Oletko nähnyt kuolleen? Miltä tuntui?

Tuntui lähes samalta lapselta, kun hetkeä aiemmin elossa sylissä ollessaan. Veltompi toki oli, mutta muuten näytti aivan samalta.

ihminen jäykistyy nopeasti ja menee harmaan valkoiseksi. Aluksi tuntui ahdistavalta kun eräs vanhus kuoli wc käynnillä sydämen pysähdykseen. Silloin tuntui todella pahalta. Ajan kanssa asiaan tottuu jos näin voi sanoa. Surullistahan kuolema aina on. Tosin joidenkin ihmisten kohdalla ajattelee että varmasti helpotus läheisille ja kuolleelle itselleen jos on ollut todella pahasti sairas tai vammautunut.

Oli vainajan laitto yhdessä ohjaajani kanssa ja silooin kun tämän koin, olin aivan varma, että ihmisen sielu irtoaa ruumiista kuollessa ja jäljelle jää vain kuoret kuten banaanilla tms.:)

Miltäkö tuntui? Kamalalta, murheelliselta, pettyneeltä, täynnä itsesyytöksiä..

Siinä näkkee ruumista jos toista. Kaikkea ei viitsi sanoa.

Miehen ja hänen äidin puolesta tuntui pahalta.

laidasta laitaan ruumiita. Lisäksi oman isäni sairaalassa hänen juuri kuoltuaan, kylmiössä en enää halunnut mennä katsomaan.



Olen nähnyt myös kuolleena syntyneitä vauvoja, ottanut näytteitäkin heistä.



Lisäksi keskenmenneitä sikiöitä, myös omani 13-viikkoisena.



Mutta ensin elänyttä, sitten kuollutta lasta en ole nähnyt. Sitä pelkään, kun se tulee vastaan varmasti vielä.

ruumiinsiunauksessa. Vainajan otsalle asetettua liinaa suudellaan hyvästejä jättäessä.



Äitini oli Luterilainen, eli arkku oli kiinni. Minulle se jätti ikävät muistot, pelkkä anonyymi valkoinen arkku kirkossa. En koskaan nähnyt äitiäni kuolleena.



Minusta on, ainakin itselleni, parempi nähdä läheiseni myös kuoleman jälkeen. Mitä lie kyökkipsykologiaa...



Poisluen tietysti pahasti vaurioituneet ruumiit, yllättäen löydetyt kuolleet jne... noissa tapauksissa kuolleen näkeminen tuskin rauhoittaa mieltä.

Mutta ensin elänyttä, sitten kuollutta lasta en ole nähnyt. Sitä pelkään, kun se tulee vastaan varmasti vielä.

Pakko sanoa sinulle :)

Mun mielestä oli ihan todella hienoa huomata, että lääkärikin "uskalsi" näyttää tunteensa tilanteessa, kun oli ensin hoitanut lastamme ja yhtäkkiä yrittikin elvyttää häntä siinä onnistumatta.

Näin siskoni pian kuoleman jälkeen. Kai sitä oli jonkinlaisessa sokissa. Ei tuntunut oikein miltään. Nopeasti alkoi iho näyttää harmahtavalta. Olin myös mukana sulkemassa siskon arkkua. Ruumiinavauksen jäljet näkyivät yllättävän hyvin. Se tuli jotenkin yllätyksenä vaikka toki tiesin että avaus on tehty. Olin silloin 15 vuotias.



Toisen kerran näin kuolleen pari vuotta tämän jälkeen kun olin mummoni kanssa sulkemassa vaarin arkkua.

yllättäin kuolleen 41-vuotiaan isäni sairaalan kappelissa 14-vuotiaana tyttösenä.



Näky ei unohdu koskaan... Isä näytti rauhalliselta ja levolliselta, näytti ihan kuin huulilla olisi ollut kevyt hymy. Itku tulee vielä näin 18 vuoden päästäkin.

Ainoa kuollut jonka olen nähnyt on oma äitini, joka kuoli 46-vuotiaana. Kävin häntä katsomassa sairaalan kappelissa ja järkytyin koska hän näytti niin surulliselta ja jopa hieman vihaiselta... Olisin halunnut koskea mutten jostain syystä uskaltanut.

kun isoisäni kuoli. Se oli äärettömän surullista, mutta myös rauhoittavaa kun vakavasti sairas ja kivuista kärsinyt rakas ihminen jotenkin rauhoittui hetki ennen lähtöä ja pääsi lähtemään todella rauhallisesti. Siitä jäi hyvä olo näin jälkeenpäin.



Olen myös nähnyt oman isäni kuolleena sairaalan kappelissa. Sekin oli äärettömän surullista ja järkyttävää, mutta sekin jälkeenpäin ajateltuna todella hyvä kokemus, se rauhallinen ilme kasvoilla.



Voi olla että esim. ventovieras, onnetomuudessa kuollut uhri tienposkessa vois järkyttää ja pelottaa jopa enemmän.

surullinen olin vaikka appi niin levolliselta näyttikin. oli kuollessaan vähän reilu viisikymppinen.

Olin 16, kun äitini kuoli. Menimme häntä katsomaan tk:n kellariin, leuat oli sidottu siteellä, etteivät auki jäisi. Äiti tuntui vieraalta ja oudolta, vahamaiselta, enkä pystynyt kauaa paikalla olemaan, tapahtuma oli muutenkin niin vaikea. hautajaisissa halukkaat saivat käydä katsomassa äitiä arkussa ennen kirkkoon kuljetusta.



Isäni kuoli kun olin jo 29. Olin hänen vierellään teholla viimeiset päivät ja yöt. Silitin hänet uneen ja juttelin nukahtamaan ja antamaan periksi. Tollo hoitaja juoksi pillerin kanssa luokseni heti kun itkin;-o! Ihan kuin en olisi saanut itkeä ja olla surullinen. Se oli heinäkuun varhainen aamu, oli tulossa hellepäivä. Soitin lähimmälle tädilleni ja silloiselle miehelleni, ehkä myös veljelleni, en muista. Kun isä oli pesty ja laitettu, menin vielä häntä katsomaan. Silloin tajusin sen, että ruumis kuolee, elämä pakenee siitä. Isän otsa oli kylmä, alempaa kasvot olivat vielä lämpimähköt. Se on se jokin muu mikä jää, kenties ei muuta kuin muistot, mutta silti: ei sillä ruumiilla väliä. Myös isää käytiin ruumishuoneella katsomassa ennen kirkkoon kantamista. Vein sinne myös lapseni, vaikka jotkut vastustivat.



Ja vaikka tuo isän kuoleman kokemus oli ihan hyvä, tässä sitä taas ollaan tippa silmässä. Kukapa ei haluaisi ikuisesti pitää vanhempiaan luonaan, jos vain suht kunnossa ja järjissään pysyvät!

Isäni, kun hän oli ampunut itsensä. Sekä äitini avomiehen.. Tämän poika sattui paikalle, ja hakkasi isäänsä, isä herää, herää nyt..

Onko muukin joutunut todistamaan? Jäikö ikuiset arvot.



Kylällä eräs poika otti pistoolin ystäväperheen kotoa ja juoksi läheiseen metsään. Niin että hänen kannoilla juoksi eräs tuttu, joka oli vapaalla oleva poliisi. Metsässä paukahti. Poliisi ei pystynyt enää palaamaan töihin.

toinen oli anoppini. kokeilin kättä ja se oli jääkylmä. oli meikattu tosi nätiksi.



näin myös itsemurhan tehneen henkilön. Hyppäsi työpaikkani katolta alas. siitä näystä näin painajaisiaja mietin asiaa pitkään.

Ei tuntunut miltään. Päätä vähän silittelin. Suku esti sairaalaan tulon kuolinhetkellä eivätkä kutsuneet edes muistotilaisuuteen.

äitiäni katsomassa. Oli se aika järkyttävää kun oma äiti joka oli kuollut teholla. suusta tuli vielä jokin putki ja verta rinnuksilla. Oli kuin vahanukke, harmaa ja muovisen näköinen.