Lue keskustelun säännöt.
Lapsia annetaan huostaan uuden perheen tieltä - järkyttävää!
26.04.2011 |
Osa uusperheiden vanhemmista on valmiita luopumaan aiemmasta liitosta syntyneistä lapsistaan vapaaehtoisesti keskittyäkseen uuteen perheeseen. Lastensuojeluviranomaisten mukaan yksi syy nuorten huostaanottojen lisääntymiseen on se, että osa uusperheiden vanhemmista tarjoaa itse omaa murrosikäistä lastaan huostaanotettavaksi.
Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten ja nuorten määrä Suomessa on kaksinkertaistunut 90-luvun alusta lähtien ja on nyt lähes 18 000. Erityisesti nuorten huostaanotot ovat lisääntyneet merkittävästi ja tahti on kiihtynyt viime vuosina erityisesti 16 - 17 -vuotiaiden sijoituksissa.
Vantaan kaupungin lastensuojelun avopalveluiden palvelupäällikkö Jaana Vilpas väittää, että yksi syy juuri nuorten huostaanottojen lisääntymiseen on se, että joidenkin uusperheiden vanhemmat itse tarjoavat hankalaa vanhasta liitosta syntynyttä murrosikäistä lastaan huostaanotettavaksi, kun nämä haluavat itse keskittyä uuteen perheeseen ja parisuhteeseen.
- Selkeästi voi sanoa, että viime vuosien aikaan tällaisia tilanteita on tullut kohtuullisen usein, kyllä minun mielestäni voidaan puhua ilmiöstä. Ja minulla on sellainen käsitys, ettei tämä ole mikään vantaalainen ilmiö, vaan valtakunnallinen ilmiö ja myös tämän ajan ilmiö.
Palvelupäällikkö Jaana Vilppaan mukaan yksistään Vantaalla tapauksia on useita kymmeniä. Myös muissa suurissa kaupungeissa ilmiö tunnistetaan, mutta sitä ei ole tutkittu, eikä siitä ole julkisuudessa puhuttu.
Usein vanhemmat sanovat jopa suoraan tai muulla tavoin osoittavat, että vanhasta liitosta syntynyt hankala nuori ei mahdu enää uusperheeseen.
- Voi olla, että sinä aikana kun lapsi on kotoa pois, niin huone on annettu nuoremmalle sisarukselle. Ihan tällaisia konkreettisia esimerkkejä käytännössä tulee, Vilpas sanoo.
Vilppaan mukaan kyseessä eivät ole pelkästään perheet, joissa on nk. perinteisiä ongelmia, kuten päihteitä ja mielenterveysongelmia.
- Osassa on, mutta osassa ei ole selkeästi. Ehkä se onkin se, mikä tässä pistää pikkusen silmään, etteivät ne ole perinteisiä lastensuojeluperheitä tai -tapauksia.
YLE Uutiset
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/04/lapsia_annetaan_huostaan_uuden_pe…
Kommentit (25)
Kyllä tuota on varmaan ennenkin tapahtunut. Ainakin minulle 90- luvun alussa. Äitipuoleni vihasi minua todella pajon, vaikka en ollut edes ns. hankala nuori, vaan hoidin kouluni hyvin ja olin kiltti. Olin ilmeisesti muistutus isäni vanhasta elämästä.Yritin pysyä poissa mahdollisimman paljon ja eräänä päivänä takaisin tullessani huomasin, että tavarani oli pakattu ja huoneeni annettu velipuolelleni. No, olin kyllä jo 19, mutta juuri päässyt lukiosta ja ihan tyhjän päällä, ilman koulutuspaikaa, asuntoa yms. Olen kyllä pärjännyt elämässäni sen jälkeen, mutta kyllä tuo oli aika raaka napanuoran katkaisu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehen exä on laittamassa murrosikäistä poikaansa koulukotiin. Pienempi sisarus, joka siis uudesta liitosta, tarvitsee oman huoneen. Viikko viikko systeemillä mentiin jonkun aikaa, mutta äiti laittoi sille stopin. Hän kokee, että oman lapsen on parempi olla koulukodissa kuin isällään ja hänellä.
Huoltajuudesta silti taistelee kynsin hampain eikä isälle ilmoiteta asioita kuin vasta jälkikäteen. Eronneet ovat kymmenen vuotta sitten naisen pettämisen vuoksi.
Mä en voi ymmärtää kuinka se lutka kehtaa kiusata omaa lastaan. Tuntuu, että sillä ei oikeasti ole kaikki kotona.
Poika ei ole mikään ongelmanuori. Ihan normaali murkkuikäinen lapsi.
Miehen exä on laittamassa murrosikäistä poikaansa koulukotiin. Pienempi sisarus, joka siis uudesta liitosta, tarvitsee oman huoneen. Viikko viikko systeemillä mentiin jonkun aikaa, mutta äiti laittoi sille stopin. Hän kokee, että oman lapsen on parempi olla koulukodissa kuin isällään ja hänellä.
Huoltajuudesta silti taistelee kynsin hampain eikä isälle ilmoiteta asioita kuin vasta jälkikäteen. Eronneet ovat kymmenen vuotta sitten naisen pettämisen vuoksi.
Mä en voi ymmärtää kuinka se lutka kehtaa kiusata omaa lastaan. Tuntuu, että sillä ei oikeasti ole kaikki kotona.
Poika ei ole mikään ongelmanuori. Ihan normaali murkkuikäinen lapsi.
Vai onko se liikaa teidänkin uusperheessä?
En osannut edes kuvitella, että tavalliset ihmiset voivat olla noin pahoja omille lapsileen.
voi ruveta suhteeseen/tekemään lapsia ihmisen kanssa, joka on valmis hylkäämään omat lapsensa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä ei ole lapsia. Asutaan kaksin kaksiossa. Mulle sopii, että katsotaan isompi asunto, mutta pojan äiti haraa vastaan. Mies odottaa nyt sossusta kirjettä, että saisi edes vähän tietoa asioista.
Ilmeisesti elarit on äidille niin tärkeä tulonlähde, että haluaa sen vuoksi olla lähivanhempi. Tarkoittaen käytännössä sitä, että poika on viikot koulukodissa ja joka toinen vkl siellä ja joka toinen täällä meidän luona.
Itsellä on fakta tietoa että jos murkulla perheessä ongelmia, lastensuojelu neuvoo sijoittamaan laitokseen, ettei perheen ilmapiiri ole huono ja että sisarukset saavat paremman kasvuympäristön. Joissain tapauksissa nuori ei saa apua ennen laitokseen sijoittamista, koska resurssit vähissä.
Nämä asiat ovat kaksipiippuisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
...ja kerron yden tarinan.
Olin esikoiseni yh 10 vuoden ajan, sain hänet yksin parikymppisenä. Opiskelin itselleni amk-tason tutkinnon, selvittiin ihan hienosti lapsen kanssa. Isovanhemmat auttoivat hoitamisessa kyllä paljon. Seurustelin vakavasti pariinkin eri kertaan, mutta vain yksi seurustelu johti puolentoista vuoden avoliitoon. Sein kariutui, koska mies piti vastuun ja kustannukset lapsesta puhtaast minulle kuuluvina eik osalistunut mitenkaään lapsen hoitoon halusin lisää lapsia mutta en heille sellaista isää.
Olin kolmekymmpinen ja lapseni siis 10 v, kun aloin seurustella tulevan aviomieheni kanssa. Hän oli ihana sekä minulle että lapselle. Lapsi joka oli hyväksynyt aiemman seurustelun, heittäytyi kuitenkin hankalan mustasukkaiseksi. Ei auttanut, vaikka annettiin hänelle aikaa ja huomiota, yhdess ja erikseen - molemmat. Lapsi eristäytyi, pakeni kavereille ja mummoille, vietti aikaansa mahdollisimman paljon muualla. Osallistui kyllä, jos jotain kivaa oli luvassa, mutta lipesi omille teilleen heti kun oli mahdollista; kuori kermat päältä.
Jokaista vaihetta suhteen etenemisessä tyttö vastusti: murjotti, mökötti, riiteli ja väisteli. Emme kuitenkaan antaneet periksi vaan seurustelu johti kihlaukseen, häihin, yhteenmuuttoon, raskauteen ja lapsen syntymään. Ostettin tontti ja rakennettiin taloa, syntyi kolmaskin lapsi perheeseen ja päästiin muuttamaan uuteen kotiin, jossa teinille oli tietenkin oma huone.
Teini viivytteli muuttonsa kanssa, oli loma-aika joten hän ei muilta kiireiltään ehtinyt. Me muut pakkasimme ja siivosimme hänenkin tavaransa. Teini ilmoitti vihaavansa uutta kotia, jota oli aiemmin odottanut kuin kuuta nousevaa. Sama meno jatkui ja paheni, teini kävi kotona riitelmässä ja sotkemassa, ei pitänyt mitään mitä meille lupasi, ei hetkeäkään auttanut. Lopulta teini voi niin pahoin, että koulussakin huolestuttiin.
Meistä tuli lastensuojelun asiakkaita. Sosiaalityöntekijä kävi kotonamme, jutteli yhdessä ja erikseen meidän kaikkien kanssa - tosin pienemmät lapset olivat niin pieniä ettei heidän kanssaan oikein voitu keskustella: 3,5 v ja 1,5 v. Sovittiin asioita, mutta teini teki kuten aina ennenkin - ei mitään. Tieto koulusta ei siirtynyt kotiin koska ysiluokkalainen "ei muistanut", en tiennyt vanhempainilloista, en saanut kokeita allekirjoitettavaksi, en tiennyt muutoksista. Lapsi oli esim ilmoittanut koulussa ettei hänellä ole luistimia eikä hiihtovarusteita, vaikka todellisuudessa oli.
Lpulta tuli se päivä että lapsi ilmoitti ettei mene kouluun. Ei mennyt bussilla, ei suostunut lähtemään vaikka olisi ollut kyytikin tarjolla. Annettiin kotiaresti jota teini rikkoi - ei vaan tullut koulusta kotiin vaikka piti. Muutaman kerran hain hänet lasten kanssa, mutta vaikeaahan sekin oli. Metsästä nyt kahden alle kolmevuotiaan kanssa teiniä pitkin pitäjää. ei siis auttanut sosiaalityöntekijänkään tarjoma tuki, teini oli mielstään ihan oikeassa ja koko muu maailma liittoutunut häntä vastaan.
Lopulta kävin häneen käsiksi. vieläkin itkettää, mutta olin niin rikki. Minulla oli kotona lapsi, joka riiteli kaikesta. En päässyt häntä pakoon, minun oli jaksettava pitää huolta myös pienemmistä. Lapsi yritti purra, kun riuhtaisin hänet lattialle. Selätin hänet ja istuin päälle, painoin hartoista lattiaan. Mietin että voi luoja, miten tähän on jouduttu ja miten NYT. Pyysin hämmentynyttä ja silmät selällään tapahtunutta seurannutta kaksivuotiasta tuomaan äidin puhelimen ja kysyin teiniltä että soittaako hän vai minä sosiallityöntekijälle. Teini ei halunnut joten minä soitin.
Lapsi lähti pois. Hän oli muualla (onneksi, onneksi pääsi toiseen perheeseen eikä koulukotiin, sai jatkaa omassa koulussaankin!) puoli vuotta. Sijoitus tehtiin avohuollon tukitoimena, joten puolen vuoden päästä lapsi palasi kotiin. Oli kuitenkin jo ysinkevät, hän oli hakenut oppilaitokseen jonne pääsi ja lähti, hän sai edes jollain lailla lahjojaan vastaavat paperit peruskoulusta.
Hän on opiskelupaikkakunnallaan asumassa ja pian 20 v. Hän saa tulla kotiin milloin vaan. Omaa huonetta hänellä ei tosin ole, koska on niin vähän kotona. eikä sinänsä, mielellään nukkuukin pikkusisarustensa kanssa, ei vain samassa huoneessa vaan ihan samassa petissä silloin kn tulee - siis ihan siksi että tahtoo niin.
Sotkuinen hän yhä on. Ei sille mitään voi. Hän on sellainen. Mutta itse kantaa vastuun elämästäänm ja hyvä niin. Asumisen hänelle maksamme ja saa satasen verran kuukausirahaa, opintotuet itselleen. Puhelinta en enää maksa, koska tyttö hukkasi sen jälleen - päätin että vastatkoon siitäkin täysi-ikäisenä itse, koskapa minulle tuottaa harmaita hiuksia olla aina sulkemassa liittymää ja aukomassa sitä taas uudelleen. Hän tahtoisi muuttaa kalliimpaan asuntoon vuokralle ja saa sen toki tehdä. Sen asunnon vuokrasopimuksesta vastaa sitten itse jos muuttaa.
Lisäksi huomaan sekoilleeni lasten iän kanssa: akuuttiin aikaan pienemmät isarukset olivat todellakin 3,5-4v ja 2,5-3 v.
Toisessa perheessä oloaikana vietettiin kaikkien lasten syntymäpäivät: neidin syntymäpäiville osallistui koko perhe ja mummo myös - käytiin sijaisperheessä kahvilla. Pikkusisarustensa syntymäpäiville neiti ei tullut kotiin, koska hänellä oli muuta tärkeämpää tekemistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lisäksi huomaan sekoilleeni lasten iän kanssa: akuuttiin aikaan pienemmät isarukset olivat todellakin 3,5-4v ja 2,5-3 v.
Toisessa perheessä oloaikana vietettiin kaikkien lasten syntymäpäivät: neidin syntymäpäiville osallistui koko perhe ja mummo myös - käytiin sijaisperheessä kahvilla. Pikkusisarustensa syntymäpäiville neiti ei tullut kotiin, koska hänellä oli muuta tärkeämpää tekemistä.
hormonihuuruissaan todella vaikeita. Eihän tässä ole lasta hylätty uuden perheen vuoksi, eli hiukan erilainen tilanne.
Lisäksi huomaan sekoilleeni lasten iän kanssa: akuuttiin aikaan pienemmät isarukset olivat todellakin 3,5-4v ja 2,5-3 v. Toisessa perheessä oloaikana vietettiin kaikkien lasten syntymäpäivät: neidin syntymäpäiville osallistui koko perhe ja mummo myös - käytiin sijaisperheessä kahvilla. Pikkusisarustensa syntymäpäiville neiti ei tullut kotiin, koska hänellä oli muuta tärkeämpää tekemistä.
hormonihuuruissaan todella vaikeita. Eihän tässä ole lasta hylätty uuden perheen vuoksi, eli hiukan erilainen tilanne.
Mä en tosiaan olisi väkisin edes mennyt naimisiin tuossa tilanteessa, lastenteosta puhumattakaan, mutta mun tämän hetkiset lapseni ovatkin ykkössijalla, en ota tuollaista riskiä, että lopulta haluaisin ne pois luotani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lisäksi huomaan sekoilleeni lasten iän kanssa: akuuttiin aikaan pienemmät isarukset olivat todellakin 3,5-4v ja 2,5-3 v. Toisessa perheessä oloaikana vietettiin kaikkien lasten syntymäpäivät: neidin syntymäpäiville osallistui koko perhe ja mummo myös - käytiin sijaisperheessä kahvilla. Pikkusisarustensa syntymäpäiville neiti ei tullut kotiin, koska hänellä oli muuta tärkeämpää tekemistä.
hormonihuuruissaan todella vaikeita. Eihän tässä ole lasta hylätty uuden perheen vuoksi, eli hiukan erilainen tilanne.
Mä en tosiaan olisi väkisin edes mennyt naimisiin tuossa tilanteessa, lastenteosta puhumattakaan, mutta mun tämän hetkiset lapseni ovatkin ykkössijalla, en ota tuollaista riskiä, että lopulta haluaisin ne pois luotani.
Kyllä siinä nyt joku raja on siinäkin, saako vanhempi KOSKAAN perustaa uutta perhettä. Totta kai saa, jos lasta siinä perheessä kohdellaan hyvin ja hänellä on samat oikeudet kuin perheen muillakin lapsilla.
Totta kai lapsen tunteet pitää ottaa huomioon, ja ihan perseestä on aivan liian nopea eteneminen eron jälkeen uuteen suhteeseen johon pitää heti tehtailla uusia lapsia. Tuossa yllä olleessa tarinassa kyseessä oli kuitenkin aivan kohtuuton käytös teiniltäkin. Kyllä niiltäkin jotain voi vaatia sentään.
Näitä samanlaisia tarinoita kuulee surullisen paljon. Ihmetellään mikä sitä teiniä vaivaa, kun ei osaa iloita äidin uudesta onnesta eikä pikkusisaruksista ja hienosta talosta. Kyllä siinä väkisin teini itsensä tuntee ulkopuoliseksi. En sano tätä pahalla, mutta kyllä se uusperhe on vaikea yhtälö. Henkiseen puoleen pitäisi kiinnittää enemmän huomiota ja sitä nuortakin pitäisi kuunnella. Nykyään on vaan monella niin hirveä kiire saada se uusperhe.
Kyllä se voi toimia, mutta vaatisi keskusteluavun hakemista vähän aikaisemmassa vaiheessa kuin mitä tässä oli haettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näitä samanlaisia tarinoita kuulee surullisen paljon. Ihmetellään mikä sitä teiniä vaivaa, kun ei osaa iloita äidin uudesta onnesta eikä pikkusisaruksista ja hienosta talosta. Kyllä siinä väkisin teini itsensä tuntee ulkopuoliseksi. En sano tätä pahalla, mutta kyllä se uusperhe on vaikea yhtälö. Henkiseen puoleen pitäisi kiinnittää enemmän huomiota ja sitä nuortakin pitäisi kuunnella. Nykyään on vaan monella niin hirveä kiire saada se uusperhe. Kyllä se voi toimia, mutta vaatisi keskusteluavun hakemista vähän aikaisemmassa vaiheessa kuin mitä tässä oli haettu.
eikä vain itsekkästi lähdetä siitä, että ei anneta periksi tuumakaan, kuten tuossa yllä.
karseinta on seurata, miten teinipoika kyllä asuu isäntä ja uuden perheen kanssa, mutta kukaan ei ole kiinotunut sen tekemisistä. Koulu menee miten menee ja muutenkin puuhailee ikään sopimattomia asioita eikä ketään kiinnosta.
Haaveilin jo ennen esikoista useasta lapsesta, en vain yhdestä. Esikoiseni oli vahinko, mutta hänethän minä vahvimmin olen näistä kakista lapsistani tahtonut: tiesin olevani yksin ja halusin pitää hänet silti.
Keskusteluapua oli yritetty saada. Olen puhunut lukemattomia keroan opettajan ja terveydenhoitajan kanssa ja aina vastaus oli heiltä sama: ei huolta, tyttö on fiksu ja pärjää hyvin. Koulu ymmärsi vakavuuden vasta sitten kun oireilu lopulta näkyi sielläkin. Siihen saakka minä olin ylihuolehtiva äiti. Apua siis haettiin, mutta sitä ei saatu.
Olin 32 v, kun toinen lapseni syntyi. Esikoisella ja kakkosella on ikäeroa reilut 12 v. Koin olevani lasten hankinnan kanssa jo kriittisessä iässä. En uskaltanut enää odottaa, koska olin odottanut jo 12 vuotta tätä mahdollisuutta.
Halaun muistuttaa myös siitä, että yhden isäehdokkaan hylkäsin juuri siksi kun tajusin, ettei hän tulisi kohtelemaan perheen lapsia tasa-arvoisesti. Aviomieheni otteet olivat alusta alkaen aivan erilaiset.
t. 11 ja 12 viestin kirjoittanut äiti
että voisi antaa aiemmat lapsensa pois kun he perustavat nyt perhettä. Tytöt olivat reilusti alle 10 vuotiaita, nuorempi vain muutaman vuoden! Ja tämä tuli miehelle aivan puun takaa, nainen vaan iloisesti ehdotti, että antaa aiemmat lapset isilleen jos mies haluaa! Naisella lapsia useiden eri miesten kanssa. Mies ei tähän suostunut, eikä hänellä ollut mitään naisen lapsia vastaan, naisesta se vaan oli kiva idea kun nyt on uusi mies ja uusi perhe...Sairaita äitejä siis riittää, siihen uuteen mieheen yritetään takertua keinolla millä hyvänsä.
Ongelmia voi tulla missä tahansa peheessä. Uusioperheessä näiden riski kuitenkin todennäköisesti vielä suurempi, kuin ydinperheessä.
On olemassa lapsia, jotka yksinkertaisesti ovat äärimmäisen hankalia ja kapinoivia ilman suurempaa syytä. Näiden kanssa olisi kasvatuksen ammattilainenkin ihmeissään. Tällaiset luonnostaan vaikeat lapset ovat kuitenkin äärimmäinen marginaali-ilmiö. Usein teinihirviön kasvatuksessa on jossain kohtaa mennyt jotain pieleen.
Tunnen itse kaksi tällaista vaikean teinin perhettä. Toinen on uusioperhe ja toisessa vanhemmat "vain" eronneet. Toisessa lapsi asuu kotona ja toisessa on huostaanotettu. Kummassakaan perheessä ei nähdä mitään syitä lapsen käytökseen ja ongelmiin. Ulkopuolisena on kuitenkin helppo osoittaa muutamia ainakin ongelmaa pahentaneita "kasvatusvirheitä" molemmissä kodeissa.
Uskon, että suurimmat ongelmat teinin kasvatuksessa ovat ajan/kiinnostuksen puute lapsen asioissa sekä liika periksi antaminen. Näitä molempia näen ympärilläni enemmän uusperheissä. Joskin yhä enenevässä määrin ilmiö on yleistynyt myös ydinperheiden keskuudessa.
Avioero ja uusperhe heiluttavat myös lapsen elämää todella rankasti. Tämäkin luo pohjaa ongelmien synnylle. Onnellisen ydinperheen lapsi on uusperheen lapseen nähden elänyt lintukodossa. Uusperheen lapsi on joutunut monasti kokemaan 1. vanhempiensa riidat ja huonon suhteen 2. eron 3. uuden perheen muodostumisen.
Ei sillä, että kaikkien uusperheiden lapsista tulisi öykkäreitä tai kaikkien ydinperheiden teinit olisivat enkeleitä. Ja eroja sekä yhteen muuttoja voi hoitaaa monella eri tavalla. Kuten kasvatusta yleensäkin. Mikään tapa ei suo automaattista onnea tai johda varmasti turmioon, mutta voi merkittäväati vauhdittaa matkaa tuolla tiellä.
Luin silmät kyynelissä sinun kirjoitusta.. Nimittäin itse olisin voinut juuri olla tuo lapsi. Vanhempani erosivat kun olin 10 vee. En edes varmaan tiennyt, että vanhemmat voivat erota. (ei sellaisia ähipiirissä eikä koulussa ollut ollenkaan).
Muutin äidin ja siskon kanssa uuteen kotiin. Kaikki meni hyvin. Uudessa koulussa jopa arvosanat parani yms. Sitten äitini alkoi tapailla miestä ja kaikki kaatuivat päälleni. En vain voinut hyväksyä uutta miestä, en tiedä miksi. Sanoin äidille, että saat valita miestä tai minä! Uhkasin karata kotoa yms., jos näekin sen miehen. (Mies oli tosi mukava ja äiti koko huolehti myös meistä tosi hyvin). Äiti järkyttyi sanoista, mutta ymmärsti tunteeni. Hän jätti miehen. En ole nähnyt äitiäni koskaan sen jälkeen kenkään kanssa eli kohta 2o vuoteen.
Nyt itse olen melkein kolmikymppinen äiti. Jos äitini olisi valinnut toisin, niin minulle olisi aika varmasti käynyt samalla tavalla kuin tyttärellesi. Ei minua ois koulu enää kiinnostanut, olisin ajautunut toiseelaiseen porukoihin yns (näin oli siis käymässä).
En voi kertoa mistä se johtuu, että kaikki lapset eivät vain voi hyväksyä yhtä äkkiä "uutta pehettä". Vasta nyt ehkä pystyisin näkemään äidin rinnalla jonkun miehen tai isäni rinnalla uuden naisetn. Eli siihen kasvamiseen tarvittiin mellkein 20 vuotta!
Kerron tämän vain siksi, että en tiedä kenen parasta tulisi ajatella omaa onnea vai lapsen parasta, mutta ei lapset välttämättä sopeudu helposti uuteen tilanteeseen, vaikka heille kaiken mahdollisen parhaan tuen antaakin.
Kyllä tuota on varmaan ennenkin tapahtunut. Ainakin minulle 90- luvun alussa. Äitipuoleni vihasi minua todella pajon, vaikka en ollut edes ns. hankala nuori, vaan hoidin kouluni hyvin ja olin kiltti. Olin ilmeisesti muistutus isäni vanhasta elämästä.Yritin pysyä poissa mahdollisimman paljon ja eräänä päivänä takaisin tullessani huomasin, että tavarani oli pakattu ja huoneeni annettu velipuolelleni. No, olin kyllä jo 19, mutta juuri päässyt lukiosta ja ihan tyhjän päällä, ilman koulutuspaikaa, asuntoa yms. Olen kyllä pärjännyt elämässäni sen jälkeen, mutta kyllä tuo oli aika raaka napanuoran katkaisu.