Mitkä ovat mielestäsi raskauden ja synnytyksen suurimmat tabut?

hämmensi se, että alapää oli ns. täydellisesn synnytyksen jäljiltä niin arka monta viikkoa, etten voinut istua. Mulle nimittäin tuli peräpukamat ja olivat mielettömän kivuliaat. Valitin häveliäänä tästä yhdelle kätilölle apua anellen ja hän vain totesi sen olevan ihan normaalia. Grrr. Ilmeisesti ei ollut itse ikinä kärsinyt pukamista. Seuraavassa synnytyksessä mulla oli omat voiteet mukana vahingosta viisastuneena, ekassa synnytyksessä en edes ollut kuullut pukamavoiteista.



Tokassa synnytyksessä huomasin sattumalta aamupalapöydässä olleen kupposen, jossa luki Levolac. Helkutti, pistin sitä aamupuuroon ja kakka luisti. Olipa huonekaverini kiitollinen, kun asiasta hänellekin kerroin. Miksi hoitajat eivät voineet tästä automaattisesti mainita:/



Toinen asia: Yleensä puhutaan, ettei maidon tulo ala heti. Mutta minullapa alkoi; sekä ekan alatiesynnytyksen että myös hätäsektion jälkeen. Rintani suorastaan pursusivat maitoa ja olin aivan hädissäni, kun vaatteeni olivat koko ajan likomärkiä. Joku hoitaja toi mulle oikeen erilliset vartalon ympärille kiedottavat rintasuojat - tunsin oloni lehmäksi, kun toinen hoitsu näki märät suojani ja kysyi, onko noi oikeesti maidosta kastuneet märiksi:/

Kaiken huipuksi minulle annettiin imetysneuvontaa ja kätilö opasti, miten maitoa saisi TIH-KU-MÁAN, ei uskonut, kun sanoin, että maitoa oikesti tulvii...



Myös hätäsektio tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Mistään en ollut osannut etukäteen varautua, että oikeasti istukka voi noin vaan revetä:( Ehkä harvinaista, mutta kuitenkin olisi ollut hyvä tunnistaa vaaran merkit kotona... Onneksi sairaala oli lähellä, oltais muuten molemmat kuoltu:/

peräsyrjälässä sä olet synnyttänyt, jos ei kipulääkkeitä saa sektion jälkeiseen haavakipuun. Kyllä on olemassa tehokkaita lääkkeitä, eikä ole kuin häviävän pientä vaikutusta äidinmaitoon. Ikävää, jos sun kohdalla oli noin, että et saanut tarpeeksi oikeanlaista kipulääkitystä, mutta ei voi kuin vain ihmetellä...!!

peräsyrjälässä sä olet synnyttänyt, jos ei kipulääkkeitä saa sektion jälkeiseen haavakipuun. Kyllä on olemassa tehokkaita lääkkeitä, eikä ole kuin häviävän pientä vaikutusta äidinmaitoon. Ikävää, jos sun kohdalla oli noin, että et saanut tarpeeksi oikeanlaista kipulääkitystä, mutta ei voi kuin vain ihmetellä...!!

Ja eivät kunnolla tehonneet! Mun vanhempanikin ihmettelivät sairaalassa käydessään, että mikseivät anna kunnon lääkettä, kun olin aivan kauheissa tuskissa...

siis en oo 87 mutta myös mulle ei annettu kunnon lääkkeitä.

vauvapalstallakin revitellään kaikki julki peräpukamia myöden.

ja sen määrästä tai pituudesta ei kerrottu mitään etukäteen.



Itse olin sektiossa, mutta sairaalassa näin todella huonokuntoisia äitejä, joilla oli vaikka minkälaisia repeämiä. Jotenkin kuvittelin, että sellainen on tosi harvinaista.

miten se voi vaikuttaa kiintymyssuhteen rakentamiseen, erityisesti jos lapsen henkiin jäämisestä ei ole takeita. ja silloin kun lapsi on pakosta paljon ja pitkään koneissa kiinni.



meidän kuopusta hoidettiin yliopistosairaalassa esimerkillisesti, mutta kukaan ei kysnyt kertaakaan vanhemmilta miten me voidaan, miltä meistä tuntuu, kun joka päivä jännitimme, elääkö hän vielä seuraavaan päivään. eli, mutta tervettä hänestä ei tullut. eikä siitäkään keskusteltu mitenkään, keskityttiin vain täysillä oikean diagnoosin (fyysinen sairaus) löytämiseen.

siis en oo 87 mutta myös mulle ei annettu kunnon lääkkeitä.

Piti ihan raahautua toimistoon ja vaatia lääkkeitä ennenkuin sai. En ymmärrä, mikä tässä oli takana. Ei niistä lääkkeistä ja määristä vielä addikteja tule.

vaan odottavan äidin olisi pitänyt olla elämänsä kunnossa kun joku toinenkin oli ollut...

Kaikki oppaat ja kirjoitukset synnytyssarjoja myöten pitävät itsestään selvänä, että isän rooli synnytyksessä on kannustava ja tukeva. Nainen voi tukeutua mieheen, mies hieroo rakastaan, mies laskee supistusten välejä jne. positiivisella mielellä. Joskus muistetaan mainita se, että mies saattaa joskus kyllä voida pahoin ja pyörtyä, mutta tämäkin on yleensä "hauskana" loppukaneettina.



Mutta missään en ollut lukenut siitä, että mies saattaakin olla synnytyksessä oikea drama queen, itseensä sulkeutunut ja suorastaan ärtyisä. Oma puolisoni ei kestänyt minun kipuani, vaan piti sitä ärsyttävänä. Hän teki kyllä mitä pyysin, mutta marttyyrimaisesti kuin teinipoika konsanaan. Hänen suustaan pääsi suoranaisia ilkeyksiä. Ja oli kuulemma huono aika lähteä synnyttämään, kun hän oli niin väsynyt. Lopulta mies meni nukkumaan ja jätti minut yksin tunneiksi. Sekin tuli yllätyksenä, kuinka vähän kätilö on läsnä synnytyksessä. Vietin paljon aikaa siis aivan yksin tyhjässä salissa.



Oli niin valtavan petetty ja yksinäinen olo, kun heikoimmillaan ei pystynytkään tukeutumaan omaan mieheen. Minä olin aina pitänyt selviönä, että normaalisti niin ihana ja auttavainen mies olisi sitä myös synnytyksessä. Mutta ei. Oli kyseessä sitten stressi, väsymys, paniikki vai mikä, mutta olin täysin yksin.



Sanomattakin on selvää, ettei synnytys ollut meitä yhdistävä tapahtuma, emme olleet mikään "tiimi". Asia vaivaa yhä suhteessamme. Tämä on ainoa aihe, josta en ole kyennyt puhumaan juuri kenellekään, edes internetin vauvaryhmissä.



Muutenkin mietityttää, miksi tukihenkilön oletetaan aina olevan nimenomaan se tuleva isä. Oikeastaan lähinnä ulkomaalaisista lehdistä olen lukenut juttuja perheistä, joissa etukäteen oli päätetty, että tukihenkilö on esim. naisen oma äiti, hyvä ystävä tai palkattu doula. Ensi kerralla pidän huolen siitä, että minulla on jokin toinen tukihenkilö ainakin varuiksi.

se nyt ei ole varsinaisesti tabu, mutta ihmetyttää suomalaise sairaalakulttuurin suhtautuminen vastasynnyttäneeseen äitiin. valtavan fyysisen rasituksen, usein loppuraskauden univajeen, rankan synnytyksen jälkeen naisen odotetaan hoitavan heti niin vauva kuin itsensä ilman apuja. Toki onnistuuhan se yleensä, mutta eikö voitais antaa äideille sairaalassa leävhdyshetki "täysihoidolla". Esim sektion kokenut äiti joutuu yleensä heti hoitamaan lapsensa täysin itse yösyöttöineen...kun taas vastaavantyyppisen vatsaalueen leikkauksen kokenut muu sairaalapotilas saa ruokansa tuotuna sängynviereen, saa levätä yöllä jne

monissa muissa kulttuureissa todellakin annetaan äidin levätä ja hoitaa vain vauvaa alkupäivät (usein esim anoppi tulee auttamaan muissa kodin töissä siksi ajaksi), kun suomessa taas odotetaan että äiti käy äkkiä sairaalassa synnyttymässä, huolehtii sielläkin niin sänkynsä lakanan vaihdot kuin lapsenkin ja lähtee mielellään jo kahden päivän päästä kotiin hoitamaan kodin ja muun perheen.

tuoretta äitiä tulisi mielestäni passata ja hemmotella...edes se aika kun hän on synnytyksen jälkeen vauvan kanssa sairaalassa.

Tästä aiheesta olen paasannut ja ihmettelyt ystäville sen jälkeen kun tulin äidiksi. Ihan ihmeellinen kulttuuri, että kaikki pitää heti tehdä itse. Yhtään et saa levätä. Tokaistaan vain, että "tätähän se tulee olemaan, valvomista". Niin, niin tulee olemaan mutta eikö sitä nyt jumakauta edes yhtä yötä saa levätä raskaan synnytyksen jälkeen?! Sitten olisi taas paremmin paukkuja valvoa vauvan kanssa. Mutta ei, kun olet lapsen mennyt tekemään, niin sitä armoa ei todellakaan tunneta.

Mutta se sama mentaliteettihan on joillakin äideilläkin. Heti kun menet valittamaan valvottuja öitä ja väsymystä tai lapsenhoidon raskautta tällä palstalla, niin saman tien tulee liuta vastauksia, että "mitäs menit lapsen tekemään. Nyt saat sen itse hoitaakin". Ei ihme, että on niin paljon synnytyksen jälkeistä masennusta.

aivan järjettömän kipeät krampit. Kukaan kätilö ei kertonut minulle, että on kyse supistuksista. Tuli sellainen olo, että vain valitin turhasta, eikä minuun oikeasti voinut sattua niin paljon. Vasta vauvapalstalta vuosia jälkeenpäin luin jälkisupistuksista. En silloin tiennyt sellaisia olevankaan. Nuorena ja naiivina en tiennyt paljon muustakaan.

En häpeä mitään raskauteen ja synnytykseen liittyvää. Mutta sanoisin, että hankalia tai ikäviä kohtaamiani tai kuulemiani asioita ovat:

- monien miesten kyvyttömyys elää mukana raskaudessa ja synnytyksessä

- kovakouraiset lääkärit ja kätilöt, jotka ilmeisesti kuvittelevat, että samahan se on, miten ainakin monisynnyttäjiin koskee

- hoitohenkilökunta, joka kuvittelee ilmeisesti, ettei synnyttäjä tajua mitään ympäristöstään ja esimerkiksi juttelee häiritsevästi jopa aivan muista asioista ikään kuin synnyttäjä ei olisi paikalla

- monien naisten perehtymättömyys raskauden ja synnytyksen piirteisiin (ei ole siis riittävästi tietoa)

- taipumus ajatella, että raskaus ja synnytys ovat helppoja ja itsestäänselviä eikä niitä tarvitse arvostaa

- taipumus ajatella, että raskaus ja synnytys jotenkin muka pilaa naisen kehon

- jne.

kipulääkkeistä sektion jälkeen. Minulle tehtiin kiireellinen sektio Jorvin sairaalassa Espoossa ja siellä leikkauksen tehnyt lääkäri ohjeisti kätilöitä, mitä kipulääkitystä minulle pitää antaa osastolla. Lääkäri kävi myös kanssani keskustelun sektion kulusta ja sen tekemisestä ja kyseli vointiani pari päivää leikkauksen jälkeen. Tässä yhteydessä kirjoitti reseptin kahteen kipulääkkeeseen ja painotti ottamaan niitä kotona, jotta ei tulisi kipuja laisinkaan. No, ei ollutkaan, kun otin niitä säännöllisesti. Kehotti myös soittamaan hänelle, jos lääkitys ei kotiutumisen jälkeen toimi. Lääkäri muutenkin oli niin ihana, että laitettiin hänelle kiitoskortti jälikäteen.



Saamieni kipulääkkeiden ohjeistuksissa sanottiin, että vaikutus äidinmaitoon niin vähäinen, ettei vaikutusta sikiölle. Olen todella järkyttynyt, jos ette ole sektion jälkeen saaneet oikeanlaista lääkitystä.

itkeä vollotin synnytyssairaalassa, kaikki oli hyvin, mutta oli alakuloinen olo ja itketti.



Kukaan ei ollut kertonut tästä ja yritin pinnistellä ja olla normaali ja itkemättä.



Ei tää nyt tabu sinänsä oo, siitä ei vaan kerrottu ja vauvan saamisesta aina hehkutetaan vain sitä ihanaa onnea ja elämän parasta hetkeä.

Suomessa on kaksi asiaa, joita melkeinpä uskonnon tavoin ajetaan naisille: imetys ja alatiesynnytys. Missään muussa länsimaassa ei pidetä sektiota niin pahana asiana kuin Suomessa ja sitä perustellaan aina sillä kuinka se on vauvalle parempi tapa syntyä ja kuinka sektiossa on suuremmat riskit.

Kuitenkin on esim. Ruotsissa tutkittu, että suunnitellun sektion riskit ovat yhtä suuret kuin normaalin alatiesynnytyksen. Sektion riskit syntyvät kiireellisissä ja hätäsektioissa. Tästä ei puhu kukaan lääkäri Suomessa.

Tämä ei ole tabu mutta mikäli vielä saan lapsia niin tiedän ettei ole normaalia imettää yöllä 5-6 tuntia putkeen.



Olin väsymyksestä ja hormoneista sekaisin ja olin tissinä lähes vuorokauden ympäri. Laitoksella oloaikana nukuin n. 3 tuntia ja vasta viimeisenä yönä hoitaja sanoi että ehkä kannattaisi ottaa lisämaitoa. Ihmettelin itsekin aina hoitajille että kauan tuntuu syövän ja hoitajat naureskeli että se nyt vaan tankkaa. Totuus oli että luultavasti lapsi raukka ei saanut juurikaan mitään maitoa tulemaan.Luotin liikaa siihen että hoitajat kyllä tietää. Heti kun saatiin lisämaitoa tilanne helpottui mutta valitettavasti se oli vasta viimeisenä päivänä. Koko laitoksella oloajasta jäi todella paha mieli. Liukuhihnatehdas jossa suurinosa hoitajista oli leipääntyneitä ja tympeitä. Joukossa ehkä pari hyvääkin.

Oli hoitajia, joilta sai kipulääkkeitä ja sitten oli niitä, jotka vilkaisivat kelloon ja sanoivat, ettet sinä niitä vielä tarvitse.



Olin (ainakin omasta mielestäni) todella kipeä ja hoitajat pitivät huolen, että kipulläkitys oli kunnossa aina vierastunnin aikana. Ennen vierastuntia pistettiin kiireellä vaikka minkälainen piikki takamukseen, ettei omaiset älyäisi valittaa minun puolesta. Itse en tätä kuviota tajunnut kun vasta jälkikäteen. Yöt sai valvoa ja itkeä kipuja ihan rauhassa, jos yökkö sattui olemaan joku pihtari.

ottaen (omana kokemuksena 2 synnytystä) tuntui, että asetelma oli pikemminkin kätilöt vastaan äidit.



Äidit valittivat turhista, olivat mukamas kipeitä ja väsyneitä, eivät edes osanneet imettää kunnolla ja miten ihmeessä nänneistä valuu verta. Ja vielä suihkuun haluttaisiin mennä. Ja jos ei heti leikkauksesta herättyään haluaisi vauvaa vierihoitoon, on selvästi laiska ja hemmoteltu.



Jep, naisten solidaarisuus on todella hienoa!

Luulin että epparihaava on tulehtunut kun yhtenä oireena oli paha haju. Siis jälkivuoto haisee aivan järjettömän pahalle!! Kysyin neuvolassa ja he kurkkasivat alapäähän ja totesivat että soita neuvolaan jos alkaa haisemaan oikeasti, tuo haju on ihan tavallista jälkivuotohajua.