Homot, suvaitsetteko sen, että uskon Raamattuun ja sen sanomaan?
Saanko mielestänne Raamattua lukiessani uskoa sen, mitä sinne on kirjoitettu, ja pitää sitä ohjenuoranani elämässäni?
Vastatkaa vain kyllä tai ei.
Kommentit (149)
Tässä siis se viesti
Homon äitinä voin kertoa: homoksi synnytään sitä ei valita
Voi tätä tietämättömyyttä ja suvaitsemattomuutta! Tänä päivänä on saatavilla jo tutkimuksiakin siitä, että homoseksuaalisuus on synnynnäistä, se ei ole todellakaan mikään valinta, että joku vaan haluaisi ruveta homoilemaan! Omasta kokemuksestani voin kertoa, että nuorena poikani itki sitä, ettei voi olla "tavallinen" vaan kun hän sanoi aina olleensa "tällainen" ja tarkoitti tietysti omaa itseään. Onneksi me vanhemmat, perhe, suku ja ystävät olemme valistuneita emmekä lisänneet pojan taakkaa, hän sai täyden tukemme ja rakkautemme ja saa sitä edelleenkin. Meille tärkeintä on, että hän on onnellinen ja sitä hän nykyään onkin, hänellä on rakastava kumppani ja tasapainoinen elämä. Onneksi maailma muuttuu ja tällaiset "raamatulliset" kivitykset alkavat olla historiaa. Nykynuoret yleensä ovat suvaitsevaisia ja hyväksyvät erilaisuuden lähipiirissään, onneksi. Ihmiselle on riittävän iso taakka olla erilainen tavalla tai toisella, ei sitä taakkaa pidä kenenkään lisätä uskonnon tai muun ahdasmielisyyden nimissä. Koitetaan rakastaa lähimmäistämme enemmän.
Kerrothan mulle?
ap
Onko sulla pitkät hiukset?
Peitätkö pääsi kirkossa huivilla?
Vaikenetko seurakunnassa ja kysyt mieheltäsi kotona jo on jotain asiaa?Homoja dissaavissa kohdissa on Raamatussa todella höpsöä tekstiä seassa joka osoittaa että se on ihan ihmisen kirjoittamaa höpötystä. Homot ovat vaihtaneet jumalan kunniotuksen matelijoiden ja mikä se nyt olikaan kuviin ja siinä on sitten syy homoudelle. Sillä ei ole mitään tekemistä todellisuuden ja 11-vuotiaan kanssa joka itkee äidilleen että äiti miksi olen tällainen, miksen voi olla tavallinen.
Luepa vaikkapa tuo pään peittäminen kirkossa-kohta. Lue se loppuun saakka!
ap
homodissaus on siksi niin väärin että se osuu kipeästi ihmisiin jotka on jo muutenkin heikoilla. Jos uskovaiselle sanoo että minusta olet tyhmä ja kaikki uskonnot pitäisi lakkaauttaa uskovainen on opetettu ajattelemaan että no nii! Elämme lopun aikajoja. Sitten voin sanoa siitä saitte! Ja kipeimmiin uskovaisten vihapuhe osuus just nuoriin, ja heillä se näkyy juuri kohonneena itsemurhariskinä. Se nyt vaan on väärin väärin väärin. Suurin osa ihmisistä taitaa jo muutenkin olla sitä mieltä ettei mikään uskonto ole sellainen että sen voi ihan kirjaimsellisti ottaa. Joten voisi uskovatkin vähitellen tajuata sen ettei enää eleteä yhteinäiskulttuurissa jossa kaikki uskoo samalla lailla. Vähän kunnioitusta toisia ihmisiä kohtaan.
vastaus on kyllä niin kauan kuin sovellat sitä vain itseesi etkä koeta polkea homojen oikeuksia vaatimalla esim. että heidän avioliitossaan ei saa olla samoja oikeuksia kuin heteroilla. Oikeus aviolittoon esim. on yk:n ihmisoikeuksien listalla.
Saanko siis mielestäsi kuitenkin sanoa ääneen, että homous on mielestäni väärin? Esim. jos asiaa tai kantaani homouteen kysytään minulta suoraan. ap
jos kantaani kysytään? Et loukkaannu ollenkaan mielipiteestäni, että uskonnot pitäisi lakkauttaa?
T: Ateisti, ei homo
uskonnot tulisi lakkauttaa, tosin silloin herää kysymys että millä keinoin aikoisit sen toteuttaa?
Kyllä minäkin hyväksyn sen, että olet ateisti. Hyväksyn, mutta olen myös surullinen puolestasi. Uskon, että jäät paljosta paitsi.
Mutta kukaan ei voi ketään uskoon "pakottaa", eli tätä en tietenkään edes yritä.
ap
ja mitä hän itkee.
Mutta sen mä tiedän, että 11 vuotias poika tuskin kokee itseään seksuaalisesti vielä yhtään miksikään. Tytöt ei kiinnosta ja ei kyllä pojatkaan.
Kaikenlainen seksi olisi luultavasti ihan kauhistus.
Kyse voi olla siitä, että kaverit ovat poikaa homotelleet ja poika on ruvennut luulemaan itseään homoksi ja tuskin edes kunnolla tietää mitä se homous tarkoittaa.
Järkevä vanhempi sanoisi, että et sä mikään homo ole vaan ihan tavallinen poika. Että ei lapset vielä ole homoja eikä oikein heterojakaan.
Tässä siis se viesti
Homon äitinä voin kertoa: homoksi synnytään sitä ei valita
Voi tätä tietämättömyyttä ja suvaitsemattomuutta! Tänä päivänä on saatavilla jo tutkimuksiakin siitä, että homoseksuaalisuus on synnynnäistä, se ei ole todellakaan mikään valinta, että joku vaan haluaisi ruveta homoilemaan! Omasta kokemuksestani voin kertoa, että nuorena poikani itki sitä, ettei voi olla "tavallinen" vaan kun hän sanoi aina olleensa "tällainen" ja tarkoitti tietysti omaa itseään. Onneksi me vanhemmat, perhe, suku ja ystävät olemme valistuneita emmekä lisänneet pojan taakkaa, hän sai täyden tukemme ja rakkautemme ja saa sitä edelleenkin. Meille tärkeintä on, että hän on onnellinen ja sitä hän nykyään onkin, hänellä on rakastava kumppani ja tasapainoinen elämä. Onneksi maailma muuttuu ja tällaiset "raamatulliset" kivitykset alkavat olla historiaa. Nykynuoret yleensä ovat suvaitsevaisia ja hyväksyvät erilaisuuden lähipiirissään, onneksi. Ihmiselle on riittävän iso taakka olla erilainen tavalla tai toisella, ei sitä taakkaa pidä kenenkään lisätä uskonnon tai muun ahdasmielisyyden nimissä. Koitetaan rakastaa lähimmäistämme enemmän.
validia kohtaa suhteessa homoseksuaaliseen nuoreen, joka itkee sitä että on sellainen kuin on?
22 He väittävät olevansa viisaita mutta ovat tulleet tyhmiksi,
23 ja he ovat vaihtaneet katoamattoman Jumalan kirkkauden katoavaisten ihmisten ja lintujen, nelijalkaisten ja matelijoiden kuviin.
24 Sen vuoksi Jumala on jättänyt heidät mielihalujensa valtaan sellaiseen saastaisuuteen, että he keskinäisissä suhteissaan häpäisevät oman ruumiinsa.
25 He ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen, he ovat kunnioittaneet ja palvelleet luotua eivätkä Luojaa -- olkoon hän ikuisesti ylistetty, aamen.
26 Siksi Jumala on jättänyt heidät häpeällisten himojen valtaan. Naiset ovat vaihtaneet luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnonvastaiseen,
27 ja miehet ovat samoin luopuneet luonnollisesta yhteydestä naisiin ja heissä on syttynyt himo toisiaan kohtaan.
aikuiset ihmiset tekevät omat ratkaisunsa. Ihan varmasti homoille ei jää epäselväsi mitä uskovaiset on heistä mieltä ilman että sitä on pakko oikein hieroa naamaan jokaisen tilaisuuden tullen. Jätä ap homot rauhaan.
Kyse ei ollut mistään "hieromisesta naamaan jokaisen tilaisuuden tullen"
Luitko ketjua/vastauksiani laisinkaan, ennen omaa kommenttiasi?
Kysyin mm. että saanko sanoa oman mielipiteeni, (neutraalilla äänensävyllä, että homous on mielestäni väärin) jos sitä minulta suoraan kysytään. Näin on kysyttykin, silloin vastasin ympäripyöreästi.
ap
Kai sulla jonkunäkönen tilannetaju on olemassa? Ei vissiin, kun pitää täällä asti kysellä XD En mäkään sano, että kristinuskovaiset on mielestäni tyhmiä, kun uskovat mielikuvitusolentoihin...hoksaakko?
Hoksaan, mutta siis jos mä kysyisin sulta, että mitä mieltä olet uskovaisista, olisin valmis kuulemaan myös sen että pidät esimerkiksi minua tyhmänä, kun uskon johonkin jota sinä pidät mielikuvitusolentona.
En silti kiellä sinua sanomasta niin, jos asiaa sinulta kerran kysyn. Enkä myöskään suutu sinulle.
En odota, että vastaat jotain, jota et oikeasti ajattele niin.Hoksaakko? ;)
ap
Tässäpä juurikin tulee se tilannetaju kysymykseen. Jos se sinua ei loukkaa, ei tarkoita sitä, että joku muu siitä loukkaantuisi. Kysymys kuuluukin...Haluatko ottaa sen riskin, että loukkaat jotakin ihmistä sellaisen asian perusteella mikä on ihmiselle tärkeä osa omaa identiteettiä, oli se sitten usko jumalaan tai seksuaalinen suuntautuminen.
Jos ei hetero ihminen on uskossa ja kuulee ymärillään, että hän on "väärällainen" ihminen, onko se sinusta silloin kristinuskon sanoman mukainen? Eikö kristinusko juuri opeta hyväksymään juuri sellaisinia, kuin on?
En tiedä mistä se luku on päähän jäänyt niin vahvasti mutta se on siis väärin. T. tuon lainauksen laittanut.
"jos mies makaa miehen kanssa niinkuin naisen kanssa maataan he ovat molemmat tehneet kauhistuttavan teon" tai jotain muuta jaadajaadaa...
samaisessa kirjassa myös kehotetaan viemään oma poika kuoliaaksi kivitettäväksi, jos tämä ei tottele.
tai papin tytär käsketään polttaa, jos tämä harjoittaa haureutta.
siinä myös kehotetaan miestä vaatimaan vaimonsa vanhemmilta neitsyystodistus, verinen vaate aviovuoteesta. jos tuo ei onnistu, vaimo täytyy kivittää hengiltä.
montaako näistä mooseksen kirjan laeista uskovat noudattavat?
Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen, MUTTA, ei se silti oikeuta homoja haukkumaan millään lailla, sanottiin siinä sun raamatussas mitä vaan! Ja itse en ole homo vaikka tähän vastaankin. Ja jos jollakulla on jotain homoja vastaan niin pitääkää se ihan omana tietonanne, ihmisiä nekin on siinä missä muutkin ja vaikka kuinka omistat elämäs uskolle sun muulle pyhälle äijälle niin ei se todellakaan oikeuta ketään syrjimään, haukkumaan tai väheksymään.
että ihmiset tappavat itsensä heidän masinoimansa mollauksen takia. Kertaakaan en ole nähnyt sellaista reaktiota tuohonkaan tietoon jossa uskovainen kiroittaisi että voi ei, oikeastikon ihmisiä kuolee tämän asian takia? Ihmisiä jotka on rakkaita lähimmäisilleen ja jonkun äidin ja isän lapsia. Että miten me voitais säätää meidän viestintää ettei kenenkään tarvi sen takia kuolla!!
Mut ei, sitä samaa perverssiä ja luonnotonta ja niin edelleen huudellaan. Kävin esim. joskus lukemassa sitä homoliittoja vastustavaa uskovien addressia kun se täältä linkitettiin ja siinä kyllä tuli mieleen että tätäkö se on se kuuluisa lähimmäisenrakkaus on.
raamattuun on kirjoitettu, ja eläväsi sen mukaan, puhut paskaa.
Raamattu on jo itsessään niin täynnä ristiriitaisia ohjeita, että sen mukaan eläminen on täysin mahdotonta. Jos noudatat esimerkiksi Suomen Lakia, et voi samalla noudattaa sanasta sanaan raamattua.
Joten uskovaiset poimivat sieltä milloin mitäkin kohtia, joiden avulla tuomitsevat sitten muita ihmisiä, ja väittävät itse olevansa parempia kuin muut.
Jos taas et noudata sitä sanasta sanaan, vaan valitset itse mitä noudatat ja mitä et (tai lahkosi valitsee), olet tekopyhä.
Kunhan noudatat raamatun kaikkia ohjeita. Et voi valikoida sieltä mieleisiäsi sääntöjä ja noudattaa vain niitä.
Tokihan siis kivität lapsesi koko kylän voimin jos hän ei kunnioita sinua?
ymmärrän ap:n pointin...
Miksi kummassa uskovaisilla ei ole oikeutta omaan uskoonsa jos homoseksuaalitkin kokevat kaipaavansa oikeuksia itselleen...
Jotenkin tekopyhää vaatia homojen oikeuksia ja samalla tuomita ja yrittää kaventaa toisten oikeuksia. Minusta on ymmärrettävää että homot tahtovat samat oikeudet kuin muilla. Mutta se ei ole ymmärrettävää että he yrittävät riistää mielipiteen ja uskomisen oikeuden niiltä jotka kokevat homouden negatiivisesti.
Jokaisen tulisi kuitenkin suhtautua vähemmistöihin kohteliaasti, perussuvaitsevasti ja avoimesti. Mutta jos kysytään, on oikeus kertoa oma mielipide... kunhan se ilmaistaa kaikella kunnioituksella.
Maailma on täynnä erilaisia ihmisiä... en ikinä ymmärrä miksi ihmiset yrittävät vääntää kaikkia samaan muottiin...
Kunhan noudatat raamatun kaikkia ohjeita. Et voi valikoida sieltä mieleisiäsi sääntöjä ja noudattaa vain niitä. Tokihan siis kivität lapsesi koko kylän voimin jos hän ei kunnioita sinua?
Vain juttuja sieltä täältä...
Jotenkin tekopyhää vaatia homojen oikeuksia ja samalla tuomita ja yrittää kaventaa toisten oikeuksia.
tekopyhää vaatia mustille oikeuksia ja samalla vaatia ettei valkoisten ole ok puhua siitä kuinka mustien kuuluisi istua bussissa eri osastossa kuin valkoiset tai kuinka mustien ei kuuluisi sitä tai tätä tai että he ovat alempiarvoisia? Eikö tämä jälkimmäinen puhe juurikin ylläpidä sitä tilanneetta jossa mustille ei saada yhtäläisiä ihmisoikeuksia?
vastaus on kyllä niin kauan kuin sovellat sitä vain itseesi etkä koeta polkea homojen oikeuksia vaatimalla esim. että heidän avioliitossaan ei saa olla samoja oikeuksia kuin heteroilla. Oikeus aviolittoon esim. on yk:n ihmisoikeuksien listalla.
Saanko siis mielestäsi kuitenkin sanoa ääneen, että homous on mielestäni väärin? Esim. jos asiaa tai kantaani homouteen kysytään minulta suoraan. ap
jos kantaani kysytään? Et loukkaannu ollenkaan mielipiteestäni, että uskonnot pitäisi lakkauttaa? T: Ateisti, ei homo
uskonnot tulisi lakkauttaa, tosin silloin herää kysymys että millä keinoin aikoisit sen toteuttaa? Kyllä minäkin hyväksyn sen, että olet ateisti. Hyväksyn, mutta olen myös surullinen puolestasi. Uskon, että jäät paljosta paitsi. Mutta kukaan ei voi ketään uskoon "pakottaa", eli tätä en tietenkään edes yritä. ap
ette saa homoutta pois maailmasta, koska se on mahdotonta.
Älä viitsi suhtautua minuun alentuvasti, tai säälien. Minulta ei puutu yhtään mitään, ja usko pois, en kaipaa jumalaa ollakseni onnellinen.
Sinulle vielä kysymys: eikö jumalasi ole
a) kaikkitietävä b) erehtymätön c) kaiken olevaisen (myös homojen) luoja?
Jos homous on syntiä, miksi jumalasi luo homoja, jotka hän sitten tuomitsee helvettiin? Kerropa, mikä logiikka tässä on?
Homoutta on myös (jumalan luomien) eläinten välillä.
Homoja on ollut aina. Silloinkin, kun siitä sai kuolemantuomioita. Homoutta harjoitetaan kulttuureissa, joissa se on tuomittavaa ja siitä voi menettää henkensä. Sinä silti väität, että ne ihmiset ovat vain VALINNEET homoutensa?
Mitäs järkeä siinä olisi?
Jos seksuaalisuutensa voi valita, voisitko itse ryhtyä homoksi?
Minä en voisi, olen umpihetero.
T: ateisti
http://www.humanistsofutah.org/2002/WhyCantIOwnACanadian_10-02.html
kovasti pitää tuomita ja tappaa. oman tyttären myyminen orjaksi on suotavaa, eikä jumalan alttarille saa mennä, jos on huono näkö.
ymmärrän ap:n pointin...
Miksi kummassa uskovaisilla ei ole oikeutta omaan uskoonsa jos homoseksuaalitkin kokevat kaipaavansa oikeuksia itselleen...
Jotenkin tekopyhää vaatia homojen oikeuksia ja samalla tuomita ja yrittää kaventaa toisten oikeuksia. Minusta on ymmärrettävää että homot tahtovat samat oikeudet kuin muilla. Mutta se ei ole ymmärrettävää että he yrittävät riistää mielipiteen ja uskomisen oikeuden niiltä jotka kokevat homouden negatiivisesti.
Homot vaativat oikeutta elää kuten muutkin.
Äärikristityt vaativat oikeutta arvostella ja tuoda esille mielipiteensä MUIDEN elämästä.
Etkö tosiaan ymmärrä mikä tässä menee väärin?
ja mulla on kotona useampikin teini, joten kyllä mä sentään jotakin tiedän ihmisen kehityksestä.