Mitkä ovat mielestäsi raskauden ja synnytyksen suurimmat tabut?
Hei
Olemme tekemässä Vauva-lehteen juttua raskauteen ja synnytykseen liittyvistä tabuista ja kysyisimme teiltä mielipiteitä:
Mistä raskauden ja synnytykseen liittyvistä “hankalista” asioista mielestäsi vaietaan? Mikä/mitkä asiat ovat tulleet sinulle tästä johtuen yllätyksenä? Mistä tabuaiheista haluaisit tai olisit halunnut tietää etukäteen?
Entä oletko oppinut omasta raskaudestasi tai synnytyksestäsi jotain “tabumaista”, jonka haluaisit jakaa muiden kanssa?
Jos et halua vastata tähän avaukseen, voit laittaa myös meiliä osoitteeseen kysely1@luukku.com. Kirjoita aihekenttään Tabut.
Kommentit (213)
Omasta mielestäni Suomessa tabu on se, että synnyttää pitää alakautta. Voi kauheaa, mikä epäonnistuja olet, jos saat lapsesi sektiolla ( oli syy mikä tahansa ). Ainoa tapa saada lapsi, ei ole alatiesynnytys! Itse olisin ollut hyvin onnellinen, jos ei olisi pakotettu synnyttämään toista lasta sektion jälkeen alateitse.
Tiedostan riskit yms.
Raskaushan pitää myös mennä tietyn kaavan mukaan. Muuten pitää vähintäänkin huolestua tai kauhistua. Maalaisjärjen käyttö ja eri variaatiot on kiellettyjä.
Ei onnistukkaan. Itselläni se teki niin kipeää ettei maito kivun takia herunutkaan imetys tilanteessa vaan kaikkialla muualla. Lopulta maitorauhas tulehdus pahensi kipuja ja imetys ei onnistunut lainkaan. Maito lakkasi tulemasta. Lapsi sai vielä kaiken päälle rintaraivareita, varmaan oman jännittyneisyyteni takia.
Viimeisillään raskaana, joten en osaa vielä sanoa onko etukäteen muodostamani mielikuva synnytyksestä oikea - luultavammin väärä!
Mutta mielestäni eräs vaiettu asia on raskaaksi tulemisen helppous / vaikeus. Niin paljon on peloteltu raskaaksitulemisesta, että oletin sen tapahtuvan joko a) ensimmäisestä tai viim. toisesta kierrosta tai b) vuosien yrittämisen jälkeen. Meinasin olla jo epätoivoinen, kun kolmannet kuukautiset alkoivat - luulin, että jotain täytyy olla väärin. Siinä vaiheessa ei yleensä edes kerro läheisille yrittävänsä, joten ei välttämättä kuule parempaa tietoa. Onneksi nykyään on netti!
Toinen ongelma on neuvola, josta vain puhutaan positiivista. Mitä se onkin (ulkomailla pitkään asuneena osaan tosiaan arvostaa sitä), mutta se, että neuvolan tädit ovat tosiaan vain th:ta, oli yllätys. Neuvolasta saadussa "viikko viikolta" kirjasessa kehoitettiin valitsemaan th, jonka kanssa tulet toimeen ja johon luotat. Yritin (turhaan) vaihtaa omaani, joka ei ottanut pelkojani kuuleviin korviinsakaan, vaan jankutti "neljännen maitolasin tärkeydestä". Minulla oli kuitenkin synnynnäinen sairaus, joka olisi voinut vaikuttaa raskauteen, mutta jouduin vaatimalla vaatimaan, että tämä otettaisiin huomioon, th kun ei sitä noteerannut.
Kolmas vaiettu asia on miehen TÄYSI haluttomuus. Sen jälkeen kun plussasin elokuussa, harrastimme seksiä kerran, sikiö oli vielä siinä vaiheessa alkio, mutta silti mies ei pystynyt rentoutumaan, eikä sen jälkeen ole suostunut minkäänlaisiin sänkypuuhiin. Muutamalla keskustelupalstalla on löytynyt vertaistukea, mutta yleensä niissä aina joku kommentoi, että "kuulkaas, teidän jokaisen mies ihan varmasti pettää, ei mies voi olla 9kk ilman". Tuntuupa kivalta!!
No en varmaan ollut katsonut tarpeeksi Avaraa Luontoa, mutta ei sitä kyllä missään oppaissa sanottu.
asia on se, kun mies ei enää halua/pysty seksiin! Itselläni ei ole siitä kokemusta, mutta tiedän, että usein sekin on ongelma. Eli voisi vähän miehiäkin, tulevia isiä, siinä tilanteeesa hoitaa...Lisäksi: kyllä mies voi olla ihan yhtä hyvin kokonaan ilman vaikka 9 kk tai 9 v. Ei se mikään ihme eliö ole.
Suurin osa synnytykseen liittyvistä asioista on sellaisia, että niistä voi vapaasti puhua ja kysyä. Tosin itse en ole koskaan esim. ulostamisesta jutellut: enkä edes tiedä, olenko sattunut jotakin muutakin ulos pykäämään kuin lapsen - ajattelen, että mitä sitten??! Jos niin käy, se on normaalia. Ei ne kätilötkään sitä kavahda. Turha murehtia. Jos ajattelen itseäni kun olin ensisynnyttäjä: menin toiveikkaana synnyttämään perätilassa olevaa esikoista. Olin lukenut aktiivisynnytysoppaat sun muut. Tulikin kaaos ja lapsi syntyi kiireellisellä sektiolla. Isä oli lapsen kanssa ekat pari tuntia - tuntui, että vaikutti vauvan ja mun suhteeseen..tosin vauvakin sitten osoittautui erityislapseksi. Mulla kuitenkin oli liian ruusuinen kuva iloisesta ja aktiivisesta perätilasynnytyksestä;-D. Toka tai kolmas olisi voinut sujuakin, mutta eka lapsi!
Itsekin koin jopa tuon sektion jälkeen, että alapää oli ihan tohjona: synnytys oli kuitenkin aiheuttanut repeämiä emättimen yläosaan. Kun toisen lapseni synnytin kauhulla, kalvojen puhkaisun jälkeen liian nopeasti, koin ja näin, että alapää oli tuusannuuskana;-(. Ikinä en enää antaisi kalvoja puhkaista..kaikki tapahtui liian nopeasti ja tuskallisesti. Joskus viikon -parin päästä katsoin peilistä alapäätäni ja oksetti: ei todellakaan tehnyt mieli antaa kenenkään koskea siihen soppaan;-(!! Sama kolmannen jälkeen, vaikka se synnytys paras kokemus olikin. Yhtä kaikki: ponnistuvaihe repii ja raastaa sen verran, että jotakin vahinkoa aina tulee. Kuulemani mukaan jotkut panevat iloisesti jo viikko synnytyksen jälkeen - hyi saakeli, en olisi voinut kuvitellakaan!! Kukaan ei olisi saanut koskea särkyneeseen, hajonneeseen toosaani. Eli siinä mielestäni yksi tabu...joskus voi mennä pitkä aika, että synnyttänyt kykenee taas seksiin..fyysiset muutokset paranevat, kipu ja muu menee ohi, mutta aikaa ne voivat viedä! Olen kuullut naisista, jotka tulevat raskaaksi viikko synnytyksen jälkeen - jo sen ajatteleminen sattuu niin, että ahdistaa;-0!!
Tai puhutaan siitä niin, että miehen pitää olla tukena ja auttaa äitiä, hieroa selkää ja kokea kaikkea eufoorista tunnetta ja maailman upeinta hetkeä vauvan synnyttyä ja hieno mies itkee ilosta kun vauva syntyy.
Ja sitten kun ei...siitä ei puhuta. Mitä tehdä kun isä ei koe isän tunteita, ei välitä vauvan hoidosta, kitisee kuin vauva kun ei saa pimppaa ja häipyy omille teilleen. Siinä on tuoreen esikoisen äidillä vitsit vähissä.
ei varsinaisesti liity raskauteen tai synnytykseen mitenkään, mutta varsinkaan ensimmäisen raskauden jälkeen parisuhde ei tule olemaan entisenlaisensa.
Millainen se tulee olemaan on mahdotonta ennustaa, mutta samanlainen kuin ennen raskautta ei milloinkaan.
Tabu tässä on ehkä se, että ei myönnetä että lasten hankinta kuitenkin on aika suuri hyppy tuntemattomaan.
Tero
Vaikka synnyttäisit sairaalassa ei ole mitenkään taattu että kätilö ehtisi olla tukenasi. Silloin kuin painat hätänappia tulevat kyllä mutta ensin tehty selväksi että kiirettä pitää ja painat nappia vain todellisessa hädässä. Siinä kivun keskellä joutuu sitten miettimään josko uskaltaisi painaa sitä nappia. Vessaan ei pääse kun ei kukaan avustamassa.
Jos repeämiä tulee niin tikkaus todella kipeää. J os mulle annettiin jotain puudutetta sen vaikutusta ei odoteltu.
En halua ilkeillä, mutta tieto-taidossa on väistämättä selkeä ero, jos toisaalla on vähintään 12 vuoden opinnot läpikäynyt erikoislääkäri vs. reilun 4 vuoden amk-opinnot suorittanut.
Esikoisen synnytin ulkomailla ja raskaudenajan seurannan sekä synnytyksen hoiti valitsemani lääkäri, joka oli naistenklinikan johtava ylilääkäri ja yliopiston professori, joka koulutti muut synnytyslääkärit ja gynet ammattiin. Itse synnytyksessä hänen tiimiinsä kuului muita ammattilaisia, ja yksin en ollut hetkeäkään. Synnytys oli fantastinen kokemus.
Suomessa mulla on sitten sattumanvarainen terveydenhoitaja ja kätilö. Lääkärin näen raskauden aikana pari kertaa ja itse synnytyksessä en kertaakaan -jos synnytys sujuu normaalisti.
Ja kun vauva/lapsi käy tarkastuksissa, ne tekee terveydenhoitaja. Edellisessä asuinmaassa "neuvolatarkastukset" teki lastenlääkäri.
Tuntuu, että Suomessa kätilöillä ja terkkareilla on lähes rajaton valta. Joko kyse on julkisen sektorin rajallisesta budjetista, jolloin lääkäreihin ei em. mittakaavassa ole varaa; tai sitten Suomessa reiluun 4 vuoteen onnistutaan mahduttamaan hurjan intensiivinen ja laadukas koulutus, joka kattaa ulkomailla suoritetut erikoislääkärin opinnot.
..tänne on jo tullut, mutta omasta kokemuksestani (yksi lapsi, toinen tulossa) voin kertoa jotain..
-itseäni hämmästytti suuresti, että vaikka kuinka koitti liikkua paljon ja syödä terveellisen säännöllisesti, niin silti sain riesakseni yli 30 kiloa painoa. (myöhemmin synnytyksen jälkeen vasta kuulin, että suurin osa siitä oli nestettä, itse raskaus oli lisännyt kilomäärää vain noin 9-10kg)
-paino ei ihan oikeasti jää sinne sairaalalle, jos se on tullut turvotuksista, vaan vaikka vauva itsessään painaisi 4kg, kotiutuessasi saatat olla menettänyt kiloistasi vain yhden..
-jälkivuodosta minulla ei ollut mitään tietoa. ihmettelin vain, miksi pitää pitää sidettä ja suihkutella joka kerta vessassa käydessä. sitä sitten olikin se kuusi viikkoa... huoh.
- virtsaaminen sattui ihan sairaasti synnytyksen jälkeen. vielä viikon päästä kirveli ja paikat olivat kipeinä.
- jos alapää tikataan, niin ne tikit voi aueta sieltä tosi helposti, koska koko värkki on ihan turvoksissa hetken aikaa synnytyksen jälkeen..
- seksi on poissa kuvioista kuukausia synnytyksen jälkeen
- imetys ei välttämättä ala sujumaan niin kuin olisi toivonut.. minulla kävi niin, että maitoa tuli muidenkin tarpeisiin ja olin jatkuvasti läpimärkä ja vauvalla oli maha kipeenä kun maito turskui niin kovalla paineella..
-synnytyksen voi ihan oikeasti suunnitella etukäteen, ainakin tiettyyn pisteeseen saakka. en olisi itse ensin uskonut, kun joka paikassa toitotettiin "mitä toivot, mitä haluat", että siihenkin voi vaikuttaa.. vielä ennen pedille menoa kätilö tivasi, olenko suunnitellut synnytykseni, onko jotain toiveita. tokaisin että tehkää te työnne, minä teen omani. ja niin sain tarvittavat avut ilman mitään suunnitelmaakin
- baby bluesista täytyisi ihan oikeasti puhua ja puhua ja puhua enemmän.. tuntuu olevan sen verran yleinen juttu ja saa ihan varmasti jokaisen epätietoisen tiedottomaan tilaan..
-raskausarvet ovat ja jäävät
-alapää - tai muu kroppa - ei koskaan palaudu täysin normaaliksi
Kun raskaustesti näytti plussaa, niin mies kieltäytyi seksistä.
Kieltäytyi myös kaikenlaisesta muusta hellyydestä: halauksista, suukoista jne.
Mies kieltäytyi koskemasta minuun koko raskausajan siitä asti kun raskaustesti näytti plussaa, aina siihen asti, kun lopetin imetyksen. Ja imetin 13 kk. Eli koko se raskaus- ja imetysaika ilman hellyyttä, ilman seksiä, ilman mitään.
Ja sitten syytetään äitiä, joka keskittyy täysillä vauvaan! Mitä muutakaan siinä voi tehdä, kun mies kieltäytyy kaikesta?!
Olen saanut empaattisempaa kohtelua luunmurtuman hoidossa kuin vastasynnyttäneenä äitinä synnytyssairaalassa. Murtuma ei kuitenkaan tuntunut yhtä kivuliaalta ja mullistavalta kuin synnyttäminen ekaa kertaa.
Ilmeisesti henkilökunta ajattelee, että koska synnytys on nk. luonnollinen tapahtuma eikä mikään sairaus, niin äitien pitäisi olla heti pirteitä ja toimintakuntoisia sen jälkeen.
Kyynärpäämurtuma ei kuitenkaan oman kokemukseni mukaan vaikuttanut toimintakykyyni yhtä paljon kuin synnyttäminen.
Empatiaa kaivattaisiin tuoreille äideille.
Tulevista isistä maalataan tosiaan lehdissä yltiöoptimistista kuvaa. Toki on PALJON sellaisia isiä, jotka ottavat roolinsa todesta alusta alkaen, hössöttävät raskautta ja ritarillisesti suojelevat raskaana olevaa naistaan, jäävät pitkillä isyys- ja vanhemmuuslomille, tekevät kotityöt tasan jne. Mutta kun lehdet tuntuvat esittävän vain tämän miestyypin (tai vaihtoehtoisesti etäisiä).
Kuitenkin useampaan netin mammaryhmään kuuluvana, olen huomannut ettei tämä ideaali-isän malli ole läheskään kaikilla todellisuutta. Sitä voi olla avioliitossakin yksinhuoltaja, tavallaan. Monet miehet etääntyvät raskaana olevasta puolisostaan, eivät osoita kiinnostusta kasvavaan vatsaan ja vauvaan, viettävät isyysloman kavereittensa parissa jne. Osaa ei kiinnosta itse synnytyskään. Ja nämä voivat olla ihan tavallisia, kunnollisia miesihmisiä! Eli asia saattaa tulla yllätyksenä naiselle.
Toinen vaiettu aihe on tosiaan tuo miesten haluttomuus.
Parisuhde tosiaan muuttuu. Huomattavasti.
Vaikka minulla on ollut noepat ja ns. helpot synnytykset ilman kivunlievitystä tai komplikaatioita, niin ennenkuin kroppa oli kaikkiaan palautunut, meni 7 vuotta. Mitään inkontinenssia, repeämiä tms. ei tullut ollenkaan, mutta olen aina hallinnut hyvin myös lantionpohjan lihakset muutenkin kuin vain virtsanpisätyksen osalta ja tämä ns. hienovaraisempi hallinta palautui vasta 7 vuotta esikoisen syntymän jälkeen ja nyt kun piiiiitkän ikäeron jälkeen saimme toisen lapsen, on kaikki taas kunnossa kyllä, mutta se tarkka hallinta on vielä pois, eikä se palaudu millään jumpalla tms. Kyse ei ole ilmeisesti lihasten voimasta, vaan hermotuksesta tms.
Joku voi kysyä että mitä merkitystä sillä sitten on jos pidätys hoituu, seksihommat pelaa ja tuntoaisti on tallella. No ei sillä sellaista käytännön merkitystä olekaan, mutta kyllä se omaa minäkuvaa muuttaa jos kehonsa on aikaisemmin hallinnut pilkulleen.
Tabu on tavallaan myös se, että on meitä, joiden kaikki kivut eivät maagisesti unohtuneetkaan, kun sen suloisen (?) käärön sai syliinsä. Kyllä mä ainakin muistan vielä vuoden päästäkin, että sattui aika s**tanasti, vaikkei edes mikään paha synnytys kai ollutkaan. Tulee jotenkin epäonnistunut olo, jos ei hehkuta muitten tavoin, kuinka kaikki oli niin vaaleanpunaista heti kun se vauva vain putkahti alapäästä ulos.
Juuri näin. Tabu on se, ettei kestä synnyttää (sen jo koettuaan) ja että se on asia, joka rajoittaa perheen kokoa. Kenellekään sitä ei juuri voi sanoa.
Asioita, joista minulle ei puhuttu etukäteen neuvolassa, synnytysvalmennuksessa tai missään muuallakaan, joten vaikka luulin tietäväni asioista tarpeeksi en tiennytkään JA nyt jo synnytettyäni koen, ettei niistä edelleenkään saa puhua (t-huollossa tai kavereillekaan) eikä siis saa apuakaan:
- se, että synnytyskivut voi kokea ihan sietämättmänä niin, ettei niistä tahdo henkisesti toipuakaan, vaikkei olisi erityisen kauhea synnytys, kun aina vaan sanotaan, miten "kipu unohtuu kun vauva on syntynyt"
- se, että mantra "kipu lakkaa yhtäkkisesti kun vauva on ulkona" ei ole välttämättä pidä paikkaansa, että lapsen synnyttyä ei tunne helpotusta ja onnea vaan edelleen kipua ja lisäksi pakokauhua, vihaa ja masennusta kokemuksen kauheudesta
- alatiesynnytyksestä toipuminen - on jotenkin "hienoa" olla parin päivän päästä suunnilleen jalkapallo-ottelussa kummilasta kannustamassa sen sijaan että makaisi sängyn pohjalla hoivattavana
- ettei halua lisää lapsia (vaikka haluaisikin), koska ei kestä enää (alatie)synnytystä
- imetyksen tuskallisuus, vaikka kaikki olisi kohdallaan ja saisi neuvontaa, joka voi jatkua viikkoja
- se, jos pikkuvauva-aika ei ole onnellista äidille ja parisuhteelle ihan normiperheessä, koska raskaus, synnytys, imetys ja vauva-aika voivat olla niin raskaita
Mulle on ihan sama tuleeko synnyttäessä kakka ja oliko siitä kerrottu, mutta nämä ylläolevat asiat eivät ole vain "noloja" vaan oikeasti vaikuttavat koko elämääni ja suhteeseen lapseen ja mieheen ja itseeni.
Kyllä epiduraalia saa lisää! Itse koin esikoisen synnytyksen niin kamalana, että kärsin kuusi vuotta synnytyspelosta ennenkuin uskaltauduin taas raskaaksi. Pelkovastaanotolla sitten käytiin läpii vanhaa synnytystä ja suunniteltiin uutta. Kätilö kertoi, että epiduraalin vaikutus kestää noin tunnin.
Synnytyksessä sitten pyysin miestä katsomaan kellosta, että tasan tunnin välein soitettiin kätilö paikalle ja pyydetiin lisäannos epiduraalia. Kipu pysyi näin poissa ja synnytys oli todella hyvä kokemus! :)
Ja sain jälkeenpäin kuulla, että olen ns. hidas synnyttäjä. Molemmissa raskauksissa supistuksia on tullut säännöllisesti yli viikon ja viimeiset päivät olen viettänyt synnärillä. Supistuksista huolimatta paikat eivät ole auenneet riittävästi ilman supistuksia vahvistavaa lääkettä. Pitkän synnytyksen vuoksi olen ollut todella uupunut ja sekaisin enkä ole pystynyt järkevään kommunikointiin tai päättämään omista asioistani enää viimemetreillä (suoraan sanottuna en ole tajunnut mistään mitään). Minulle on myös ollut pelottavaa saada lapsi syliin siinä tilassa, kun en ole pystynyt kantamaan vastuuta edes itsestäni.
Jälkivuodon määrä, itsellä se kesti lähes 4kk ja jälkitarkastuksessa tuli kunnolla vuotoa ja teki muutenkin tosi kipeää.
Kuten monet ovat sanoneet niin alapään kipu ja yhdyntäongelmat, jotka voivat kestää vaikka koko loppuelämän. Itselläni sattuu vieläkin jonkin verran yhdyntä (synnnytyksestä n.2vuotta). En pysty nauttimaan seksistä samalla tavalla kuin ennen ja pahinta oli se kun mies luki netistä juttuja, joissa yhdyntä on onnistunut jo viikon jälkeen synnytyksestä ja ihmetteli ääneen miten kaikilla muilla onnistuu muttei meillä..
Mielestäni miehille kuuluisi olla jokin pakollinen info kaikesta raskauteen, synnytykseen liityvästä ja mahdollisista ongelmista niiden aikana ja jälkeen. Ei miehet niitä neuvolan oppaita lue ainakaan oma-aloitteisesti.
Ihan oikeesti! Joku isävalmennus ois tosi hyvä, semmonen ettei voisi välttyä tiedolta. Siis myönnän, että on miehiä, jotka on inspiroituneita hakemaan tietoa ja kiinnostuneita KAIKESTA jne. mutta omassa tuttavapiirissäni miesten kiinnostus isyyttä kohtaan on luokkaa: mimmoset turvaistuimet laitetaan autoon? Mihin urheiluseuraan lapsi kannattaa laittaa ja missä iässä? jne.
Kuitenkin isällä on suuri vastuu niin äidistä kuin lapsesta synnytyksen jälkeen. Äiti ei ole "ihan oma itsensä" ja pahimmillaan jopa kuukausien ellei vuosienkin ajan masentunut, itkuinen, kiukkuinen jne. Moni parisuhde oikeasti hyötyisi siitä, jos isälle kerrottaisiin kuinka naisen luonnemuutokseen olisi hyvä suhtautua, miten tukea puolison vanhemmuutta ja että on aivan normaalia ja totta, että miehelle ei tule automationa "äidinvaistoa" ja vauvan itku saattaa pikemminkin ärsyttää kuin aiheuttaa minkäännäköistä vastakaikua (tätä ei moni äitikään tajua ja ihmettelee isän "brutaalia" käytöstä lasta kohtaan.) Mies ei vain ole emotionaalisesti yhtä kärsivällinen kuin nainen. Tai suurin osa miehistä ei ole. Se on täysin biologista eikä siinä ole mitään pahaa. Isyys nyt vain on erilaista kuin äitiys. Olisi todella hyvä, kun molemmat osapuolet saisivat tietoa toistensa emotionaalisista ja fyysisistä sekä sosiaalisista vaiheista synnytyksen jälkeen. Isäkin saattaa masentua (noin puoli vuotta synnytyksestä) ja tarvita tukea. Parisuhde ajautuu melko todennäköisesti jonkinnäköiseen kriisiin. Jo ennen tätä kaikkea olisi hyvä etsiä voimavaroja ja suunnitella keinoja selviytymiseen. Isien merkitys on suunnaton synnytyksen jälkeisinä päivinä ja viikkoina. äidin merkitys nousee, kun äiti toipuu synnytyksestä ja jaksaa ottaa vastuun itsestään ja vauvasta, jolloin isä saa höllätä ja totutella uuteen arkeen.
itselleni kohta 2 v. lapsen äitinä yllätyksenä tuli akne (n. puoli vuotta synnytyksen jälkeen), joka meni vain pahemmaksi ja pahemmaksi. Se, miten raskaus ja imetys vaikuttaa hampaisiin (hammaskiillettä on hävinnyt ja reikiä on tullut saman verran vuoden aikana kuin koko rautahammasaikana...).