sen saman viiskymppiä! Itse ehdotan myös, että kuittaat ruuat työllä ja annat 50-100 euroa "loman" päätteeksi kouraan kiitokseksi. Toki siinä on sull evahdittavaa lisää, mutta onpa riuskaa työvoimaakin!
että poika ei ole tulossa tekemään töitä vaan puuhastelemaan sellaisia asioita, joista ei ole ennekään palkkaa maksettu. Siksi niistä ei nytkään makseta (vai saako joku palkkaa siitä, että ilokseen ajelee traktoria pellolla ilman työkonetta???). Olisi kyllä aika ennenkuulumatonta, että sukulaispoika jostain aidanteosta tai polttopuiden pinoamisesta kehtaisi palkkaa vaatia, eihän niihin tarvita mitään koulutusta ja ne tehdään normaalielämässä muun elämisen ohessa! Vai maksetaanko kaupunkilaisteinille sitä, että esim. hän käy kaupasta ostamassa litran maitoa ja tuoreita sämpylöitä?
Vai onko se niin, että laihialaiset ovat pihejä? Missä ne ahneet asuu?
Olisi kyllä ennenkuulumatonta jos sukulaiset alkaisivat kyläilystä vaatia rahaa korvaukseksi!!!! Siis isännät. Meidän suvussa sellainen ei tylisi kellekään edes mieleen!!!!!
Oletteko muuten Hämeestä? Kuulostaa aivan ex-appivanhempieni touhulta.
rinnakkaistodellisuudessa.
Mutta meillä on kahdenlaisia vierailuita: kyläilyä, jolloin tarjoudutaan auttamaan jossain tiskauksessa tms, mutta ei muissa talon töissä. Ja sitten pitemmät vierailut, joilla osallistutaan hommiin.
Kyllä se teini aidankorjailullaan ruokansa hankkkii, vaikkei mitään varsinaista palkkaa saisikaan. Ruoka on ainoa ylimäräinen kulu isäntäperheelle, pientä lisävaivaa tietysti tulee majoituksesta.
Tässä voi olla alku sukusuhteiden pahalle tulehtumiselle. Vaikka mielestäsi pojan puuhastelut eivät olisikaan palkkatöiden veroista hommaa, ne ovat kuitenkin joltain muulta pois. Ja jos sovitte, että poika vie lehmät aamulla, hänen on se tehtävä, ei voi jäädä aamulla nukkumaan vaikka haluaisikin. Se on mielestäni silloin työtä.
Joko otatte pojan työtä vastaan täysihoitoon tai sitten kieltäydytte koko hommasta. Ei voi olla niin pihiä, että verottaa sukulaiselta 50 €/vrk.
auttelette kaupungissa kyläillessänne? Kysynpä vaan. Minullakin on exän perheestä kokemus että siellä kaupunkilaisten oletettiin aina osallistuvan kaikkeen puun pinoamisiin, metsän harventamiseen jne (ja moitittiin selän takana miten vähän tehtiin vaikka olisi oltu koko päivä metsähommissa) mutta kun kaupunkiin mentiin viikonloppukylään tai pitemmäksikin aikaan, odotettiin täyspalvelua. Ei mitään apua silloin annettu!!
Jos velotat täysihoitohinnan, maksan mysö 8-10e/tunti työpalkkaa eli vähintään sen saman viiskymppiä! Itse ehdotan myös, että kuittaat ruuat työllä ja annat 50-100 euroa "loman" päätteeksi kouraan kiitokseksi. Toki siinä on sull evahdittavaa lisää, mutta onpa riuskaa työvoimaakin!
että poika ei ole tulossa tekemään töitä vaan puuhastelemaan sellaisia asioita, joista ei ole ennekään palkkaa maksettu. Siksi niistä ei nytkään makseta (vai saako joku palkkaa siitä, että ilokseen ajelee traktoria pellolla ilman työkonetta???). Olisi kyllä aika ennenkuulumatonta, että sukulaispoika jostain aidanteosta tai polttopuiden pinoamisesta kehtaisi palkkaa vaatia, eihän niihin tarvita mitään koulutusta ja ne tehdään normaalielämässä muun elämisen ohessa! Vai maksetaanko kaupunkilaisteinille sitä, että esim. hän käy kaupasta ostamassa litran maitoa ja tuoreita sämpylöitä?
maalla sen sijaan etenkin kesävieraat eivät tajua, että elämä ei pyöri heidän ympärillään. Perikunnan jäsenet joutuvat kaikki hoitamaan metsää, vaikka miten inhottaa moinen omaisuudenhoito.
Tässä voi olla alku sukusuhteiden pahalle tulehtumiselle. Vaikka mielestäsi pojan puuhastelut eivät olisikaan palkkatöiden veroista hommaa, ne ovat kuitenkin joltain muulta pois. Ja jos sovitte, että poika vie lehmät aamulla, hänen on se tehtävä, ei voi jäädä aamulla nukkumaan vaikka haluaisikin. Se on mielestäni silloin työtä. Joko otatte pojan työtä vastaan täysihoitoon tai sitten kieltäydytte koko hommasta. Ei voi olla niin pihiä, että verottaa sukulaiselta 50 €/vrk.
Se on liian nuori ja kokematon oikeasti ajamaan koneita, osaamaton korjaushommissa, kykenemätön rakentamaan tai edes korjaamaan, täysi tumpelo navetassa lypsyrobotin kanssa jne.
Ei kannata ottaa töihin poikaa, joka ei osaa töitä tehdä. Ihan sama jos palkkaisi lukiolaistytön eläinlääkäriksi: kun ei osaa niin ei osaa, vaikka periaatteessa intoa onkin.
Tuolla toisessa ketjussa ei lasten hoitaminen kaupungissa ole maalaistytölle mitään työtä vaan hupia. Nähtävästi kaupunkilaispojalle maalaislasten harrastuksetkin ovat työtä.
Aika monta asiallista vastausta. Täällä on kyllä ihmeen hölmöjä naisia.
taitaa olla maatalon emännällä dollarit silmissä! ei sukulaislapsista oteta rahaa.... ja hei kyllä se heinien kuskaaminen on työtä!
Ai meinaat että 700euroa kaks viikkoa???? heheee. tolla rahalla pääsee kaheks viikkoo etelän lämpöön OIKEESEEN TÄYSHOITOON! ja kyllä sielläkin sitä tekemistä on.......
tän on pakko olla ap:n puolesta vitsi. kokeilee vaan miten muut reagoi!
tai ainakaan sellaisiin töihin, joista olet valmis maksamaan, niin ne sen "huvityöt" on kuitenkin töitä, jotka joka tapauksessa pitää jonkun tehdä. Ja sellaisia, joita et voi panna mitä tahansa täysihoitolavierasta tekemään.
Näin ollen et missään tapauksessa voi SEKÄ periä täysihoitohintaa ETTÄ panna poikaa edes näihin "huvittelutöihin". Jos perit 50euroa/päivä niin silloin kyse on siitä, että te järjestätte pentankkipeliä ja lämmitätte pojalle saunaa ja kokkaatte vieraillekin kelpaavaa ruokaa pöytään. Jos taas poika puuhastelee teillä edes jonkinlaisena apuna niin sinä et peri täysihoitohintaa.
Voit ehkä pyytää satasen yhteensä siitä parista viikosta, jonka poika teillä on. Kyllä sillä rahalla yksi lisäperheenjäsen, sukulainen vieläpä, ruokkiintuu. Jäät tästä vielä voitolle, kun joku käy korjaamassa teidän aidat.
Mitähän tähän nyt sanoisi. Itse olin aikoinani juurikin samalla tavalla tätini luona auttelemassa. Vanhempani eivät maksaneet tädilleni siitä että ottivat minun oppimaan asioita. Päinvastoin, minä sain lopuksi sitten vähän rahaa. Enkä tosiaankaan tehnyt mitään suuria hommia. Kitkin mansikkamaata, auttelin navetassa yms. Sain siellä myös täyden ylläpidon.
Nyt minä olen maatalon emäntänä. Opituista asioista oli hyötyä. Ja meille on tullut sukulaisia välillä yöpymään. En ole ottanut siitä rahaa. He ovat autelleet minua askareissa, he ovat saaneet ruoan, yöpaikan yms.
Nuoriakin meillä on käynyt. Heille olen (hui kauhea) maksanut palkkaa kun ovat pikku töitäkin tehneet. Ihmeen hyvin osaamaton nuori osaa tehdä pieniä pihahommia :) Ei kannata aliarvioida taitoja. Vaikka kaupungista onkin. Nuoret oppivat niin nopeasti kaiken!
Jos et halua nuorta teille ilman korvausta, niin senkun sanot sen.
KAIKKI sitten ottivat tosissaan :)
tai ainakaan sellaisiin töihin, joista olet valmis maksamaan, niin ne sen "huvityöt" on kuitenkin töitä, jotka joka tapauksessa pitää jonkun tehdä. Ja sellaisia, joita et voi panna mitä tahansa täysihoitolavierasta tekemään. Näin ollen et missään tapauksessa voi SEKÄ periä täysihoitohintaa ETTÄ panna poikaa edes näihin "huvittelutöihin". Jos perit 50euroa/päivä niin silloin kyse on siitä, että te järjestätte pentankkipeliä ja lämmitätte pojalle saunaa ja kokkaatte vieraillekin kelpaavaa ruokaa pöytään. Jos taas poika puuhastelee teillä edes jonkinlaisena apuna niin sinä et peri täysihoitohintaa. Voit ehkä pyytää satasen yhteensä siitä parista viikosta, jonka poika teillä on. Kyllä sillä rahalla yksi lisäperheenjäsen, sukulainen vieläpä, ruokkiintuu. Jäät tästä vielä voitolle, kun joku käy korjaamassa teidän aidat.
Kyllä nuo 17v:le suunnitellut "työt" ovat pääosin sellaisia, että niistä selviää meidän 7v kuopuskin eli enemmän leikkiä kuin työtä.
Toinen vaihtoehto tuolle sukulaisperheelle on laittaa teini kielikurssille, hintaa tulee hieman yli 1800 e. Siellä poika ei saa 3 ateriaa päivässä ja välipaloja. Meille teini joka tapauksessa olisi ylimääräinen henkilö niin ruokapöydässä kuin työmaallakin, joten eipä käynyt mielessä, että ilmaiseksi pitäisi meille ottaa.
Toinen vaihtoehto tuolle sukulaisperheelle on laittaa teini kielikurssille, hintaa tulee hieman yli 1800 e. Siellä poika ei saa 3 ateriaa päivässä ja välipaloja. Meille teini joka tapauksessa olisi ylimääräinen henkilö niin ruokapöydässä kuin työmaallakin, joten eipä käynyt mielessä, että ilmaiseksi pitäisi meille ottaa.
Niin et kyllä laita nuorta tekemään edes niitä pieniä hanttihommia.
tässä yhteydessä palstan hääketjuja. Hääparin on otettava vastaan aikuiset sukulaiset, heidän lapsensa ja mahdolliset kumminkaiman kassinkantajat juhliinsa, koska kyseessä on suku. Halusivatpa he tai eivät - suku on suku.
Tällaisessa tapauksessa jossa tulee yksi(1) sukulainen auttelemaan tilalle, oli sitten ap:n mielestä kyseessä oikeat työt tai ei, niin siitä pitää saada rahaa. Silloin sukulaisuus ei paina yhtään mitään, on pelkkä ansaintakeino.
Lisäksi ap pitää itsestäänselvänä, että poika pysyy koko kesän muuttumattomana, ei halua opetella tilan töitä, on joku perässävedettävä koko ajan. Missä niin on säädetty? Tietysti niin voi käydäkin, mutta ihan yhtä todennäköistä on, että pojasta on paljon iloa ja hyötyä tilalla.
Entä kuinka paljon pitää veloittaa maalta tulevilta sukulaisilta, kun he ovat täällä kaupungissa kylässä? Asuvat meillä, nukkuvat meidän lakanoissa, syövät meidän kanssamme samaa ruokaa. Viemme heritä kaupunkikierroksille. Saamme heiltä kuljetusapua esim kauppaan (meillä ei ole autoa). He myös auttavat mielellään pöydän raivaamisessa ja tiskikoneen täyttämisessä syönnin jälkeen. Heitä on kerrallaan monta. Miten menee rahapolitiikka tällaisessa tilanteessa?
26
tässä yhteydessä palstan hääketjuja. Hääparin on otettava vastaan aikuiset sukulaiset, heidän lapsensa ja mahdolliset kumminkaiman kassinkantajat juhliinsa, koska kyseessä on suku. Halusivatpa he tai eivät - suku on suku. Tällaisessa tapauksessa jossa tulee yksi(1) sukulainen auttelemaan tilalle, oli sitten ap:n mielestä kyseessä oikeat työt tai ei, niin siitä pitää saada rahaa. Silloin sukulaisuus ei paina yhtään mitään, on pelkkä ansaintakeino. Lisäksi ap pitää itsestäänselvänä, että poika pysyy koko kesän muuttumattomana, ei halua opetella tilan töitä, on joku perässävedettävä koko ajan. Missä niin on säädetty? Tietysti niin voi käydäkin, mutta ihan yhtä todennäköistä on, että pojasta on paljon iloa ja hyötyä tilalla. Entä kuinka paljon pitää veloittaa maalta tulevilta sukulaisilta, kun he ovat täällä kaupungissa kylässä? Asuvat meillä, nukkuvat meidän lakanoissa, syövät meidän kanssamme samaa ruokaa. Viemme heritä kaupunkikierroksille. Saamme heiltä kuljetusapua esim kauppaan (meillä ei ole autoa). He myös auttavat mielellään pöydän raivaamisessa ja tiskikoneen täyttämisessä syönnin jälkeen. Heitä on kerrallaan monta. Miten menee rahapolitiikka tällaisessa tilanteessa? 26
ja sille pojalle pitää järjestää varmaan oma huone (?) eli joku perheen lapsista joutuu varmaan luopumaan omastaan (ei kivaa). Kun kyseessä on 17v teini niin varmaan on erilaiset tv-ohjelmat mielessä kuin muulla perheellä, meneekö teini edes ajoissa nukkumaan? Aika paljon ylimääräistä hyysättävää tulossa, mutta sukulaisuuteen vedoten täytyy vaan kestää?
Huomaa kyllä ettei sinulla ole kokemusta melkein aikuisesta nuoresta. Puhut kuin nuoresta olisi yhtä paljon vaivaa kuin siitä 7v ikäisestä :D
Eipä sillä, vähän veikkaan ettei se nuori edes teille halua tulla :) Varsinkin jos noin nyrpeänä olet jo valmiiksi.
Huomaa kyllä ettei sinulla ole kokemusta melkein aikuisesta nuoresta. Puhut kuin nuoresta olisi yhtä paljon vaivaa kuin siitä 7v ikäisestä :D Eipä sillä, vähän veikkaan ettei se nuori edes teille halua tulla :) Varsinkin jos noin nyrpeänä olet jo valmiiksi.
Vaikka se siinä' nukkuisi niin missä muu perhe katsoisi televisiota? Lattiallako? Kauniilla säällä sen pojan voisi laittaa telttaan nukkumaan.
Olisi kyllä ennenkuulumatonta jos sukulaiset alkaisivat kyläilystä vaatia rahaa korvaukseksi!!!! Siis isännät. Meidän suvussa sellainen ei tylisi kellekään edes mieleen!!!!!
Oletteko muuten Hämeestä? Kuulostaa aivan ex-appivanhempieni touhulta.