Asperger-aikuisia?
Katselin videoita itsestäni lapsena, ja täytyy sanoa että miten minusta ei sitä huomannut lapsena muka, niiin selvät oireet, sen lisäksi mitä itse muistan ja vanhempani muistavat minusta käytöksestä.
Tehtiin aikuisena diagnoosia, ja ei voi enää kuulemma asettaa sitä, mutta selviä oireita on yhä. Onneksi tiedän ne mitkä ovat puutteeni, ja osaan hyväksyä itseni nykyään.
Onko teillä ongelmia edelleen ihmissuhteissa tai työelämässä, jotka selvästi aspergerimaisuutta?
Minulla on myös lapsia, joista toisella on samaa vikaa.
Kommentit (50)
Ihmettelen sitä miten mieheni ei ole saanut diagnoosia missään vaiheessa, vaikka oireet ovat todella selvät. Tosin kun mietin hänen isäänsä, niin taitaa samaa vikaa olla silläkin suunnalla, joten eivät kai vaan ole tunnistaneet ongelmaa ongelmaksi.
Onko miehelläsi tai ap:lla jotain tukihoitoa aspergeriin vai jatkuuko elämä kuten ennen diagnoosia? Miten itse jaksaa asperger-ihmisen puolisona, kun se omalaatuisuus rasittaa välillä ihan hirveästi?? Pelkään myös että onko periytynyt lapselle, sillä vaikeaa miehellä on ollut elämässään ja tosiaan kaikenlaiseen vedätykseen joutuu. Tuo hyväuskoisuus kuulostaa niin tutulta, ja lisäksi ihan ihmeellinen auktoriteettiusko jne. Luottaa että asiat vaan järjestyy jonkun ylemmän tahon ohjaamana suunnilleen. Tämä tuo paineita perhe-elämään, kun itse murehdin kaikkea ja hoidan sitten kaikki mahdolliset käytännön asiat valmiiksi, kun mies vaan luottaa että kyllä ne asiat järjestyvät. Tuntuu että vastuu kaatuu niskaan.
Mieheni on ilmiselvä asperger-aikuinen ja väittää, että lapsena oireet olivat vielä selvemmät. Kun hänen vanhempansa veivät hänet psykiatrille (änkytyksen takia), lääkäri kuulemma totesi, että poika on tavallista älykkäämpi eikä juuri muuta. Miehelleni eniten ongelmia on aiheuttanut hyväuskoisuus ja yltiöoptimistisuus, joiden takia häntä on käytetty hyväksi sekä työ- että yksityiselämässä. Hän ei myöskään tulisi toimeen ns. normaalissa työssä, vaikka pärjää aika hyvin yrittäjänä. Perhe-elämässä hän on venynyt todella pitkälle lasten takia ja onkin ollut hyvä isä, mutta nyt, kun lapset ovat isoja, rahkeet ovat loppu eikä hän jaksa enää panostaa perheeseen vaan kaipaa erakoitumista.
Minäkin olen liian hyväuskoinen ja optimistinen.
Ja sellainen järjestämisen vimma iskee välillä, muuten saatan olla hyvinkin epäjärjestelmällinen, olen teoreettinen. Ja jotenkin ihmissuhteet on vaikeita, tajuan viimeisenä vitsit ja eleitä en tajua välttämättä ollenkaan.
Käyn masennuksen takia terapiassa, ja sitä kautta opin elämänhallintaa.
Ei miehelläni diagnoosia ole eikä mitään hoitoakaan, kun aikuisille ei tietääkseni edes mitään hoitoa ole. Ja miten voisi saada hoitoa esimerkiksi siihen, ettei osaa pitää papereitaan järjestyksessä tai ettei siedä ihollaan muuta kuin väljää puuvillaa? Opetin lähes 40-vuotiaan miehen käyttämään kalenteria, muovitaskuja ja mappeja - siinä toimintaterapiaa kerrakseen. Mutta eivät hänen asiansa ja tavaransa tule ikinä olemaan samanlaisessa järjestyksessä kuin normaalin. Siitä toivosta olen luopunut jo ajat sitten. Miehellä on oma huone, jossa on hirveä kaaos. Nyt häntä kuitenkin rasittaa, kun joutuu rajoittamaan sen kaaoksen yhteen huoneeseen eikä saa pitää olohuonetta majanaan. Hän haluaisi levittää kaikki tavaransa lattialle ja pitää ne siinä.
Olemmekin pikku hiljaa päätymässä eroon, kun lasten takia ei enää tarvitse pysyä yhdessä ja mies on lakannut pinnistelemästä perhe-elämän eteen.
ja terapiaakin elämänhallintaan ja ongelmatilanteiden ratkaisuun, jos tarvetta on.
Moni aikuinen opiskelee esim. uuden ammatin, on hyvä ottaa asperger huomioon, jotta opiskelu sujuu parhaalla mahdollisella tavalla.
Paljon on ollut jo lapsena oireita, mutta eipä niihin edes tahdottu tarttua silloin. Sekään ei ollut kummallista, että en koskaan sopinut yhteenkään porukkaan koko kouluhistoriani aikana. Näitä juttuja on käyty läpi vasta nyt lähikuukausina ja ihmettelen myös omaa sokeuttani koko touhulle. Olen siis tähän asti kuvitellut että vika on lähinnä muissa kun "eivät leiki kanssani"- mutta nyt tajuan, että elän ihan erilaisessa maailmassa kuin muut...
Olen suhteessa selkeään asperger-mieheen. Hän on kuin oppikirjasta. Meillä on ikäeroa likimain 10 vuotta enkä usko, että hänen ikäiselleen voidaan antaa mitään terapiaa, kyseessä kuitenkin 50 + ikäinen. Olen kysynyt häneltä diagnoosista ja hän on vastannut, että sitä ei ole asetettu mutta "mietitty on".. Emme ole olleet yhdessä vuosikymmeniä, mutta hermoni ovat aivan riekaleina kohta. Päällimmäinen tunne on ajottain iso viha, tuntuu, että hän kiusaa minua tahallaan, vaikka asia ehkä ei ihan niin ole. Itse hän ei näe mitään omituista käytöksessään, elämässään jne.
Vastaisin heille, jotka miettivät, että voiko assin kanssa suhde onnistua. Se onnistuu vain ja ainoastaan jos SINÄ itse muutat asennettasi. Jos on liian omapäinen, kuten taidan itse olla, ei onnistu. Itse olen vähitellen nostamassa käsiä pystyyn, kun en vaan jaksa. Jos olen jonku mielestä huono ihminen, sitten olen.
Jaksamista teille, jotka hakkaatte päätä seinään!
mies on ja poika. Mies sanoo että molemmat meidän lapset ovat samanlaisia kuin hän pienenä.
Tosi vaikea sitä diagnoosia on enää aikuisena saada verrattuna lapseen. Toisaalta en tiedä onko siittä leiman saamisesta mitään hyötyä.
No mutta millainen on sitten normaali ihminen? Millainen sinä olet, jolla asperger mies?
tuo oma sopeutuminen assiin on kyllä totta. Toinen on hyväksyttävä sellaisenaan, mutta niin hänkin hyväksyy minut ja arvostaa minua. Pelaamme hyvin yhteen, hän osaa niitä asioita joita minä en. Meillä suhde on kestänyt jo melkein 30 vuotta.
[quote author="Vierailija" time="23.05.2013 klo 17:20"]
Olen suhteessa selkeään asperger-mieheen. Hän on kuin oppikirjasta. Meillä on ikäeroa likimain 10 vuotta enkä usko, että hänen ikäiselleen voidaan antaa mitään terapiaa, kyseessä kuitenkin 50 + ikäinen. Olen kysynyt häneltä diagnoosista ja hän on vastannut, että sitä ei ole asetettu mutta "mietitty on".. Emme ole olleet yhdessä vuosikymmeniä, mutta hermoni ovat aivan riekaleina kohta. Päällimmäinen tunne on ajottain iso viha, tuntuu, että hän kiusaa minua tahallaan, vaikka asia ehkä ei ihan niin ole. Itse hän ei näe mitään omituista käytöksessään, elämässään jne.
Vastaisin heille, jotka miettivät, että voiko assin kanssa suhde onnistua. Se onnistuu vain ja ainoastaan jos SINÄ itse muutat asennettasi. Jos on liian omapäinen, kuten taidan itse olla, ei onnistu. Itse olen vähitellen nostamassa käsiä pystyyn, kun en vaan jaksa. Jos olen jonku mielestä huono ihminen, sitten olen.
Jaksamista teille, jotka hakkaatte päätä seinään!
[/quote]
Assista eroaminen ei onnistu kovin helposti, sillä isolle osalle asseista tulee kumppanistaan pakkomielle, jota vainotaan ja piinataan kaikin mahdollisin tavoin. Assi kysyy sinulta eron syytä kaksisataa kertaa päivässä kellonajasta välittämättä, saa raivokohtauksia, huutaa ja haukkuu, saa itsetuhoisia kohtauksia ja maltinmenetysten jälkeen ylistää sinut taivaisiin ja anelee palaamaan takaisin. Saattaa mennä useampi vuosi ennen kuin pääset lopullisesti eroon vainoamisesta jonka assi on aloittanut :(
14 Tuo kuulostaa pikemminkin psykopaatilta kuin assilta.
[quote author="Vierailija" time="23.05.2013 klo 17:41"]
[quote author="Vierailija" time="23.05.2013 klo 17:20"]
Olen suhteessa selkeään asperger-mieheen. Hän on kuin oppikirjasta. Meillä on ikäeroa likimain 10 vuotta enkä usko, että hänen ikäiselleen voidaan antaa mitään terapiaa, kyseessä kuitenkin 50 + ikäinen. Olen kysynyt häneltä diagnoosista ja hän on vastannut, että sitä ei ole asetettu mutta "mietitty on".. Emme ole olleet yhdessä vuosikymmeniä, mutta hermoni ovat aivan riekaleina kohta. Päällimmäinen tunne on ajottain iso viha, tuntuu, että hän kiusaa minua tahallaan, vaikka asia ehkä ei ihan niin ole. Itse hän ei näe mitään omituista käytöksessään, elämässään jne.
Vastaisin heille, jotka miettivät, että voiko assin kanssa suhde onnistua. Se onnistuu vain ja ainoastaan jos SINÄ itse muutat asennettasi. Jos on liian omapäinen, kuten taidan itse olla, ei onnistu. Itse olen vähitellen nostamassa käsiä pystyyn, kun en vaan jaksa. Jos olen jonku mielestä huono ihminen, sitten olen.
Jaksamista teille, jotka hakkaatte päätä seinään!
[/quote]
Assista eroaminen ei onnistu kovin helposti, sillä isolle osalle asseista tulee kumppanistaan pakkomielle, jota vainotaan ja piinataan kaikin mahdollisin tavoin. Assi kysyy sinulta eron syytä kaksisataa kertaa päivässä kellonajasta välittämättä, saa raivokohtauksia, huutaa ja haukkuu, saa itsetuhoisia kohtauksia ja maltinmenetysten jälkeen ylistää sinut taivaisiin ja anelee palaamaan takaisin. Saattaa mennä useampi vuosi ennen kuin pääset lopullisesti eroon vainoamisesta jonka assi on aloittanut :(
[/quote]
Tuohon vainoamiseen en usko olevan assien tyypillisiä piirteitä.
Nostan hattua teille, joilla suhde on kestänyt. Totta varmasti on, ettei siitä diagnoosin asettamisesta ole hyötyä. En tiedä, olenko itsekään "normaali"...mutta käyn ereittäin sosiaalisessa työssä, minulla on aina ollut laaja ystäväpiiri, eli jonkinlaista onnistumista sosiaalisissa suhteissa on. Ehkä tuo puuskahdukseni tuli taas erään tapahtuman tiimoilta.
Ei miesystävässäni mitään vikaa ole, kuten ei ole varmaan minussakaan. Tai ehkä huono ilmaisu, mutta ymmärsitte kaiketi mitä tarkotin. Meillä vaan komminikaatio ei pelaa. Sosiaaliset erilaisuudet ovat ehkä se suurin ongelma. En edes yritä väittää, että olen parempi ihmisenä tai jotain.
Aluksi rakastin häntä kovinkin kovasti. Mutta vähitellen aloin ihmetellä muutamia asioita. Kyllähän te osaatte lukea as kriteerit, hän täytti ne likimain kaikki. Ongelma onkin siinä, ettei hän näe mitään "ihmeellistä" sairaalloisen pakonomaisissa rutiineissaan, Joudun jatkuvasti selittelemään asioita hänen puolestaan, hänen käytöstään jne. En jaksa vatuloida tässä kaikkea.
Onnea teille vaan jotka jaksatte!
16 Aivan, assi pikemminkin laittaa kerrasta poikki kuin jäisi niin sanotusti roikkumaan, mutta toki ihmisissä on eroja jo ihan luonteessa ja se taasen ei selity millään psykologisella tai lääketieteellisellä diagnoosilla vaan on ihmisen oma ominaispiirre. Ihmiset ovat erilaisia.
ovatko ne rutiinit oikeasti sairaalloisia vai häiritsevätkö ne vaan sinua pahasti? Me emme matkustele yhdessä, koska siinä minulla palaa räleet. Kotona mies on ihan ok ja niin normaali kuin vain voi. Vieraassa ympäristössä/ ruuhkassa/kutsuilla menee aivan raiteiltaan ja saa hävetä.
14: outo käytös ei ole tahallista, se vaan on sellaista. sen joko jaksaa tai sitten ei. Oma mieheni tekee kovasti töitä sen eteen että käyttäytyy tavallisesti töissä ja sosiaalisissa tilanteissa, mutta kotona hänen täytyy saada olla oma itsensä. Minulla ei ole samanlaista kuormaa kannettavana. Olisi minusta aika kohtuutonta vaatia häntä olemaan jotain mitä hän ei jaksa ylläpitää koko aikaa.
[quote author="Vierailija" time="23.05.2013 klo 17:45"]
14 Tuo kuulostaa pikemminkin psykopaatilta kuin assilta.
[/quote]
On saanut lääkäriltä ainoastaan asperger-diagnoosin ja kärsii näkyvistä tic-oireista. Saattaa tietenkin olla että sairastaa paljon muutakin. Hänellä on paljon päähänpinttymiä, varsinkin harrastuksiinsa liittyen, kaikesta pitää tietää kaikki ja kaikkeen tarrautua pakkomielteisesti. Kumppaniaan kohtaan hän oli aivan samanlainen, siksi en pidä poissuljettuna sitä että ex-kumppanin vainoaminen liittyy asperger-oireisiin.
[quote author="Vierailija" time="23.05.2013 klo 18:08"]
On saanut lääkäriltä ainoastaan asperger-diagnoosin ja kärsii näkyvistä tic-oireista. Saattaa tietenkin olla että sairastaa paljon muutakin. Hänellä on paljon päähänpinttymiä, varsinkin harrastuksiinsa liittyen, kaikesta pitää tietää kaikki ja kaikkeen tarrautua pakkomielteisesti. Kumppaniaan kohtaan hän oli aivan samanlainen, siksi en pidä poissuljettuna sitä että ex-kumppanin vainoaminen liittyy asperger-oireisiin.
[/quote] Ihmiset on kaikki erilaisia ja toisilla on pakkomielteitä toisilla ei, miks ihmees pitää yleistää?! Ei asperger tee kenestäkään vainoajaa.
Mieheni on ilmiselvä asperger-aikuinen ja väittää, että lapsena oireet olivat vielä selvemmät. Kun hänen vanhempansa veivät hänet psykiatrille (änkytyksen takia), lääkäri kuulemma totesi, että poika on tavallista älykkäämpi eikä juuri muuta.
Miehelleni eniten ongelmia on aiheuttanut hyväuskoisuus ja yltiöoptimistisuus, joiden takia häntä on käytetty hyväksi sekä työ- että yksityiselämässä. Hän ei myöskään tulisi toimeen ns. normaalissa työssä, vaikka pärjää aika hyvin yrittäjänä. Perhe-elämässä hän on venynyt todella pitkälle lasten takia ja onkin ollut hyvä isä, mutta nyt, kun lapset ovat isoja, rahkeet ovat loppu eikä hän jaksa enää panostaa perheeseen vaan kaipaa erakoitumista.