Lue keskustelun säännöt.
Tuntuu siltä, että lapsista tehdään kovapäisiä kiukkuousseja liian kovalla komentamisella.
25.03.2011 |
Heillä ei ole mitään sananvaltaa tai sijaa omille toiveille missään, kielletään kieltämisen vuoksi.
Olen pehmentynyt entisestäni iän myötä ja mitä enemmän perheessä on lapsia. Ja ihan taatusti kenenkään kohteliasta käytöstä ei ole koskaan tarvinnut hävetä kirjastoissa tai kaupoissa.
Olen kasvattanut kolme lasta yksin kymmenen vuotta ja pärjännyt ilman itkupotkuraivareita. Ei olla tarvittu kotiaresteja eikä karkkien tai lelujen takavarikoimisia. Nämä gullebamset ovat nykyään mukavia nuoria, jork eivät ole koskaan hyppineet silmilleni niin, että olisin saanut itkeä pahaa mieltäni. En joudu huutamaan enkä räyhäämään kenellekään.
Perheessä on myös juuri koulunsa aloittavia muksuja, eikä heidänkään kanssa tarvitse jättää kauppaostoksia kassalle ja painua kotiin.
Melkein teksi mieli kysyä, että millä te ajatte ne lapset pois tolalataan. jos kehtaisin.
Kommentit (37)
Mun pikkumurusissani on ollut myös itkupotkuraivareita saavia. Mutta siinä ei ole mun mielestäni mitään kovin ihmeellistä: välillä nyppii vähän jokaista, ja itkupotkuraivari-ikäiset vielä harjoittelevat kiukkunsa ilmaisemista.
Mukavia nuoria munkin lapsukaisistani on kasvanut, yksi on vielä alle kouluikäinen, kaksi täysi-ikäistä ja kaksi löytyy koulusta (ylä- ja ala-asteelta)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on myös toiminut aina kasvatuksessa lapsen kuunteleminen, käskyjen perusteleminen ja neuvotteleminen. Tämä EI tarkoita sitä, että lapset päättäisivät mitä tehdään, eikä sitä, että antaisin periksi.
Vaan sitä, että lapset saavat sanoa mielipiteensä, ja minä päätän, onko lasten ehdotus hyvä. Jos ei, perustelen miksi, ja selitän sen lapsille ymmärrettävästi. Annan myös lapsille hetken aikaa miettiä ja hyväksyä epämiellyttävä päätös, se auttaa usein.
Kun lapset tietävät, MIKSI jotain tehdään niin kuin tehdään, he luottavat siihen, että toimin perustellusti enkä mielivaltaisesti. Sellaisissakin tilanteissa, että joudun (esim. vaaran takia tai jos ollaan tilaisuudessa, jossa ei voi ääneen neuvotella) kieltämään perustelematta, he tottelevat juuri tämän takia.
Olen oppinut tämän omalta äidiltäni, joka on mielestäni ollut hieno kasvattaja.
En tietenkään tunne kaikkia lapsia, ehkä tällainen ei kaikilla toimi. Meillä se on osoittautunut hyväksi. Kiukutteluja tulee ääriharvoin, ja ne ovat lyhyitä ja lieviä.
ja lasten isä reissuhommissa paljon siis poissa. Koskaan ei ole ollut ongelmia lasten kanssa missään. En kurita tai huuda, olen todella kiltti ja kiva mutsi, mutta pidän kiinni esim kotiintuloajoista jne. Mutten liikaa nipota. Iloisia lapsia mulla :-)
että osaan kasvattaa poikani yhtä hyvin. oma lapsuus oli yhtä helvettiä joten pelkään että sieltä kantautuu jotain pojan kasvatukseen. ei ainakaan sitä hakkaamista, SE ON VARMA, eikä jatkuvaa arvostelua. +oli kaikkea muutakin.
luulen että muiden äitien lapsuudesta kantautuu kasvatukseen paljon jos ei ole osannut/uskaltanut käsitellä asioita. mut hävetti mennä spykologille, mutta se oli paras ratkasu koska en koskaan halua että mun poika joutuu millään tavalla kokeen samaa kun itte. pojan isällä ollut saman kaltainen lapsuus. joten molemmat tietää mikä on väärin.
Yhdessäolo sujuu juttelemalla ja normaaleilla rajoilla: nyt on ruoka-aika, nukkuman mennään yhdeksältä, ihmisille on tapana sanoa kiitos, anteeksi poju -äiti oli väärässä, minä en tykännyt tuosta touhusta- mieti miltä kaveristasi tuntui...
Ei tarvita huutamista, ei rankaisemista. Rauhallista johdonmukaisuutta ja itsensä hillitsemistä pahalla hetkellä. Oikea ja väärä alkaa hahmottua lapsenkin päässä, kun asioista jutellaan.
Silläkin päästään pitkälle, kun todetaan: ymmärrän että olet väsynyt ja et halua tätä/tuota, mutta nyt on kyllä hoidettavat tämä asia valmiiksi. (vaikka nyt sitten se kaupassa käyminen).
EI ei tarvitse sanoa vain EI:n vuoksi. Joo-o, meillä saa leikkiä kattiloilla ja lusikoilla, ne eivät mene siitä rikki. Saa ottaa ylimääräisen ostoskärryn, koska ne eivät siitä kulu. Saa valita punaisen paidan vaikka housut olisivat pinkit. Vaate kuin vaate kunahn on puhdas, ei minun värimakuni ole ainoa oikea.
EI ei tarvitse sanoa vain EI:n vuoksi. Joo-o, meillä saa leikkiä kattiloilla ja lusikoilla, ne eivät mene siitä rikki. Saa ottaa ylimääräisen ostoskärryn, koska ne eivät siitä kulu. Saa valita punaisen paidan vaikka housut olisivat pinkit. Vaate kuin vaate kunahn on puhdas, ei minun värimakuni ole ainoa oikea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhdessäolo sujuu juttelemalla ja normaaleilla rajoilla: nyt on ruoka-aika, nukkuman mennään yhdeksältä, ihmisille on tapana sanoa kiitos, anteeksi poju -äiti oli väärässä, minä en tykännyt tuosta touhusta- mieti miltä kaveristasi tuntui...
Ei tarvita huutamista, ei rankaisemista. Rauhallista johdonmukaisuutta ja itsensä hillitsemistä pahalla hetkellä. Oikea ja väärä alkaa hahmottua lapsenkin päässä, kun asioista jutellaan.
Silläkin päästään pitkälle, kun todetaan: ymmärrän että olet väsynyt ja et halua tätä/tuota, mutta nyt on kyllä hoidettavat tämä asia valmiiksi. (vaikka nyt sitten se kaupassa käyminen).
EI ei tarvitse sanoa vain EI:n vuoksi. Joo-o, meillä saa leikkiä kattiloilla ja lusikoilla, ne eivät mene siitä rikki. Saa ottaa ylimääräisen ostoskärryn, koska ne eivät siitä kulu. Saa valita punaisen paidan vaikka housut olisivat pinkit. Vaate kuin vaate kunahn on puhdas, ei minun värimakuni ole ainoa oikea.
t. 4
Yhdessäolo sujuu juttelemalla ja normaaleilla rajoilla: nyt on ruoka-aika, nukkuman mennään yhdeksältä, ihmisille on tapana sanoa kiitos, anteeksi poju -äiti oli väärässä, minä en tykännyt tuosta touhusta- mieti miltä kaveristasi tuntui... Ei tarvita huutamista, ei rankaisemista. Rauhallista johdonmukaisuutta ja itsensä hillitsemistä pahalla hetkellä. Oikea ja väärä alkaa hahmottua lapsenkin päässä, kun asioista jutellaan. Silläkin päästään pitkälle, kun todetaan: ymmärrän että olet väsynyt ja et halua tätä/tuota, mutta nyt on kyllä hoidettavat tämä asia valmiiksi. (vaikka nyt sitten se kaupassa käyminen). EI ei tarvitse sanoa vain EI:n vuoksi. Joo-o, meillä saa leikkiä kattiloilla ja lusikoilla, ne eivät mene siitä rikki. Saa ottaa ylimääräisen ostoskärryn, koska ne eivät siitä kulu. Saa valita punaisen paidan vaikka housut olisivat pinkit. Vaate kuin vaate kunahn on puhdas, ei minun värimakuni ole ainoa oikea.
t. 4
Vaan siltikin osa lapsista on saanut myös itkupotkuraivareita ;-).
Kas kun vajaa 2 vee ei saa leikata hyperterävällä veitsellä omenaa, ilman apua, vaikka omasta mielestään osaa. Tai 3 vee ei saa ajaa autoa, vaikka isä saa. Tai samainen tyyppi ei saa tehdä jotain muuta hänelle mahdotonta, eikä tosiaankaan ota näitä asioita kovin rauhallisesti :)
t. 2
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On lapsia, jotka ovat ihan oikeasti niitä hyvin tempperamenttisia luonteeltaan ja vetävät niitä itkupotkuraivareita vanhemmilleen, vaikka vanhemmat olisivat zeniläisen tyyniä. Lähipiirissäni on tällaisia: Yksi lapsi vetäisee puoeln tunnin itkupotkuraivarit vähän väliävaikka äiti on tyyneyden perikuva eikä turhaan kieltele. Toinen lapsi taas tuskin ikinä.
Mutta on ap:n väitteessä perää. Itse toimin aika pitkälti samalla tavalla, ja parivuotias kiukkuaa aika harvoin ja se on yleensä helppo saada loppumaan. Joskus annan kyllä raivotakin aikansa. Isänsä pinna taas kiristyy herkemmin. Ei tee mitään erityistä, mutta kieltää herkemmin ja kärsimättömämmin, eikä osaa väsyneenä mennä tilanteen yläpuolelle. Lapsi vaistoaa kireämmän äänensävyn ja olemuksen, ja kiukku yltyy. Lapsella onkin uhmakohtauksia isänsä kanssa paljon useammin kuin minun ja ennen kaikkea ne kestävät pidempään. Kun itse huomaan, että nyt lapsi aikoo vetää kilarit jostain, jolloin yritän rauhoittaa tilanteen, selitän lapselle vähän miksi pitää tehdä ja sen jälkeen yritän ohjata toimimaan oikein tai tekemään jotain muuta. Sangen usein toimii ja silloin kun ei toimi, tilanteen saa tuolla kuitenkin katkaistua melko pian.
jostain muusta kuin kasvattamisesta?
Mistä sinä tiedät mitä kenenkin lapsella on ja miksi he käyttäytyvät kuten käyttäytyvät?
Miksi tuomitse tietämättä mitään muiden asioista?
t. sellaisen lapsen äiti, jonka kanssa on saanut hävetä ja usein
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä kyllä räiskytään, tilanteet lastenkasvatuksen, yrittäjän vaimona olemisen ja omankin uran mutkissa ei aina ole helppoa. Mistään en halua luopua, siksi olen myös ajoittain hermo-mamma. Elämäni täyttyy suoraan sanottuna niin monesta muustakin asiasta, etten aina kerkeä paneutumaan. Näin on minutkin kasvatettu, rakastetaan kovaa ja huudetaan myös tarvittaessa. Ei se huutaminen ja rankasiu ole kokoaikaista, joskus siihen mennään.
Te ehditte paneutumaan aina, pointsit siitä :)
ihan näin päiväkodintyöntekijän näkökulmasta...
Meillä ryhmässä jotkut saavat hepuleita päivittäin, jotkut eivät koskaan...
Mutta rajat pitää olla ryhmässä silti kaikilla. En anna lasten rankaisutta lyödä toisiaan...siitä pääsee jäähylle/poistetaan leikistä... riippuen tilanteesta.
Märällä kelillä laitetaan kurahousut...vanhemmat eivät nimittäin kiittelisi, jos heidän ei kosteussuojatussa puvussa oleva lapsensa olisi kotiin lähtiessä haalaristaan ja sisävaatteistaan valuvan märkä.
Tuskin kukaan vanhemmista tykkäisi, että samat lapset päivittäin mätkisivät juuri sinun lastasi...vaikka kuinka hymyilisivät ja pyytäisivät anteeksi lyömistään kerta toisensa jälkeen. Silti joka kerran lyöminen sattuu... rankaisulla eli jäähyllä/leikistä poistamisella lyömisestä tulee seurauksia ja vähitellen toistuvasti lyövä oppii hillitsemään itseään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sitä kuinka lapset sietävät ohjailua ja käyttäytyvät taaperosta 20-vuotiaaseen.
Joo, jokainen lapsi on myös persoonansa. Siksi saman perheen lapsiinkaan ei sovi jäykkä kaava, mutta samat periaatteet kyllä. Se onnistuu samassa perheessä älykkään jääräpään kanssa siinä missä erityislapsenkin kanssa.
olipa hieno kirjoitusasu, temperamentista oli siis kyse
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samoja periaatteita noudatetaan meilläkin.
Ja silti yksi lapsista saa raivareita, ei osaa ohjata ja säädellä käyttäytymistään eikä sisäistä neuvoja ja ohjeita kuten muut.
Jos lapsi ei osaa toimia tietyissä tilanteissa kuten muut, ei se välttämättä ole kasvatuksesta kiinni.
Ja joskus voi olla vanhemmillakin voimat vähissä. Joskus on pakko mennä kauppaan vaikka tietää, että lapsi on väsynyt ja homma menee pipariksi tms. Erityislapsi vaatii vanhemmiltaan paljon.
sitä kuinka lapset sietävät ohjailua ja käyttäytyvät taaperosta 20-vuotiaaseen.
Joo, jokainen lapsi on myös persoonansa. Siksi saman perheen lapsiinkaan ei sovi jäykkä kaava, mutta samat periaatteet kyllä. Se onnistuu samassa perheessä älykkään jääräpään kanssa siinä missä erityislapsenkin kanssa.
ihan näin päiväkodintyöntekijän näkökulmasta...
Meillä ryhmässä jotkut saavat hepuleita päivittäin, jotkut eivät koskaan...
Mutta rajat pitää olla ryhmässä silti kaikilla. En anna lasten rankaisutta lyödä toisiaan...siitä pääsee jäähylle/poistetaan leikistä... riippuen tilanteesta.
Märällä kelillä laitetaan kurahousut...vanhemmat eivät nimittäin kiittelisi, jos heidän ei kosteussuojatussa puvussa oleva lapsensa olisi kotiin lähtiessä haalaristaan ja sisävaatteistaan valuvan märkä.Tuskin kukaan vanhemmista tykkäisi, että samat lapset päivittäin mätkisivät juuri sinun lastasi...vaikka kuinka hymyilisivät ja pyytäisivät anteeksi lyömistään kerta toisensa jälkeen. Silti joka kerran lyöminen sattuu... rankaisulla eli jäähyllä/leikistä poistamisella lyömisestä tulee seurauksia ja vähitellen toistuvasti lyövä oppii hillitsemään itseään.
Ja tietenkin pitää olla rajat.
En usko, että ap tai kukaan muukaan on tässä väittänyt, että näin ei pitäisi olla.
Kyse on siitä, MITEN ne rajat ja sopimaton käytös osoitetaan. Huutamalla vai nätisti selittämällä. Ja pitääkö kaikki mahdollinen kieltää vain siksi, että pääsisi näyttämään, mistä kana pissii?
t. 4
Miksi pitää jatkuvasti sovitella ja tyynnytellä lasta, kuten joku asian ilmaisi?
Eikös itkupotkuraivarit kuulu asiaan? Nehän on ihan normaaleja tilanteita lapsella silloin, kun harmittaa, eikä lapsi osaa ilmaista sitä vielä muulla tavalla.
on olemassa kovapäisiä lapsia, jotka eivät OSAA hillitä itseään. Siinä ei auta, vaikka äiti miten olisi tyyni ja perustelisi.
Minä olen samanlainen kasvattaja kuin moni yllä. Mutta en ole aina tätä ollut. Toisen lapseni kohdalla oli aika, kun hän raivosi ja riehui, jolloin oli pakko laittaa tiukat rajat ja ottaa riehuminen vastaan.
Kun hän oppi itsehillintää 5,5 ikävuoden jälkeen, ja vuosi vuodelta pikkuhiljaa, on häntä voinut alkaa kasvattamaan puhumalla.
curling-mamma saa pidettyä lapsen tyytyväisenä tilanteessa kuin tilanteessa.
Jos lapsi joskus osoittaa omaa tahtoa niin se on huonoa kasvatusta, se on av: n totuus.
Jos mietitään asiaa lapsen kehityksen kannalta niin raivarit kuuluvat siihen olennaisena osana.
Se, miten tilanne sitten ratkaistaan, on sitten eri asia, mutta kyllä raivarit ja oman tahdot osoittaminen ovat aivan normaalia kehitystä.
Jos lapsi tottelee AINA eikä koskaa uhmaa tai raivoa, ei ole normaalia.
Miksi pitää jatkuvasti sovitella ja tyynnytellä lasta, kuten joku asian ilmaisi?
Eikös itkupotkuraivarit kuulu asiaan? Nehän on ihan normaaleja tilanteita lapsella silloin, kun harmittaa, eikä lapsi osaa ilmaista sitä vielä muulla tavalla.
Miksi pitää jatkuvasti sovitella ja tyynnytellä lasta, kuten joku asian ilmaisi? Eikös itkupotkuraivarit kuulu asiaan? Nehän on ihan normaaleja tilanteita lapsella silloin, kun harmittaa, eikä lapsi osaa ilmaista sitä vielä muulla tavalla.
Eli tosiaan, jos harmittaa oikein kovasti jokin asia, niin tietyn luonteinen lapsi saa itkupotkuraivarin. Eikä siinä ole minusta mitään pahaa.
Eikä tuossa ole kyse esim. siitä, että "kiellettäisiin turhaan ja tarpeettomasti" tai siitä, että "halutaan vaan näyttää mistä kana pissii" (ja ollaan siksi liian tiukkoja), vaan siitä että esim. turhauttaa se, ettei osaa jotain mitä jo haluaisi osata.
Meillä yksi lapsista on saanut itkupotkuraivareita milloin mistäkin tietyssä iässä. Eikä tosiaankaan kielletty vain siksi, että äiti/isä halusi päteä ;-), tai siksi että tässä nyt kielletään ihan kaikkea tarpeettomasti. Meillä on ns. kohtuullisen rentoa, eikä kasvatus ole tiukkaa. Mutta se ei tarkoita sitä, etteikö hän olisi yhdessä kohtaa kohdannut pettymyksiä eri aiheista. Hän tosiaan saattoi itkupotkiskella siitä, ettei vielä osannut leikata veitsellä :) (ja tähän on turha neuvoa, että voi leikata aikuisen kanssa, jos ei vielä osaa - ei voinut. Ei myöskään halunnut kokeilla leikata jotain pehmeämpää tms.)
Meillä ei myöskään pääsääntöisesti kiljuta lapsille. Varsinkaan pienille itkupotkuraivari-ikäisille. Koska he tosiaankin vasta harjoittelevat suuttumuksensa ilmaisemista.
Meillä on ollut myös lapsia, jotka eivät ikinä itkupotkuraivareita saaneet. Tai edes minkäänlaisia raivareita. Vaan kun on ollut myös ihania raivottaria, en hetkeäkään kuvittele itkupotkkuraivarittomuuden johtuvan jostain, mitä itse teen.
Ihanista raivottaristani on osasta kasvanut jo ihania nuoria, ihanista ei-raivoajistani osasta samoin.
ja lasten isä reissuhommissa paljon siis poissa. Koskaan ei ole ollut ongelmia lasten kanssa missään. En kurita tai huuda, olen todella kiltti ja kiva mutsi, mutta pidän kiinni esim kotiintuloajoista jne. Mutten liikaa nipota. Iloisia lapsia mulla :-)