Uusperhe onnellisempi kuin ydinperhe.

Haluan jakaa tämän havaintoni kaikkien teidän kanssa, jotka tuskailette ympäristön suhtautumista uusperheeseenne. Unohtakaa muut, he eivät tiedä mistä puhuvat!



Itse en olisi ikinä uskonut ensimmäisen mieheni kanssa eläessäni ja lapsia arkisesti, väsyneesti kasvattaessani, että paljon parempaakin on olemassa. Vasta erottuamme (kumpikaan ei jaksanut, kun ei ollut riittävää intoa ja lasten myötä erilaisuutemme korostui) löysin elämäni rakkauden.



Totta kai arki muuttuu jossakin vaiheessa "tylsemmäksi" meilläkin, mutta nyt on jo oppinut virheistään ja osaa vaalia toista osapuolta ihan eri tavalla kuin ennen. Nyt tietää myös, että lasten lisäksi liitossa on oltava muutakin, paljon muutakin. Ja vanhempana ja kokeneempana myös tietää, mitä parisuhteelta haluaa - ei ainakaan tylsää jollotusta. Lapsetkin näkevät kaksi onnellista aikuista kahden onnettoman (vaikkakin joskus itseään onnelliseksi LUULEVAN) sijaan.



Ja se syy miksi tälle keskustelupalstalle eksyin on tietenkin se, että vuosien jälkeen olen alkanut miettiä vielä yhden vauvan mahdollisuutta. Luulen että vauvan kanssa voisi näin paremmassa parisuhteessa, vaikkakin iäkkäänä, olla jopa helpompaa.



Mutta olenko 40-vuotiaana jo liian vanha? Kannattaisiko vain keskittyä kasvattamaan lapset aikuisiksi ja nauttia aikuisen naisen vapaasta elämästä? Vai harmittelenko vuosien kuluttua, kun emme tämän elämän mieheni kanssa yrittäneetkään lasta?