Paniikkihäiriöstä kärsivät

kertoaahan millaisia oireita ja miten alkoi? missä tilanteissa iskee vai onko koko ajan...liittyykö ahdistavaa oloa?

Alkaa epämääräisellä ahdistuksella jota on joskus päiväkausiakin. Varsinainen kohtaus on sellanen että tuntuu, etten osaa hengittää, se menee niinkuin pois tahdista, tuntuu etten saa keuhkoja täyteen, pakko huokailla, rintaa puristetaan kokoon niinkuin korsetilla. Hyperventiloinnnin myötä sormia alkaa kihelmöimään ja pistelemään. Alkaa tuntua epätodelliselta ja siltä, että seinät kaatuu päälle. Joskus rintaan sattuu ja alan itkemään, tuntuu vaan niinkuin olisi painekattilassa. Enää näitä ei paljon tule kun aloitin masennuslääkkeet (Cipralex). Sekin auttaa, kun tiedän mistä on kysymys ja olen opetellut hallitsemaan hengittämistä.

kaikki riippuu niin ihmisestä...



Toiset pelkää kuolevansa, toiset pelkäävät menettävänsä kontrollin. Ahdistavaa oloa varmasti jossain määrin kaikilla.



Useimmiten kai paniikkihäiriö mielletään sosiaalisiin tilanteisiin liittyväksi. Pahoista oireista kärsivät saattavat jopa sulkeutua kohtausten pelossa kotiinsa.



Mä itse taas saan paniikkioireita nimenomaan kotona. Lähinnä kun olen yksin (lasten kanssa) kotona tai muuten syrjäisissä ja yksinäisissä paikoissa. Pelkään kai sitten, että mulle tapahtuu jotain ja lapset jäävät yksin tai jotain sellaista. Järjellä ajateltunahan mitään vaaraa ei oikesti ole, mutta...



Mikä kohtauksen laukaisee, ei aina ole kovin selvää itsellenikään. Joskus joku kutina (allerginen kohtaus ihan varmana...) joku kipu jossain (varmaan jotain vakavaa...), rytmihäiriö (viis siitä, että niitä on ollut teini-ikäisestä saakka...) ja joskus ne vaan tulee. Eikä ihan oikeasti auta, vaikka tietäisin mistä kutina oikeasti johtuu (vaikka koirankarva nenän alla tms.), jos kohtaus on tullakseen, niin se tulee. Vähäsellä nukkumisella, sairastelulla, huonolla syömisellä, stressillä yms. on kuitenkin ihan selvä yhteys esiintymistaajuuteen. Ei ne kohtaukset koko aikaa päällä ole, mutta pahimmillaan saatoin saada kohtauksia useita päivässä. Ja kestivät vartista muutamaan tuntiin kerrallaan.



Useimmat ovat varmaan joskus säikähtäneet jotain niin kovaa, että "sydän hyppää kurkkuun". Sydän hakkaa ja kädet tärisee. Yleensähän nuo säikähdykset menevät sitten ohi hetkessä, kun vaaratilanne tai kuviteltu vaaratilanne on ohi. Noh, mulla paniikkikohtaus tuntuu juurikin siltä. Ainoo vaan, että se ei mene ohi, vaan jää päälle jopa tunneiksi. Pakene tai taistele. Lähinnä tekis mieli juosta, mutta hätäily ja sinkoilu vaan pahentaa asiaa. Happi tuntuu loppuvan, mutta hegittäminen pahentaa asiaa (kas kun siellä veressä on jo liikaa happea oikeasti), tärinä, vapina, kylmä hiki, puutumista etenkin kasvoissa, hätä ja paniikki. Ison kohtauksen jälkeen tuntuu kuin ois juossut maratonin ja koko loppupäivän saattaa olla ihan nuutunut olo.



Itselleni tyypillisen paniikkikohtauksen olen oppinut tunnistamaan niin hyvin, että kykenen usein pysäyttämään sen ennenkuin pääsee ihan valloilleen. Sit sitä ei meinaan ihan noin vaan sivuutetakaan... Useimmiten ihan ensimmäinen oire on se, että mulla nenän ja suun ympärys alkaa tuntua puutuneelta. Tässä vaiheessa, jos saa vaikka jonkun ihmisen puhelimen toiseen päähän tai keksii äkkiä itselleen jotain tosi keskittymistä vaativaa tekemistä, niin homma laukeaa sillä. Toivottavasti.



Olen joutunut kolmeen otteeseen turvautumaan lääkitykseen. Yleensä lapsen syntymän jälkeen. Kesti vuosia oppia hallitsemaan tätä. Nyt pärjään kyllä ilman lääkitystä.