Ongelma:Miehen kuolema,yksinäisyys,muutto ja lasten kapinointi

Oletko tullut jo johonkin tulokseen???

Ja tuntuu ettei tästä työn teosta tule mitään, kun aivot käy ihan ylikierroksilla.



Meillä ei ole siis karjaa, eikä mitään muutakaan tänne sitovaa, vaikka puitteet sille kyllä on.



Täytyy nyt vaan miettiä ja miettiä ja miettiä...

9-vuotias tuli illalla kainaloon ja sanoi "tehdään äiti niin kuin sinä sanot, jos oot sitten onnellinen" :) Ihana lapsi, vaikka toisaalta, ei hän saisi noinkaan ajatella..



Mummini kanssa juttelin eilen, ja meillä olisi mahdollisuus muuttaa heidän omakotitaloonsa, koska ovat ajatelleet muuttavansa siitä kerrostaloon. Vuokralle tietenkin alkuunsa.



Minulla on vaan niin ikävä kaikkia, vaikka eilen illan istu mieheni veljen vaimo koko illan tukemassa ja pohtimassa kanssani. Kyllä meistä täällä välitetään, kamalasti, ja sehän tästä myös tekee vaikeeta.



ap

Muuta, mutta muuta siellä pohjoisessa. Jos sua ahdistaa tuo sinun miehesi kanssa hankkima talo, myy se ja hanki vaikka hieman pienempi tilalle. Säästä metsät lapsille.

Isommat lapset on kotona enää vähän aika. Sinä saat paikanvaihdoksen jota nyt selvästi muistojesi takia tarvitset. Mutta lapset saavat pitää kaveripiirinsä ja muut. Muutat sitten Helsinkiin muutaman vuoden päästä jos vielä tunnet siihen tarvetta.

Voimia sinulle ja lapsillesi!

Muuta, mutta muuta siellä pohjoisessa. Jos sua ahdistaa tuo sinun miehesi kanssa hankkima talo, myy se ja hanki vaikka hieman pienempi tilalle. Säästä metsät lapsille.

Isommat lapset on kotona enää vähän aika. Sinä saat paikanvaihdoksen jota nyt selvästi muistojesi takia tarvitset. Mutta lapset saavat pitää kaveripiirinsä ja muut. Muutat sitten Helsinkiin muutaman vuoden päästä jos vielä tunnet siihen tarvetta.

Voimia sinulle ja lapsillesi!

Vaan kaipaan omaa sukuani kovasti. Sen takia haluan muuttaa...

Mutta tuntuu että rupeen kallistumaan siihen jäämiseen, tilojen ja metsien kanssa tulee sellainen sotku, etten tiedä miten siitä selviää...

Ehkä pitää antaa vaan ajan kulua.

Nyt tuntuu tältä, 5min päästä voi olla jo taas ihan toinen ääni kellossa :)

ap

Hieman aiheen vierestä. Katsoppas Sisko tahtoisin jäädä leffa. Hyvä kuvaus nykynuorista, tietty vähän kärjistetty. Oikeasti nuorten elämä on tosi rajua ja julmaa. 12 vuotiaat tosi pahassa iässä muuttamiseen.



Odota muutama vuosi ja lapsistasi "täyspäisemmät" nuoret. Olette turvassa siellä lintukodossa, vaikka nyt tosi kurjalta tuntuukin. Aika auttaa, usko pois. Voimia.

Minun äitini jäi leskeksi 28-vuotiaana. Perheemme asui silloin isäni kotona.

Isäni kuoltua äitini olisi muuttanut minun (ainoa lapsi) kanssani omalle kotiseudulleen päin Hämeeseen. Isänisä rääkyi, että hän jää tänne sitten yksin.

Niinpä äitini jäi. Asuimme paapan talossa. Minä kävin koulua ja siellä tulin kiusatuksi, koska minä olin se lapsi, jonka isä tapettiin. Paappani terveys oli huono. Äiti hoiti työnsä, paapan ja talon. Omaa huonetta hänellä ei ollut.

Uutta miestä ei voinut kuvitellakaan tuovansa tuohon taloon. Paappa on ollut kuolleena jo pitkään, äitini asuu edelleen tuolla "ei-omalla" paikkakunnallaan. Äidin elämä jäi elämättä, kun jäi hyysäämään paappaa.

Parempi olisi minunkin ollut päästä muuttamaan ajoissa pois.

Muuta, jos vain voit. Kyllä ne lapset sen kestävät.

Ja hän oli sitä mieltä, että meillä on niin täyspäiset ja hyvän itsetunnon omaavat lapset, että varmasti selviävät.

Muutos yläasteelle lähteville on muutenkin suuri. Ovat käyneet nyt 48 oppilaan koulua syrjäkylällä. Kirkonkylälle olisi nyt syksyllä siirto yli 500 oppilaan kouluun, yhtä iso mahdollisuus tulla kiusatuksi kuin etelässäkin.



Jos muuttaisimme vantaalle, mistä mummini heidän taloaan tarjosi, olisi lähellä ala-aste, jossa noin reipas 100 oppilasta, suhteellisen pieni siis vantaan kouluihin nähden. Yläaste olisi yhtä iso kuin mikä meillä täälläkin.



Olen kuitenkin vasta 33-vuotias... Toisaalta se tarkoittaa sitä, että minulla on aikaa odottaa täällä lasteni kasvua, mutta toisaalta tuntuu elämän hukkaan heittämiseltä. Tai siis että luopuisin omasta elämästäni aika nuorena.

Enkä tällä nyt sitten mitään miehiä ja bilettämistä tarkoita!!!!



Mutta, kiitos kun olette jaksaneet asiallisesti vastailla, tämä on ollut sitä kaipaamaani vertaistukea ja erilaisia mielipiteitä asiaan.



Nyt kaikki on vain minun päätettävissäni...



ap

Muuttaa vai jäädä; molemmille löytyy hyviä perusteluja. Eiväthän lapset joka tapauksessa asu kanssasi iankaikkisesti, jaksaisitko asua pohjoisessa siihen asti kun vanhimmat lapset lähtevät esim lukioon tai muihin opintoihin? Asutteko siellä pohjoisessa lähellä lukiota ... jos ette, niin sittenhän olisi sopiva sauma houkutella lapset lukion perässä etelään. Puolisosi kuolemasta on kulunut vasta kovin vähän aikaa, surutyö on vielä kesken. Siksikin muutto voi lapsista tuntua vaikealle: irrottautua isän suvusta ja muistoista. Isän hauta lienee siellä pohjoisen suvun luona; lapset pääsisivät jatkossa sinne isää muistamaan ja kunnioittamaan kovin harvoin. Sinun jaksamisesi on perheen kannalta tärkeintä. Motiivit muutolle on syytä punnita tarkkaan ja miettiä, miksi pohjimmiltaan olet tyytymätön nykyiseen tilanteeseen, ettei sitten tule pettymyksiä mahdollisella uudella paikkakunnalla. Yksinhuoltajuus on rankkaa, vaikka ympärillä onkin miehen tai sinun sukuasi. Saisitko etelässä yhtä paljon apua sukulaisilta? Olisiko töissäkäynti mahdollista ilman, että lapset ovat yksin kotona pitkiä päiviä?

nyt vastailee landeihmiset liikaa. Osta talo jostain rauhalliselta oktalo rivitaloalueelta tyyliin Suutarila-Siltamäki, Puistola tms. Onko 12 v poika vai tyttö? Luulisi että pojat ainakin aika helposti kaikki uudessa koulussa tutustuu... Täällä voi olla vaikka mitä harrastuksiakin ja lähellä.



Ymmärrän kyllä että muutot vaikeita... onko lapsillasi serkkuja tms helsingissä?



Kerro ihmeessä mihin päädytte!

Ja hän oli sitä mieltä, että meillä on niin täyspäiset ja hyvän itsetunnon omaavat lapset, että varmasti selviävät.

Muutos yläasteelle lähteville on muutenkin suuri. Ovat käyneet nyt 48 oppilaan koulua syrjäkylällä. Kirkonkylälle olisi nyt syksyllä siirto yli 500 oppilaan kouluun, yhtä iso mahdollisuus tulla kiusatuksi kuin etelässäkin.

Jos muuttaisimme vantaalle, mistä mummini heidän taloaan tarjosi, olisi lähellä ala-aste, jossa noin reipas 100 oppilasta, suhteellisen pieni siis vantaan kouluihin nähden. Yläaste olisi yhtä iso kuin mikä meillä täälläkin.

Olen kuitenkin vasta 33-vuotias... Toisaalta se tarkoittaa sitä, että minulla on aikaa odottaa täällä lasteni kasvua, mutta toisaalta tuntuu elämän hukkaan heittämiseltä. Tai siis että luopuisin omasta elämästäni aika nuorena.

Enkä tällä nyt sitten mitään miehiä ja bilettämistä tarkoita!!!!

Mutta, kiitos kun olette jaksaneet asiallisesti vastailla, tämä on ollut sitä kaipaamaani vertaistukea ja erilaisia mielipiteitä asiaan.

Nyt kaikki on vain minun päätettävissäni...

ap

Toisinsanoen ihan toimiva ratkaisu voisi muuttonne ollakin, nyt vain pohtimaan toteutusta eli miten muutatte, mahdollisimman kivuttomasti.

Kotitila voisi olla edelleen olemassa, lasten omistusten vuoksi muutenkin, ja lomia varten. Tottakai on ajateltava tulevaisuutta ja koulutusmahdollisuudet laajemmat pk-seudulla. Toki kilpailukin, mutta se ei aina ole paha asia.

Varsinkin tuo talon vuokrausmahdollisuus mummilta kuulostaa suorastaan erinomaiselta ajatukselta... Parempi lapsiperheellenne kuin kerrostaloasuminen, ja muistuttanee tuttua asumismuotoa pohjoisessa.

Mun mielestä teidän kannattaa ehdottomasti muuttaa, vaikka sitten aluksi ja kokeilumielessä vuokralle.



Mä ymmärrän täysin, että jos jää sinne pohjoiseen, niin jää oma elämä elämättä. Sinne muutolla oli se tarkoitus, että eläisit miehesi kanssa siellä yhdessä. Hänen kuolemansa jälkeen se ei ole mahdollista. Nyt sitten pitää rakentaa elämä uusilta pohjilta ja se varmasti on helpompaa siellä missä sinulla on eniten kokemusta elämän elämisestä.

Mun mielestä teidän kannattaa ehdottomasti muuttaa, vaikka sitten aluksi ja kokeilumielessä vuokralle.

Mä ymmärrän täysin, että jos jää sinne pohjoiseen, niin jää oma elämä elämättä. Sinne muutolla oli se tarkoitus, että eläisit miehesi kanssa siellä yhdessä. Hänen kuolemansa jälkeen se ei ole mahdollista. Nyt sitten pitää rakentaa elämä uusilta pohjilta ja se varmasti on helpompaa siellä missä sinulla on eniten kokemusta elämän elämisestä.

Sanoit juuri niin kuin olen yrittänyt sanoa, siinä onnistumatta:)

ap

Löysin näin lauantai-illan ratoksi tämän vanhan viestini, ja päätin jatkaa vielä...



Emme ole siis muuttaneet. Asumme edelleen pohjoisessa, ja kaksoset ovat aloittaneet onnellisesti yläasteen.



Elämämme soljuu hienosti radallaan, mutta itselläni velloo edelleen ajatus muutosta. Nyt se on jo vähän rauhoittunut, mutta taas tänään, yksinäisen lauantain jälkeen kaivoin tämän vanhan ketjun esille ja mietin taas elämääni.



Aina ajoittain käyn lasten kanssa muutosta keskustelua, ja isommatkin ovat jo kauan ajatustyötä tehneet, ja ehkä pientä pehmenemistä olisi jo ilmassa.



Tuntuu, että vaikka saisin kaikki lapset suostumaan muuttoon, en tiedä edelleenkään onko se ns. moraalisesti oikein.

Taistelen tämän asian ja itseni kanssa vielä varmasti pitkäänkin ja toivon että löytäisin vielä joskus rauhan itselleni...



ap

Luin keväällä tuon ketjusi.



t. leskiäiti Helsingistä

Ja vastaan nytkin. Mun mielestä teidän kannattaa muuttaa. Mulla on täti ollut aika samassa tilanteessa ja nyt 20 vuotta myöhemmin ajelehtii. Elämä meni sukutilaa pitäessä appiukon valvovan silmän alla. Lapsista ei kukaan halunnut tilaa pitää. Se myytiin ja nyt täti miettii 57 vee että mitäs tekisi korkeakoulutuksellaan kun kaikki työkokemus on lasten tilan pidosta, joka myytiin.

Hei,

olen muuttanut elämässäni kolme kertaa Suomen toiselle laidalle vanhempieni vuoksi. Helsinkiin muutimme kun olin 13, ja menin yläasteelle. Ei sitä silloin ymmärtänyt ahdistua, päinvastoin oli ihana päästä pois pikkukaupungista ja nähdä erilaisia ihmisiä. Hyvä kun olin koskaan mustaa miestä nähnyt entisessä kaupungissa!



En edelleenkään koe järkyttyneeni tai stressaantuneeni muuton vuoksi. Äitini etsi meille kaikille Helsingistä uudet harrastuspaikat, jotta vanhat harrastukset saivat jatkua. Niistä löytyi meille kaikille lapsille nopeasti uusia ystäviä.



Täällä monet kirjoittavat että itsekäs äiti ajattelee itseään jne. Ihmettelen, mitä heidän päässään liikkuu. Olen kasvanut täysipainoiseksi ihmiseksi täällä Helsingissä, löytänyt ystäviä,poikaystävän ja elän onnellista elämää. En käytä huumeita (kuten ei 99,9% helsinkiläisistä!) enkä ole ajautunut väärille raiteille.



Älä sinä hyvä äiti syyllisty, vaikka monet täällä vauhkoavat että lasten elämä järkkyy. Vie lapsesi uusien kokemusten ääreen, niin heistä kasvaa vahvoja ja avarakatseisia ihmisiä. Ne, jotka väittävät, että kaikesta mahdollisesta jää lapselle trauma, taitavat suojata enemmän itseään kuin lapsiaan.



Toivon sinulle ja lapsillesi hyviä kokemuksia ja onnea elämään!



Helmiina