Tuntuu siltä, että lapsista tehdään kovapäisiä kiukkuousseja liian kovalla komentamisella.

että olet onnistunut kasvatuksessasi noin hyvin. Mutta silti olen sitä mieltä, että lapsissa on hyvinkin paljon eroja temperamentiltään. :)



Meikäläinen on helposti räyhäävää ja räjähtävää tyyppiä, ja lapsen kanssa sitä tulee himmailtua vähän kun eihän se asiallista ole. Mutta mutta, mitä tekee nelivuotias tyttö? On ihan samanlainen räyhääjä ja helposti tulistuva kuin minäkin! Tahtojen taistelua kyllä on ollut, vaikka juuri kuvaamasilaista kasvatustyyliä minäkin pidän yllä.

Siis en kiellä kieltämisen vuoksi, vaan perustelen hyvin. Ja lapselle pitää antaa sananvaltaa joissain asioissa jne. :)



Lapset on erilaisia, mutta harvemmin ihmiset tajuaa sitä ennenkuin ne lapset on aikuisia.. ;)

curling-mamma saa pidettyä lapsen tyytyväisenä tilanteessa kuin tilanteessa.

Jos lapsi joskus osoittaa omaa tahtoa niin se on huonoa kasvatusta, se on av: n totuus.

Jos mietitään asiaa lapsen kehityksen kannalta niin raivarit kuuluvat siihen olennaisena osana.

Se, miten tilanne sitten ratkaistaan, on sitten eri asia, mutta kyllä raivarit ja oman tahdot osoittaminen ovat aivan normaalia kehitystä.

Jos lapsi tottelee AINA eikä koskaa uhmaa tai raivoa, ei ole normaalia.

Miksi pitää jatkuvasti sovitella ja tyynnytellä lasta, kuten joku asian ilmaisi?

Eikös itkupotkuraivarit kuulu asiaan? Nehän on ihan normaaleja tilanteita lapsella silloin, kun harmittaa, eikä lapsi osaa ilmaista sitä vielä muulla tavalla.

Miksi pitää ylipäätään sovitella kenenkään kanssa? Kivempaahan kaikilla on, jos riidellään koko ajan eikä oteta muiden tunteita huomioon.

Tuskin kukaan tässä ketjussa on curling-mamma, joka antaa periksi, jotta lapsi pysyisi tyytyväisenä.

Kyse on siitä, että lasta autetaan selviämään pahan mielen kanssa silloin, kun ei voida toimia hänen tahtonsa mukaan. Esimerkiksi selitetään, miksi niin ei voida tehdä. Tai kerrotaan, että äiti ymmärtää, että sinua kiukuttaa, mutta nyt on tehtävä näin.

Ja annetaan lapselle anteeksi se, että hän on vielä pieni, eikä hallitse tunteitaan. Eli jos lapsi kiukuttelee, ei ruveta raivoamaan hänelle, vaan osoitetaan, että hän on rakastettu myös kiukkuisena.

Uskon, että tämä auttaa lasta hallitsemaan tunteitaan myös jatkossa.

t. 4

Rakastetaan kovaa???

Meillä kyllä räiskytään, tilanteet lastenkasvatuksen, yrittäjän vaimona olemisen ja omankin uran mutkissa ei aina ole helppoa. Mistään en halua luopua, siksi olen myös ajoittain hermo-mamma. Elämäni täyttyy suoraan sanottuna niin monesta muustakin asiasta, etten aina kerkeä paneutumaan. Näin on minutkin kasvatettu, rakastetaan kovaa ja huudetaan myös tarvittaessa. Ei se huutaminen ja rankasiu ole kokoaikaista, joskus siihen mennään. Te ehditte paneutumaan aina, pointsit siitä :)

Miksi pitää jatkuvasti sovitella ja tyynnytellä lasta, kuten joku asian ilmaisi? Eikös itkupotkuraivarit kuulu asiaan? Nehän on ihan normaaleja tilanteita lapsella silloin, kun harmittaa, eikä lapsi osaa ilmaista sitä vielä muulla tavalla.

Eli tosiaan, jos harmittaa oikein kovasti jokin asia, niin tietyn luonteinen lapsi saa itkupotkuraivarin. Eikä siinä ole minusta mitään pahaa.

Eikä tuossa ole kyse esim. siitä, että "kiellettäisiin turhaan ja tarpeettomasti" tai siitä, että "halutaan vaan näyttää mistä kana pissii" (ja ollaan siksi liian tiukkoja), vaan siitä että esim. turhauttaa se, ettei osaa jotain mitä jo haluaisi osata.

Meillä yksi lapsista on saanut itkupotkuraivareita milloin mistäkin tietyssä iässä. Eikä tosiaankaan kielletty vain siksi, että äiti/isä halusi päteä ;-), tai siksi että tässä nyt kielletään ihan kaikkea tarpeettomasti. Meillä on ns. kohtuullisen rentoa, eikä kasvatus ole tiukkaa. Mutta se ei tarkoita sitä, etteikö hän olisi yhdessä kohtaa kohdannut pettymyksiä eri aiheista. Hän tosiaan saattoi itkupotkiskella siitä, ettei vielä osannut leikata veitsellä :) (ja tähän on turha neuvoa, että voi leikata aikuisen kanssa, jos ei vielä osaa - ei voinut. Ei myöskään halunnut kokeilla leikata jotain pehmeämpää tms.)

Meillä ei myöskään pääsääntöisesti kiljuta lapsille. Varsinkaan pienille itkupotkuraivari-ikäisille. Koska he tosiaankin vasta harjoittelevat suuttumuksensa ilmaisemista.

Meillä on ollut myös lapsia, jotka eivät ikinä itkupotkuraivareita saaneet. Tai edes minkäänlaisia raivareita. Vaan kun on ollut myös ihania raivottaria, en hetkeäkään kuvittele itkupotkkuraivarittomuuden johtuvan jostain, mitä itse teen.

Ihanista raivottaristani on osasta kasvanut jo ihania nuoria, ihanista ei-raivoajistani osasta samoin.

En tarkoittanut, että itkupotkuraivarit olisivat aina paha asia. Tietysti on sellaisia tilanteita, joissa se tulee väkisinkin; juuri tuollaiset, että lapsi ei vielä osaa jotain ja suuttuu.

Ajattelen nimenomaan noin, että lapsen pitää antaa harjoitella suuttumista ja kiukun hallitsemista, ja siksi vanhempien pitäisi olla tarpeen mukaan joustavia ja empaattisia, eikä saada raivaria, kun lapsi raivoaa.

t. 4

Miksi pitää jatkuvasti sovitella ja tyynnytellä lasta, kuten joku asian ilmaisi?

Eikös itkupotkuraivarit kuulu asiaan? Nehän on ihan normaaleja tilanteita lapsella silloin, kun harmittaa, eikä lapsi osaa ilmaista sitä vielä muulla tavalla.

sovittele, vaan yritän näyttää lapselle tapoja miten toivoisin hänen toimivan, jos hän tekee jotain epätoivottua. Yllättävän usein se toimii, vaikkakaan ei toki aina. Mutta osa raivareista ainakin meillä johtuu siitä, että lapsi turhautuu kun ei saa tehdä jotain, eikä osaa ajatella, että voisi tehdä asian toisella tavalla tai jotain muuta kivaa. Yritän siis mielestäni opettaa lapselle keinoja hallita pettymystään ja ratkaisemaan ongelma, jos joku ei suju kuten toivoi.

Mutta en minäkään aina puutu, ainakaan heti. Joskus on vaan hetkiä, että kunnon itkupotkuraivari iskee ja kyllä mun mielestä lapsen pitää sitäkin saada kokeilla. Ei siinä sinänsä ole mitään väärää.

Mutta minä uskon, että kiukunhallintaan ei opeteta pelkästään sillä, että kielletään lasta ja annetaan itse selvitä pettymyksestä, vaan häntä voi vähän auttaa keksimään, että tilanteista voi päästä eteenpäin ja ongelmia voi ratkaista. Raivotakin saa, mutta asioita voi kokeilla välillä ratkaista muutenkin.

Meillä siis on miehen kanssa aika lailla sama kuri, mutta minun pitäessäni kuria lapsi huutaa huomattavasti vähemmän kuin miehen kanssa. Meillä lapsi jaksaa huutaa ainakin vartin, kun antaa vaan uhmata (enempää en ole jaksanut kokeilla) ja musta on ihan turhaa päästää tilannetta tuohon raivoamiseen joka asiassa, kun voi yrittää näyttää keinoja selvitä muutenkin.

t. 10

ps. Ennen kuin joku sanoo, tiedän, että lapsia on erilaisia ja jotkut ovat oikeasti paljon haastavampia. Eikä toki kaikille toimi kaikki keinot, joillekin raivoaminen sopii paremmin. Mutta siitä pidän kiinni, että omalla käytöksellä voi vaikuttaa kuinka äkäpussi lapsesta tulee. Meillä sen näkee kun on kaksi erilaista kasvattajaa, ja lapsi on paljon äkäpussimpi toisen kanssa, vaikka isäkään ei mitenkään huonosti kasvata. Lapsen oma tempperamentti sitten määrittää "lähtötason" ja kuinka säyseä lapsesta voi tulla. Tietenkään jostain erikoislapsesta ei välttämättä saa yhtä tyyntä, kuin valmiiksi tyynestä, mutta hänestä voi saada tyynemmän kuin mitä hänestä tulisi "kiukkupussikasvatuksella".

En tarkoittanut, että itkupotkuraivarit olisivat aina paha asia. Tietysti on sellaisia tilanteita, joissa se tulee väkisinkin; juuri tuollaiset, että lapsi ei vielä osaa jotain ja suuttuu. Ajattelen nimenomaan noin, että lapsen pitää antaa harjoitella suuttumista ja kiukun hallitsemista, ja siksi vanhempien pitäisi olla tarpeen mukaan joustavia ja empaattisia, eikä saada raivaria, kun lapsi raivoaa. t. 4

Ajatuksena sama, eli suuttumusta ja kiukun hallitsemista pitää harjoitella.

Toisaalta myös ei-raivottarien :), jotka eivät koskaan saa itkupotkuraivareita, pitää tahollaan harjoitella ilmaisemaan suuttumustaan, omalla rauhallisella tavallaan. Tavoitteena molemmilla se, että tietyssä iässä osaavat sanallisesti kertoa jonkin asian harmittavan jne.

Ihan samanlaisia ovat meillä nämä eri temperamentilla varustetut tyypit olleet isompina, raivottaret osaavat jo hillitä itsensä ja ilmaista suuttumustaan muutenkin kuin itkupotkimalla, ei-raivottaret puolestaan osaavat tarvittaessa kertoa, että tämä ei nyt mua kuule miellytä :-). Viisi lasta, joista enää yksi on alle kouluikäinen, kaksi on jo aikuista.

ihmettelen usein lapsia tarhasta hakiessa mutsia, joka aloittaa heti räyhäämisen vaatiessaan väsynyttä lasta pukemaan itse. Joka päivä sama juttu, kamalaa katsoa.



JOtenkin tuntuu, että lasten tulee olla niin nopeasti isoja ja itsenäisiä; syödä ja pukea, nukkua yksin vauvasta lähtien ja itkeskellä itsensä uneen. PÄivät tarhassa ovat pienelle tosi pitkiä ja rankkoja ja kaikki pitäisi kestää kuin miniatyyriaikuiset.



Jotenkin tuntuu, että on niissä raivareissa varmaan jotain merkitystä ja "hyvääkin". Ei Sinkkonen ainakaan tunnu pitävän raivareita niin huonona. Musta ainakin on hyvä, että jos lapsi tarhassa on kiltisti ja vähänkään joutuu "esittämään", osaisi hän myös näyttää tunteensa välillä ihan kunnolla ja päästellä höyryjään.



Eikös raivarit kuulu ihan normaaliin kehitykseen ja uhmaan. Silloinhan sitä omaa tahtomista juuri treenataan.

Itsekin olen tosi rauhallinen luonteeltani. Joten helppohan mun on ollut kasvattaa lapseni keskutelemalla. Ei ikinä itkupotkuraivareita.



Ei ennen kuin syntyi perheen viides lapsi, jonka kanssa mikään ei mennyt kuin edellisten. Tuli itkupotkuraivarit tutuksi, ja sekin, että turha selittää kun lapsi ei kuuntele. Nyt on iloinen eskarilainen.

odota että ne sinunkin pikkuhirviösi kasvavat aikuisiksi..

kehu sitten vasta.. Eikös?

odota että ne sinunkin pikkuhirviösi kasvavat aikuisiksi..

kehu sitten vasta.. Eikös?

Ihan normaalikokoinen aikuinen.

Miksen saisi kehua fiksuja lapsiani jo nyt? Kuten sanoin ekassa viestissäni, en kuvittele, että kaikki lapset olisivat samanlaisia, mutta meillä tämä on toiminut.

Oliko tämäkin sinulle liikaa, oi pikkuhirviöiden raivariäiti?

t. 4

odota että ne sinunkin pikkuhirviösi kasvavat aikuisiksi.. kehu sitten vasta.. Eikös?

Suurimmasta osasta ihmisiä kasvaa tasapainoisia aikuisia.

Ehkä kasvatuksella voi sitten taas kehua siinä kohtaa, kun aikuiset lapset saavat omia lapsia? Ja kasvattavat heitä suht samalla periaatteella kuin heitä on kasvatettu.

Minun elämäni hilpeimpiä hetkiä oli vuosia sitten kun aikoinaan hermostuin kuopukseen. Joka itkupotkuraivaroi jostain aiheesta (sai usein raivareita turhautuessaan). Minä laitoin juuri kiireellä ruokaa, olin tosi väsynyt enkä jaksanut just silloin. Normista poiketen kävin nostamassa lapsen huoneeseensa huutamaan.

Meni ihan pikku hetki. Kotona ollut esikoinen, joko vajaa tai yli 18-vuotias, tuli ulos omasta huoneestaan ja ryhtyi marssimaan kohti lastenhuonetta. Valisti siinä mennessään minua, kuinka "lasta ei kuule saa jättää kiukkunsa kanssa yksin!". Oli aika huvittavaa :-).

Niin suhtautuvat kuin mitä heihin on pääsääntöisesti suhtauduttu :). Tämän huomaa muussakin lastenhoidossa, esim. tavassa olla pienen vauvan kanssa.

t. 22

on varmaan myös suhteellista ja riippuu siitäkin mitä odottaa. Mulla on mielestäni tempperamentiltaan aika helppo ja hyväntuulinen lapsi. Mutta kyllä se vetäisi tänään ehkä viitisen raivaria (joista yksi pidempi) ja muut kitinät ja tottelemattomuudent päälle. Ihan tavallinen päivä.



Mun ainut kunnon vertailukohtani, jonka olen tuntenut läheisesti vaan sattui olemaan sellainen jääräpää, että siihen nähden omani on tempperamentiltaan iloinen ja helppo.



Epäilen, että kaikki eivät kokisi näin samassa tilanteessa. Ainakaan jos mitään voi päätellä silloin tällöin olevista kyselyistä, joissa valitetaan, että uhmis on mahdoton ja hirveä ja he minusta kuulostavat aina hyvin samanlaisilta kuin omani.



t. 10

No minusta tässä on se pointti, että omalla käytöksellään voi tahtomattaan ruokita lapsen ei-toivottua käytöstä.



Jos on itse väsynyt, nälkäinen, kipeä jne. niin aika helposti tulee ärähdettyä jostain ihan miniasiasta, jonka olisi voinut ihan rauhallisesti kieltää tai ohjata lapsi johonkin muuhun tai ihan vaan ohittaa asia.



Toisilla tuo käytösmalli jää päälle vaikka ei olisi mitään selittäviäkään asioita. Reagoidaan isosti ihan pieniin asioihin.



Ärähtämällä sen sijaan se mitätön asia saattaa sitten eskaloitua isommaksi riidaksi.



Siinä ei ole järkeä, mutta heikolle hetkellä olen ainakin itse sortunut.

Mulla on kaksi herranterttua, joista erityisesti vanhemmalle ei ole koskaan tarvinnut huutaa. Sitten taas kaverillani on sellainen tinttaroija, että kaverin "pehmeät" keinot on johtaneet siihen, että muksu on täysin sietämätön 5-vuotias. Olisi pitänyt systemaattisesti komentaa, laittaa jäähylle jne. Ei, on neuvotellut ja keskustellut joka asiasta ja lopputulos on sellainen lapsi, josta ei kukaan muu kuin vanhempansa pidä.

No minusta tässä on se pointti, että omalla käytöksellään voi tahtomattaan ruokita lapsen ei-toivottua käytöstä.

Jos on itse väsynyt, nälkäinen, kipeä jne. niin aika helposti tulee ärähdettyä jostain ihan miniasiasta, jonka olisi voinut ihan rauhallisesti kieltää tai ohjata lapsi johonkin muuhun tai ihan vaan ohittaa asia.

sanottu se, mitä itsekin yritin sanoa.

Meillä kun huomaa yhdessä samassa lapsessa eron käytöksessä riippuen kuka ja miten hänen kanssaan toimii. Mies on väsyneenä tai kiireessä herkempi ärtymään. Ja lapsen reagoiminen ei vaadi edes vanhemman ärähtämistä. Riittää, että lapsi venkoaa jotakin ja isä toteaa jämäkästi, mutta hieman kireänä, että nyt vaatteet päälle.

Kun taas paremmalla hetkellä ensin ottaa lapseen kontaktin ja pyrkii rauhoittamaan tilanteen ja vasta sitten laitetaan ne vaatteet päälle samalla jutellen jotain mukavia.

Ekalla toimintatavalla on tuloksena hirveä huuto, raivari ja venkoilu ja isäkin kiukkuinen. Tokalla ainakin huomattavasti vähemmän huutamista, vaikka ei ihan täydellisesti menisikään.

Tämä ei toki toimi totaaliuhmaraivareissa erityisen hyvin, mutta tällä pystyy estämään monen pikkukiukkuamisen kehittymistä itkupotkuraivariksi.

t. 10

että ap:n perheessä Ei Koskaan olisi lapset yrittäneet kärttää jotain, vanhemman mielipiteestä huolimatta ja suuttuneet... Liian lässyä kyllä.



Meillä on aika kova kuri. Mutta ei tuollaisissa tyhjänpäiväisissä vaatteen valinnoissa tms. Kaupassa on aina selvitty hyvin, kun sanon jo sinne mennessä, että ruokaa ostetaan ja muuta on turha piukuttaa. En näe järkeä siinä, että joka asiaa pitäisi kauheasti selittää ja vatvoa lapsen kanssa. Jotkin asiat tehdään, lapsen mielipiteestä huolimatta. "syödään, mennään nukkumaan, pestään hampaat, mennään mummolaan"



On kyllä läheltä nähty niitäkin, jossa lapsen kanssa vatkataan vaikka sitä, mennäänkö johonkin vai ei. Siinä on lapsi aika heikoilla, kun ei sitten osaa päättää ja vanhemmat vaan kyselee ja kyselee "matti, haluatko nyt vai et, ei se kai halua, ai haluat"

Kaupassa on aina selvitty hyvin, kun sanon jo sinne mennessä, että ruokaa ostetaan ja muuta on turha piukuttaa. En näe järkeä siinä, että joka asiaa pitäisi kauheasti selittää ja vatvoa lapsen kanssa. Jotkin asiat tehdään, lapsen mielipiteestä huolimatta. "syödään, mennään nukkumaan, pestään hampaat, mennään mummolaan"

Mun lapseni on vasta 2 v, joten ei se vielä tajua saati usko, jos ennen kauppaan menoa sanoo jotain. Eli täytyy niitä tilanteita käydä kaupassa uudestaan läpi. Mutta en mä osta mitään vain siksi, että lapsi sitä haluaa.

Ja kyllähän mekin tehdään asiat, jotka pitää tehdä. Mutta nekin voi tehdä eri tavalla. Meillä ei ole esim. koskaan tarvinnut vääntää hirveästi hampaiden pesusta, kun ei olla alettu väkisin pesemään. Jossain vaiheessa sai kehitellä vaikka mitä temppuja, jotta lapsi antoi pestä hampaansa edes jotenkin, mutta sitten taas on mennyt helpommin ja on yleensä tykännyt pesemisestä, kun siitä ei ole koskaan tehty valtataistoa. Minusta on huomattavasti mukavampi houkutella lapsi "hammaspeikkojahtiin" kuin todeta "nyt pestään hampaat, oli mikä oli" ja sitten pitää kaksin voimi kiinni rimpuilevasta ja huutavasta lapsesta.

Ja mummilaankin mennään kun sanon, mutta pukiessa usein laulan hänelle tai teemme siitä välillä leikin, jossa etsimme haalarin hihasta kadonneita sormia. Huomattavasti helpompaa ja nopeaa itsellenikin. Toki tulee niitä hetkiä, kun mikään ei auta, ja sitten vaan puetaan rimpuilustas huolimatta, mutta niissäkin lapsen saa joskus lopettamaan ainakin hetkeksi, kun esim. kysyn jotain ylltävää kesken huudon.

Moni varmasti toimii samankaltaisesti, eikä tässä ole mitään ihmeellistä. Joitakin ihmisiä tiedän, jotka kuitenkin vain toteavat, että näin tehdään piste ja sitten vähän joka asia pitää hoitaa hirveällä huudolla ja tappelulla, eikä edes yritetä löytää helpompaa tapaa.