Eroaisitteko TE, jos avioliitossa olisi nämä kaksi asiaa vialla:

Aina kehotetaan jättämään toinen, jos elämä joltain osin ei ole omasta mielestä uomissa.

Ap, mieti mitä otat tilalle, jos menet uuteen suhteeseen joskus? Pettämistä, alko-ongelmaa, pelihimoa...

Missään suhteessa kaikki ei ole täydellistä. Kukaan kumppani ei ole täydellinen. Aikuisen olisi hyvä oppia sietämään toisten epätäydellisyyttä.

Kuten tässäkin ketjussa on jo monta kertaa sanottu, ei ap:n tarvitse luopua tarpeistaan ja toiveistaan, vaikka hän jäisi parisuhteeseensa. Hänen täytyy ainoastaan luopua ajatuksesta, että aviomiehen täytyy tyydyttää hänen kaikki tarpeensa. Marttyyriksi ryhtyminen ei todellakaan ole ainoa eron vaihtoehto! Eikä suhteen tarvitse olla iloton, vaikkei siinä ole seksiä ja syvällisyyttä. Ap:han nimenomaan sanoi, että arki sujuu aivan loistavasti ja mies on erinomainen isä. Siinä on paljon, mistä iloita. Muut ilot sitten muualta!

elämä koskettaa viittä ihmistä pitää ajatella muitakin eikä vain hokea että on vain 1 elämä (ja varsinkaan kun se ei edes ole kovin huonoa)

Takanani. Siihen näkee ja kokee jos jonkinlaista. Ajattelee, että kun vain saisi mahdollisuuden elää sen miehen kanssa joka oli hyvä ja kiltti niin tekisi kaikkensa pitääkseen kynsin hampian kiinni. Yleensä tällaset puheet ei auat aj asiat on koettava kantapään kautta. Valitettavsti siinä aina, joka kerta sattuu ympärilä oleviin. Alottajan tapauksessa lapsiinkin. Ilkeetä tai ei. Toivon kovasti että alottaja saisi kokea mitä on kun sitä hyvää miestä ei löydykään. Yksi paljastuu vuosien jälkeen petturiksi. Toinen alkoholistikis. Kolmas käyttää jotain muuta päihdyttävää. Neljäs on väkivaltanen. sillon tekisi mitä vaan että saisi sen kiltin miehen takaisin. Usein lapset jää äidilleen ja joutuvat katseleen äidin sekoiluja (lue: miesjuttuja) Ahdistaa lasten puolesta itsekeskeinen ja lapsellinen "äiti" Ja mies raukka, joutuu elään tuollaisen noita-akan kanssa.

Luulenpa että jokaisessa pitkässä suhteessa on tällaisia kausia mitä ap kuvailee. MITÄ sitten? Onko se nyt niin vakavaa? Mieti vaikka Japania, jossa ihmiset menettävät läheisiään, lapset isiään ja äitejään. Onko se nyt niin vakavaa jos seksi ei suju? Kuitenkin teillä on hyvä ystävyys, mies hyvä isä jne. Minusta olisi väärin että lapset menettäisivät isänsä sinun halujesi takia. Eikä lapset KAIKKEA vaistoa, jos ystävyys on hyvä eikä esim riitoja tai väkivaltaa, niin miten muka lapset kärsivät jos pysytte yhdessä kumppaneina?



Minusta tuntuu että olet vähän lapsellinen . Haikailet jotain mitä ei ole olemassa. Se uskomaton rakkaudentunne ei mitenkään säily sellaisenaan vuosia kestävässä suhteessa jossa on lapsia.



Jos eroat nyt ja rakastut uuteen mieheen, tulet muutaman vuoden päästä huomaamaan että päätös ei ollut järkevä, samat ongelmat tulevat jossain vaiheessa kuitenkin. Ainakin odota että lapset kasvavat. Katso vaikka romannttisia leffoja romantiikan nälkääsi siihen saakka!

sen vuoksi ihmisellä on oltava ystäviä joiden kanssa tehdä niitä asioita joita ei kumppanin kanssa voi koska KAIKKI kiinnostukset ei voi olla samoja vaikka kuinka ollaan naimisissa.



Itse harrastan, käyn syvällisiä keskusteluja, käyn elokuvissa, shoppialen jne. ystävieni kanssa.





Mieheni kanssa käymme yhdessä ravintolassa syömässä ja nautimme koti-illoista puhumatta välttämättä mitään, olemme iloisia että saamme olla kuitenkin toistemme seurassa tekemättä ja vaikkapa sanomatta mitään.



Sinun kahdallasi ap keksittyisin nyt niihin miehesi hyviin puoliin ja koittaisin nähdä niissä sitä hyvää ja iloa. Ei kotia voi lapsilta noilla perustein riistää.



Kuvittelet että olet aiemmin saanut yhteyden miehiin ja nauttinut keskusteluista... miksi heidän kanssaan ei ole suhdetta syntynyt? Kauanko tapailemistanne kesti? Alku on melkein kaikilla ihanaa, kyllä heidänkin kanssa olisi saattanut ne syvälliset keskustelut tullu tuossa 8 vuodessa 3 lapsen jäålkeen käytyä...

ja kolmaskin lähes täysin. Lisäksi sain vieraitten aikana kurjaa kohtelua mieheltä puheissa.

Mitkään sovitut aikataulut eivät täsmänneet ja koskaan ei tehty, kuten olisin toivonut.

kiinnostaa se, mikä on huonoa seksiä ap:n mielestä.





Minä en oikein ymmärrä miten seksi voi olla huonoa, jos toinen on kuitenkin kiinnostunut seksistä sinun kanssasi. Se on jo hirveän hyvä lähtökohta.



Itselläni yksi syy avioliiton loppumiseen oli se, että meillä ei ollut seksiä vuosiin, mies ei enää halunnut minua, mikä ehkä oli tekosyy sille, että hän koetti siten hyväksyä huonon omantuntonsa rinnakkaissuhteestaan.



Nyt minulla on uusi mies ja molemmat haluamme toisiamme ja meillä on aktiivinen seksielämä. Emme tee mitään ihme temppuja. Mutta hyväksi sen minun kannalta tekee sen, että koen, että mieheni haluaa minua ja se innostaa minua. Teknisesti se ei ole sen kummempaa kuin exänikään kanssa, vaan kaikki lähtee tuosta halusta.



Toivon ap, että kunnioitat miehesi halua sinua kohtaan ja yrität löytää keinoja miten miehesi alkaisi sinua kiinnostaa eroottisesti.

ap:ta ja hänen syitään.



Tämä ketju on tavallaan aika hyvä muistutus siitä, mitä saa kohdata mikäli tekee eropäätöksen.



Oma mieheni ei osallistu kotitöihin, on ollut väkivaltainen humalassa minua kohtaan ja käyttäytyy kun perheen neljäs lapsi, mutta silti en eroa.



Ehkäpä en eroa juuri siksi, että uskon niin sokeasti siihen, etten löydä enää koskaan ketään ja lapseni traumatisoituvat erosta ja minä omaa itsekkyyttäni aiheutan kaikille vain kamalasti pahaa.



Tilanne meillä on se, että mies yrittää nyt tsempata käytöstään ja ottaa meitä vihdoin huomioon ja henkinen väkivaltakin on vähentynyt, mutta ikävä kyllä minun rakkauteni miestäni kohtaan on kuollu tässä matkan varrella. Ei ole seksiä, ei ole syvällistä keskustelua muulloin kuin terapiassa. Mutta silti en vaan eroa.



Eipä sillä että jaksaisin edes enää erota. Itse olen lapsilleni isän valinnut ja nyt makaan niin kuin petaan.



Tsemppiä ap, suuntaan tai toiseen!

mutta sinä puolustelet jo eroa etkä kuuntele järjen ääntä.

Sinulla on kriisi itsesi kanssa. Kriisi, jota sysäät muiden sykksi.

mutta 2. kohta sellainen, että eroaisin.

Mihin miehessasi ihastuit? Mita tapahtui vuosien varrella? Unohditteko kehittaa suhdettanne? Voisitteko palata alkufiiliksiin, jos saisitte siihen aikaa ja tilaisuuden?



8 vuotta ei sinansa ole aika eika mikaan ja lapset (jos tuona aikana syntyneet) viela pienia. Kehittaisin itse suhdetta, sotkematta siihen valttamatta mitaan ammattiauttajia enaa (teilla on ollut jo terapiaa).



Mita opit itse terapian aikana? Oliko vain vaara terapia/lahestymistapa, ei ollut ratkaisukeskeista vaan ns. jauhamista?



Lapset tarvitsevat ehjan kodin, mutta sina olet alunperin miehesi valinnut ja haneen ihastunut. Mita sinulle tapahtui?

suhteessa mitään parisuhteeseen liittyvää minkä vuoksi kannattaisi olla yhdesä? Miksi alun perin menitte naimisiin ja huolit tuollaisen miehen? Minä en pystyisi tuohon, eroaisin. Isähän voi jatkaa hyvänä isänä olemista edelleen eronkin jälkeen. Tai sitten se rakastaja...

Olen kyllä varmaan SATOJA kertoja sitä harkinnut ja onhan noita tilaisuuksiakin ollut... Jos vielä KERRAN elämässäni saisintuntea intohimoa, suudelmia, hyvää seksiä... Ahdistaa ja itkettää ajatus siitä, että luopuisin niistäkoko loppuelämäkseni. Luulin pystyväni siihen, mutta tuskin pystyn. : (



Kakkoskohdasta sen verran, että me olemme juuri se pariskunta, joka ravintolassa syö hiljaa, seinille tuijottaen. Yritän ensin maha solmussa ahdistuksesta keksiä yhteisiä keskustelunaiheita, muta mies ei kertakaikkiaan tunnu osaavan puhua. Hän kyllä selvästi haluaisi, mutta... Hän pystyy sellaiseen pinnalliseen keskutseluun, esim.urheilusta, naapureiden tekemisistä, sukulaisten asioista, päivän uutisista, jne. Itse rakastan syvällisiä keskuteluita ja haluan tuntea yhteenkuuluvaisuuta mieheni kanssa.



Muuten hän on todella kiltti, erinomainen isä, ei juo, ei hakkaa, ei valehtele... Ns. "hyvä ihminen", siis, jota en haluaisi loukata mitenkään.



En hae mitään jännitystä elämääni, vaan mielestäni normaalia, avioliittoon kuuluvaa intohimoa, joka tietysti tulee ja menee, mutta kuitenkin on siellä jossakin pohjalla edes olemassa (toisin kuin meillä) ja tietysti henkistä yhteyttä toiseen ihmiseen.



Ap

Jos ovat niin yrittäisin sinnitellä vielä vähän aikaa ja eroaisin sitten kun nuorin lapsista on vähintään 4.

Mutta eroaisin jos meillä ei olisi mitään keskusteltavaa. Harrastamme samoja asioita, vastuu on perheessä jaettu hyvin ja olemme innostuneet yhdessä remontoimaan ja sisustamaan vanhaa taloamme. Viihdymme upeasti yhdessä.

Tuolle ykkösasialle vaan tarttis tehdä jotain, ehkä olemme liian hyviä kavereita keskenämme, hyvä ystävä ei aina sytytä :D

mitä yhteistä teillä on silloin, loppuuko puhe kokonaan kun jäätte kahdestaan asumaan?

Ei ollut koskaan mitään alkuhuumaa, seksi oli huonoa jo heti alussa. Me kumpikin pelkäsimme yksinjäämistä ja mietin monta kertaa miehen jättämistä, koska en rakastanut häntä.

Sitten mies kuitenkin rakastui minuun ja se tuntui hyvältä. Yritimme tsempata seksin suhteen, ja kertakaikkiaan päätin, että sehän perkele parannetaan ihan sisun voimalla! Menimme naimisiin, vaikka vaistoni sanoi, ettei olisi pitänyt. Ajatus niin hyvän miehen jättämisestä tuntui kuitenkin silti järjettömältä ja olimmehan myös kuitenkin ystäviä keskenämme. Ajattelin, että avioliittohan loppujen lopuksi perustuu toisen kunnioittamiseen ja ystävyyteen.

Halusimme kummatkin lapsia. Mies onkin aivan mahtava isä. Kiireinen lapsiperhe-elämä itseasiassa auttoi jaksamaan ja jättämään ongelmat huomiotta. Seksistäkin saattoi hyvällä omallatunnolla kieltäytyä. En suostunut kuuntelemaan vaistoani, vaan vaiensin sen täysin. Päättäväisyydellä ja lopulta terapian voimin ajattelin jaksavani. Mieshän oli kuitenkin ns. hyvä mies, eihän sellaista voisi jättää, se olisi sulaa hulluutta.

No, nyt vaisto ei enää suostu olemaan hiljaa, vaan huutaa hätäänsä. Mutta entä lapset??

Mihin miehessasi ihastuit? Mita tapahtui vuosien varrella? Unohditteko kehittaa suhdettanne? Voisitteko palata alkufiiliksiin, jos saisitte siihen aikaa ja tilaisuuden? 8 vuotta ei sinansa ole aika eika mikaan ja lapset (jos tuona aikana syntyneet) viela pienia. Kehittaisin itse suhdetta, sotkematta siihen valttamatta mitaan ammattiauttajia enaa (teilla on ollut jo terapiaa). Mita opit itse terapian aikana? Oliko vain vaara terapia/lahestymistapa, ei ollut ratkaisukeskeista vaan ns. jauhamista? Lapset tarvitsevat ehjan kodin, mutta sina olet alunperin miehesi valinnut ja haneen ihastunut. Mita sinulle tapahtui?

jos koko tilanne on tosiaan tuo, mitä kerroit, niin ero tulisi. mutta jos suhteeseenne liittyy vielä jotain seikkoja, jotka esim. selittävät sitä, miksi tilanne on mennyt tuollaiseksi, niin sitten vielä odottaisin ja yrittäisin.



Ja yksi itsekäs näkökulma voi olla sekin, että jos kestätte toisianne arjessa, niin ihan pikkulapsiaikana on todella paljon apua siitä, että molemmat vanhemmat ovat samassa paikassa, vaikka ette varsinaisesti enää parisuhteessa olisikaan.

Surullista että joku joutuu yksinäisyydenpelon vuoksi valitsemaan tietoisesti väärän kumppanin.