Kura-asuton kevät - onnistuuko?
Voisinko kuvitella taaperon pärjäävän tarhassa Popin vk-puvulla (onhan se vedenpitävä), vai luuletteko, että ne vaatii kurahousut päälle?
Tuntuisi niin tyhmältä kelmuttaa vedenpitävä puku kuravaatteilla.
Kommentit (71)
mutta näköjään et mieltäsi ole valmis muuttamaan. Sääli lastasi, joka saa märissä vaatteissa leikkiä, kun äiti on näin päättänyt.
AP vain jankkaa vaikka on saanut monta asiallista vastausta ihan pk:n hoitajiltakin.
Minusta viestini eivät ole olleet niin toisteisia, kuin "jankkaaminen" mielestäni tarkoittaa. Sen sijaan teilta kura-asujen puolustajilta oli perustelut unohtua tuossa suihkuttelu-jankkauksessa. Totesin, etten vielä suostu uskomaan, mutta jos huomaan olleeni väärässä, voin kyllä tulla ihan selkä suorana tänne palstalle kertomaan, etten oikeasti osannutkaan kuvitella kevään säiden todellisuutta. Katsotaan myös, kuinka tämä tarhassa menee, vaaaditaanko muita asuja vk-puvun lisäksi vai päästäänkö koettelemaan sen ominaisuuksia. (Muuten, mitään puuvillavuorta tms noissa Popin puvuissa ei ole, sellainen verkko vain, polyesteriä ja polyamidia kaikki materiaalit.) ap
"This product endures low temperature in drying cabinet. No tumble drying", sanotaan lapussa. Olen tutustunut.
Tuosta vuorien tarkastamisesta vielä: eihän tämä lastenvaatteiden merkkien ja mallien kirjo nyt niin laaja ole, ettei jäisi nopsaan mieleen, mikä merkki sietää mitäkin. Siellä ne taitaa aika hyvin nähdä, millaista asua on markkinoilla.
ap
Sääli lastasi, joka saa märissä vaatteissa leikkiä, kun äiti on näin päättänyt.
ja voin siitä sitten täälläkin avautua, jos jotakuta kiinnostaa. Eli siis jos Pop pettää, äippä reagoi.
ap
"This product endures low temperature in drying cabinet. No tumble drying", sanotaan lapussa. Olen tutustunut.
Tuosta vuorien tarkastamisesta vielä: eihän tämä lastenvaatteiden merkkien ja mallien kirjo nyt niin laaja ole, ettei jäisi nopsaan mieleen, mikä merkki sietää mitäkin. Siellä ne taitaa aika hyvin nähdä, millaista asua on markkinoilla.
Oletko tutustunut päiväkodin kuivauskaappikäytäntöön? Meillä ei tosiaankaan lolloteta kaappia "matalalla lämmöllä", vaan lämpötila on kuumin mahdollinen! Jos olet koskaan ottanut kuumalla käyneestä kuivauskaapista haalarin, tietäisit että se on tasan yhtä kuuma kuin kuivausrummussa käynyt vaate.
Ja oletatko tosiaan, että me päiväkodin tädit olemme muotieksperttejä ja muistamme tämän vuoden uusimpien luomusten lisäksi ne viimevuotiset, toissavuotiset ja vielä vanhemmat haalarimallit? Päiväkodissa kun voi haalarina olla se kahdelta sisarukselta peritty puku, jolla on ikää 5-6 vuotta. Siihen päälle vielä se, että jokaisesta haalarimallista on monta eri väristä ja näköistä versiota tarjolla, joten on ihan mahdotonta tietää, voiko pihalla ulkoilleen lapsen laittaa haalarissaan suihkuttelujonoon. Siksi pelkkiä haalareita EI SUIHKUTETA, usko jo. :)
Siellä maanrajassa on tooosi kylmä leikkiä, vaikka aurinkokin paistelisi, kuralätäkkö ja loskalumi on hyytävän kylmää. Kurahousut ei silloin hiosta, ne lämmittää kropan alaosaa. Yläkropanhan voi pukea paljon hengittävämmin, jos haluaa.
Itse innostuin elintasomme noustua iltatähdellemme hommaamaan tikettiä sun muuta ja ajattelin, etten enää koske kuriksiin, kun isompien lasten kera väsähdin niiden pukemiseen.
Yhden kevään ja syksyn yritin sohlata kuraisten "laatu"haalarien kanssa. Nuo tiketit + muut olen vähin äänin laittanut kiertoon ja iloinnut, että varastosta löytyy isompien lasten parhaat mahdolliset välikelin varusteen, Rukan kurikset. a i v a n ehdottomat pienellä lapsella, etenkin päiväkodissa näyttäisi olevan.
Mutta ei päiväkodin hoitajilta voi vaatia sitä että he tietäisivät minkälaista kulutusta ja kosteutta kenenkin vaate kestää. Sama Popin haalari voi olla toisella lapsella jo niin kulunut ja väärin hoidettu, ettei enää sitä kosteutta pidä. Pysy nyt siinä sitten kärryillä kuka voi istua lätäkössä ilman kurahousuja ja kuka ei. Ja kun jokaisen puku pitää sitten huuhto/pyyhkiä/kuivattaa eri tavalla, niin se vie hoitajien aikaa.
Vähän sama juttu kuin että päiväkodissa pitää olla sisätossut. Se nyt on vain sellaisen lapsilauman kanssa helpompi toimia kun tiettyjä sääntöjä ja hyväksi havaittuja tapoja noudatetaan.
- haalareita ei huuhdella pk:ssa -> se ei ehdi kuivua ennen seuraavaa käyttökertaa
- kaikille puetaan kurikset pk:ssä, koska ei voida olettaa, että hoitajat ehtii syynätä joka muksun haalarin vedenkestävyyden
- kurikset kestää paremmin lätäkköleikkejä vaikka nämä laatuhaalarit olisivat kuinka tehty märkiä kelejä varten
- lapsella on mukavampaa ulkoilla kun on asialliset vaatteet päällä
- joku kertoi, että juurikin ap:n lapsen haalarimerkki ei ollut hyvä näille keleille
Eikö tässä ole tarpeeksi argumentteja? Ja silti ap aikoo härkäpäisesti viedä lapsensa pk:n ilman asiallista vaatetusta.
No, jos olet antanut syksyllä jo näin tehdä, niin ei ole enää kosteudenpitävyyttä jäljellä. Kuten joku kirjoittikin, päiväkotien kuivauskaapit ovat pääsääntöisesti kuumimmalla mahdollisella lämpötilalla, koska niiden pitää nopeassa ajassa kuivata monet haalari. Ei niissä mitään kuivata matalilla lämpötiloilla, minkä jotkut haalarit kestävät.
oli siellä alla mitä vaan. Jos osalla ei ole, alkavat muutkin marista. Ja vaikka meilläkin on kosteussuojatut asut, niin on kurapuvusta se hyöty että ei tartte mennä autoon/bussiin rapaisilla vaatteilla, vaan sen rapakerroksen saa riisuttua pois.
en henk.koht voi ymmärtää vanhempia jotka eivät pue lapsilleen kurahousuja. Vaikka olisi kuinka kallis ja vedenpitävä puku tahansa, niin sitä suuremmalla syyllä en haluaisi, että se heti nuhraantuu, kuraantuu, likaantuu. Kyllä se on paljon yksinkertaisempaa suihkutella kurikset puhtaiksi kuin haalarit.
että ap:n lapsi on vielä aika pieni ja suhteellisen "siisti" noin ulkoiluissakin.
Ap ei vielä ymmärrä, että lapsen kasvaessa kuran määräkin kasvaa ja kurasään vaatteelta vaaditaan myös muuta luin se kosteuden kestävyys.
Itsepä ap tiesi valitset. itse keksin paljon muutakin tekemistä vähällä vapaa-ajallani kuin haalarin pyykkäys. Ja kun tuo kura on niin pinttyvää, niin se haalari on pian ihan iki-likainen ja kuvottavan näköinen pesun jälkeen myös. En minä sitä jälleenmyyntiarvoa ajattele, vaan sitä että mun lapsi ei likasissa vaatteissa kulje.
Olet todnäk ihan fiksu ja mukava ihminen. Sulla on varmasti fyrkkaakin riittävästi (mulla ei ole varaa Popeihin esim.)
Nyt teet tämän päivän hyvän työn ja menet ostamaan 1 kpl kurahousuja. Teet tarhasi tädit onnelliseksi. Ajattele tätä hyvänä työnä lähimmäistäsi kohtaan.
Sitten viet kurahousut tarhaan ja kotona yrität unohtaa niiden olemassaolon.
Jos taasen kaikki talousrahat meni popin haalareihin, voinet löytää kirpparilta pöksyt parille egellä.
Nyt unohdat tällä haavaa omat haaveesi ja halusi lasten vaatetuksen suhteen ja teet muille mieliksi.
niin tuskin se on kuitenkaan kuran kestävä. Ja voin sanoa, että lapsi kun kurassa ja mudassa leikkii joka päivä ilman asianmukaisia kuravaatteita, niin se teidän puku on pian niin likainen, ettei mikään pesu siihen auta.
Noi kosteussuojatut puvut imaisee sen mudan varsinkin todella hyvin ja kun sitä yrität sitten poistaa niin voi olla, että pilaat siitä puvusta sen kosteussuoja ominaisuuden.
Kokemusta on!
jos et osta lapsellesi kuriksia niin saattavat sitten kaivaa jotkut päiväkodin ylisuuret kurahousut lapsen päälle. Ja ihmetelevät miksei äiti osta lapselle kunnon ulkoiluvaatteita.
Siellä päiväkodissa ei ole aikaa huolehtia sun lapsen puvun kuivuudesta ja puhtaudesta, siellä on katsos paljon muitakin lapsia
pukuja suositellaan huuhdeltavan kurasta. Pesemistä pitää sen sijaan välttää. Se saattaa heikentää vedenpitävää ominaisuutta. Huuhtomalla saa hiekan ja pintakuran pois. Huuhtelun ei pitäisi myöskään kastella pukua kokonaan, jos on vedenpitävä.
lapsen pukeminen sään, leikkien ja kelin mukaan on näin kauhean vaikeaa? Mitä hirveää niissä kuriksissa on? Kun olin lapsi vihasin kyllä kuriksia, mutta omat kolme lastani ovat käyttäneet niitä iloisina kun niissä on ollut kivempi leikkiä (ei kastu eikä tule kylmä).
Onko tämäkin nyt joku äitien kilpavarustelukysymys, eikä liity lapsen mukavuuteen ollenkaan?
pukuja suositellaan huuhdeltavan kurasta. Pesemistä pitää sen sijaan välttää. Se saattaa heikentää vedenpitävää ominaisuutta. Huuhtomalla saa hiekan ja pintakuran pois. Huuhtelun ei pitäisi myöskään kastella pukua kokonaan, jos on vedenpitävä.
Kurahousujen tarkoitus ei tosiaan ole pelkästään pitää lapsi kuivana vaan myös kurattomana.
Kurahousut on helppo huuhtoa ulkoa tullessa ja hiekattoman kurattoman haalarin voi laittaa normaalisti naulakkoon - eikä hiekat rapise pitkin tarhan lattioita.
Puhdas haalari on huomattavasti miellyttävämpi pukea lapsen päälle kuin kuivahtanut kurainen josta omat sisävaatteet menevät likaiseksi jo ennen kuin itse pääsee ulos asti.
Etenkin jos liikut tarhasta haetun lapsen kanssa autolla/bussilla/rattailla, pääset vähemmällä sotkemisella jos otat kurahousut pois päältä ja siisti lapsi kyytiin.
Haalari säilyy paljon pidempään hyväkuntoisena jos sitä ei pestä jatkuvasti kurastumisen takia. Kurahousut taas on helppo suihkuttaa ja kuivuvatkin nopeammin kuin haalari.
Lapsilla erilaisuus saa usein osakseen nimittelyä ja kiusaamisen alkua, on hyvä sääntö että kaikille laitetaan kurahousut kurasäällä niin ei tarvitse vääntää kättä kenenkään tarhalapsen kanssa ja kaikki voivat huoleti leikkiä kurasäässä.
Yhden lapsen kanssa kotiarjessa voit toki olla laittamatta lapselle kurahousuja jos haluat, mutta päiväkotiin vie kurahousut.
saanpa hyväkuntoiset haalarit sitten eteenpäin, jos ei muuta iloa ole. Toki juttelen vielä tarhassa asiasta, kun eivät ainakaan syksyllä kura-asua vaatineet.
Mutta mutta.. Onko niillä tarhantädeillä tähän aikaa: Lapselle pitäisi siis pukea aluspuku (ainakin nyt alkukeväästä), kuoripuku ja kura-asu, siis kolme asua? Vähän hassulta tuntuu sekin.
ap
Tuota pukua ei saa laittaa kuivauskaappiin koska saumojen liimaukset eivät kestä. Ne on kuivatettava ns. vapaasti.