Raivostuttaa, kun yhden lapsen äidit, joilla helppo lapsi,

silti elämä heidän kanssaan ei ole mitään helppoa. Olen kertonut vauva-arjestani x 2 ja sitä todella tunnutaan kauhistelevan... ehkä se ei siis ole kaikilla sellaista. Ymmärsin, että on olemassa vauvoja, joita ei esim. koko ajan kanneta. Minusta se kantaminen on vielä helpoin osuus, se kun itkee eikä saa rauhoittumaan mitenkään on ikävää tai tunnin välein herääminen yöllä.

Tuntuu tosin esikoinen olevan kuitenkin älykäs ja reipas poika, joten ehkä se tästä, ehkä se tästä...

Itselläni vasta yksi (ja anteeksi, aika helppokin tapaus) enkä halua toista lasta ainakaan pariin vuoteen. Lapsi on nyt 1-vuotias. En ymmärrä miksi pitää väkisin tehdä pienellä ikäerolla monta lasta ja sitten valittaa kuinka rankkaa on. Jos satun katsomaan edellämainitun kaltaista perhettä, olen kauhuissani. En ole tippaakaan vahingoniloinen vaan vain kauhuissani. Toivottavasti kierukka ei petä...

jos katson tuollaisia perheitä. Minulla on 2 lasta, 3,5v. ikäerolla ja voin sanoa että on helpompaa kuin perheillä joilla pienemmät ikäerot MUTTA jos hymyilen katsellessani lasten kiukkuilua teen sen siksi, koska tiedän tasan tarkkaan minkälaista on vilkkaan lapsen äitinä. Minulla kun on/oli esikoinen todella hankala tapaus ja siksi vauva tuli vasta nyt kun poika on jo 3,5v.

ollut tosi helppo. Saamme kesällä toisen, joten ikäero jää hyvin pieneksi. Saa nähdä, miten kahden pienen kanssa sujuu...



En pidä itseäni täydellisenä äitinä muuten kuin ajattelemalla, että olen juuri tälle omalle lapselleni paras mahdollinen äiti. Muiden äitien puuhat eivät minua erityisesti edes kiinnosta.



Mielestäni viestistäsi paistaa huono itseluottamus kykyihisi äitinä. Suosittelen, että keskityt pitämään itseäsi omille lapsillesi maailman parhaana äitinä eikä kiinnittämään mitään huomiota muiden äitien ilmeisiin. Ei niillä pitäisi olla sinun perheesi elämässä mitään merkitystä.

Eikä se, että ihmiset todella katsovat nenänvartta pitkin tarkoita, että epäilisin kykyjäni äitinä. Minua häiritsee se, vaikka olisin mielestäni maailman paras äiti.

Tosin mielestäni parhaaseen äitiyteen kuuluu myös reflektio muihin äiteihin.

ollut tosi helppo. Saamme kesällä toisen, joten ikäero jää hyvin pieneksi. Saa nähdä, miten kahden pienen kanssa sujuu... En pidä itseäni täydellisenä äitinä muuten kuin ajattelemalla, että olen juuri tälle omalle lapselleni paras mahdollinen äiti. Muiden äitien puuhat eivät minua erityisesti edes kiinnosta. Mielestäni viestistäsi paistaa huono itseluottamus kykyihisi äitinä. Suosittelen, että keskityt pitämään itseäsi omille lapsillesi maailman parhaana äitinä eikä kiinnittämään mitään huomiota muiden äitien ilmeisiin. Ei niillä pitäisi olla sinun perheesi elämässä mitään merkitystä.

sinulla on yksi helppo lapsi. Lainaa minun lapsiani joskus ja katso, miten kauan olet seesteinen ja niin varma siitä, miten olet täydellinen äiti lapsellesi.

Sekin tosin usein riittää, että se yksi lapsi kasvaa, koska jokaisella lapsella tulee - no yleensä - vaikeita kausia.

t. ap

ollut tosi helppo. Saamme kesällä toisen, joten ikäero jää hyvin pieneksi. Saa nähdä, miten kahden pienen kanssa sujuu... En pidä itseäni täydellisenä äitinä muuten kuin ajattelemalla, että olen juuri tälle omalle lapselleni paras mahdollinen äiti. Muiden äitien puuhat eivät minua erityisesti edes kiinnosta. Mielestäni viestistäsi paistaa huono itseluottamus kykyihisi äitinä. Suosittelen, että keskityt pitämään itseäsi omille lapsillesi maailman parhaana äitinä eikä kiinnittämään mitään huomiota muiden äitien ilmeisiin. Ei niillä pitäisi olla sinun perheesi elämässä mitään merkitystä.

ja 1v ja 2v pikkuiset (ikäeroa 1v4kk) Meillä ikäerot menee siksi näin että emme ole tehneet lapsia vaan todellakin saaneet heidät. Esikoinen sai alkunsa tosi helposti, mutta kymmenen vuotta myöhemmin jouduttiinkiin pitkiin, rankkoihin ja kalliisiin hoitohin jotka kestivät kolme vuotta.



Meillä oli kahden lapsen jälkeen sellainen olo että perheestämme puuttuu vielä yksi joten hoidot aloitettiin het kun pystyttiin. Ei todellakaan ollut ajatus että ikäero jäisi näin lyhyeksi, mutta pikkuinen halusikin tulla perheeseemme nopeammin kuin siskonsa.



Kaksi vamhempaa on aika rauhallisia, nuorin tuntuu saaneen kaiken pippurin. Ei silti mikään aivan mahdoton tyyppi : ) Ja kyllä, välillä on ollut rankkaa kun tietysti sairastavat aina yhtäaikaa. Omakaan kroppa ei kunnolla ole kerennyt palautua näin lähekkäin olleista raskauksista mutta silti en vaihtaisi tätä : )

Itselläni on kolme pientä lastea pienillä ikäeroilla. Eivät ole olleet vahinkoja vaan kovasti toivottuja kaikki.



Välillä väsyn ja huudan, välillä valitan ystävilleni miten pää hajoaa tai miten kiva olisi nukkua kokonainen yö, mutta siltikään en tekisi missään nimessä toisin. Elämä on valintoja. Olen valinnut tehdä lapset putkeen silläkin uhalla, että välillä on raskasta. Vaihtoehtona olisi isot ikäerot (koen ne omasta kokemuksesta käsin negatiivisena asiana sisarussuhteen kannalta), ehkä vähän helpompi elämä ja toisaalta pitkittynyt pikkulapsivaihe. En halua kiitos sitäkään.



Näin on hyvä, vaikka siis välillä valitan lähimmille ystävilleni. Valitanhan välillä miehestänikin, vaikka itse olen hänet puolisokseni valinnut.

ei sitä elämää voi ohjelmoida



t. erityislapsen äiti

tällainen äiti katsoo alentuvasti pieni hymynkare huulilla.

korkeintaan vähän säälien (hyvällä tavalla eli tuntien empatiaa). Itselläni vain yksi lapsi (1.5v) ja sekin superhelppo. Toista ei tule, koska en enempää saa. Ja joskus juurikin kun katson useamman kanssa "taistelevia" muistan olla erikoisen onnellinen tästä yhdestäni. Pääsen ehkä jossain asiassa helpommalla, vaikka tämä ei oma valintani olekaan.

En pidä itseäni täydellisenä (vaikkakin aika hyvänä ;) ) vanhempana ja jaksan aina päivitellä miten olenkin niin ihmeellisen helpon lapsen saanut.

ainoa lapsi on tosi vaativa

..yhden tenavan vai ongelmia venemmän. Itse valitisin yhden lapsen. Ja elämä on ollut ihanaa!!

Ja en ole itsekäs. Maailma kiittää, kun en liikakansoita tätä palloamme. Ja lapsi kiittää. Ystäviä riittää, mutta ei koskaan ole tarvinnut tistella paikastaan perheessä.

ainoa lapsi on tosi vaativa

Meidän ainokainen on aina ollut itse hienotunteisuus, fiksu, luokkansa priimus vielä lukiossakin... ja sydänystäviä löytyy...

ainoa lapsi on tosi vaativa

missään vaiheessa vaativa, nyt jo 9 luokalla. Paljon ystäviä hänellä ja samanikäiset serkut asuvat lähellä. Koulu myös sujunut aina mallikkaasti.

yhden lapsen seesteinen ja omasta erinomaisuudestaan varma äiti.



En kuitenkaan koskaan toivo pahaa toisille enkä ole vahingoniloinen.



Asioilla on puolensa - hyvät ja huonot - niin erilaisilla lapsiluvuillakin.



Jos joskus hymyilen sinulla kolmen villin, riehuvan lapsen äiti, niin tunnen yhteenkuuluvaisuutta ja myötätuntoa :)

Vasta kun mun toinen lapseni ei ollutkaan yhtä helppo, yksi ystävä sanoi ääneenkin että on ihanaa kun mä en enää ole niin omahyväinen kasvattaja.

tosin nro 23 varmaankin on onnistunut välttämään tämän kasvattajana

tosin nro 23 varmaankin on onnistunut välttämään tämän kasvattajana

yhdysvaltalainen tutkimus ovat osoittaneet, että ainoa lapsi ei ole epäsosiaalinen eikä itsekäs. Pärjää usein hyvin koulussa, kun vanhemmilla on aikaa panostaa lapsen kasvatukseen ja koulunkäyntiin.

Usein päinvastoin, isossa sisarusperheessä joutuu taistelemaan huomiosta ja paikastaan. Esim. minä lapsena.

Mutta eivät nämä silti mustavalkoisia ole, mutta tuo on tuulesta temmattu valhe, että ainoa lapsi= aina itsekäs ja epäsosiaalinen

eikä täydellisiä vanhempia. Itse yritän ajatella, että juuri kaikki rasittavimmat asiat ovat luultavasti niitä, joita vanhana muistelee lämmöllä, esim. kuinka suloista oli kun lapsi joka ilta hyppi miljoona kertaa sängystä ylös milloin milläkin verukkeella. Enkä usko, että oikein helppoja lapsia onkaan (eikä helppoja vanhempia). Tunnistan kyllä tuon ajatuksen,että toiset arvostelevat, mutta arvostelijoitahan riittää aina, sitä paitsi en missään nimessä vaihtaisi osaa kenenkään muun kanssa. tässäkin ketjussa jotkut yrittävät syyllistää jälleen vanhempia vääristä valinnoista jopa lasten hankinnan ajankohdan perusteella. Vaikeuksia voi tulla minkälaisella ikäerolla tahansa.

Mulla on kaksi vilkasta lasta, pienellä ikäerolla. Ovat vilkkaita, sosiaalisia, mutta eivät huonokäytöksisiä.



Musta näiden omien vilkkaiden kanssa on niin helppo elää, kun niitä ei tarvitse tsempata tekemään mitään. Eivät koskaan nurise, että on halua, en uskalla, enkä muutenkaan innostu. Musta olisi hankalammpaa elää sellaisten lasten kassa, jotka eivät innostu mistään tai ovat ns. helppoja lapsia eli hiljaa hissuksiin.



Elämän tekee helpommaksi se, että hyväksyy lastensa luonteenpiirteet, eikä yritä kasvattaa niistä johonkin liian ahtaaseen muottiin mahtuvia. En ole mikään curling-vanhempi, meillä on tiukat säännöt ja lapset osaavat käyttäytyä, mutta ei niistä saa ikinään sellaisia seinäkukkasia, joten sen suhteen olen luovuttanut.

että itsekin katsoin joskus ihmetellen muita vanhempia, jotka "eivät saaneet kuriin" lapsiaan - silloin kun olin yhden lapsen äiti. Esikoinen oli ja on edelleen rauhallisuuden ja killtteyden perikuva. Sitten 3,5 vuoden kuluttua syntyi kuopus ja tajusin, mitä se lapsiperheen arki oikeasti voi olla. Lapsissa on eroja! Eikä ole väliä, onko niitä 1 vai 6 - lapsen luonne ja persoonallisuus ratkaisee, miten "rankaa" tulee olemaan. Näinhän se on meidän aikuistenkin kohdalla, että jokainen kokee tilanteet eri tavalla..