Uusperhe onnellisempi kuin ydinperhe.

kuka nyt mokailee useamman kerran elämässään?

Sen tietää monesta pienestä asiasta - voin kertoa kokemuksen syvällä rintaäänellä, jos itse et sellaista ole vielä kokenut.

Ap

Kukaan muu ei kirjoittaisi näin naurettavaa virkettä.

Voi jumankekka, että täällä on KATKERIA akkoja!

Kun on aikoinaan tehty itse väärä valinta eikä oma ydinperheparisuhde ei ole onnistunut, ei mikään muukaan ydinperhe voi (eli saa) silloin olla onnellinen. Kun oma ydinperhe-elämä on ollut pelkkää riitelyä, silloin kaikkien muidenkin ydinperheiden elämä on pelkkää riitelyä. Vähän sama logiikka kuin niillä, joiden mielestä kaikki miehet pettävät, kun oma mies on joskus pettänyt... ;)

että lapset ei kärsineet erosta. Eroperheitä työssäni kohtaan paljon.

Vaikka ero olisi kuinka tahansa hyvin hoidettu, aikuiset käyttäytyy aikuisesti ja tulevat toimeen keskenänsä tarkoittaa ero AINA lapselle perheen särkymistä. Näennäisesti asiat voivat pitkäänkin olla hyvin, mutta jossain vaiheessa jossain tasolla lapset kärsii. Joko hiljaa omineen, tai äänekkämmin. Ero on aina kriisi, jollain tasolla.

Kerronpa sinulle, että sun AINASI ei pidä paikkaansa. se on vieläkin se päivä, kun aurinko alkoi paistaa risukasaan, kun äiti ilmoitti että eroavat isin kanssa. se, että kotona on tunnelma kuin jääpuikossa 5-vuotta ei todellakaan ole kivaa lapselle. kukaan kaveri ei halunnut tulla kylään, koska meillä kotona tunnelma oli niin kireä. mun suhde äitiin heikkeni hirveesti näiden vuosien aikana ja isä etääntyi koko loppu perheestä.

eron jälkeen muutin äitin kanssa ja pari viikkoa ihmeteltyämme mitä tapahtui, todettiin että ihanaa! tullaan mielettömän hyvin toimeen, jutellaan ja nauretaan. minä rupesin auttamaan äitiä kotitöissä ja äiti ole onnellinen.

isiä kävin katsomassa useamman kerran viikossa ja isikin nauroi ja vitsailtiin ja isi "kokkasi" bravuuriaan puoliksikypsät ranskalaiset ja uunimakkara.

musta oli niin ihanaa nähdä omat vanhempani onnellisina ja rentoina, eikä tarvinnut pelätä enää, että ne suuttuu siitä, kun on sukka unohtunut lattialle tai lautanen keittiön tasolle.

meidän perheen pelastus oli ero. nyt tullaan kaikki hyvin keskenään toimeen.

minua aia ärsyttää kaltaisesi aidan matalimmalta ylittäjät jotka sitten julkisesti jaksavat huudella kuinka NYT toisella kertaa viitsii sitten panostaa ja vaalia suhdetta. Miksi et ensimmäisessä liitossasi viitsinyt nähdä sitä vaivaa? Lapsesi olisivat taatusti voineet paremmin siinä ydinperheessään molempien vanhempiensa kera, mutta ei, piti ottaa uusi mies jotta viitsii nähdä vaivaa suhteen eteen. Erilaisuus on myös rikkaus ja jossain oli koko ajan olemassa se syy, miksi ensimmäisen miehesi kanssa menit yhteen ja lapsia teit. Lapsiemme onneksi me olemme nähneet sitä vaivaa ja vaalimista, hyviä ja huonoja päiviä jo tässä ensimmäisessäkin liitossa eikä lapsien ole tarvinut erota toisesta vanhemmastaan (mitä avioero melkeinpä väistämättä lapselle tarkoittaa).

Mitä taas tulee tuohon uusperheiden "onneen", niin eenmmän niissä näyttää ongelmia olevan, naama kireänä ollaan jo vikkoa ennen kuin etälapsien pitäsi saapua ja tilanteeseen viattomia lapsia inhotaan ja heitellään miten sattuu. Ai niin, eihän lapsien onnellisuudella avioerossa olekkaan mitään tekemistä, pääasia että lähtijä on onnellinen uudessa suhteessaan, muista viis.

Mutta tee vaan se vauva uuden suhteen liimaksi arjen alettua :) Ikä nyt vielä ei ole esteenä, pitäähän se tuon parisuhteen onnellisuus jollain kruunata.

Erittäin hyvä kirjoitus. Lisäksi ap:n tekstistä saa ainakin rivien välissä käsityksen, että uusi onni on varsin tuore. Ap kirjoittaa, että "kyllä tämä meilläkin arjeksi tulee muuttumaan jossain vaiheessa". Eli tässä nyt joku uusiorakastunut hehkuttaa miten kaikki on niin paljon paremmin kuin edellisen tylsän miehen kanssa. Katsotaan sitä puolta sitten, kun olette oikeasti eläneet yhdessä yhtä kauan kuin elit ensimmäisen miehesi kanssa.

Minusta jatkuvuuden tunteen antaminen lapsille on erittäin tärkeää sen sijaan, että annetaan malli "projektielämästä", jossa läheiset ihmiset laitetaan vähän väliä uusiksi, koska haluaa "vaihtelua".

Nykymaailma on sellainen, että liiassa pumpulissa kasvaneista lapsista tulee uusavuttomia. Uusperheessä heistä tulee suvaitsevaisia, sopeutuvaisia, toiset huomioon ottavia. Plus he ymmärtävät elämän moninaisuuden.

Jaa että nyt ero on lasten kannalta jopa parempi ratkaisu, koska heistä tulisi pumpulissa kasvaneita uusavuttomia mikäli perhe ei hajoaisi? Varsin kekseliästä, täytyy kyllä sanoa.

Ero on aina kriisi, jollain tasolla.

kumpi on pahempi kriisi ja pitkällä tähtäimellä traumaattisempaa: hyvin hoidettu ero vai koko lapsuusiän kestävä henkinen ja/tai fyysinen väkivalta ydinperheessä?

Nämä kaksi eivät todellakaan ole ne vaihtoehdot suurimmassa osassa eroperheitä. Todellisuudessa vaihtoehdot olisivat useimmiten epäkypsästi hoidettu ero tai sitten se, että vanhemmat laittaisivat suhteensa kuntoon ja luopuisivat lapsellisista haihatuksistaan.

Mielestäni sillä ei ole merkitystä onko perhe yksinhuoltajaperhe, ydinperhe, uusperhe, kahden samaa sukupuolta olevan perhe tm. Vaan se, että perheessä kaikki sen jäsenet kokevat itsensä onnelliseksi, rakastetuksi ja tärkeäksi toiselle.

Ikävä kyllä usein uusperheissä, joissa on mun, sun, meidän, teidän ja heidän lapsia, lapset EIVÄT koe itseään onnelliseksi, rakastetuksi ja tärkeäksi. Sen näkee jo tätä palstaa lukemalla. Vähän väliä joku uusioäiti valittaa kuinka rasittavia miehen ex-lapset ovat ja toivoo, että eivät vain koskaan tulisi käymään. Sellaisessako tilanteessa nämä täysin tilanteeseen syyttömät lapset voivat hyvin? Tai kun äiti mustamaalaa isää sosiaaliviranomaisille huoltajuusriidoissa saadakseen lapset itselleen?

Jostain kumman syystä naimisiinmenon suosio hiipuu. Avioerojen määrä on kuitenkin ennnallaan.

Tilastoista voisi siis päätellä, että ydinperhe-käsitteen alasajo on alkanut, niissä kasvanut nuoriso ei halua enää naimisiin!

Vai johtuiskohan se siitä, että vanhempiensa riitaisan avioeron nähnyt, uusioperheessä kasvanut nuoriso ei enää halua mennä naimisiin?

Eli ei sille lapselle ole iloa siitä, että äiti ja uusi isäpuoli ovat 2 vko Thaimaassa ja hän on viikon isällä ja toisen mummolassa.

Entäs jos ydinperheen vanhemmat ovat Thaimaassa 2 viikkoa ja lapsi mummolassa? Jos ydinperheen vanhemmat ovat siellä puimassa parisuhdettaan ja ottamassa parisuhteelle tärkeätä omaa aikaa, onko reissu silloin hyväksytympää? Ja nyt tämä taitaa tulla sulle shokkina, mutta mun lapset tykkäävät olla mummolassa. Mummo on energinen ja terve aikuinen,joka vie puistoihin, elokuviin ja joskus laivallekin. Kauheeta... täytyypä muistaa seuraavalla kerralla kun ollaan ukon kanssa reissussa, potea hirveätä syyllisyyden tunnetta..

Onko joku sun lähipiirissä uuden onnen löytänyt nainen/mies lähtenyt rakastuneena unelmiensa reissulle ilman lapsia ja sä ole kateudesta vihreä? = )

Kyllä ne on ydinperheiden lapsia, jotka nyt eroavat, sanokaa mitä sanotte!



Lapsia, jotka ovat katsoneet sivusta vanhempiensa onnetonta avioliittoa, ja jotka uskaltavat itse tehdä kipeitä ratkaisuja rohkeammin kuin ydinperhe=onnela-ideologialla aivopestyt vanhempansa.

Lapsia, jotka ovat katsoneet sivusta vanhempiensa onnetonta avioliittoa, ja jotka uskaltavat itse tehdä kipeitä ratkaisuja rohkeammin kuin ydinperhe=onnela-ideologialla aivopestyt vanhempansa.

samoin minun. Omista valinnoistahan se on kiinni. Tiedän kyllä, että se joitakin uusioperhetuttuja kirpaisee.

Omista valinnoistahan se on kiinni. Tiedän kyllä, että se joitakin uusioperhetuttuja kirpaisee.

Fakta nyt kuitenkin on se (ks. yllä linkitys Tilastokeskukseen), että avioerot ovat selvästi kasvaneet, siis juuri noiden 1940-1970-lukujen ydinperheen kulta-aikojen lasten solmittua avioliittoja.

Mistäköhän johtuu? Taruilkaapas nyt niitä "kyllä minä tiedän koska minä elän niin kuin minä elän" -juttujanne sopiviksi. Miksi aika, jolloin ei JUURIKAAN erottu, on kasvattanut aikuisia, jotka eroavat?

Omista valinnoistahan se on kiinni. Tiedän kyllä, että se joitakin uusioperhetuttuja kirpaisee.

Fakta nyt kuitenkin on se (ks. yllä linkitys Tilastokeskukseen), että avioerot ovat selvästi kasvaneet, siis juuri noiden 1940-1970-lukujen ydinperheen kulta-aikojen lasten solmittua avioliittoja. Mistäköhän johtuu? Taruilkaapas nyt niitä "kyllä minä tiedän koska minä elän niin kuin minä elän" -juttujanne sopiviksi. Miksi aika, jolloin ei JUURIKAAN erottu, on kasvattanut aikuisia, jotka eroavat?

ja lapset päivähoitoon. Varhainen kiintymyssuhde rikottiin, ja seurauksena ovat avioerot.

eronneena naisena olen päättänyt olla perustamatta koskaan uusperhettä. Uusperhe jossa kasvoin oli ihan hyvä ja rauhallinen perhe, jossa ei ollut isoja ongelmia kuten väkivaltaa tms. Kun kasvoin siinä koko ikäni niin tunsin kuitenkin etten ollut yhtätärkeä kuin pikkusisarukseni joka oli just tällainen perheen yhdistävä iltatähti, rakkauden hedelmä. Tähän ei liity mitään suurta ulkoista draamaa, kaikkiin perheen jäseniin on edelleen aikuisena hyvät välit.



Uusperheessä on kuitenkin tosi haasteellista kohdella kaikkia lapsia samalla tavalla ja panosta heihin yhtä paljon.Väitän, että vaikka ydinperheessä olisi paljonkin lapsia ja resursseja vähän(sekä henkisiä että taloudellisia) niin ne helpompi jakaa tasapuolisesti kun lapset ovat yhteisiä. On helpompi nähdä miksi ollaan yhdessä ja katsoa tulevaisuuteen ja toivoa hyvää yhteisille lapsille ja lapsenlapsille.



Tuntisin "pettäväni" omat teini-ikäiset lapseni jos nyt alkaisin leikkimään jotain vaaleanpunaista uusperhe-unelmaa. He tarvitsevat minua tässä rankassa kuohuntavaiheessa vaikka eivät sitä aina näytäkään.



Kuinka moni itse uusperheessä kasvanut oikeasti voi ajatella ap:n tavoin ja täysin sokeasti hehkuttaa omaan onneaan ja laittaa pään vaalean punaiseen hattarapilveen?

Eli ei sille lapselle ole iloa siitä, että äiti ja uusi isäpuoli ovat 2 vko Thaimaassa ja hän on viikon isällä ja toisen mummolassa. Entäs jos ydinperheen vanhemmat ovat Thaimaassa 2 viikkoa ja lapsi mummolassa? Jos ydinperheen vanhemmat ovat siellä puimassa parisuhdettaan ja ottamassa parisuhteelle tärkeätä omaa aikaa, onko reissu silloin hyväksytympää? Ja nyt tämä taitaa tulla sulle shokkina, mutta mun lapset tykkäävät olla mummolassa. Mummo on energinen ja terve aikuinen,joka vie puistoihin, elokuviin ja joskus laivallekin. Kauheeta... täytyypä muistaa seuraavalla kerralla kun ollaan ukon kanssa reissussa, potea hirveätä syyllisyyden tunnetta.. Onko joku sun lähipiirissä uuden onnen löytänyt nainen/mies lähtenyt rakastuneena unelmiensa reissulle ilman lapsia ja sä ole kateudesta vihreä? = )

läheskään niin paljon kuin kenestä tahansa muusta!

Totta helvetissä se parisuhde voi hyvin, kun sitä koko ajan hoidetaan, mutta voisiko se äiti tai isä edes joskus miettiä, miten ero vaikutti lapsiin? Heillä ei ole uutta ihanaa rakkautta, ei kivoja matkoja vaan ainoastaan kipeä ja kirpaiseva ero molemmista vanhemmista, jotka tahoillaan laittavat parisuhdetta kuntoon.

Jos lapsen paras on todella olla muualla kuin vanhempiensa kanssa niin eikö silloin lapselle olisi aidosti parasta muuttaa mummolaan, jossa kertomasi mukaan välitetään ja rakastetaan ihan eri tavalla kuin sinun luonasi kotona.

Se, että vanhemmat hoitavat uusiosuhdettaan ei välttämättä auta edellisen liiton lasta mitenkään. Surullista, mutta näin se vaan on.Kaikki se aika mikä käytetään uuteen elämään, on pois edellisen suhteen lapsilta.

Se, että vanhemmat hoitavat uusiosuhdettaan ei välttämättä auta edellisen liiton lasta mitenkään. Surullista, mutta näin se vaan on.Kaikki se aika mikä käytetään uuteen elämään, on pois edellisen suhteen lapsilta.

ydinperheessä on eriarvoisuutta lasten välillä.



t. se ydinperheen keskimmäinen, jonka mielipiteellä ei ollut missään asiassa mitään merkitystä

mutta kysymyshän on siitä mitä aikuiset pitävät tärkeänä. Pointtini on että kaikki lapset sekä vanhat että uudet pitäisi huomioida tasapuolisesti. Jokainen lapsi vaatii paljon "resursseja" ja huomiota voidakseen hyvin.

Mihin panostat jos voimavarat ovat rajalliset?



Jos nuoreen todella panostaa niin tuleeko hänelle niin helposti näitä päihde ja mielenterveysongelmia ym.? Kaikille lapsille täytyy olla aikaa. Kysymys kuuluu, onko sitä tarpeeksi?



Ap:n tekstiä lukiessa tuli tunne, että uusi rakkaus vie kaikki ajatukset ainakin tälle hetkellä.



Pitääkö aikuisen saada kaikki nyt heti vai voiko joitakin asioita siirtää myöhemmäksi? Lapset eivät ole ikuisesti pieniä vaan se on ohimenevä hetki. Kun lapset ovat aikuisia jokaisella on oikeus elää sitä omaa elämää.