Lue keskustelun säännöt.
Mulla on nyt vanhemmuus hakusessa, auttakaa!
07.04.2011 |
Eli 6 vuotias poika, kiukuttelee joka asiasta. Vänkää vastaan joka asiaan.
Tiedän että voi kuulua ikään mutta tarvitsen apuja siihen miten menetellä
Ensin kun kiukuttelu alkaa, olen huomioimatta sitä, koitan vaihtaa puheenaihetta ja olen rauhallinen. Kun poika hermostuu tästä ilmeisesti lisää, kerron hänelle että kuulen kyllä mitä hän sanoo, mutta nyt ei voisaada mitä haluaa/täytyy tulla ulkoa sisälle/pitää siivota huonetta tms.
Edelleen koitan jutella muita juttuja jotta saisin hänetkin rahoittumaan. Kertaan muutamaan kertaan rauhassa miksi ei voi saada/tehdä tms.
Poika suuttuu enemmän, huutaa, kiljuu, paiskoo ovia. monen minuutin jälkeen korotan ääntä, sanon että nyt pienempää meteliä, kiukkuinen saa olla mutta ei huutaa enää niin kovaa koska meillä on naapuritkin.
Ei lopeta huutoa, kiukkuaa edelleen. En jaksa kuunnella vaan jo itsekkin hermostun ja uhkaan miettimispenkillä jonne menee rauhoittumaan ellei lopeta. Varoitan pari kertaa. Vien penkille itsekkin jo tarpeeksi saaneena ja kiukkuisena.
Tämä toistetaan pari kertaa päivässä.
Mitä teen väärin? Mitä oikein? Mitä voi vielä tehdä?
Kommentit (23)
Ei minusta kyllä vaikuta siltä, vaikka varmaan epävarmuutta onkin hieman.
Jäin miettimään, että jos pojan kanssa juttelisi juuri rauhallisena hetkenä siitä, että ruoka-aika tuntuu nyt molemmista pahalta, ja mitä pitäisi muuttaa jotta se sujuisi iloisemmin. Ja yksi iso muutos olisi, että en enää äitinä huutelisi moneen kertaan, koska haluaisin että lapsi itsekin pitää huolta ruoka-ajasta.
Juttelisin, että hän saa leikkiä pihalla, mutta syömään täytyy tulla ruoka-aikaan. Kun syö reippaasti, pääsee nopeasti takaisin ulos leikkimään. Selittäisin, että kun ruoka on laitettu, niin se täytyy tulla syömään ennen kuin se jäähtyy ja että ruoka-aikana syödään yhdessä.
Ehkä tähän voisi sopia vielä jostakin muustakin kannustuksesta, minkä saa kun tulee rauhallisesti syömään viikon ajan. Ja sitten sovitaan ne muut säännöt, eli että äiti ilmoittaa juuri niin kuin on tehnytkin 10 min ennen, että kohta on ruoka valmista ja leikkejä voi alkaa lopetella, ja kun ruoka on valmista, äiti huutaa vielä syömään kerran. Ja sen jälkeen ei enää huudella. Vaan joko ensimmäisen kutsun jälkeen äiti ryhtyisi syömään ja jos ei siihen aikaan ole kotona, saa ruokaa vasta iltapalalla (ja jää tietysti vaille sitä jotakin tarraa tms.). Tai sitten, jos ap:sta tuntuu paremmalta, sopisin lapsen kanssa että jos ei ensimmäisen kutsun jälkeen ala lasta näkyä, täytyy äidin lähteä etsimään häntä. Kertoisin siis tämän lapselle, että äiti ei halua huudella häntä enää moneen kertaan, koska poika on varmasti kuullut ensimmäisenkin kutsun, jos ei ensimmäiseen kutsuun reagoida, niin täytyy tulla sitten hakemaan/jää ilman ruokaa. Ja korostaisin lapselle, että hän saa itse valita, tuleeko kiltisti syömään jolloin pääsee nopeasti takaisin ulos ja sitten vielä saa ehkä niitä tarroja kerättyä tai mikä se mahdollinen palkinto sitten onkin, vai haluaako hän kiukutella.
Samalla voi jutella siitä, että onko mielessä jotakin mikä harmittaa, ja että äiti ymmärtää ettei ole kiva jättää leikkejä kesken. Ja että kiukkuinen saa olla, mutta kummastakaan ei ole kiva tapella samasta asiasta joka päivä.
Tai onkohan kavereilla vaikka vähän myöhemmin ruoka-aika, onko jotain tällaista että kaverit saa jäädä vielä leikkimään, kun pojan täytyy lähteä sisälle ja kun hän tulee takaisin, muut on taas syömässä sisällä... Ja jos jotain tällaista on, voidaan ehkä keskustella siitä, että siirrettäisiinkö omaa ruoka-aikaa hieman, tai jos ei, niin miksi ei, esimerkiksi että kavereiden perheillä on rytmi erilainen joten he syövät eri aikaan, sillä selvä. Kuitenkin jos on mahdollista kuunnella lapsen toiveita ja tehdä myönnytys, on helpompi lapsen kanssa päästä sopimaan asiasta. Vaikka tuossa nyt luettelinkin "uhkavaatimuksia", niin yrittäisin pitää keskustelun niin, että lapsi saisi myös puhua ja kertoa omia toiveitaan, miten ruoka-aika saataisiin hoitumaan paremmin. Mutta rajat olisi siis selvät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joka asiasta saa vääntää, ihan perusjutuista jotka osaa/tietää/ovat rutiinia.
Ja todellakin, tuntuu etttä ihan sama miten asian esitän tai millä tuulella itse olen niin ei vaikutusta. kaikki on EI! EI! EI!
Ja hullua on se kun pitäisi mennä kivoihinkin paikkoihin esim. uimaan, kaverin luokse leikkimään tms. niin sama vääntö, en mene pissalle, en pue jne.
Ei se auta että muilla on samanlaista mutta helpottaa huomattavasti kuulla että en ole ainoa joka tämän asian kanssa painii. Kiitos kun jaatte omia kokemuksia! :)
Tuure kilpeläisen laulun sanoin :
Mä en tahdo syödä muumilautaselta,
Mä en tahdo syödä mitään.
Mä en tahdo istua ruokapöydässä,
Mä en tahdo tehdä mitään.
"Otatko sämpylää?" - Ei.
"Otatko omenaa?" - Ei.
"Palanen juustoa?" - Ei.
"Vai lasi maitoa?" - Ei.
En tahdo, eikä mun tarvitse.
kertosäe:
Olen kuningas,
Suuri kuningas,
Kuningas E ja I.
(2x)
kertosäe2:
Täällä hallitsee
Kuningas Ei.
Mä en tahdo laittaa sukkahousuja,
Mä en tahdo laittaa mitään.
Mä en tahdo laittaa kumppareitakaan,
Mä en tahdo tehdä mitään.
"Mennäänkö puistoon?" - Ei.
"Saat ajaa polkupyörällä." - Ei.
"Muutkin on ulkona." - Ei.
"Puetaan päälle." - Ei.
En tahdo, eikä mun tarvitse.
kertosäe
Teitä hallitsee
Kuningas Ei.
Ja mä voin soittaa rumpuja
Keskellä yötä puoli neljältä.
Ja teidän riemuna
On tehdä töitä pussit silmillä.
Ja näin se käy,
Näin se käy.
Mä en tahdo pestä hampaita,
Mä en tahdo pestä mitään.
Mä en tahdo mennä nukkumaan,
Mä en tahdo tehdä mitään.
"Pää tyynyyn." - Ei.
"Hyvää yötä." - Ei.
En tahdo, eikä mun tarvitse.
Olen kuningas,
Suuri kuningas,
Kuningas Ei, kuningas Ei.
(2x)
Olen kuningas,
Suuri kuningas,
Kuningas Ei.
Meillä tökkii jokseenkin jokainen ruokailu/pukeminen/uloslähtö/sisääntulo. Tai muu "pakollinen" juttu, kuten vessakäynti ennen uloslähtöä. Ihan samat rutiinit on joka päivä, joista ei luisteta, kuten aamulla vaatteiden pukeminen, aamupala, eskariin lähtö, kotiin tulo. Silti niistä taitetaan peistä. "En mä haluu" "Mutku mä haluun (jotain muuta)". Siispä sanon, sanon, sanon ja sanon (ja huudan kun hermot menee), välillä puen väkisin ja raahaan kädestä ulos. Ja sama sisälle.
Ihan sama sanonko iloisesti, neutraalisti, vihaisesti, tai pyydänkö, käskenkö, keksinkö kilpailun, palkinnon tai rangaistuksen. On kerätty hymynaamoja onnistuneista syömisistä ja lähtemisistä, mutta sekään ei pidemmän päälle jaksa innostaa.
Ei jaksaisi enää kuusivuotiasta "raahata" jatkuvasti. Mutta eihän sitä voi periksikään antaa. Uuvuttavaa kyllä.