Olipa AV-mamma saada pataansa.
Kävin Laattapisteessä jättämässä tilaukseni, n. 5min ja jätin lapset autoon. Liikkeestä näki autoon ihan hyvin.
Eiköhän jo ollut takuuvarma AV-mamma autoni vieressä kyttäämässä puhelin kourassa kun tulin ulos liikkeestä. Mietti siinä koska on tarpeeksi pitkä aika että voi soittaa lastesuojeluviranomaiset paikalle.
Terveiset vaan sulle koirannaamainen akka, oli ihan hilkulla ettei naamasi kärsinyt lisää.
Pidä huoli omista asioistasi ja jos joskun saat enemmän kuin yhden vauvan niin saatat ymmärtää elämästä ja lapsista vähän enemmän.
Kommentit (35)
voisivat saada aikaan siellä autossa.
Ja painotin sanaa lapsi koska tämä(kään) asia ei välttämättä ole sukupuolisidonnainen juttu.
Mulla tosin on kaksi poikaa, eivätkä aina ole niin vilkkaitakaan (vaikka usein ovatkin) mutta viimeksi esikoisen harrastuksen jälkeen (urheilu) olin vähällä jättää heidät autoon, kun esikoinen pyysi jääd kuuntelemaan lastenlauluja ja kuopus nukkui. Ostokset olisin tehnyt Citymarketissa, ja siihen olisi voinut mennä jopa 10 min.
Mutta muistin av:n ja tajusin, että meistä tehtäisiin se ls-ilmo ennen kuin ehtisin kahta metriä kauemmaksi autosta. Niinpä herätin nuoremman ja raahasin väsyneen esikoisen ja puoliksi torkkuvan kuopuksen kanssani kauppaan. Niihin kymmenen minuutin ostoksiin meni reilu puoli tuntia, kun sain hoputtaa esikoista, ja lopulta kuopus nukahti niihin kärryjen istuinosaan... Mutta säästyin ls-ilmolta!
Ap, ota ne pojat ensi kerralla kauppaan ja valitse se kaikista eniten av-mammaa muistuttava vahtimaan niitä lapsiasi.
on järjenkäyttö sallittua. Ajatteletko aina ennen toimintaasi av:tä? Ja eihän aloituksessa kerrottu kenenkään tehneet ls-ilmoitusta, vaan joku kiva ohikulkija oli pysähtynyt _tarkkailemaan_ tilannetta. Kukaan ei soittanut minnekään. Ap ei edes kertonut, sanoiko nainen jotain vai kuvitteliko ap koko tilanteen raivopäissään.
Mulla tosin on kaksi poikaa, eivätkä aina ole niin vilkkaitakaan (vaikka usein ovatkin) mutta viimeksi esikoisen harrastuksen jälkeen (urheilu) olin vähällä jättää heidät autoon, kun esikoinen pyysi jääd kuuntelemaan lastenlauluja ja kuopus nukkui. Ostokset olisin tehnyt Citymarketissa, ja siihen olisi voinut mennä jopa 10 min.
Mutta muistin av:n ja tajusin, että meistä tehtäisiin se ls-ilmo ennen kuin ehtisin kahta metriä kauemmaksi autosta. Niinpä herätin nuoremman ja raahasin väsyneen esikoisen ja puoliksi torkkuvan kuopuksen kanssani kauppaan. Niihin kymmenen minuutin ostoksiin meni reilu puoli tuntia, kun sain hoputtaa esikoista, ja lopulta kuopus nukahti niihin kärryjen istuinosaan... Mutta säästyin ls-ilmolta!
Ap, ota ne pojat ensi kerralla kauppaan ja valitse se kaikista eniten av-mammaa muistuttava vahtimaan niitä lapsiasi.
en kyllä jättäisi vilkkaita lapsiani autoon. Ainakaan mitään musiikkia kuuntelemaan virrat päällä. Kaasuttelisivat vielä menemään kun silmä välttää :D Me ollaan koko revohka aina kaupoissa mesoamassa. Siitäkin saa muuten kuulla av:lla.
voi hoitaa ja vahtia lapsianne itse? Muidenko vastuulla teidän perheenne on? Joss elämänhallinta heittää, niin neuvolasta ainakin voi hakea apua.
Ap, ota ne pojat ensi kerralla kauppaan ja valitse se kaikista eniten av-mammaa muistuttava vahtimaan niitä lapsiasi.
Viimeksi sä olit apteekissa... Hassunhauskaa.
mämolen opettanut lapsilleni että näyttävät keskisormea jos joku tulee kyttäämään ikkunan taakse.
nyt laattapisteellä, missä seuraavaksi??! :D
yksin apteekissa, uu. Ja olenpa pari kertaa kipaissut maitoakin kaupasta ja kläpit on istuneet autossa, uu. Ja ai niin, pisin aika oli muuten kerran kun hain pizzat ja lapset odotti autossa. Mutta onnex täällä ei näy kyttääjiä...
sitä ketjua, jossa listattiin järkyttäviä perhetragedioita. Aika moni mainitsi tapauksen, jossa äiti oli jättänyt lapsensa siksi aikaa autoon, kun käväisi sisällä soittamassa (tapahtui siis ennen kännykkäaikaa). Sillä aikaa kun äiti kävi sisällä auto oli syttynyt palamaan. 4 vuotias poika pääsi ulos autosta, mutta 2 vuotias tyttö ei. Siinä teille elämän realiteetteja.
Minuutissakin voi kuolla
Siksipä me ollaan miehen kanssa vuoroteltu lasten kanssa niin, että jompikumpi on joka hetki lasten kanssa, kunnes nämä täyttävät 18. Koulussa ollaan järjestetty homma niin, että videokamera kuvaa koko ajan lapsia ja mä vahdin kannettavalta. Yläasteella ja lukiossa on tullut vähän sanomista, mutta kyllä ne on lopulta ymmärtäneet.
Vessarauha meillä tietenkin annetaan, mutta vanhempi on oven takana ja puolen minuutin välein kyselläänkö, onko ok, kuten niin kuin tuo lainaamani kirjoittaja nerokkaasti sanoi, MINUUTISSA VOI KUOLLA.
jos kipaisen jossakin ja tiedän ettei aikaa oikeasti mene kuin hetki. Ja etenkin jos voin ikkunasta seurata tilannetta.
Minuutissakin voi kuolla
Siksipä me ollaan miehen kanssa vuoroteltu lasten kanssa niin, että jompikumpi on joka hetki lasten kanssa, kunnes nämä täyttävät 18. Koulussa ollaan järjestetty homma niin, että videokamera kuvaa koko ajan lapsia ja mä vahdin kannettavalta. Yläasteella ja lukiossa on tullut vähän sanomista, mutta kyllä ne on lopulta ymmärtäneet.Vessarauha meillä tietenkin annetaan, mutta vanhempi on oven takana ja puolen minuutin välein kyselläänkö, onko ok, kuten niin kuin tuo lainaamani kirjoittaja nerokkaasti sanoi, MINUUTISSA VOI KUOLLA.
Mutta ihan oikeasti - jos kaikki onnettomuudet vuosien varrelta listattaisiin tähän, niin eipä sitä tekemistä enää juuri olisikaan vaarojen välttelyn lisäksi...