Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Uskotteko sielunsisaruksiin? Millaisia ovat olleet kohtaamisenne?
26.03.2011 |
Täällä on muistaakseni joskus aiemmin jo keskusteltu yliluonnollisista asioista. Kun tämä minun aiheeni tulee lähelle henkimaailman juttuja, ajattelin täältä ehkä löytyvän sellaisia, jotka jakavat oman kokemukseni sielunsisaren/-sisarten kohtaamisesta. Kertokaa omat tarinanne! Tässä minun:
Yhden kerran elämässäni olen tavannut ihmisen, jonka olen kokenut olevan sielunsisarukseni. Minun puoleltani välillämme oli hetken ajan myös romanttista kiinnostusta, mutta se varsinainen yhteys, jonka silloin tunsin ja tunnen yhä, on kyllä aivan jotain muuta kuin seksuaalista tai romanttista vetovoimaa. Kyse ei siis ollut ihastumisesta, rakastumisesta eikä seurustelusuhteesta, vaan jostain erilaisesta, jota on vaikea pukea sanoiksi. Oli kuin hän olisi ollut joku kadoksissa ollut rakas sukulaiseni, jollain tavoin omaa vertani. En oikeastaan usko muihin elämiin kuin tähän juuri nyt käsillä olevaan, mutta tämä sielunsisarus todella tuntui sellaiselta, että olen häntä joskus kauan sitten rakastanut tai tulen jossain kaukana tulevaisuudessa vielä rakastamaan.
Uskon yhteytemme olleen tietyssä määrin molemminpuolista, vaikka minä olin meistä herkempi aistimaan sen. Kummallista oli se, että suhteessamme tuntui aina olevan myös jotain "sovittamatonta", sellaista, joka ei aivan osunut kohdilleen. Elämänpolkumme erosivatkin neljän vuoden tuttavuuden jälkeen. Kaipasin häntä kovin (niin kuin jotain itsessäni) ja kaipaan yhä, mutta tiedän, ettei meidän kannata etsiä toistemme seuraa enää uudelleen. Sielunkumppanuus voi olla sekä eläväksi tekevää että tuskallista. Tuskallista etenkin silloin, kun aika ja paikka ovat väärät. Tämän olen hyväksynyt.
Aluksi yritin unohtaa sielunsisaruksen kohtaamisen. Sitten huomasin unohtamisen olevan mahdotonta ja että olin saanut kokea jotain ainutlaatuista, joka on syytäkin painaa mieleen. Liikutun yhä muistaessani sen tunteen. Että joku toinen ajattelee minun ajatuksiani, joku toinen on osa sielusta ja kun puhumme, kuulemme toistemme äänet ominamme.
Uskon, että on olemassa ihmisiä, joihin koettu yhteys on myös syvintä yhteyttä itseen. Olemalla läsnä jollekulle toiselle ja kokemalla tämän läsnäolon vastavuoroisesti, on paremmin ja täydemmin kosketuksissa myös omaan minuuteensa sekä psyykkisesti että fyysisesti. Minun on ollut vaikea selittää tätä kokemusta itselleni, enkä pidä siitä, että joudun kuvailemaan sitä näin sentimentaalisin ja imelänoloisin sanoin. Muita sanoja ei vain oikein ole.
Onko kenelläkään samankaltaisia kokemuksia?
Kommentit (156)
Minusta tuntuu, että olen tavanut sielunsiskon, mutta en voi pitää häneen yhteyttä ainakaan vielä. (työ estää vielä) Hänen seurassaan tunnen oloni hyväksi ja levolliseksi. Tunnen syvää ystävyttä ja jonkinlaista ihastumisen tunneta, tosin ilman seksuaalisuutta. Tämän ihmisen kanssa on helppo jutella ja juttutuokiot venyvät pidemmiksi, kuin oli tarkoitus.Ajatelen tätä ihmistä useita kertoja päivässä ja ajatteleminen saa oloni hyväksi. Minulla on tunne/ toive, että tämä tunne olisi molemminpuoleinen. Voiko tällainen tunne olla sielunsisaruutta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kohtasin sielunsisareni töissä ja työkavereita ollaan edelleen. Välillämme on erittäin voimakas yhteenkuuluvuuden tunne ja vetovoima. Kyse ei ole seksuaalisesta vetovoimasta vaan jostain aivan muusta. Olemme molemmat naisia ja tietyllä tavalla huvittavaa asiassa on se, että monet työkaverimme luulivat meidän rakastuneen toisiimme. Toki rakastamme toisiamme, mutta siinä ei ole mitään romanttista tai eroottista. Olemme toisillemme rakkaita sielunsiskoja. Olemme toisillemme kuin kauan kaivatut ja nyt löytyneet rakkaat siskot. Välillämme on sellainen syvempi ymmärrys, jota on vaikea kuvata. Meillä on myös paljon samanlaatuisia kokemuksia, jotka yhdistävät meitä vielä lisää. Sielunsiskoni on mielessäni päivittäin ja minäkin olen hänen mielessään. Tällä hetkellä olemme hyvät ystävät ja kerromme toisillemme kaiken. Ainakin nyt tuntuu ylivoimaiselta ajatella, että joutuisimme eroon toisistamme. Se mitä tunnemme toisiamme kohtaan on syvää välittämistä ja rakkautta, ystävien ja sielunsiskojen välistä suurta ja kestävää rakkautta. Jos tiemme joskus jostain syystä eroaisivat, niin kuitenkin tämä sielunsisar-ystäväni olisi luonani: sielussani, sydämessäni, mielessäni ja ajatuksissani. Kukaan ei koskaan voisi hänen paikkaansa viedä, sillä hän on ainutlaatuinen ja korvaamaton, rakas ja tärkeä.
14 -> Voi se varmaan olla sitä. Millä tavalla se eroaa muista ystävyyssuhteistasi? Itselläni myös vähän samanlainen tilanne.
Sielunsiskonsa kohdannut
Ensitapaaminen häkellyttävä, minkä johdosta kartoimme toisiamme jonkin aikaa. Käsittämätön ja valtava jännittäminen toistemme seurassa. Voimakas energiavirtaus välillämme. Telepatiaa. Vain tämä sielunsiskoystäväni on päivittäin, jopa jatkuvasti mielessäni. Toisia ystäviä en ajattele läheskään niin usein. Yhteenkuuluvaisuuden tunne on ystävyyttä huomattavasti voimakkaampi.Samanlaatuisia elämänkokemuksia, syvempi ymmärrys välillämme, samanlainen ajatusmaailma, yhteisiä mielenkiinnonkohteita (jotka voivat olla monesta muusta outoja). Mukana on myös tietynasteinen ihastumisen tunne. Meidänkin epäiltiin rakastuneen toisiimme. Välillämme ei kuitenkaan ole mitään eroottista eikä fyysistä vetovoimaa. Sielunsiskon kohtaaminen ja sielunsiskon seurassa oleminen on niin voimallinen kokemus, että sen voi kyllä sekoittaa rakastumiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näkijä näki vuosia sitten
että kohtaan naisen, josta tulee minulle läheinen ja tärkeä. Kuvaili vielä naisen tummahiuksiseksi ja suunnilleen samanpituiseksi. Kolmen vuoden kuluttua ennustuksesta kohtasin juuri tällaisen naisen ja sain hänestä itselleni sielunsiskon. Suhde sielunsiskooni eroaa muista ystävyyssuhteistani: läheisempi, rehellisempi, syvempi, intensiivisempi, henkisesti rakkaudellinen ja lämmin... Sielunsiskon olemassaolo on lohdullista, tunnemme, ettemme ole enää yksin, sillä toinen on tosiaankin aina läsnä ajatuksissa, mielessä, sielussa ja sydämessä. Tuo elämään sellaista iloa, etten ole aikaisemmin sellaista kokenut. Sielunsisaruuden erottaa ystävyydestä ehkä vasta silloin kun sen saa kokea.
25 ja 26 Kuulostaa niin tutuilta tuntemuksilta! ... jos toinen tuntee noin, niin mitenkähän todennäköisesti toinenkin osapuoli tuntee samoin? Omat tunteeni erästä tuttavaani kohtaan ovat juuri tuollaiset kuin 25 ja 26 kuvaavat...
Voiko tuo olla vaan omaa kuvitelmaa vai onko tuollainen yleensä molemmin puolista? Haluaisin selvittää asian, mutta en elämäntilanteen takia ihan vielä voi...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nosto
Eikö muilla ole tällaisia kokemuksia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainakin minulla ja sielunsiskollani molemminpuolisia tuntemuksia ja kumpikin olemme tilanteen tiedostaneet, koska olemme tätä tilannetta yhdessäkin ihmetelleet. Aluksi tosiaan jopa pelkäsimme toisiamme, koska kohtaamisemme aiheuttivat niin voimallisia reaktioita ja valtavan energiavirran välillämme. Koska mekin olemme työkavereita ja työmme vaatii joskus saumatontakin yhteistyötä, toistemme mieletön jännittäminen haittasi joskus työntekoakin. Ainoa ratkaisu oli tutustua toisiimme paremmin. Alussa sovimme emmemme ala sydänystäviksi, mutta voimme käydä joskus kahvilla ja keksiä jonkun yhteisen harrastuksen. Mutta sitten kävikin niin, että meistä tuli erittäin hyvät ja läheiset ystävät ja kerromme toisillemme kaiken. Tällä hetkellä olemme yhteydessä lähes päivittäin, 3 - 4 päivän tauko yhteydenpidossa on maksimi. Sitten jommalla kummalla pakottava tarve ottaa yhteys toiseen. Kohta meillä on reilun kuukauden tauko tapaamisissa, koska toisella alkaa kesäloma. Kuitenkin olemme koko ajan "läsnä toisillemme". Lohduttavaa tuntea, ettei koskaan ole täysin yksin, vaikka kaipaus on välillä sieluarepivää. Olen "tapaus 25".
Tapaus26 on myös molemminpuolista. Olemme tällä hetkellä hyvät ja läheiset ystävät ja molemmat olemme ihmetelleet asiaa. Meillä muuten myös paljon samankaltaisia kokemuksia. Tällä hetkellä kyllä parisuhdeasioissa etenemme aivan eri suuntiin, mutta tuskin sekään tulee väliimme. Jos se meidät erottaa, tiedän etten kuitenkaan koskaan unohda enkä hylkää rakasta sielunsiskoani. Olen saanut kokea kuitenkin jotain sellaista upeaa, mitä kaikki eivät varmaankaan koe koskaan sillä olen kohdannut sielunsiskoni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ystävystynyt miehen kanssa, jota pidän sukulaissielunani. Ongelmallisen tilanteesta tekee se, että olemme molemmat varattuja, eivätkä kumppanimme tiedä, miten hyviä ystäviä meistä on tullut. Välillämme ei ole tapahtunut mitään ja tuskin tapahtuukaan, mutta silti aina välillä mietimme, ovatko näin avoimet keskustelut esim. seksistä ja seksuaalisuudesta sopivia jonkun muun kuin oman kumppanin kanssa. Olemme lähetelleet toisillemme linkkejä seksivideoihin, tiedämme suunnilleen, mikä toista kiihottaa jne. Meillä kummallakin on sellaiset kumppanit, joiden kanssa seksistä ei voi avoimesti puhua. Välillä mietin, pitäisikö vähentää viestittelyä tämän miehen kanssa, mutta toisaalta hän on niin kiva, hauska, hyvää seuraa ja muutenkin samanlainen ajatusmaailmaltaan, että se tuntuu vaikealta. Kuitenkaan mitään ei ole tapahtunut, enkä halua hänen perhettään rikkoa. Mies on kuitenkin onnellinen parisuhteessaan.
Kertokaa mitä sellaista yhteistä teillä on, että koette olevanne "sielunsisaruksia"? Mikä/mitkä on ne jutut jotka erottaa sen tavallisesta ystävyydestä? Miten/missä tapasitte? Huomasitteko heti tämän erityisyyden? Kun yleensä tavallisilla ystävilläkin on jotain yhteistä. Kiinnostaisi tietää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
35 jatkaa. Olemme molemmat bissejä, se yhdistää meitä. Minun mieheni tietää tästä, ystäväni vaimo ei tiedä miehensä suuntautumisesta. Ystävälläni ei ole ketään, jonka kanssa puhua asiasta. Olimme työkavereita ja tutustuimme yksissä työpaikan bileissä. Aloimme jutella, ja huomasimme, että meillä on hirveästi yhteistä. Istuimme baarissa neljä tuntia jatkoilla ja puhuimme, puhuimme ja puhuimme. Olin ihastunut yhteen työkaveriini ja aloin purkaa asiaa tälle miehelle. Siitä sitten alkoi molemminpuolinen avautuminen kaikesta mahdollisesta.
Mieheni oli toinen puoliskoni. Olimme 20 vuotta yhdessä vaihtelevalla menestyksellä.
Se olikin ehkä siksi vaikeata,kun toinen tunsi niin hyvin mielialat,salailut,kaikki. Ihan kuin olisi lukenut avointa kirjaa.
Mies sai aivoverenvuodon. Oli pitkään sairaalassa. Muistan yhdenkin kerran kun menin sairaalaan hänen huoneeseensa.
Siellä oli hoitajia ja muutakin porukkaa. Hän oli kauimmaisena ovesta. Oli alakuloisen näköinen,kun tulin ovelle. Mutta kun näki minut,kasvoihin tuli niin hymy ja silmät loistivat.
Hoitajatkin kääntyivät ja sanoivat että jaaha vaimo tuli katsomaan. Meillä oli aina se sielujen sympatia. Hän nukkui pois. Puolet minsta meni mukana. Uskon ehdottomasti,niin uskoi mieskin,että se toinen puolisko on kaikilla. Onni on jos sen kohtaa.
Kun olette tavanneet sielunsisaruksen, onko sen hetkinen elämäntilanteenne ollut jotenkin tavallisesta poikkeava tai onko aika tai paikka tai muu ollut jokin erikoinen sattuma?
Tapasin sielunsiskoni työpaikalla ihan arkisissa olosuhteissa. Jokaisessa kohtaamisessa valtava energiavirtaus. Yleensä en katsele pitkään ystäviäni silmiin, mutta sielunsiskon kanssa saatoimme katsoa toisiamme silmiin monta minuuttia kummankaan siitä mitenkään häiriintymättä. Taisimme tunnistaa toisemme. Ehkä suurin ero sielunsiskon ja muiden ystävieni välillä on se, että sielunsisko on mielessä päivittäin ja meillä molemmilla tarve olla yhteydessä toisiimme ainakin joka toinen päivä - täytyy tietää missä toinen on, miten toisella menee, onko sielunsiskolla asiat kunnossa. Tavallisten ystävien kanssa yhteydenpito harvempaa eikä tule sellaista pakottavaa tarvetta yhteydenottoihin. Yhteiset mielenkiinnon kohteet enemmistön mielestä hieman omituisia - ei välttämättä tämän hetken trendien mukaisia.
Tapasin sielunsiskoni työpaikalla ihan arkisissa olosuhteissa. Jokaisessa kohtaamisessa valtava energiavirtaus. Yleensä en katsele pitkään ystäviäni silmiin, mutta sielunsiskon kanssa saatoimme katsoa toisiamme silmiin monta minuuttia kummankaan siitä mitenkään häiriintymättä. Taisimme tunnistaa toisemme. Ehkä suurin ero sielunsiskon ja muiden ystävieni välillä on se, että sielunsisko on mielessä päivittäin ja meillä molemmilla tarve olla yhteydessä toisiimme ainakin joka toinen päivä - täytyy tietää missä toinen on, miten toisella menee, onko sielunsiskolla asiat kunnossa. Tavallisten ystävien kanssa yhteydenpito harvempaa eikä tule sellaista pakottavaa tarvetta yhteydenottoihin. Yhteiset mielenkiinnon kohteet enemmistön mielestä hieman omituisia - ei välttämättä tämän hetken trendien mukaisia.
Miten totesitte olevanne sielunsisarukset? Jos minulla tulee juuri edellä kuvailtuja tunteita erään tuttavan seurassa, niin miten voin ottaa selvää tunteeko hän samoin? Suoraa kysyminen ei ainakaan onnistu. Hän tuntuu ilahtuvan minut nähdessään ja juttutuokiomme venyvät.
Onko joku kokenut, että sielunsisaruuden tunne olisi yksipuolista?
Alue: Aihe vapaa
nosto