Mitkä ovat mielestäsi raskauden ja synnytyksen suurimmat tabut?

josta kuulee vain kehuvia sanoja selitystä siitä, kuinka se vie kaikki kivut pois eikä enää tunne mitään. Koskaan ei mainita, että sen vaikutus ei kestä loputtomiin, ja jos se annetaan liian aikaisin, niin se ei enää pahimmassa vaiheessa tunnu. Tai vaihtoehtoisesti, jos sairaalan henkilöstötilanne on paha eikä kukaan ehdi laittaa epiduraalia ajoissa, synnytät ilman kivunlievitystä, vaikka et haluaisi.

vauvan synnyttyä ja että kaikki kivut unohtuu just siihen kun vauvan saa syliinsä.



Sektion jälkeen ei saanut olla kivuton, eli jos sanoi selvinneensä sektiosta ilman jälkikipuja (haavakipuja) leimattiin heti valehtelijaksi. Hoitajatkaan ei aluksi meinanneet uskoa, etten tarvi kipulääkettä muutaman päivän jälkee ja sitäkin ennen hyvin vähällä lääkityksellä.



2 kertaa sektiolla olen synnyttänyt ja molemmilla kerroilla ei juuri kipuja ollut.

Kipupumppu oli tokan leikkauksen jälkeen. Kun hoitaja otti sen pois, totesi hänkin, että et sinä tosiaan ole kipeä. 100 mahdollisesta annoksesta olin ottanut 16

Kun toinen lapsi syntyi ja esikoinen oli juuri täyttänyt kaksi vuotta, yöheräilyt alkoivat tuntua samantien jopa mahdottoman raskailta ja väsyttäviltä. Ero tässä asiassa ekan ja toisen lapsen välillä oli kuin yö ja päivä. Levätä ei enää pysty pelkästään omilla ehdoilla kuten esikoisen kanssa, vaan univelka alkaa kumuloitua nopeasti. Toisen lapsen syntymä tuntuu monissa muissakin perheissä olevan äidille hyvin rankkaa. Luulen, että yksi tabu on juuri kahden lapsen (tai useamman) äidin (ja isän) väsymys ja uupumus. Taapero + vauva -yhdistelmä on uskomattoman raskas.

Ehkä siksi, että kokonaisuudessaan niitä sattuu tajuttoman vähän (onneksi)

Yksi tabu on kohtukuolema. Siitä puhutaan ihan tajuttoman vähän, esim. monissa odotusoppaissa siitä ei mainita ollenkaan.

Enkä tarkoita, että neuvolan pitäisi lietsoa odottajien pelkoa, mutta voisihan asiasta puhua edes sen verran, että mahdollisuus on olemassa. Samalla pitäisi korostaa liikelaskennan ja äidin oman vaiston tärkeyttä.

Suomessa tapahtuu 400-600 kohtukuolemaa vuosittain. Käytännössä joka päivä joku äiti synnyttää kuolleen lapsen Suomessa.

Kohtukuolemasta todellakin puhutaan liian vähän. Lähinnä voitaisiin puhua, miten sitä voidaan edes yrittää vältää. Liikelaskennasta puhutaan, mutta siitä ei puhuta mitään, miksi se on tärkeää.

Liikelaskenta on äidille oikeastaan ainoa keino tarkkailla vauvan vointia.

Minä kuvittelin, että kaikille tulee raskaudesta raskausarpia. Minulle ei ainakaan tullut. Odottelin koko ajan, että iho repeää vatsan seudulta tai reisistä, mutta niin ei käynyt.



Raskausajan pahoinvointia minulla oli hyvin harvoin joskus aamulla ja hyvin lievänä.



Istukan synnyttämisestä ja peräruiskeen antamisesta synnytyksessä minäkään en tiennyt etukäteen mitään. En huolinut peräruisketta, koska en tiennyt, miksi se olisi pitänyt ottaa. Istukka ei syntynyt itsekseen, koska supistukset loppuivat vauvan syntymään. Kätilö puristeli vatsaa ja veti istukkaa napanuorasta, mutta mitään ei tapahtunut, ja lopulta istukka oli pakko irrottaa leikkauksessa.



Kun vauva tuotiin ekaa kertaa rinnalle, en tuntenut paljon mitään. Olin valvonut koko yön ja puolet päivää perään ja olin vain väsynyt



Imetys ei minulla sattunut. Lapsella oli hyvä imuote eivätkä rinnat menneet koskaan rikki. Imetin lasta 2,5 vuotta eikä hän koskaan purrut nännejäni.



Mutta ensimmäinen vuosi lapsen kanssa kotona oli minusta rankempi kuin itse synnytys. Koin saaneeni neuvolasta hyvin tukea ennen synnytystä, mutta syntymän jälkeen kukaan ei enää välittänyt äidin voinnista.

minua alettiin kohdella niin kuin olisin jotenkin tyhmä tai vajaa älyinen. En muutu ihmisenä mitenkään vaikka lasta odotankin!

Neuvolan tädit eivät aina ole mukavia, vaan pitäisi vaan olla kiitollinen, kun tällainen järjestelmä Suomessa on. Miksi olisin kiitollinen siitä, että mieleni pahoitetaan ihmeellisillä kommenteilla ja olen vihainen koko loppupäivän. Käytöstapojen opettelua heillekin, he ovat palveluammatissa.

Sain myös itse kohdunlaskeuman. Jumppaohjeita annetaan, mutta toisaalta mediassa esitellään äitejä jotka käyvät juoksulenkeillä 4 vk synnytyksestä.

Kohdunlaskeuma on pahimmillaan täysin invalidisoiva vamma, joka tekee entisestä aktiiviliikkujasta kaikkea ponnistelua välttävän. Vauvaa, ei uskalla nostaa, kävely ja seisominen "painattavat" jne. Ja tosiaan minäkin olin 24 v, normaalipainoinen synnyttäjä laskeuman saadessani.

Toinen asia on äidin yksin jääminen synnyttämisen jälkeen. ilman babybluesiakin on vaikea tottua äitiyteen, ja toisaalta myös siihen, että kukaan ei enää kysy äidin kuulumisia, vaan aina vauvan. Myös neuvolassa aika riittää juuri ja juuri vauvan mittailuun, mutta esim äidin verensokerin mittaaminen vie jo liikaa aikaa, saatikka sitten muun toipumisen kysely. Tulee vähän olo, että lehman voi laittaa teuraalle, kun vasikka on saatu ulos.

Itse meinasin kuolla kaksi viikkoa synnytyksen jälkeen verenvuotoon kohdusta, vaikka useaan otteeseen tarkastettiin, että kaikki on ok. Onneksi ehdin ambulanssilla sairaalaan ajoissa ja onneksi en ollut yksin kotona tämän hurjan vuodon alkaessa.

Jälkivuodon määrä, itsellä se kesti lähes 4kk ja jälkitarkastuksessa tuli kunnolla vuotoa ja teki muutenkin tosi kipeää.

Kuten monet ovat sanoneet niin alapään kipu ja yhdyntäongelmat, jotka voivat kestää vaikka koko loppuelämän. Itselläni sattuu vieläkin jonkin verran yhdyntä (synnnytyksestä n.2vuotta). En pysty nauttimaan seksistä samalla tavalla kuin ennen ja pahinta oli se kun mies luki netistä juttuja, joissa yhdyntä on onnistunut jo viikon jälkeen synnytyksestä ja ihmetteli ääneen miten kaikilla muilla onnistuu muttei meillä..

Mielestäni miehille kuuluisi olla jokin pakollinen info kaikesta raskauteen, synnytykseen liityvästä ja mahdollisista ongelmista niiden aikana ja jälkeen. Ei miehet niitä neuvolan oppaita lue ainakaan oma-aloitteisesti.

Kohtukuolemasta todellakin puhutaan liian vähän. Lähinnä voitaisiin puhua, miten sitä voidaan edes yrittää vältää. Liikelaskennasta puhutaan, mutta siitä ei puhuta mitään, miksi se on tärkeää. Liikelaskenta on äidille oikeastaan ainoa keino tarkkailla vauvan vointia.

Odotin esikostani 6 vuotta sitten ja toki silloinkin mainittiin liikelaskennasta, kuten myös nelisen vuotta sitten kun toistani odotin. Vasta kolmatta odottaessani, puolisen vuotta sitten sain tietooni (Luin vauva-lehdestä) tarkemman infon liikelaskennasta! Eli jos vauva kärsii hapenpuutteesta, ensimmäisenä se näkyy liikkeissä ja nopeasti havaittuna asialle voidaan tehdä jotain. Aivan itsestäänselvä asia nyt, mutta miten se olikaan mennyt vuosia minulta aivan ohi!

- se että sektiota ei naisten keskuudessa koeta synnytykseksi, vaikka vauva selkeästi syntyy maailmaan

- se miten agressiivisesti alatiesynnyttjät muutenkin suhtautuvat sektion läpikäyneisiin, se ei koskaan ole vapaaehtoinen valinta

- se että sektion läpikäyneet ovat sairaalassa kakkosluokan äitejä, etenkin jos on käynyt läpi pelkosektion, tämä on hyvin konkreettista mutta siitä ei saa puhua

- se että sektiossa ei ollenkaan oteta äidin toiveita huomioon, ei edes sitä että haava ommeltaisiin siististi. Ns. patjaommel on se helpoin mutta arpi aiheuttaa usein ongelmia. Minulla roikkuu vatsan päällä iso nahkakerros jonka alle kertyy hikeä, se kutisee enkä voi enää pitää farkkujakaan kun vatsa pullistelee oudosti. Olen hoikka ja tätä vaivaa ei saa pois kuin uudelleen kalliisti leikkaamalla. Ei siis ole esteettinen ongelma minulle, pelkkä käytännön haitta vaatteita valittaessa, jopa pikkuhousut on valittava tämän vaivan mukaan sopiviksi. Lääkäri olisi voinut kuunnella ja ylipäänsä ilman pyytämistäkin ommella siten, ettei tule ongelmia. Patjaommel on se yleisin.

taas nimenomaan sanotaan et synnytykses tulee paskat alle, olen synnytyyäny 3 kert eikä ikinä oo suoli toiminut synnyttyessä tai pissat tullut.

Itsestäni ois ainakin ollu silloin reilu vuosi sitten ihana tietää tosta kaiken monimuotoisuudesta.. Täälläkin tullu esille just tota, et toisille synnytys on helppo, toisille täyttä tuskaa.. Se että mikään tuntemus tai olo ei oo "erikoista" vaan kaikki on kovin yksilöllistä niin raskauksissa, synnytyksessä kuin sen jälkeisessä vauva-ajassakin!



Myös se imetyksen vaikeus ois ollu kiva kuulla, koska itse taistelin 3kk täysimetyksellä ja sit vielä lisäksi 2kk osittaisella itseni ihan loppuun kunnes tyttö itse kieltäytyi rinnasta täysin! Kuvittelin sen menevän helposti, ja luonnollisesti mutta ei! Ainoa aika jolloin imetys sujui ihanasti oli yö! Muuten tyttö raivos ja huusi, vänkäsi.. Rintoihin sattui nouseva maito.



Pumpulla en saanut mitään rinnoista irti, mutta kun opin lypsämään rintoja käsin sain tytölle pulloon maitoa ja homma helpottui! Lypsämiseenkin olisin kaivannut aluksi parempia ohjeita, kun kaikkialla vain hehkutettiin pumppuja! Totesin lopulta lypsämisen olevan erittäin helppo ja nopea tapa saada maitoa rinnoista irti.. :)