Olenko ainut jota ei Japanin tuho hetkauta?

tämä kaikki kuuluu lopunaikoihin. Japani oli vielä pientä sen rinnalla, mitä maailmalla kohta tapahtuu. Ja sekään ei minua hetkauta, vahvistaapahan vain tietoisuuttani siitä, että pian saan kohdata Herrani tuulissa ja pilvissä.

....kun sushi-aineksien saaminen vaikeutuu ja entä jos ne kaikki ydinreaktorit räjähtää!!!

Noinhan se ihmismieli usein toimii, tarvitsee jonkinlaisen konkreettisen samastumiskohteen, jotta tunnereaktio syntyy. Uutiskuva kiihtyneiden ihmisten haastatteluineen on jotenkin niin turruttavaa, etäistä. Sitä on nähty niin paljon, vuosia eri katastrofeista. Joku pieni esimerkki tuo sen inhimillisen tragedian lähelle ihan eri tavalla: noillakin oli tuollainen albumi, ne on olleet niin onnellisia vauvasta ja nyt ne ovat ehkä kuolleet tai vauva kadoksissa.



Itse kuulun näihin empaattisiin ja myötäeläviin, ehkä liikaakin oman mielenterveyden kustannuksella. Silti olen samaa mieltä kuin joku aiemmin kirjoittanut, että empatia erottaa ihmisen muista eläimistä. Niin kauan ihmiskunnalla on toivoa, kun se voi surra tuntemattoman vuoksi.

Liikuttaa kyllä... Tavallaan... Mutta niin liikuttaa kaikki muukin kärsimys.



Itseä vähän sylettää nämä vouhkaajat, jotka nousevat julistamaan omaa empaattisuuttaan aina tällaisten suurten katasrofien kohdatessa ihmiskuntaa. Monellakaan heistä ei oikeasti ole empatiakyky parhaimillaan. Vouhkataan ja mesotaan, kuin viimeistä päivää. Tuijotetaan kaikki uutiset. Itkeskellään niitä. Kirjoitellaan jatkuvalla syötöllä viestejä keskustelupalstalle, lahjoitetaan rahaa katastrofikeräykseen jne.



Se ei ole oikeaa empatiaa, se on sosiaalipornoa.



Oikeaa empatiaa on jatkuva ymmärrys siitä, että maailmassa tapahtuu todella julmia ja epäoikeudenmukaisia asioita jatkuvasti. Syyttömät lapset aikuiset ja vanhukset näkevät nälkää, sairastavat, kärsivät ja kuolevat huonoissa oloissa. Tätä tapahtuu päivittäin. Yksittäisten suuronnettomuuksien ja katasrofien revittely on ällöttävää ja jopa itsekästä itsensä korostamista.

Mutta mun mielestä katastrofirahastoon rahan lahjoittamisessa ei ole mitään väärää. Se on tällaiselle pienelle ihmiselle yleensä ainoa keino edes yrittää auttaa kansakuntia, jotka ovat jotain näin kauheata kokeneet.



Ja kyllä niistä keräysvaroista yleensä edes osa päätyy oikeaan tarkoitukseen ja on oikeasti konkreettinen apu viimeistään jälleenrakentamisen alkaessa.