Eikö lapsen opettajan työtä saa koskaan kyseenalaistaa? Opettaja otti nokkiinsa, kun

yhtä tarpeeton kuin se, että kaikki vanhemmat rähinöisivät asiattomasti.

Minulle saa antaa palautetta ja mielelläni otan sitä vastaan. En kuitenkaan voi huomioida kaikkia toiveita/pyyntöjä/määräyksiä, joita vanhemmilta tulee. Etenkin, jos ne eivät ole linjassa omien kasvatusnäkemysteni, koulun käytänteiden, opetussuunnitelman jne. kanssa. Aika mahdotonta kommentoida ap:n tilannetta, kun hän ei kerro asiasta tarkemmin.

On totta, että opettajat eivät ole ensisijaisesti asiakaspalvelijoita, joille valitetaan palvelun laadusta.

t. alakoulun ope

Eli opettajat luulevat olevansa Jumalasta seuraavia. Näin se vain menee.

oppilaiden suhteen. Ei voi ottaa ees niskasta kiinni ja siirtää muihin tiloihin jos vaikka rettelöivät. Kaikki koskeminen on kielletty. Jos oppilas sanoo, että en siirry tästä mihinkään, niin siinähän on, jos ei opettaja puhumalla saa siirtymään.



(tämä on nyt ohi ap:n aloituksen, anteeks)



Mielestäni tämä lasten etu on menny jo aivan liiallisuuksiin.. Lyömistä en todellakaan hyväksy, en ees karttakepillä :D Mut keinot alkaa olla vähissä. Sama on nykyään kotona. Lapset tietää (myös vittumaiset murkut) oiketensa ja jos teet mitä vaan, niin teini voi vanhemmat vetää oikeuteen. Samoin vanhemmat lastensa opettajat.



Miehen veli on koulunkäyntiavustaja näiden vaikeiden lasten luokalla. Sano, et ennen hän otti takista kiinni ja talutti takas koululle (siin kun poistuivat koulun alueelta). Nykyään ei saa koskea mitenkään, koska niistä tulee vaikeasti tulkittava tilanteita. Eli miehen veli sanoo kerran ja jos ei tehoo, niin antaa olla.



Onneks en ole opettaja, enkä avustaja!!

Kun pitää luovia yhteiskunnan toiveiden ja vanhempien toiveiden ja vielä omien kasvatusnäkemysten keskellä...



Mun 7v:n opettaja vastasi minulle kun pyysin häntä patistelemaan 7v enemmän,pojalla on kun on hieman keskittymishäiriötä (lievää,opettajan tiedossa oli). Poika tarvitsee ainoastaan suullista kehoitusta ehkä millin enemmän kuin tavis,pyysin tätä opettajalta koska on kuitenkin katsottu ettei poika tarvitse kouluavustajaa.



Koulusta alkoi tulla lappua,että poika ei keskity tunnilla,eikä tee tehtäviään keskittyneesti. No,pyysin palaveria ja tosiaan kerroin opettajalle vielä kerran,että poika tosiaan tarvitsee kehoitusta ja häntä voi ohjeistaa ihan suorasanaisesti,ei tarvitse olla "turhan lempeä".



Opettaja vastasi: "En voi tehdä niin, nykyisin ei uskalla komentaa lapsia,koska siitä vanhemmat sitten suuttuvat".



Olin aika äimänkäkenä ja sanoin vaan,että voin luvata,etten ainakaan minä suutu. Mutta otin myös asiakseni keskustella poikani kanssa tästä ja selitin,että kun kaikki ei tykkään,että komennetaan niin pojan täytyy itse vaan pyytää opelta apua jos tuntuu,että aikaa kuluu,eikä hän saa tehtyä tunnilla,ehkä ope sitten tulee vähän auttamaan siinä aloituksessa.



Tämä on nyt toiminut meillä,mutta edelleen tuon opettajan sanat soivat korvissa ja mietinkin usein,että on opeilla nykyisin vaikeaa...

omituista lauseiden katkeilemista tuossa äskeisessä :D 1v hyppii sylissä,olo on kuin pomppukeinulla :D



47

Jos opettaja vaikka komentaisi poikaasi ryhdikkäästi, niin siellä poraisi kotona monta traumatisoitunutta lasta, kun "ope huutaa". Ja vanhemmat soittelisi ja valittaisi. Komentaminenkin on huutamista ja sitten mammat on kauhuissaan, kun lapsi raasu on joutunut kuulemaan sellaista hirveää käytöstä opettajalta. Ei ok. Valitus rehtorille heti!

Mutta jos lapsellasi on oikea ongelma, joka estää hänen oppimistaan jotenkin, hanki lääkärintodistus, saat mukautetun opetussuunnitelman ja opettajan on pakko toimia sen mukaisesti ja ottaa enemmän huomioon vanhempiakin.



Ja kyllä opettajien toimintatavoille saa kysyä perusteita, asiallisesti.



Mutta sitten pitää taas itse kunkin myös pohtia, onko itse vaan sellainen curling-vanhempi, jota on syytäkin ryöpyttää?

vaan esimiehelleen ja työnantajalleen. Tämä tuolle yhdelle vohkaajalle.

Opettajissa ON monenlaisia ihmisiä, niin kuin meissä kaikissa. Onko ihan oikeasti jonkun mielestä asia niin, että opettajat ovat jotenkin asioiden yläpuolella, eikä heitä saa vahingossakaan arvostella tai vetää vastuuseen? Tällä vohkaajalla (onpa muuten kypsää nimitellä, toivottavasti et ole opettaja) on omakohtaista kokemusta suoraan sanottuna kusipäisestä opettajasta omalta kouluajaltaan. Siksi en todellakaan luota sokeasti kaikkeen, mitä opettajat tekevät. Onneksi oman lapsen kohdalla tähän asti vastaan on tullut yhteistyökykyisiä opettajia, mitä ilmeisesti jotkut tähän ketjuun vastanneista opettajista eivät ole.

vaan esimiehelleen ja työnantajalleen. Tämä tuolle yhdelle vohkaajalle.

mielipidettä siitä, miten joku asia voidaan ratkaista YHDESSÄ kodin ja koulun kanssa. Eikös sitä aina korostetakin? Vanhemmat kai kuitenkin tietäv?2t parhaiten mikä keino tepsii juuri heidän vaikeaan lapsensa. Eli jos ei joku jo kokeiltu konsti ole koulussa onnistunut, eikö silloin olisi opettajankin ja koko luokan kannalta oikein hyvä kuunnella vanhempien ideoita, josko sieltä löytyisi se jippo, jolla sataisiin ratkaisu pulmaan? Miksi ei voida yhdessä näitä asioita ratkoa, vaan vedetään tuollainen juttu heti pitkälle sieraimeen? Mistä se on opettajalla pois?

Varmaan menee maine jos vanhemmat tuntee lapsen paremmin ja sen oikkuihin osaa sanoa kikka vitosen?

ja ottanut asiallisesti toimintatapoja esiin myös vanhempainilloissa.

Viimeksi kyseenalaistin sen ,mihin perustuu kertolaskujen laskukokeet kilpailuttamalla. Aikaa kaksi minuuttia ja voittaa se, joka laskee eniten oikein. Oma lapseni oli kyllä paras, mutta pidän silti tätä erikoisena tapana testata lapsen kykyjä.



Vastaus oli se, että opettajan oma tytärkin ylsi niin ja niin hyviin suorituksiin.



Tästä koulusta olisi lukuisia esimerkkejä lasten huonosta kohtelusta. Kerronpa senkin, että yhdellä pojalla oli jäänyt sukset kotiin. Opettaja laittoi tämän juoksemaan umpihangessa ja huusi vierellä, että mene kovempaa. Tämä oli poikani kaveri, astmaatikko, ja henkihieverissä. Poika kertoi tästä kauhistuneena minulle.



Että näin toimitaan vielä tällä vuosituhannella.



Ja olen vienyt asioita koululääkäriä myöten, mutta mistään ei ole apua tullut. Vikahan on aina lapsissa.

mielipidettä siitä, miten joku asia voidaan ratkaista YHDESSÄ kodin ja koulun kanssa. Eikös sitä aina korostetakin? Vanhemmat kai kuitenkin tietäv?2t parhaiten mikä keino tepsii juuri heidän vaikeaan lapsensa. Eli jos ei joku jo kokeiltu konsti ole koulussa onnistunut, eikö silloin olisi opettajankin ja koko luokan kannalta oikein hyvä kuunnella vanhempien ideoita, josko sieltä löytyisi se jippo, jolla sataisiin ratkaisu pulmaan? Miksi ei voida yhdessä näitä asioita ratkoa, vaan vedetään tuollainen juttu heti pitkälle sieraimeen? Mistä se on opettajalla pois?

Varmaan menee maine jos vanhemmat tuntee lapsen paremmin ja sen oikkuihin osaa sanoa kikka vitosen?

mutta ne lapset käyttäytyy erilailla koulussa kuin kotona. Koulussa erilaiset roolit ja dynamiikka ryhmässä tuovat oman ulottuvuutensa, kotona taas omat jutut. Eli kaikki mitkä pätee himassa, ei välttämättä päde koulussa.

Opettajilla on älyttömästi paineita, mutta ei ne kyllä yhteistyötä pakoilemalla poistu.

t. tuleva erityinen jumalasta seuraava

ja heidän odotustensa ja toiveittensa kanssa. Osa asiakkaista nojautuu täysin ammattitaitooni ja antaa minun tehdä kaikki päätökset. Toiset taas tuovat odotuksiaan selvästikin esille, ja näistä lähtökohdista syntyy yleensä hedelmällisin yhteistyö. Ehkäpä siis olen tottunut liian hyvälle: olen tottunut siihen, että puolin ja toisin ehdotellaan ja etsitään parasta lopputulosta. Minusta tämä toimi päiväkodissa hyvin. Koulussa näköjään ei? ap

Ensinnäkin opettajan lähimmät "asiakkaat" ovat oppilaat, eivät oppilaiden vanhemmat. Opettaja siis ottaa ensisijaisesti huomioon asiakkaidensa eli oppilaiden tarpeet, vanhempien tarpeiden tyydyttäminen ei niinkään ole opettajan työtä. Optimaalisessa tilanteessa vanhempien tarpeet ja oppilaiden tarpeet ovat sama asia, jolloin mitään ristiriitaa ei synny. Mutta sitten on näitä tilanteita, missä vanhempien tarpeet ovat jotain muuta kuin minkä opettaja näkee oppilaiden tarpeena.

Ja kun ap vertaa opettajan työtä oman asiakkaansa kanssa neuvotteluun, niin siitä saa käsityksen, että ap käsittelee yhtä asiakasta kerrallaan. Niitä periaatteita ei voi soveltaa sellaisenaan opettajan työhön, kun otetaan huomioon, että opettajalla on 20 hengen ryhmä eikä siis mahdollisuutta samanlaiseen yksilölliseen kohtaamiseen oppilaan kanssa kuin ap:llä asiakkaan kanssa.

Ja päiväkodin ja koulun vertaaminen on hassua. Päiväkodissa on henkilökuntaa enemmän, joten jo sekin antaa mahdollisuuden ottaa yksilöt paremmin huomioon. Lisäksi päiväkoti-ikäiset ovat vielä pieniä, joilta ei voi odottaa sopeutumista ihan kaikkiin ryhmätilanteisiin. Koululainen sen sijaan on jo vanhempi, ja häneltä voidaan kehityksen puolesta jo odottaa toisenlaista sopeutumista ja osaamista ryhmäopetuksessa. Ymmärrys ja keskittymiskyky on koululaisella toista luokkaa kuin päiväkotilaisella.

Eivät asiat ole niin suoraviivaisia, että niitä voidaan vertailla ottamatta huomioon muuttujia.

valiteta. Hymyilen ja lässytän vanhemmille. Mulle on ihan sama, vaikka niistä tulisi vankilakundeja kaikista. Näin pärjää parhaiten: ei vaadi mitään, ei kasvata ja hymistelee vaan joka käänteessä. Näkee pahimmassakin häirikössä vain positiivisia puolia ja jättää ongelmat seuraaville hoidettavaksi. Seuraavat = yläkoulu. Jotkut virkaintoiset kollegat yrittää ojentaa ja kasvattaa, opettaa ja vaatia -> jatkuvasti vanhempien hampaissa. Typerykset. Istuisivat sinne tuolille vaan hymyssä suin ja katselisivat kelloa, kun eurot juoksee.



Tottakai oppilaat oppiikin mulla, mutta en koe lapsista mitään stressiä. Ihan sama. Muutan eläkkeelle muualle, niin mun puolesta saa olla täällä ryöstelemässä mummuja.



Tärkeää on muuten heti tunnistaa ne pahimmat vouhovanhemmat. Niiden nuppuja pitää erityisesti lässyttää ja kehua. Saa olla rauhassa.



t: asiakaspalvelun sisäistänyt ope

mutta eikö vanhemmat valita työrauhan puuttumisesta, jos vain mielistelet häiriköitä?

Mikä itse olet ammatiltasi?

ja heidän odotustensa ja toiveittensa kanssa. Osa asiakkaista nojautuu täysin ammattitaitooni ja antaa minun tehdä kaikki päätökset. Toiset taas tuovat odotuksiaan selvästikin esille, ja näistä lähtökohdista syntyy yleensä hedelmällisin yhteistyö. Ehkäpä siis olen tottunut liian hyvälle: olen tottunut siihen, että puolin ja toisin ehdotellaan ja etsitään parasta lopputulosta. Minusta tämä toimi päiväkodissa hyvin. Koulussa näköjään ei? ap

jos niiden antaa tehdä sen, samoin vanhemmat. Omalle lapselle erioikeuksia, suomeksi.

tai mikään muukaan opettaja, jolla olisi kasvatusvastuuta. Teen kuitenkin opetustyötä aikuisten kanssa ja voin todeta, että ihan jokaisen opiskelijan toiveiden ja vaatimusten huomioiminen tässä työssä on silkka mahdottomuus. Aina on niitä, jotka yrittävät saada erityiskohtelua ja poikkeuksen yleiseen käytäntöön, mutta minä pysyn tiukkana. Vaikka yksittäisen ihmisen kohdalla olisikin mahdollista joustaa, niin kuitenkin se vie koko työltä pohjan kun seuraavana vuonna on kolme opiskelijaa vaatimassa samanlaista kohtelua kuin kaverinsa sai. Sitä seuraavana vuonna yhdeksän, sitä seuraavana vuonna 81 ja lopulta kaikki periaatteet voi heittää romukoppaan ja opettaa kuin pellossa.



Oletko ap varma, ettei tässä sinun tapauksessasi ollut kyse samanlaisesta asiasta? Eli siitä, että halusin lapsellesi erityiskohtelua, jota opettaja ei tasapuolisuuden nimissä voi antaa, koska joutuu ajattelemaan koko luokkaa?

esim. tällaista juttua, mikä kävi meidän koulussa. Eräällä tytöllä oli unohtunut pyyhe kotiin. Opettaja raahasi 4-luokkalaisen suihkuun ja käski kuivata puseroon. Sen jälkeen tyttö kävelemään märissä vaatteissa, tukka märkänä 20 asteen pakkaseen kotiinsa 3km.



Opettajathan ei tee koskaan mitään väärin ja tämänkin tytön vanhemmat taisi olla curling-vanhempia. Ainoa vain, että opettaja sai huomautuksen asiasta, vaikka av,mammojen mielestä tässäkin tapauksessa opettaja oli varmaan oikeassa ja vanhemmat vain turhaan lässyttivät tytölleen, joka tuli tukka jääpuikoiksi kastuneena ja paidan helmat jäässä kotiin itkien.

Tottakai asiasta saa sanoa. Tiedät itsekin, että tuosta kuuluu niihin asioihin.

Huh huh! Tämä kaikki liika yksilöllinen huomiointi on johtanut siihen, että enään ei osata toimia ryhmässä toisia huomioiden. Yksilöllisyys on siis mennyt aivan liian pitkälle!! Tietyt asiat/säännöt on kaikille samat, jotta voidaan ryhmässä toimia. Yksilöllisyyttä voi sitten kasvatuksessa toteuttaa. Varhaiskasvatuksen puolellakin huomaa että aikuisen kunnioitus on monella lapsella hukassa.