G: Missä vaiheessa synnytystä oli sietämätöntä kipua?

avautumisen viimehetket ja ponnistus. Luulin kuolevani kipuun ponnistusvaiheessa.. Mutta hengissä edelleen :)

Siihen asti supistukset olivat vielä olleet siedettäviä. Kun vedet menivät, kivun tunne moninkertaistui enkä voinut muuta kuin huutaa. Vauvakin hätääntyi kohdussa ja potki niin että vatsanahka heilui. Sain sitten epiduraalin, mutta heti perään tuli hirvittävä ponnistamisen tarve. Se ei sattunut, mutta se pidättely oli kamalaa. Onneksi kohdunsuukin sitten aukesi nopeasti ja pääsin viimein ponnistamaan. Ponnistaminen ei sattunut yhtään.

avautumisen viimeinen minutti ja ponnistuksen aloittaminen.



Epiduraalia en koskaan saanut kummassakaan synnytyksessä.

eli ne 2 viimeistä senttiä. Jokaisessa synnystyksessä. Kohdunkaulanpuudutus lakannut, ja ilokaasua vetelin niin, että melkein oksensin. Ponnistusvaiheet kestäneet alle 10 min, eikä kipu silloin ollut enää niin paha.

oikeastaan missään vaiheessa sietämätöntä kipua, oli nopea synnytys ja vedet meni lopussa, juuri ennen ponnistusvaihetta, ponnistusvaihe 20 min. avautumisvaiheen supistukset oli kovia, mutta siihen auttoi kun mies hieroi ristiselkää.

sen jälkeen kun oli laitettu oksitosiinitippa vauhdittamaan. Ensin pelkäsin kuolevani ja sitten toivoin kuolevani. Olin yksin, koska mies ei pystynyt olemaan koko synnytyksen ajan paikalla, eikä kätilökään joutanut kuin välillä kurkkaamaan ovenraosta. Ajattelin, että kiva, kuolen yksin tänne.



Ponnistusvaihe oli melkein yhtä paha, koska ei ollut erillisiä supistuksia vaan tunnin jatkuva tukala kokovartalokramppi. Silloin oli edes äitini pitämässä kädestä, mikä helpotti vähän.



Melkein pahinta oli synnytyksen jälkeen; olin pahasti revennyt ja sängystä nouseminen sai kyyneleet valumaan silmistä. Silti piti reippaasti hoitaa vauvaa.

Ponnistuksen loppuvaihe, supistukset meinasi lakata ja tuntui että kuolen (ja myös huusin keuhkojen täydeltä että en kestä, kuolen tähän) mutta minulla vaihe ei näin jälkikäteen ajateltuna tuntunut kuin pieneltä hetkeltä vaikka todellisuudessa ponnistusvaiheen kestoksi merkattiin 20min.

Mulla on kaks lasta. Ekaa synnytystä pelkäsin ihan sairaasti ja imin ilokaasua huohottaen. Paikallaanolo epiduraalin laittamisen aikana oli ekan lapsen kohdalla kivuliasta, vaikkei kestänyt varmaan kuin puol minuuttia. Mut se vei myös tunnon ja kyvyn ponnistaa. Synnytys sitten kesti ja kesti ja mun ponnistukset oli piiperöintiä. Lapsi saatiin imukupilla turvaan.



Toka lapsi tuli niin nopeesti, ettei mitään puudutuksia ehditty laittaa ja painuin suoraan synnyttämään. Purin tyynyä ja kiroilin ja kävelin enkä suostunut sänkyyn. Sitten kätilö pukkas synnytystuolin alle ja käski ponnistaa. Tuskaa oli ehkä vain pari minuuttia ja sitten oli tyttö tapittamassa silmiin mahan päältä. Toka kerta oli parempi monessa mielessä.

Inhottavia kokemuksia, kyllä ne sieti, mutta oli kauheinta synnytyksessä.

Silti kolmas tulossa :)

eikä kovista supistuksista huolimatta edennyt lainkaan viiteen tuntiin. Kivut olivat sietämättömät, enkä osannut kuunnella omaa kehoani, joka vaati liikkumaan, vaan makasin sängyllä kyljelläni lähes tajuttomana kivusta. Ponnistusvaihe oli mielestäni suht. helppo.

asti meni ihan hyvin, kunnes synnytystä nopeutettiin lääkkeillä, kovakouraisella sisätutkimuksella ja kalvojen puhkaisulla. Kivut moninkertaistuivat nopeasti, mut avautuminen pysähtyi täysin. Supistus ei koskaan lakannut, vaan voimistui jatkuvasti. Mut n. kahdentoista tunnin kärvistelyn jälkeen sain epiduraalin, ja sen jälkeen kaikki oli täysin kivutonta, joten aika helpolla pääsin. Minulla oli jo useamman vuorokauden univelta päällä jatkuvien, epäsäännöllisten suppareiden vuoksi, joten nukahdin heti kun kivut loppui ja heräsin siihen että vauva oli jo puoleksi matkalla - vasta epiduraali edisti avautumista, joka olikin sitten nopeaa.

Avautumisessa, kun kalvot puhkaistiin varsinkin sitten, ja ponnistusvaiheessa ja ompelussa ilman puudutusta. Ja jälkikäteen 5kk synnytyksestä.

mutta se kohta kun vauvan pää tulee ulos. Siinä huusin kun sattui niin hirveästi (repesin hieman) kun taisi epiduraalin vaikutus ollaloppunut siihen mennessä. Olisin saanut ajan puolesta lisää lääkettä epiduraaliin, mutta kätilö tokaisi että ponnista vaan, et sä mitään lääkettä enää tarvi... Ai sekö mun kivut tiesi?

ennen kuin epiduraali pistettiin,eli kun olin 4cm auki, kipu oli niin kamalaa etten pystynyt supistusten aikana edes hengittämään!

ennen kuin epiduraali pistettiin,eli kun olin 4cm auki, kipu oli niin kamalaa etten pystynyt supistusten aikana edes hengittämään!

Mutta olin jo ehkä 5 cm auki.

joten vauva oli jo ulkona siinä vaiheessa kun olisi ollut apua. Ja toisekseen repeämiä tulee vähemmän kun ei ponnista ihan puudutteista turtana.

mutta se kohta kun vauvan pää tulee ulos. Siinä huusin kun sattui niin hirveästi (repesin hieman) kun taisi epiduraalin vaikutus ollaloppunut siihen mennessä. Olisin saanut ajan puolesta lisää lääkettä epiduraaliin, mutta kätilö tokaisi että ponnista vaan, et sä mitään lääkettä enää tarvi... Ai sekö mun kivut tiesi?

Juuri ennen leikkauspäätöstä.Oksitosiinitippa taisi olla täysillä ja supistuksilla jotka lamautti ihan täysin ei ollut taukoa.

Pyysin epiduraalin synnytyskipuihin kun ne oli jotain 30-40 luokkaa ja ennen leikkauspäätöstä ne oli 120 luokkaa...Epiduraalikatetrikin oli päässyt liikahtamaan joten lääkkeen lisäyksestä ei ollut apua.

ihan sietämättömiä. Olin auki vasta 1,5cm kun koko kroppa oli jatkuvassa krampissa ja makasin lattialla. Sain epiduraalin, jonka ansiosta avauduin parissa tunnissa loppuun ja toisen annoksen ponnistusta varten. Se oli helppoa, nopeaa ja kivutonta.



Tuon jälkeen olen ollut vannoutunut käynnistysten vastustaja. Kakkosen synnytyksessä mikään ei ollut sietämätöntä. Spinaalin sain pyytäessäni ponnistusta varten ja se oli taas kivutonta.



Kolmosessa pahinta oli se, kun ponnistuspakko tuli valtavana päälle eikä kohdunsuu ollut ihan kokonaan auki. Se pidättelemisen aiheuttama kipu oli pahempaa kuin mikään muu kokemani. Sitten kun pääsi ponnistamaan, pään syntyminen (38cm, käsi poskella) toki SATTUI, mutta kun vaan ponnisti läpi kivun, se helpotti (meni 3 minuuttia).



Siis mulla on kaksi vastausta:

- oksitosiinilla väkisin aikaansaadut taukoamattomat supistukset

- ponnistustarpeen vastustelu



Ne tuntuivat sietämättömiltä.

ja tosi kovaa kipua oli avautumisvaihekin. Ihan sietämätöntä oli juuri ennen ponnistusta (ehkä 5min) ja ponnistuksen aikaan. Silloin luulin oikeasti kuolevani. Mutta enpä kuollut, ja nopsaan syntyivät. :)

Sietämättömästä en kuitenkaan puhuisi, vaan kovista kivuista. Ponnistus ei yllätykseskeni tuntunut erityisen kivuliaalta. Se oli helpotus, kun pääsi tositoimiin. Joskus, kun vatsataudissa/ripulissa mahaa OIKEIN KOVASTI on vääntänyt, niin kivut ovat olleet varmaan yhtä kovia.

T: Kolme kertaa melkein luomuna synnyttänyt (ilokaasua otin)

en voi ymmärtää tätä! Mahtaa olla melkoisia kramppityhjennyksiä sitten.

Kahdesti minäkin ilokaasulla olen synnyttänyt, mutta en kyllä puhuisi mahataudista ja synnytyksestä samana päivänäkään. :)Kai meitä on sit erilaisia.