Mitkä ovat mielestäsi raskauden ja synnytyksen suurimmat tabut?

pimpuli voi näyttää ihan erilaiselta ja levähtäneeltä synnytyksen jälkeen. eikä se välttämättä palaudu!!!



ja se jälkivuodon haju... yök!



ei siitäkään paljoa puhuta, että raskaana olevaa naista saattaa panettaa ihan hirveästi koko ajan mutta puolisoa taas ei, ei käy tasan halut!

siitä imettämisestä.. siis Ennen kaikkee se et ku maito nousee! Esikoisen jälkeen ei vielä sairaalassa 3 päivän aikana maito noussut, mutta tokana iltana kotona nousi ja vauhdilla! Mä itkin ja imetin.. Tissit oli kivikovat ja tuntu et oli pahempikin pamela andersson. ei kukaan mulle ollut maininnut tollasesta, olin tyyliin lähössä takas sairaalaan et mitä hittoo nyt tapahtuu..ja kuumekin nousi sitten siinä samalla.

Sama se että pitää muistaa kertoo niistä toiveista..mä olin ainakin oman synnytyksen jälkeen ihan väsynyt ja en todellakaan jaksanut huolehtia siinä vauvasta, muuta kuin syöttää sen.. Niin kauheelta kuin kuulostaakin.. mutta mä sitten sanoin niille hoitajille et voiko ne ottaa vauvan ekaks yöks.. Ne otti mielihyvin että mä sain levättyä, aina kun vauvalle iski nälkä ne tuli herättämään mut. Pitää vaan ymmärtää pyytää.

jos olet synnyttänyt imukupin avulla , et ole synnyttänyt lainkaan. Vähän samalla tavoin kuin keisarinleikkauskin.

synnytyksen jälkeen! Siis miltä kroppa näyttää.. ei se heti palaudu kaikilla.. itse ainakin lähdin samoissa vaatteissa pois missä sairaalaan meninkin. Eli äippähousut oli kyllä monta VIIKKOA sen jälkeen kova sana..

kohta pitäis toka lapsi synnyttää ja kaikki ikävät synnytyskokemukset palautui mieleen.

osastolla oli niin levotonta. Kätilöt tulivat ja menivät, labroja otettiin. Todella väsyneelle ei annettu mahdollisuutta lepoon. Mun mielestä synnyttäneelle äidille pitäisi antaa vähän löysää. Mutta meillä Suomessa ei armoa anneta, itsepä on itsensä siihen tilaan laittanut...

En enää tee lapsia, mutta soisin tuon muuttuvan. Ei se ole minulta pois, jos joku pääsisi vähän helpommalla.

En vieläkään ymmärrä, miksi sektion jälkeen piti tulla painelemaan vatsaa niin, että tikit repesivät? Eikö voisi ymmärtää, että koska vatsa on moneen kerrokseen tikattu, niin se nyrkillä painaminen saa kudokset repeämään.



En millään ilolla muistele kätilöä, jonka käsittelyn jälkeen jouduin uudestaan leikkaussaliin, tällä kertaa haavan avaukseen ja uudelleenompeluun.

korvike olisi parempi. Lisäksi suositellaan liian pitkiä täysimetyksiä.

- järkyttävän kamala kipu, kukaan ei kertonut miten kovasti supistukset voi sattua

- > tästä johtuen se, että kivunlievitystä kannattaisi pyytää ajoissa

- järkyttävät ilmavaivat synnytyksen jälkeen (kesti muutaman päivän) > kukaan ei kertonut, että synnytyksen jälkeen pierua tulee loputtomasti

- se, kuinka huonoon kuntoon synnytys voi viedä (imukuppisynnytyksen jälkeen toipuminen hidasta)

- se, että imetyksen aloittaminen sattuu aivan jumalattomasti

Esikoinen syntyi viikon etuajassa, ja valmistautuminen jäi senkin takia kesken. Sitä vaan meni sen mukana enempää ajattelematta. Hengitysharjoitukset oli neuvolassa helppoja, mutta tositilanteessa kaikki tuntui unohtuvan.. esim.

Rintojen valtava koko ja nännien kipu oli viikon ajan suurin ongelmani. Tikkejä tuli muutama ja nekin täytyi muistaa hoitaa, kuten koko alapäänalue. Karvojen poisto olisi ennen synnytystä helpottanut ompelua. Nyt niitä karvoja jäi tikkien väliin.

Emättimen toipuminen olisi ollut tehokkaamman jumpan ansiosta nopeampaa, ja vasta myöhemmin älysin avuksi ostaa ne tärkeät treenikuulat.

Rintojen muutokset nyt vuosi myöhemmin oli ja yllätys. Luultavasti turvaudun plastikkakirurgiin toisen vauvan imetyksen jälkeen..

Synnytyspelko ja sen perustella haluttu sektio. Tästä ei kokemukseni mukaan voi puhua kenellekään.

Siitä vaietaan, vaikka sitä tapahtuu 10 kertaa kätkytkuolemaa enemmän. Omalle kohdalle osui kohtukuolema ja se oli järkyttävä shokki. En voinut kuvitellakaan, että vauva voisi kuolla juuri ennen laskettua aikaa! neuvolassa puhutaan vaan keskenmenoriskistä ja sen viikon jälkeen ollaan paremmilla vesillä. Mutta ei se niin mene...;((

Minä olen synnyttänyt kaksi kertaa SatKs:ssa ja molemmilla kerroilla kohdalleni on osunut niin pinkeä kätilö, ettei mitään rajaa.

En usko mukavia kätilöitä olevan olemassakaan :/, tai vähintäänkin kuuntelen kateudesta vihreänä muiden hypetystä maailman ihanimmasta ja mahtavimmasta kätilöstä :(.



Tosiasiahan on, että se kätilö on oman tukihenkilön lisäksi se tärkein henkilö synnytyksessä. Häneen synnyttäjä luottaa todella paljon ja hän näkee synnyttäjän kaikki puolet, peittelemättä.



Minusta on omituista, että kätilöiden kouluttamiseen ei käytetä enempää aikaa...Omalla kohdallani synnytyksissä oli sellaiset tädit, etten pahimmille vihamiehillenikään moisia tahdo!



Esikoisen saadessani kätilönäni oli juuri eläkeiän saavuttava (ulkonäkönsä puolesta ) tantta, joka kiukkuili minulle kun en heti tiennyt miten synnytyssukista pitää pitää kiinni tai mihin suuntaan pitää ponnistaa. Vittu, olin 17 kesäinen esikoistani maailmaan pukertava, mistä hemmetistä tiedän miten päin rouva haluaa minun työntävän??!



Kakkosen synnytyksessä kätilö haisi kilometrin päähän hajuvedelle ja meikit paakkuina poskilla oli niin ylimielinen ja ylpeä että vieläkin oksettaa. Mies oli pääpuolessani tuolissa istumassa, eli hänellä ei ollut siinä vaiheessa mitään näköyhteyttä alapäähäni. Tämän noita-akan oli kuitenkin mainittava; että NYT TULI PASKA! MUTTA SE ON IHAN NORMAALIA! Eikö sitä läjää vaan voinut siirtää ääneti pois, pitikö siitä oikein erikseen miehelleni mainita?



Kumpikaan kätilö ei saapunut katsomaan minua osastolle kun olimme vauvan kanssa sinne päässeet vaikak sitä olisin niin kovasti toivonut ja tarvinnut. Käymään minun elämäni suurimpaa asiaa läpi ja siinä ilmenneitä komplikaatioita kerraten, kysellen...Vaan eipä tarvinnut, heille olin pelkkää ilmaa lapsineni kun minut oli synnytyssalista ulos kärrätty.



Olisin myös tahtonut, että meidät olisi heipattu ovelta kun poistuimme sairaalasta. Heille poistuvat äidit ja vauvat ovat arkipäivää, mutta minulle henkilökohtaisesti synnytäjänä on 2 kertaa jäänyt niin huono kuva Porin Keskussairaalasta ja sen synnärin kätilöistä että en taatusti mene sinne enää kolmatta kertaa, jos meille vielä joskus kolmas lapsi suodaan!



Eli summa summarum; Minusta tabu on muka aina niin empaattiset ja herttaiset kätilöt. Kaikki eivät sitä työtä sydämestään tee ja se näkyy...

synnytyksen helppoudesta ja siitä hyvin toipumisesta ei saa kertoa, vaan naisen on aina muistettava kertoa kaikille, kuinka kauheaa on synnyttää ja kuinka valtavasti kaikenlaisia pysyviä vammoja siitä tulee. Jos nainen kuitenkin uskaltaa esim. Vauva-lehden nettipalstalla kertoa kokeneensa synnytyksen aika helppona ja toipuneensa ongelmitta, hän kohtaa hyökkäyksen.

allekirjoitan tämän! Raskausaika voi oikeasti mennä ilman vaivoja, synnytys voi olla "helppo nakki" ja vauvakin voi olla helppo kuin mikä. Mutta eihän se ole äiti eikä mikään jos ei ole ruikutustarinaa kerrottavaksi...

tabujahan on, paljonkin..



itselläni on myös kokemuksia siitä, ettei vauvalleni annettu lisämaitoa. maito nousi itselläni vasta neljäntenä päivänä synnytyksen jälkeen, vaikka kuinka imetin! vauva nukahti rinnalle, mutta heti kun itse nousin sängystä tai kuului joku ääni, hän havahtui ja itki taas. imetin ja imetin nännit verillä, ja se SATTUU. toiset kätilöt antoivat todella helposti mutta joiltakin sitä sai useaan otteeseen pyytää. tuttia ei myöskään annettu.



synnytin jorvin sairaalassa, ja sieltä ei ole todellakaan parhaita kokemuksia. olisin halunnut suihkuun, ja kun olin viemässä nälkäistä vauvaani hoitajalle, sanottiin vain että ei ole aikaa hoitaa itkuista vauvaa. no, antaisitte maitoa niin ei olisi itkuinen!



virtsaaminen ja ulostaminen synnytyksen jälkeen - niiden vaikeudesta ei ollut mitään tietoa. tuntui että mieluummin pidättäisi viimeiseen asti, kuin menisi vessaan. tästä en ollut koskaan edes kuullut puhuttavan.



nyt ensimmäisen lapsen äitinä olen myös säikähdänyt ajatuksia, joissa vahingoitan vauvaani. luulin olevani vähintäänkin hullu, kun tällaiset ajatukset yhtäkkiä vain tulivat mieleen, tyyliin "mitä jos sekoaisin ja tiputtaisin vauvan parvekkeelta". mitään aikomusta ei tietenkään ollut, en ikinä IKINÄ tekisi pahaa lapselleni. asiaa helpotti se, että siitä sai puhuttua toiselle äidille, ja myös kuulla että muillakin on sellaisia ajatuksia. liittyy jotenkin siihen, että tuoreella vanhemmalla on niin suuri vastuu ihan yhtäkkiä.

Mulla oli ainakin koko sairaalassaoloajan sellainen tunne, että rakastan lastani, mutta viekää se johonkin pois, jotta saan nukkua edes muutaman tunnin. Tällaistahan ei tietenkään saanut sanoa ääneen, ja jouduin sitten lähes pakottamaan heidät ottamaan vauvan yöllä heti synnytyksen jälkeen, kun en pystynyt liikkumaan epiduraalin vuoksi.



Seuraavana yönä ei olisi tullut kuuloonkaan. Tuli kuittailua tyyliin: Tällaista se on kuule, nyt et saa nukkua kymmeneen vuoteen. Mielestäni ihan uskomatonta, eikä monessa muussa kulttuurissa tällainen äidin yksinjättäminen tulisi kuuloonkaan. Ei ihme, että masennusta ja huonommuudentunnetta on, kun ei ehdi selviämään hirveästä fyysisestä rääkistä, kun jo pitäisi olla vastuussa toisesta.



Nyt kun näitä mietin, niin toista en muuten haluakaan ...

(yksi päätyi kesken) järkyttävä oksentelu ympäri vuorokauden! Mitkään välipalat eivät auttaneet ja päinvastoin, oksensin nekin!



Alapään löystyminen ja yliaikaisen ison vauvan väkisin pitäminen vatsassa! Molemmilla kerroilla meni reippaasti yli ja piti suurinpiirtein uhkailla, että pääsin toisella kerralla käynnistykseen!



Ekalla kerralla repesin aivan täysin ja en istunut kahteen kuukauteen. Jälkivuotoa oli kaksi kuukautta reilusti ja kuljin Harmony housuissa aina.



Jälkimmäisen lapsen kätilö oli täysi paska ja irvaili 3900 kiloiselle vauvalle. Jätti minut täysin huomiotta.



Ekan kohdalla tein lasta 12 tuntia ja odotin epiduraalia. Kun anestesialääkäri vihdoin saapui, "pakenin" pistoa ja lääkäri erittäin kettumaisesti totesi, että jos ei onnistu piakkoin, jäät siihen! (mulle on lapsuudessa pistelty selkäydinpunktioita)



Se vallankäyttö ja kylmyys ovat jääneet mieleen.



Pyysin pelkopolilla sektiota, mutta ei annettu. Ekan synnytys oli todella kamala ja ponnistin monta tuntia. Ärsyttää tämä sektiokielteinen yhteiskunta! Revenneen alapään kanssa sitten on luultavasti helpompi olla: maitokaan ei tule, koska koskee niin paljon.

Itse en ole muutaman muun kirjoittajan tavoin uskaltanut juuri huudella siitä, että minulle raskausaika sekä synnytys olivat helppoja. Olen siinä mielessä onnekas, että kroppa on suhtautunut molempiin asioihin hyvin eli ei pahoivointia tai muitakaan vaivoja ja kudokset venyivät sekä myös palautuivat synnytyksistä ihan hyvin. Lapset melkein 5 kiloisia kuitenkin. Sain myös Kättärillä oikein mukavaa kohtelua yhtä suurta poikkeusta lukuunottamatta. Toisen kohdalla sain itse päättää käynnistyspäivän.

Niin tuo poikkeus oli siis yksi miespuolinen lääkäri, joka taki yliaikaistarkistuksen esikoisen kanssa. Itkua väänsin sen käynnin jälkeen, kun pelotti, mutta se pelko meni onneksi ohi. Luojan kiitos, että en tiennyt etukäteen lapsen kokoa. Synnytykseni ovat kuitenkin olleet ihan tavalliseen tapaan pitkiä ja melko kivuliaitakin ja synnytyksen jälkeen olen kärsinyt näistä täällä luetelluista vaivoista siinä missä muutkin. Mutta imetys ei ollut kyllä erikoisen kivuliasta toisin kuin monella muulla.

ei saa ruokaa. Synnytys voi kestää useammankin vuorokauden ennen sairaalaan saapumista eikä missään vaiheessa saa mitään kunnollista syötävää. Jos vielä joskus synnytän, otan omat eväät mukaan!

Tai sitten niin, että vaikka olisi omat eväät mukana, ei niitä SAA syödä kätilöiden kiellon vuoksi. Syynä siis se, että JOS joutuu sektioon.