Mitkä ovat mielestäsi raskauden ja synnytyksen suurimmat tabut?

..täysin yllätyksenä se, että synnytys ei tehnytkään niin kipeää kuin olin luullut. Ajattelin että on todella kipeä koko synnytyksen ajan. JA siitä kukaan ei varoitellut että ensisynnytys voi olla nopea! Menin sairaalaan kun minulta meni lapsivedet, sitä tarkkailtiin ja jäin osastolle. Kun ihmettelin menkkakipuja, oli kohdunsuu jo neljä senttiä auki. Olin ihan äimänä! Lapsi syntyi siitä puolentoista tunnin päästä 10min. ponnistuksella.



Synnytysvalmennuksessa ja lehdistä sitä lukee että synnytys kestää ja kestää ensimmäisellä kerralla. Onneks meni lapsivedet, olisin varmaan synnyttänyt muuten kotiin!

Maha vie ilmeiseti myös taidot.

Minusta tämä on yksi tabuista, eli nuorten naisten pätkätyöt ja se kuinka määräaikainen työsuhde kirjataan loppuvaksi esimerkiksi päivää ennen ä-loman alkua niin että lapsen saaminen on todellinen uhka omalle uralle ja töiden löytymiselle ylipäänsä. Tämä on ammattiliiton mukaan täysin yleistä, mutta siitä ei puhuta missään! Tiedän vaikka kuinka monta korkeasti koulutettua, aktiivista ja fiksua naista, joiden "ura" on tyssännyt raskauteen, jotka ovat menettäneet hyviä työtilaisuuksia kun raskaus on paljastunut tai joita ei lupauksista huolimatta ole otettu perhevapaan jälkeen uudelleen töihin, koska "pienen lapsen äiti ei pysty sitoutumaan tähän työhön sen mitä siihen tarvitaan".

Suomessa on kaksi asiaa, joita melkeinpä uskonnon tavoin ajetaan naisille: imetys ja alatiesynnytys. Missään muussa länsimaassa ei pidetä sektiota niin pahana asiana kuin Suomessa ja sitä perustellaan aina sillä kuinka se on vauvalle parempi tapa syntyä ja kuinka sektiossa on suuremmat riskit. Kuitenkin on esim. Ruotsissa tutkittu, että suunnitellun sektion riskit ovat yhtä suuret kuin normaalin alatiesynnytyksen. Sektion riskit syntyvät kiireellisissä ja hätäsektioissa. Tästä ei puhu kukaan lääkäri Suomessa.

Seuraaviin raskauksiin ja synnytyksiin. Kohdun repeämisriski, istukan irtoamisen/ huonon toiminnan riski, kohtukuoleman riski jne jne. Nämä liittyvät vain ja ainoastaan siihen kohdussa olevaan arpeen, ja pahenevat kerta kerralta. Mun mielestä taas nämä pointit jää ihan liian usein kertomatta. Oma kummilapseni on kehitysvammainen raskaudenaikaisen hapenpuutteen takia. Istukka oli kiinnittynyt arven päälle, eikä toiminut kunnolla, ja alkoi irrota loppuraskaudessa.

Tää on nyt vähän aiheen ohi, mutta itse en ollut koskaan kuullut että spinaali voi aiheuttaa aivan järjettömän kasvojen ja rinnan alueen kutiamisen. Hulluna raavin kaksin käsin nahat rullalle ja ihmettelin että mitä helvettiä?! :D

oman suolen toimintaan liittyvät vaivat ja toimenpiteet, peräruiskeet ennen synnytystä, ulostaminen synnytyksen aikana ja synnytyksen jälkeinen ummetus.



Naiskuva, joka synnyttämiseen liittyy: naisen kuuluu sietää kipua, naisen kipu ja tunteet voidaan mitätöidä, ja toisaalta naiset itse ovat yleensä liian kilttejä sanomaan takaisin.



Synnytyksen aikana nainen ikään kuin palautetaan takaisin lapseksi, jolle ei pahimmissa tapauksissa jaeta mitään informaatiota ja parhaimmillaankin väitetään vastaan ja tehdään omaan kehoon liittyviä toimenpiteitä, joita ei muissa tilanteissa tehtäisi ilman kysymyksiä, esimerkiksi tunnustelemalla tehtävät sisätutkimukset, joissa sormet yleensä vain työnnetään naisen aukkoihin tästä hänelle kertomatta tai häntä tähän valmistelematta.



"lapsen paras" ja se, miten nuo taikasanat oikeuttavat minkä tahansa toiminnan synnytyssalissa. Yleensä tätä hoetaan tilanteissa, joissa synnytys on viivästynyt tai lapsen elintoiminnoissa on nähty laskua jo pitemmän aikaa. Sen sijaan, että näissä tilanteissa valmisteltaisiin hallittu sektio, niin yleensä päädytään repimään lapsi ulos alakautta, vaikka synnytyksen viivästyminen usein tarkoittaa nimenomaan sitä että paikat eivät ole auenneet tarpeeksi, jotta lapsi pääsisi ulos.



Synnytyspelkoiselle äidille valehtelu, jota terveydenhuollon piirissä pidetään valkoisina valheina. Äiti painostetaan edes yrittämään alatiesynnytystä lupaamalla, että milloin tahansa hänen halutessaan voidaan tehdä sektio. Käytännössä mikäli alatiesynnytys on aloitettu, ei sektiota enää tulla tekemään kuin hätätilanteessa. Äidin paniikki, kipu, uupumus tai kudosten vakavat repeämät eivät tarkoita hätätilannetta, koska ne eivät vaikuta lapsen parhaaseen. Pelkosektion myöntämisestä on tehty vaikeaa, ja siitä yritetään käännyttää jokaisella mahdollisella askeleella pois.



Se, kuinka huono synnytyskokemus vaikuttaa äiti-lapsi-suhteeseen. Synnytyksenjälkeinen hormonimyrsky on jo itsessään vaikea tilanne, mutta kun lapsi on tullessaan repinyt lisääntymiselimistön kappaleiksi, ja tämän tuntee kipuna jokaisella hengenvedolla, niin aina lapseen ei vain voi heti sitoutua ja rakastua. Tämä prosessi voi viedä pitkän aikaa, eikä se aina synny yhdessä lapsen kanssa tai henkilökunnan panostamana.

Kun toinen lapsi syntyi ja esikoinen oli juuri täyttänyt kaksi vuotta, yöheräilyt alkoivat tuntua samantien jopa mahdottoman raskailta ja väsyttäviltä. Ero tässä asiassa ekan ja toisen lapsen välillä oli kuin yö ja päivä. Levätä ei enää pysty pelkästään omilla ehdoilla kuten esikoisen kanssa, vaan univelka alkaa kumuloitua nopeasti. Toisen lapsen syntymä tuntuu monissa muissakin perheissä olevan äidille hyvin rankkaa. Luulen, että yksi tabu on juuri kahden lapsen (tai useamman) äidin (ja isän) väsymys ja uupumus. Taapero + vauva -yhdistelmä on uskomattoman raskas.

josta kuulee vain kehuvia sanoja selitystä siitä, kuinka se vie kaikki kivut pois eikä enää tunne mitään. Koskaan ei mainita, että sen vaikutus ei kestä loputtomiin, ja jos se annetaan liian aikaisin, niin se ei enää pahimmassa vaiheessa tunnu. Tai vaihtoehtoisesti, jos sairaalan henkilöstötilanne on paha eikä kukaan ehdi laittaa epiduraalia ajoissa, synnytät ilman kivunlievitystä, vaikka et haluaisi.



Se, että välilihaasi leikellään ja tikataan mitään ilmoittamatta.



Se, että synnytyksen jälkeen tehdään huoneessa alapäätutkimuksia, ja vieressä saattaa olla huonekaverin koko suku kylässä.

join vähän viiniä, joten nyt tuntuu, että voihan sen kamalan tabun kuitenkin mainita. Siis, synnytyksen jälkeisestä masennuksestahan kyllä puhutaan, mutta koskaan, koskaan en ole mistään lukenut tai kuullut lapseen kohdistuvista kuolema- tai tappamisajatuksista. Niin, omaan lapseen. Sellaisesta ei kerta kaikkiaan SAA puhua.

tiedän kuinka hirveältä se kuulostaa mutta näitä ajatuksia on itsellänikin käynyt useampaan otteeseen. olisi kiva lukea joskus muidenkin samankaltaisia ajatuksia

saa pelkkiä jumppaohjeita, ja käskyjä liikkua enemmän, kun ei pysty kunnolla edes nostamaan vauvaa.

Ja se laskeumahan ei häviä mihinkään. Oma vauvani on nyt kolmevuotias, enkä kai edelleenkään saisi nostaa "mitään vauvaa painavampaa".

Sain myös itse kohdunlaskeuman. Jumppaohjeita annetaan, mutta toisaalta mediassa esitellään äitejä jotka käyvät juoksulenkeillä 4 vk synnytyksestä.

Kohdunlaskeuma on pahimmillaan täysin invalidisoiva vamma, joka tekee entisestä aktiiviliikkujasta kaikkea ponnistelua välttävän. Vauvaa, ei uskalla nostaa, kävely ja seisominen "painattavat" jne. Ja tosiaan minäkin olin 24 v, normaalipainoinen synnyttäjä laskeuman saadessani.

Toinen asia on äidin yksin jääminen synnyttämisen jälkeen. ilman babybluesiakin on vaikea tottua äitiyteen, ja toisaalta myös siihen, että kukaan ei enää kysy äidin kuulumisia, vaan aina vauvan. Myös neuvolassa aika riittää juuri ja juuri vauvan mittailuun, mutta esim äidin verensokerin mittaaminen vie jo liikaa aikaa, saatikka sitten muun toipumisen kysely. Tulee vähän olo, että lehman voi laittaa teuraalle, kun vasikka on saatu ulos.

Itselläni takana normaali synnytys täysiaikaiselle lapselle, mutta maito ei syystä tai toisesta noussut. Imetin tuntitolkulla ja jouduin viettämään monta ylimääräistä päivää sairaalassa, koska minua ei päästetty kotiin maidon nousemattomuuden vuoksi.



Kätilöt eivät uskoneet, ettei maitoa tule ollenkaan, ennen kuin raahasin yhden mukanani lypsyhuoneeseen todistamaan. Sain lääkityksen ja pääsin kotiin. 10 päivää synnytyksen jälkeen vihdoin ja viimein maitoa alkoi tulla. Mutta siinä vaiheessa vauva oli jo oppinut pullolle ja imetys oli yhtä taistelua, koska vauva oli jo ehtinyt tottua pulloon ja hermostui "tyhjän lutkutukseen".

se teki todella kipeää, kipua kesti muutama viikko synnytyksen jälkeen. ja se miten vauvan syntymä muutti minua seksuaalisesti, olin aiemmin innokas mutta synnytyksen jälkeen kesti 3kk:tta ennen kun aloin ajattelemaan seksiä taas.

Se, ettei oikein voinut pidätellä pierua repeämän takia. Oli todella noloa kun vieraita tuli sairaalaan katsomaan mua ja vauvaa ja peräpää senkun rupsutti...



Toinen juttu oli se, että kun mun vauva syntyi, koko lapsivuodeosasto oli ihan kamalan ruuhkainen. Eipä mulle kukaan juuri mitään ehtinyt opastaa. Varsinkin yöt sairaalassa vauvan kanssa meinasi olla ahdistavia, kun ei sitä vauvaa osannut hoitaa eikä hoitajat ehtineet auttaa.

mutta tietenkään sitä ei enää lisätä, jos ponnistusvaihe on ihan jo "ovella". Normaalisti sitä kuitenkin voidaan hyvinkin muutaman kerran antaa lisäannos.

josta kuulee vain kehuvia sanoja selitystä siitä, kuinka se vie kaikki kivut pois eikä enää tunne mitään. Koskaan ei mainita, että sen vaikutus ei kestä loputtomiin, ja jos se annetaan liian aikaisin, niin se ei enää pahimmassa vaiheessa tunnu. Tai vaihtoehtoisesti, jos sairaalan henkilöstötilanne on paha eikä kukaan ehdi laittaa epiduraalia ajoissa, synnytät ilman kivunlievitystä, vaikka et haluaisi.

Se, että välilihaasi leikellään ja tikataan mitään ilmoittamatta.

Se, että synnytyksen jälkeen tehdään huoneessa alapäätutkimuksia, ja vieressä saattaa olla huonekaverin koko suku kylässä.

ole mikään vitsi.

Mulle sekin oli yllätys. Ekan lapsen imetys sattui niin paljon että pari ekaa kuukautta näin tähtiä ja haukoin henkeä kun vauva imaisi rintaan kiinni. Kyselin neuvolassa, mitä teen väärin? Onko väärä imuote? Joka paikassa luki vaan että jos imetys sattuu niin on väärä imuote. Onneksi kahden jälkimmäisen imetys on ollut helpompaa, kipua ei ole ollut kun siinä alussa muutamia viikkoja ja maidonnousu on ollut rankka vaihe kun rinnat ovat niin kipeät.



Äitejä(esikoisen?)kohdellaan rumasti lapsivuodeosastolla. Mielestäni siellä pitäisi rohkaista äitejä että olettepa taitavia ja upeita ja osaatte ja pystytte! Sen sijaan itkeskelevät ensisynnyttäjät leimataan hankaliksi reppanoiksi. Olen ollut muusta syystä sairaalassa toisella osastolla synnytysten jälkeen ja täytyy sanoa että siellä kohtelu oli huomattavasti parempaa! Toisen ja kolmannen lapsen kohdalla tein viisastuneena niin että vaadin heti ekana päivänä kotiin pääsyä ja molemmilla kerroilla pääsin kotiin kun ei ollut mitään estettä. Mukavampi toipua omassa rauhassa omien ihmisten kanssa.

Voi äiti olla kuitenkin ihan rikki. Siis ilman että mitään repeämiä tai traumoja olisi tullut. Tietää että pitäisi olla onnellinen että miten voi näin hyvin synnytyksessä edes käydä että ilman tikkejä ja kaikin puolin hyvässä kunnossa olin heti ja terve ihana vauva.



Itse olin todella pahoillani siitä miten kovaa hommaa synnyttäminen oli eikä kukaan huomioinut sitä. Siksi ehkä kun lapsi oli neljäs jo. Ajattelivat vaan että tuo on jo vanha tekijä. Olikohan se sitä baby bluesia. Olisin halunnut että edes mies olisi paijannut ja kehunut miten upeasti olin selvinnyt ja miten mahtava äiti olen ja kiittänyt miten ihanan lapsen hänelle synnytin. Toki synnytin lapsen omasta tahdostani ja myös itselleni, sitä en tarkoittanut. Mutta siis nämä olivat tunteeni ja ajatukseni silloin synnytyksen jälkeen. En ole vieläkään puhunut siitä kenellekään.

järjetön hikoilu synnytyksen jälkeen joka jatkuu viikkoja.



Imetys voi olla todella kivuliasta vaikka kaikki on kunnossa. Ei meinattu neuvolassa uskoa että herumisen käynnistyminen koskee vielä kahden kuukauden jälkeenkin vaan sanottiin vain asennossa tms. olevan vikaa. Ei ollut.



Raskauden harvinaisista komplikaatioista ei puhuta eikä niistä löydy tietoa. Itselläni oli raskauskouristus joka kuitataan asiaan liittyvissä artikkeleissa sillä että se on niin harvinainen Suomessa että ei siitä sen enempää.



Jos ei muodosta suhdetta lapseen jo raskausaikana. Tällaisesta asiasta nolosti kyseltiin perhevalmennuksessa myös isiltä.



Lapsivuodeosastolla ei välttämättä apua juuri ole tarjolla kun henkilökunta on minimissä. Itse sain ensimmäiset ohjeet vauvan hoitoon neljä päivää synnytyksen jälkeen, tosin vauva tuli hoitooni vasta kolmen päivän jälkeen oman sairauteni vuoksi. Vaikka olisi kuinka kipeä, vauvaa pitäisi hoitaa vain itse.



Lapsivuodeosastolla monet jakavat huoneen jonkun toisen kanssa. Pahimmassa tapauksessa vieressäsi on äänekäs yh-äiti kuuden vanhemman lapsensa kanssa koko päivän.



Tupakointi tai alkoholin käyttö raskausaikana. Tilastoissa näitä on paljon mutta vain yhden elämäni aikana tavannut, joka siis tämän myönsi eikä osannut edes hävetä.



Isän ikävä käytös synnytyksen aikana esim. ponnistamisen tai hengittämisen arvosteleminen tyyliin: "Sinä et nyt taida oikein osata tehdä tuota oikein" jne.

synnytyksen helppoudesta ja siitä hyvin toipumisesta ei saa kertoa, vaan naisen on aina muistettava kertoa kaikille, kuinka kauheaa on synnyttää ja kuinka valtavasti kaikenlaisia pysyviä vammoja siitä tulee. Jos nainen kuitenkin uskaltaa esim. Vauva-lehden nettipalstalla kertoa kokeneensa synnytyksen aika helppona ja toipuneensa ongelmitta, hän kohtaa hyökkäyksen.

Ihan kuin se, että itsellä on synnytys sujunut "helposti", tarkoittaisi joidenkin mielestä että vähättelee toisten kokemuksia ja vaikeuksia.

Minusta on väärin, että esim. synnytysvalmennuksessa sanottiin, että sairaalaan kannattaa tulla vasta sitten kun ei kipujen puolesta kestä enää olla kotona. Minulla olisivat molemmat lapset syntyneet kotiin, jos olisin odottanut kivun muuttumista sietämättömäksi. Hyvä kun ehdittiin sairaalaan jonkin aikaa lieviä supistuksia kotona ihmeteltyämme.

Muut ketjussa mainitut asiat eivät mielestäni ole lainkaan tabuja, vaan päinvastoin niistä puhutaan aivan hirvittävästi. Olin itse asiassa varsin yllättynyt kun en ulostanut synnyttäessäni, veri ei roiskunut, paikat eivät menneet tohjoksi, imetys ei juurikaan sattunut ja vessassakäyntikin sujui ongelmitta. Istukka syntyi helposti ja jälkisupistukset eivät juurikaan sattuneet. Kohtukuolemia on lähipiirissä kaksi, joten niistäkin oli tietoa. Välitön rakkaus vauvaa kohtaan iski heti ekan lapsen kohdalla, toisen kanssa sai hieman odotella.

ja voi olla tietysti muuallakin, on mahdollista että et mahdukaan synnyttämään siihen sairaalaan johon olet koko raskauden ajan suunnitellut. Voi olla että joudut jopa toiseen kaupunkiin joten on hyvä tutkia kartasta ne muutkin lähisairaalat jo etukäteen jos omassa on sulku päällä. Eipä ole kivää eksyä matkalla siinä tilanteessa.

Synnytyksen vaikeutta korostetaankin, mutta jälkivuoto, paikkojen tunnottomuus (joillakin sitä tulee) ja löystyminen, imetyksen kivuliaisuus..



Ja kyllä myös työelämä ja raskaus, miten paljon naiset kärsivät työelämässä pätkätöistä ja työttömyydestä siksi (miehiin verrattuna), että on riski, että työntekijä tulee raskaaksi ja kuluthan maksaa äidin työnantaja.



Noista synnytykseen liittyvistä tabuista ehkä ei puhuta siksi, että ne eivät koske kuin melko pientä prosenttia kaikista synnyttäjistä, mutta pitäisi puhua.